Rakas kissamme (8,5 v ) pääsi vaivoistaan ja kärsimyksistään eilen...miten kaipaankaan sitä...kyllä lemmikistä luopuminen voi olla yhtä haikeaa ja vaikeaa kuin ihmisestä..koko perheemme on allapäin...yritämme jaksaa..
Kissamme on poissa..
haikeamieli
131596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä olen menettänyt poikani itsemurhan kautta, olen kyllä menettänyt kissankin. Kyllä minulle näillä suruilla aika suuri ero on.
Menetys surettaa aina. Ei ole edes järkevää alkaa vertailemaan suruja. Suree sitten kissaa tai jotain läheistä. Itse olen menettänyt sekä eläimiä että läheisiäni. Joka kerta olen surrut, enkä ole koskaan ajatellut että toinen suruni olisi toista suurempi.
Ehkä pojan menettäminen on hieman eri asia kuin joku kissa, idiootti.
Mitäs semmottia suree kumminkin täältä lähedetään ja mitään ei mukaan saada. Huomenna on taas loppu päivää lähempänä
Ensialkuun sanon vaan että typerää nimitellä ketään!
Itsekin olen eläinrakas ja menettänyt monta rakasta kissaa ja se tuntuu pahalta.
On se elämä kissallakin ja muillakin eläimillä.
Mutta on se läheisen ja rakkaan ihmisen menettäminen paljon isompi menetys.
En kuitenkaan väheksy lemmikin kuoleman tuottamaa surua.
Ei kovinkaan fiksua kirjoittaa tänne elukoiden kuolemasta,kun joiltakin on mennyt isä,äiti,sisaruksia, omia lapsia,puoliso jne. Ei sillä katilla niin suurta merkitystä voi olla kuin ihmisen kuolemalla!!Sanoo järkikin sen ja tunteet myös eriluokkaa katin kuolemassa kuin läheisen.Suoranaista pilkkaa kirjoittaa tälle palstalle kissasta joku eläin palsta olisi varmasti järkevämpi paikka.
Sä tässä et kovinkaan viisaalta vaikuta! mulla oli vielä puoli vuotta sitten kissa, mutta nyt ei ole ketään ! ei yhtään ketään! suru on valtava! Kissa oli minulle kuin oma sisar. Itse sä tässä pilkaat mua todella paljon! sattuu kun lukee tollasta tekstiä!
Missään ei lue, että tällä palstalla pitäisi puhua ainoastaan läheisen IHMISEN kuolemasta. Palstan nimi on "kuolema ja suru". Olen ymmärtänyt, että täällä voi purkaa sydäntään, lohduttaa, jakaa kokemuksiaan ja tuntemuksiaan.
Toki lemmikkipalstakin on jossain täällä olemassa ja sieltä varmasti saisikin enemmän ymmärtämystä muilta eläinrakkailta ihmisiltä.
Suru on surua, kuolema on kuolema, liittyi se sitten lemmikkiin tai ihmiseen. Ei tänne tarvitse tulla kilpailemaan kenellä on suurempi suru. Saattaa olla, että joku ei koe voimakasta surua esim. vanhempansa menetyksestä (uskokaa niinkin voi olla) ja jollekkin lemmikin menetys tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mielellään en kyllä menisi edes pistämään näitä asioita "paremmuus"järjestykseen.
Eiköhän se suru, haikeus, muistot, menetys, lohdutuksentarve kuitenkin ole yhteistä kaikissa näissä kirjoituksissa.
et sitten ole koskaan menettänyt itsellesi rakasta IHMISTÄ kun edes viitsit verrata noita kahta asiaa
Sisälukutaitosi ei ole parasta mahdollista A-luokkaa. En jaksa toistaa asiaani jos et pointtiani ymmärtänyt.
Ja läheisen ihmisen ole kyllä menettänyt, lapseni. En siltikään mene mitätöimään toisten surua, johtui se sitten vaikka työpaikan menetyksestä. sana on vapaa täällä ja mielipiteesi suon sinullekkin.
Sulle tuli varmaan tosi surullinen olo noiden joidenkin viesteistä... Kaikki ei vaan voi ymmärtää sitä, että lemmikki voi olla ihan yhtälailla rakas niin kuin joku ihminenkin.
Kun oma kissani kuoli, niin se tuntui pahemmalta kuin kenenkään muun kuolleen läheisen kuolema. Kun oli 11-vuotta sen kanssa asunut,joka päivä sen kanssa puuhaillut, jakanut ilot ja surut oli kissasta tullut todella rakas ja läheinen ystävä. Ei ollut mitenkään helppoa silitellä sitä viimeisen kerran ja haudata se.
Poikaystäväni mielestä se oli tosi vastenmielistä, kun surin kissaa niin paljon. Mutta kaikki eivät vaan voi sitä ymmärtää...
Tosi ahdasmielistä joiltakin tulla tänne vaahtoomaan, että toisen lemmikin kuolema olisi aivan mitätöntä kun itseltään on kuollut joku perheenjäsen. Aivan kuin olisitte jotakin maailmanapoja jotka vaativat itselleen kaiken lohdutuksen ja sympatia mitä ihmisiltä irtoaa ja se jonka lemmikki on kuollut olisi iha mitätön koska minä minä ja minun äitini on kuollut....
Jotkut eivät näemmä pysty ajattelemaan tilannetta omalla kohdalla, mutta joillekkin lemmikki on hyvin rakas, paras ystävä, kun taas joillekkin se voi vaan olla ostettu egon jatkeeksi tai harraste eläimeksi.
Haikeamieli, olen pahoillani menetyksestasi. Ela valita noista kirjoittelijoista jotka vaittavat ettei laheisen elaimen menettamista voi verrata laheisen ihmisen menettamiseen. Minulta on viimeisten vuosien aikana kuollut aiti, eras todella rakas ihminen, kissa ja hamsteri. Ja jokaista kuolemaa olen surrut! Koira meilla viela on, ja on todella rakas koira. Kun sen aika tulee, tiedan jo nyt etten pysty edes toihin menemaan pariin paivaan, enka aio yrittaakaan. Talta koiralta vuosien aikana saamani rakkaus ja lampo ovat taatusti sen vertaisia etta voin koiraa surra taydesta sydamestani niin kauan kuin silta tuntuu. Joka ei sita ymmarra, ei ole koskaan saanut kokea elaimen rakkautta. - Ehkapa minun kissani nyt opastaa ja nayttaa paikkoja sinun kissallesi siella kissojen taivaassa...?
Oli se kissa tai ihminen niin suru ja kipu on yhtä suuria. Olin pieni vielä, kun oma kissa piti antaa pois, joten en muista kuinka kipeästi se koski silloin (mutta muistan kyllä itkeneeni kovasti). Mutta nyt kun on toinen kissa niin ajatuskin että menettäisin sen on niin kipeä etten pysty ajattelemaankaan sitä. Se on kuin oma lapsi. Joskus sitä toivoo ettei olisi kissaa koskaan saanutkaan. Ajatus menettämisestä on liian kipeä.