Kuolemantuomio

Sain juuri päätöksen Kelalta. Se on minulle kuin kuolemantuomio. Ensin se antaa minulle vankilatuomion silleen, että en saa enää fysioterapiaa ja keskimmäinen hoitotuki päättyy. Fysioterapian avulla elämäni on ollut elämisen arvoista, kun olen päässyt pois neljän seinän sisältä harrastamaan jotain.

Sairastin aivoveritulpan nuorella iällä, halvaannuin vasemmalta puolen. Sairaudesta jäi paljon vammoja mm. neuropsykologisia oireita ja pirullinen hermosärky. Käyn kipupolilla kolmen kuukauden välein. Lisäksi menee kovia kipulääkkeitä. Silti nekään eivät ole yksistään riittäneet vaan fysioterapia on pitänyt minut sellaisessa kunnossa, että kivut ovat olleet siedettäviä. Jos pystyy tekemään ja harrastamaan jotain, pystyy aina hetkiseksi unohtamaan kivut, vaikkakin tekeminen lisää niitä. Nyt siis ainut asia, josta olen sairauteni jälkeen saanut suurta iloa, on ohi.

Kun siis sairastuu nuorella iällä, ei tuo eläke päätä huimaa n.600 euroa kuussa. Sillä ei paljon osteta terveyspalveluja. Ei sillä edes paljon harrasteta.

Saisin tietenkin hieman tehdä töitä ilman että menetän eläkettä. Ongelma vaan on siinä, että en pysty tekemään töitä. Olen liian vammainen ja kipeä. Kuka edes palkkaisi tällaisen sairaan?

Katkerana hyvästelen kaiken harrastamisen tuottaman nautinnon ja mielihyvän ja alistun ensin kipujen kanssa vankilaani neljän seinän sisään. Toivottavasti vankilatuomioni ei ole pitkä vaan kuolemantuomio tavoittaa minut kohtuullisen ajan kuluessa.

Hyvästi vaivalloinen elämä. Tervetuloa Helvetti
4984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toivotaan että valitettuasi, Kela muuttaa päätöstään.
Ihmeitä voi tapahtua.

Äänestä

Toivottavasti tosiaan saat ihan erilaisen päätöksen valitettuasi! Tuohan on aivan sairasta kun ihmiseltä viedään elämästä viimeisetkin ilonrippeet. Nuo kelat sun muut sais mun puolesta vaikka räjäyttää! Parilla tuttavalla on "samankaltaisia" vaikeuksia kelan ym kanssa. Kyllä sieltä sitten rahaa ja palveluita syydetään sellaisille jotka ei niitä edes tarvis.. Murrr!!! Pidetään peukkuja ettei sinunki tarvitsisi joutua helvettiin niiden kusipäiden takia.

Äänestä

Mitas jos liikkuisit itsenaisesti niiden ohjeiden mukaan, mita sinulle on jo annettu...?

Ihan kotijumppaa tai joskus punttisalilla?

Äänestä

mitä jos ottaisit hiukan asioista selvää ja liikkuisit itsenäisesti? :) Liikunta on ilo ja tuo apua moneen vaivaan.

Mitä tuohon juttuusi tulee on tuo todella harmillista :( Vaikka onhan se nähty jo ettei tässä maassa oikeus toteudu ja KELA:kin hoitaa jutut hatusta arpomalla.

Pärjäile

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jestas kirjoitti:

Sain juuri päätöksen Kelalta. Se on minulle kuin kuolemantuomio. Ensin se antaa minulle vankilatuomion silleen, että en saa enää fysioterapiaa ja keskimmäinen hoitotuki päättyy. Fysioterapian avulla elämäni on ollut elämisen arvoista, kun olen päässyt pois neljän seinän sisältä harrastamaan jotain.

Sairastin aivoveritulpan nuorella iällä, halvaannuin vasemmalta puolen. Sairaudesta jäi paljon vammoja mm. neuropsykologisia oireita ja pirullinen hermosärky. Käyn kipupolilla kolmen kuukauden välein. Lisäksi menee kovia kipulääkkeitä. Silti nekään eivät ole yksistään riittäneet vaan fysioterapia on pitänyt minut sellaisessa kunnossa, että kivut ovat olleet siedettäviä. Jos pystyy tekemään ja harrastamaan jotain, pystyy aina hetkiseksi unohtamaan kivut, vaikkakin tekeminen lisää niitä. Nyt siis ainut asia, josta olen sairauteni jälkeen saanut suurta iloa, on ohi.

Kun siis sairastuu nuorella iällä, ei tuo eläke päätä huimaa n.600 euroa kuussa. Sillä ei paljon osteta terveyspalveluja. Ei sillä edes paljon harrasteta.

Saisin tietenkin hieman tehdä töitä ilman että menetän eläkettä. Ongelma vaan on siinä, että en pysty tekemään töitä. Olen liian vammainen ja kipeä. Kuka edes palkkaisi tällaisen sairaan?

Katkerana hyvästelen kaiken harrastamisen tuottaman nautinnon ja mielihyvän ja alistun ensin kipujen kanssa vankilaani neljän seinän sisään. Toivottavasti vankilatuomioni ei ole pitkä vaan kuolemantuomio tavoittaa minut kohtuullisen ajan kuluessa.

Hyvästi vaivalloinen elämä. Tervetuloa Helvetti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu