Kaularangan välilevyn pullistuma

eukko 37

Onko kellään?
Millaisia oireita siinä voi olla?

Yritin googlella etsiä, mutta en löytänyt paljoakaan tietoa.

61

93255

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leikattiin

      Niin. työkaverillani leikattiin täs hiljakkoin niskarangan pullistuma ja sinne pantiin joku keinotekoinen "välilevy".
      Oireet oli niskasäryt, kädet ja olkavarret oli tosi kipeitä, eikä niillä pystynyt nostelemaan tai tekemään yleensäkään paljon mitään. Etenkin aamuisin käsivarret oli tosi huonona. Tavarat putoili käsistä jne.
      leikkaus sujui hyvin, mutta vieläkin on kipua jos joutuu tekemään raskaampia, esim. nosteluita. ja pään käänytminen on vielä hankalaa, mut käsiä ei säre enään.

    • Pike

      Minulla on todettu kolme välilevyn pullistumaa niskassa.Niska on tosi kipeä myös kädet ja osittain myös olkapäät.Saan säähköiskun tapaisia iskuja päähän kääntäessäni sitä jotka on tosi ilkeitä.Olin neurologian vastaanotolla ja hän sanoi että pahalta näyttää ,myös selkäydinneste on puristuksessa.Hän määräsi minulle epilepsia lääkkeitä joista olen saanut aika hyvin apua noihin iskuihin ,syön myös muita särkylääkkeitä.
      Odotan neurokirurgille pääsyä saa nähdä ehdottaako leikkuasta niinkuin neurologi.

      • vuosi 1968

        minulla todettiin kaksi välilevypullistumaa niskassa.nyt oon menossa neurokirurgille joka katsoo tarviiko leikata.onko sinulla kokemusta leikkauksesta?kivut ovat kovat ja niska tuki ja buranat auttavat vai vähän.

      • luudutus
        vuosi 1968 kirjoitti:

        minulla todettiin kaksi välilevypullistumaa niskassa.nyt oon menossa neurokirurgille joka katsoo tarviiko leikata.onko sinulla kokemusta leikkauksesta?kivut ovat kovat ja niska tuki ja buranat auttavat vai vähän.

        vuosi 1968
        Minulta on leikattu kaksi kaularangan välilevy pullistumaa.Elikkä ,on tehty
        kaularangan luudutus leikkaus.
        Se leikattiin heti,päivystyksenä,niin nopeasti kuin käytännön asiat sallivat.
        Jotakin meni varmaan pieleen,kun leikkaus tehtiin iltapäivällä,olin vielä
        viidenaikaan yöllä heräämössä.

      • admies

        saan yleensä rasituksen jälkeen sähköiskun päähän ja se vie jalat veteläksi ja rintalastan alla muljahtelee ikävästi, tutkittu melkein vuosi ei mitään vikaa ,itsetuholääkettä eli mielenterveyslääke sitä kun ei osata muuta tehdä ,on vain makailtava kotona ,surkee loppu elämä .

    • eukko 37

      No mä heräsin 2,5 viikkoa sitten koviin käsisärkyihin. Kädet särkee sormenpäistä kainaloon asti. Kaikki sormien jänteet ja lihakset särkee ja ensimmäiseen viikkoon en edes saanut sormiani kunnolla suoraksi kun jänteet sattui niin kovasti. n. 1,5 viikkoa sen jälkeen rusahti ihan itekseen sohvalle pitkälle mentäessä niskassa oikeen kunnolla ja sen jälkeen on niska ollut todella kipeä. Särkee niska vaikka lihakset eivät kyllä pahemmin jumissa ole. Menen ensi viikolla niskarangan magneettiin ja kyselen vaan sen takia noista oireista kun maksan itse tuon magneetin kun TYKSiin on monen kuukauden jonot ja haluan kyllä heti selville mikä mua vaivaa. Ton niska rusahduksen jälkeen käsisärky helpotti heti olennaisesti, mutta vieläkin kyllä särkee joka päivä yhtä paljon eikä oikeen mitään pysty nostamaan eikä kantamaan. Eli kaikki missä tarvitaan hiukankin voimaa on täysin mahdotonta. Neurologi määräsi mut heti tutkimuksiensa jälkeen magneettiin kun verikokeistakaan ei mitään löytynyt.

