Pika-apu iskiakseen

Apuva.

Jouduin istumaan kaksi päivää töissä minua 20 cm pidemmän ihmisen paikalla niin, että tuolin säätöjä ei saanut oikeiksi, saatikka pöydän. Jalat joko heiluivat ilmassa tai istuin ihan tuolin reunalla, että jalat ylettyivät maahan.

Noh, siitähän iskias riemastui. Tilanne on nyt akuutisti päällä ja mietin, mitä tekisin. Selän on oltava kunnossa sunnuntaina, koska silloin on sukujuhliin meno.

Töissä pääsen jo huomenna istumaan omalle paikalleni, koska koneeni on vihdoin saapunut huollosta. Oma tuoli ja omat asetukset auttavat asiaa.

Millä saan tämän kivun pois nopeasti? Aikaisemmin olen vain kärsivällisesti odottanut. Köpötellyt sen viikon, ottanut varovasti askeleita, kävellyt kuin vanhus. Jossain vaiheessa alaselässä jokin "loksahtaa" tai "naksahtaa" takaisin pakoilleen, ja kaikki on hyvin.

Nyt ei ole viikkoa aikaa odottaa. En ole käyttänyt särkylääkkeitä, koska luovutin tänään verta, enkä halunnut pilata sitä.

Kannattaako ottaa särkylääkkeitä, vai voiko se pahentaa tilannetta? En halua joutua sairaslomalle (minulle on kunnia-asia olla olematta koskaan poissa töistä), joten en mielelläni mene lääkäriin ruikuttamaan selkääni, joka kuitenkin jossain vaiheessa paranee itsekseen.

Kysymys kuuluu: Miten saa parenemista nopeutettua? Onko hyviä vippaskonsteja? Olen valmis kokeilemaan mitä vain. Edessä on 5 tuntia autossa istumista ja sen jälkeen sukujuhlat. Pakko saada selkä kuntoon!
4847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aamulla heräsin vasemmalla kyljelläni. Vaati elefantin tahdonvoiman kääntyä oikeall kyljelle ottamaan herätyskello pois päältä. Sängystä nouseminen oli huomattavan hankalaa.

Särky tuntuu pahiten häntäluun seudulla ja oikea puoli selän lihaksistosta tuntuu olevan krampissa.
Ilmeisesti on pakko ottaa särkylääkettä.

Onko selkätuesta apua? Minulla on sellainen Pro Touchin musta tukiliivi, jonka voin laittaa paidan alle?

En saa nostettua vasenta jalkaa ylös, enkä pysty kumartumaan luontevasti. Tässä alkaa aika loppua kesken!

Äänestä
  • "Onko selkätuesta apua? "

    Tuohan selviää vain kokeilemalla!!

    Lisäks kipulääkkeitä ja lihaksia rentouttavia... vaikka Tramalia? Mut niihin tarvitaan kyl resepti.

    Ei ole valitettavasti olemassa juurikaan poppakonsteja... jos olis, ni eihän tuosta kukaan enää kärsis.

    Suosittelen jäsenkorjaajaa. Mut sinne on pitkät jonot...

    Äänestä

"Jossain vaiheessa alaselässä jokin "loksahtaa" tai "naksahtaa" takaisin pakoilleen, ja kaikki on hyvin."...eli vaikuttaa nivelperäiseltä vaivalta, mene kiropraktikolle, osteopaatille, naprapaatille tai omt-fysioterapeutille niin kertahoidolla laittavat nikamat kohilleen, saat pikahelpotuksen...

Äänestä
  • Hih,
    Onnistuin liukastumaan mutaisella mökin pihalla.
    Nyt ovat lihakset kipeät, mutta se on pientä verrattuna alkuperäiseen kipuun! Ja se jokin "loksahti" tosiaan paikalleen.
    Minulla on skolioosi ja eriparijalat. Lisäksi toinen lantio on 3 cm korkeammalla. Korotuksella kaikki yleensä hyvin. Nyt kun taas oli tuo kipujakso, olin ihan vinossa. Kun kipuja ei ole, en ole vinokaan, vaan saan pidettyä aika hyvän tasaryhdin.
    Tällä kertaa siis kipujakso oli ennätyksellisen lyhyt, kun onnistuin liukastumaan:-) Joskus siis onni onnettomuudessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahassa pulassa kirjoitti:

Apuva.

Jouduin istumaan kaksi päivää töissä minua 20 cm pidemmän ihmisen paikalla niin, että tuolin säätöjä ei saanut oikeiksi, saatikka pöydän. Jalat joko heiluivat ilmassa tai istuin ihan tuolin reunalla, että jalat ylettyivät maahan.

Noh, siitähän iskias riemastui. Tilanne on nyt akuutisti päällä ja mietin, mitä tekisin. Selän on oltava kunnossa sunnuntaina, koska silloin on sukujuhliin meno.

Töissä pääsen jo huomenna istumaan omalle paikalleni, koska koneeni on vihdoin saapunut huollosta. Oma tuoli ja omat asetukset auttavat asiaa.

Millä saan tämän kivun pois nopeasti? Aikaisemmin olen vain kärsivällisesti odottanut. Köpötellyt sen viikon, ottanut varovasti askeleita, kävellyt kuin vanhus. Jossain vaiheessa alaselässä jokin "loksahtaa" tai "naksahtaa" takaisin pakoilleen, ja kaikki on hyvin.

Nyt ei ole viikkoa aikaa odottaa. En ole käyttänyt särkylääkkeitä, koska luovutin tänään verta, enkä halunnut pilata sitä.

Kannattaako ottaa särkylääkkeitä, vai voiko se pahentaa tilannetta? En halua joutua sairaslomalle (minulle on kunnia-asia olla olematta koskaan poissa töistä), joten en mielelläni mene lääkäriin ruikuttamaan selkääni, joka kuitenkin jossain vaiheessa paranee itsekseen.

Kysymys kuuluu: Miten saa parenemista nopeutettua? Onko hyviä vippaskonsteja? Olen valmis kokeilemaan mitä vain. Edessä on 5 tuntia autossa istumista ja sen jälkeen sukujuhlat. Pakko saada selkä kuntoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu