mautonta kirjoittaa tänne lemmikkieläinten kuolemasta. En halua mitenkään vähätellä koirin/kissojen ym. poismenoa mutta tässä kohtaa vetäisin rajan.
Ehkä palstan sheriffinkin olisi hyvä käsittää tämä.
Itselläni on kuollut isä onnettomuudessa. Ja on kuollut myös kolme koiraa.
Minä huomaan näissä menetyksissäni aika suuren eron.
Eli lemmikit lemmikkieläinpalstalle, tai perustakaa uusi palsta jossa käsitellään näiden kuolemaa.
Ehkä palstan sheriffinkin olisi hyvä käsittää tämä.
Itselläni on kuollut isä onnettomuudessa. Ja on kuollut myös kolme koiraa.
Minä huomaan näissä menetyksissäni aika suuren eron.
Eli lemmikit lemmikkieläinpalstalle, tai perustakaa uusi palsta jossa käsitellään näiden kuolemaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä mielestäni menetys on aina menetys, oli se sitten eläin, omainen, naapuri,tuttu tai tuntematon..ja jokainen kokee surun eri tavalla. Eikös tämä palsta olekaan tarkoitettu purkamaan sydäntä surun iskiessä...?
On selvää tietysti, että ihmiset joiden mieltä ei läheisen menetys paina, ei osaa ymmärtää millaista kamppailua menetyksen kohdanneet ihmiset joutuvat käymään.
Sieltä sylttytehtaasta poikivat nämä "jokainen suru on suru" -jutut. Toki marsun kuolemakin harmittaa. Kultakalan kuolemakin voi harmittaa. Maidon kaatuminenkin voi harmittaa.
hieman häiritsee että jotkut ovat menettäneet lapsensa, ja joku tulee sitten puhumaan jostain saatanan kissan kuolemasta.
Pliis, korjatkaa jos olen väärässä.
Tunne ei voi olla väärässä, ei siitä että sellainen vituttaa voi kukaan oikaista. Minuakin sellainen vituttaa ja ankarasti.
Ehkä sen kissan kuolemasta pääsee jotenkin yli niin että omasta elämästä jää jotain jäljelle. Lapsen kuolemasta ei pääse. Lapsen kuolema muuttaa omaa elämää ratkaisevasti.
On aika härskiä ja ihmisyyden vastaista rinnastaa lemmikkiä ihmiseen tällaisessa asiassa.
täysin DEL viestisi!
tämän palstan sheriffi on aivan perseestä oleva vässykkä! senhän kertoo jo nimimerkkikin (Lessukka).
Olen samaa mieltä, surra läheisen ihmisen menetystä on aivan eri luokkaa kuin eläimen, olen menettänyt äitini, isäni, koisrani. Kyllä äidin ja isän menetys oli suurin suuruni.
pahoillani isäsi ja äitisi kuolemasta, ja otan osaa suruusi.
Tiedän ainakin miltä tuntuu menettää isä.
Tuntuu jotenkin että tuo läheisen kuolema lamauttaa täysin? Onko se sitten joku puolustusmekanismi ettei menetä täysin järkeään?
Itse menin täysin shokkiin enkä tajunnut moneen viikkoon mistään mitään. Kaikki asiat meni läpi jotenkin sumussa.
Eläimeen voi kiintyä aivan samalla tavalla kuin ihmiseenkin - ja eläimen kuolema voi tuntua aivan yhtä pahalta kuin ihmisenkin.
On ihmisiä, joilla ei kenties ole mitään muuta kuin se lemmikki elämässään, eikä sen läheisyyttä tällaiselle ihmiselle pysty sinun ennakkoluulosi horjuttamaan.
Jos on olemassa jokin erillinen lemmikkipalsta, niin tottakai ko. tapaukset sitten kuuluvat sinne - mutta kaikki eivät tätä varmaan tiedä. (en minä ainakaan tiennyt)
Toisekseen, tätä palstaa ei ole eritelty koskemaan vain ihmisiä joten eläinaiheiset viestit tuskin rikkovat mitään sääntöjäkään.
todellakaan riko lakia tai sääntöjä.
Moraalin kannalta voin olla hieman eri mieltä.
Edelleen sanon paljon kuolemaa nähneenä ihmisenä, että lemmikit eroavat ihmisistä.
Del.
Onko joku kenties väittänyt, etteivätkö eläimet eroaisi ihmisistä?
Osoita minulle yksikin sellainen kommentti.
Täällä keskustellaan kuolemasta ja surusta - ei niinkään kilpailla siitä, kenen suru olisi kaikkein "kovinta".
Uskon, että olen nähnyt kuolemaa enemmän kuin sinä - mutta se ei anna minulle oikeutta pilkata toisia ihmisiä heille vaikeista asioista.