      Kiitoksia teille tiedoista. Toivottavasti sieltä magneetista jotain löytyy, niin ei mene rahat hukkaan.

    • eukko 37

      Joo, kävin kaularangan magneetissa, mutta kaularankani on täysin terve. Kädet särkee vieläkin kovasti. Ja sen olen huomannut, että jos venyttelen niskojani, niin ne tulevat todella kipeiksi ja särkevät monta päivää. Olen ennenkin niskojani venytellyt ainakin 500 000 kertaa elämässäni, mutta koskaan ne eivät ole siitä kipeeksi tulleet vaan päinvastoin vetreemmäksi. Eli lihaksia kun käyttää, niin ne tulevat kipeiksi. Ihmeellistä. Maanantaina menen fysiatrille, kun neurologi ja työterveyslekuri eivät enään tienneet mikä mua vois vaivata. Myös yläselän selkärankaa kolottaa aina välillä.

    • paljon kokenut

      minulla on n.2 vk sitten todettu kaularangan 5-6 nikamien välissä suurehko pullistuma oik. ja seuraavan nikaman välissä hermopuristusta. oireet niska hartia kipu tosi kova päätä ei kärsi kääntää sivuille valtava päänsärky takaraivosta otsaan oik.käsivarsi niin kipeä ettei kärsi sitä roikuttaa alas päin pekalosta keskisormeen sormet puutuneet kovia sädäreitä ( sähköiskuja ) päässä ja käsissä. nyt odotan kyksiin neurogirurgille aikaa leikkaus arvioon ym. käyn myös kipupolilla piikeillä alaselkä on leikattu v.2004 saman vian takia mutta issias vaiva kovana oik. jalkaan syön tramadol hexal 100 mg ja nyt voltaren menossa tulehduskipu lääkityksenä myös lyrikaa kokeilen et sais yöt nukuttua. olen pitkällä sairas lomalla ollut toukokuun alusta lähtien sitä ennen yritin töissä kovasti olla 2-3 vk ja sen jälk. aina 2-3 vk sairaslomaa lopulta jättäydyin kotian nyt ollut vähän helpompaa että lääkkeetkin vähän auttavat mutta pitää syödä kuitenkin niitäkin ja reilusti. 6 vuotta mennyt kaikenkaikkiaan tähän mennessä selkäkivun kanssa. toivottavasti vastasin kysymykseesikin jotain !

      • kivulias

        Minulla on ilmeisesti samat viat kun sinulla, selkä leikattu 2003 ja siitä jäi krooninen hermovaurio alaselkään, säteilee iskiastyylisesti vas. jalkaan, lääkityksenä 60 mg oxycontin päivässä ja nyt on kaularangassa iso pullistuma mikä leikataan 2 viikon päästä siihen lisäkipulääkkeenä tramal 150 mg max 4/pv.
        Kaularangan oireet alkoi aika äkkiä ja nyt jo onneksi pitäisi apu olla aika lähellä, jos edes se kipu
        vähenisi, kyllä tietää mitä kipu on, mut se ei ole kiva kun ne ei näy päälle niin jotkut ajattelee että "pinnaa" töistä, vaihtasin oloni heti ja olisin töissä jos joku ottaisi´nämä kivut itselleen.
        Tsemppiä sulle...