Suruahan se on kissan menetyksestäkin tunnettu suru. Ei sitä kukaan liene kiistänyt. On vain julmaa nähdä läheisen menetyksen (vaikka lapsen kuten omassa tapauksessani) ja lemmikin menetyksen aiheuttamassa surussa mitään yhtäläisyyttä.
Voidaan vertaillakin. Miksi ei? Kyllä kissan kuolemasta yleensä toivutaan työkykyiseksi. Harva tarvitsee kriisiapua, sairaalaa, lääkitystä, kuntoutusta, erilaisia seurakuntien ja muita sururyhmiä selvitäkseen seuraavaan päivään. Ei tarvitse mahdollisesti elää yhtä suurten "mitä jos olisinkin tehnyt toisin" -kysymysten kanssa. Miettiä mitä tekisi pois menneen tavaroille. Omalle elämälleen. Huomiselle. Miten kestää sisarusten ja muiden läheisten suru oman lisäksi. Koulutovereiden.
Miten selvitä seuraavaan päivään ilman sinua. Sinua joka olit osa minusta. Toivoa että tulisitkin vielä takaisin ja kaikki olisikin ollut pelkkää painajaista. Päättymätöntä painajaista joka on omassa tapauksessani kestänyt puolitoista vuotta eikä loppua näy.
suoraan... Epäsuorasti kyllä.
Ja jotenkin aikaisemmat jutut esim. jotain eläintä sanotaan vauvaksi, lapseksi ovat omituisia. Mutta tämähän on vain minun mielipide.
Olen ehkä käyttänyt kovia sanoja mutta kantani on edelleen sama.
Tuohon kilpailuun en sano mitään??????????
Olen samaa mieltä. Itse en ole koskaa läheistä ihmistä menettänyt, mutta eläimiä olen. Silti uskon (ja näinhän asia onkin) että läheisen menettäminen on täysin eri asia kuin eläimen, vaikka eläin olisikin rakas.
Ei eläintä voi kuitenkaan ihmiseen verrata.
kanssasi samaa mieltä. ei lemmikin menettäminen ole sama asia, vaikka pahalta tuntuukin. itse menetin poikien isän ja pahalta tuntuu, vaikka ei oltu enää edes yhdessä. eniten sydäntä riipii, kun kaksi pientä lasta jäi ilman isää. en osaa yhtään kuvitella, miltä pienestä lapsesta tuntuu. itseä ainakin masentaa niin mahottomasti. ei toinen osaa kuvitella, miltä toisesta tuntuu ennenkuin omalle kohalle sattuu. kyllä on itketty monet itkut, ettei ollut isä näkemässä vanhimman poikansa eskarin alkua, eikä tule näkemään, kun poika menee ekalle tms... :´(
Koiran piikillevienti aiheutti valtavan syyllisyyden, suru kait siinä samassa, itkin ehkä viikon. Nyt, kun mieheni kuoli (3:n pienen lapsen isä) ei samasta surusta voi puhua. Tämä suru ei hellitä ja kyllä muuttaa ihmistä, elämänasennetta, ajatusmaailmaa jne.Pysäyttää monen ihmisen elämän.. Toivottavasti eläimiänsä menettäneet eivät joudu lähimmäisiään menettämään, ainakaan liian aikaisin...yhdyn edellisen ajatuksiin (sama suru minullakin, miehen piti viedä uusi koululainen kouluun, vaan eipäs viekään...)
Olen menettänyt molemmat, lemmikin sekä hyvin läheisen ihmisen. Suru on todellakin eilainen, mutta surua se on yhtä kaikki, ja ihan yhtä viiltävää molemmissa tapauksissa.
Kuten joku jo sanoi, ei ole mitään mieltä alkaa laittamaan järjestykseen sitä, kuka on oikeutettu täne kirjoittamaan ja kuka ei. Jollekin eläin kun voi kuin lapsi, vanhuksella ainoa elämänkumppani jne. Älkää lukerko niitä viestiketjuja, mikäli ne ovat teistä jotenkin loukkaavia.
Itsestäni tuntui aikoinaan pahalta, kun surin tätä läheistä ystävääni, niin joku tuli minulle sanomaan, että "ei tämä vielä mitään, mutta silloin kun menettää lapsensa...." Ei se surevaa ihmistä helpota yhtään, loukkaa vain. Aivan kuin sitä omaa surua vähäteltäisiin, ja tietyillä ihmisillä olisi oikeus surra enemmän kuin toisilla. Eihän se niin mene, eikä saa mennä!?
Sama juttu toistui kun surin koiraani. Tuhahdeltiin, että sehän oli vain koira. Niinpä, jos jokus uree täällä lastaan, isovanhempiaan tai rakasta lemmikkiään, en nyrpistä nenääni kenelekään teistä. Voimia vain kaikille ja aurinkkoista syksyä!