    • mursulainen

      Mulla ilmeni kaularangassa välilevyn pullistuma. Huono tukirangan lihaksisto ja vääränlainen kuormitus takas hyvän lopputuloksen. makasin 3 viikkoa punkassa eikä pää kääntyny mihkään. Kädet puutu sormenpäihin asti aina välillä. söin sirdaludia ja panacodia ja vitutukseen vielä opamoxia(fiksua). sain hirveen jänkäämisen avulla nopeutuksen magneettikuviin. sit ku sain kuvauksen vastaukset, en älynny hermostuksissani kysyä lekurilta mitään mikä ois tarpeellista tietää. kysyn siis, minkälaista hoitoa ootte saanu ja mikä on auttanu. mun pullistuma on kuulemma siisti eli ei o repeytyny, eli leikkausta ei tarvita. odotan fysioterapiaa, mut oon kuullu joiltain et ne antaa vaan jonku fucking jumppaohjemonisteen ja jättää potilaan oman onnensa nojaan sen jälkeen.
      sopiiko pilates hoidoksi?kellään kokemusta siitä?nyt en toistaseks tee muuta ku kävelen ja venyttelen varovasti. Tavarat tippuu käsistä, huimaa, hermosärkyä niskas ja päässä, alaselkä jumis, istuminen pitempään tuskaa, samoin paikallaan seisominen. ainoa mikä onnistuu on makaaminen ja kävely. en tartte hirveesti noita ryynejä, mut ois kiva tietää miten saan itteni kuntoon.

      • olavija

        Hei ystävät!

        Minulla 16.2.08 aamulla herättyäni oli oikea olka ja käsi kipeä joka päivä päivältä äityi kipeämmäksi ja nytkin vaikea kirjoittaa!
        pääsin hyvinkään sairaalaan kipu hoitoon sillä
        kipu oli kuin käsi olisi ollut kiehuvassa vedessä ja oli sähköhsokkeja kädessä ja sormet ihan tunnottomat, vain morfiinijohdanneiset lääkkeet auttavat aina tunniksi nukkumaan, ja sitten mangneetti kuvauksessa todettiin 4-5 tai 5-6 niskanikaman
        välissä pullistuma ja siitä johtuen hermoradat
        on puristuksissa niskassa kuvat meni töölöön sairaalaan ja sieltä tuli vastaus ekaksi että olet kiireellisessä leikkaus jonossa mutta sitten kun mun piti siellä käydä polilla niin lekuri oli hyvin epäröivä katseli kuvia ja soitteli neuvoja ylemmältään ja sanoi että muutaman päivän päästä operoidaan ja aika pian tulikin tieto että sitä ei voi leikata ja sain hyvinkäällä uuden kuvauksen nyt on uusi kuvaus siellä sisällä odottamassa lääkäreiden tuomiota! olen nyt jo niin lääkkeiden uhri eikä enää lääkkeitä lisää mahdu vatsa ja pää halkeavat!
        ps.kertokaan onko vaihtoehtohoitoja jos laikkausta ei tule tai mikä yksityinen saraala tekee myös niitä täällä uusimaalla ja onkohan miten hinnakkaita!

        Kevät terv,Olavi

      • Nimetön
        olavija kirjoitti:

        Hei olavija.!
        Minkä ihmeen takia sinun niskaa ei voi leikata.Onko siihen jokin syy.????
        Itse sairastuin tammikuussa 2007, samaan tautiin .Kaularangan 5-6 väli oli jumissa.Hakeuduin työterveyden kautta keskussairaalaan missä magneettikuvaus tehtiin.Samoin tehtiin hermoratatutkimus,jossa todettiin hermojuuren vaurioituneen.
        Fysiatrin lausunto lähetettiin töölöön , leikkausta suunniteltiin.Olin saikulla tammikuusta-huhtikuun loppuun.Jäin odottelemaan kutsua töölöön.Olin taas töissä joskin huonokuntoisena ja jouduin vähän lintsaten tekemään työni.Kädet ja niska oli kipeenä tosi kovasti.Tavarat putoilivat aamuisin , voimaa ei ollut , pää oli puutunut ja jäykkä.
        Vihdoin ja viimein pääsin Töölöön 5.7.2007.neurokirurgin vastaan otolle.Mukava lääkäri , lupasi leikata.Leikkaus oli määrä tapahtua syksyllä.Mutta aika vain venyi ja venyi, aina oli muita kiireellisempiä potilaita.
        Sitten tuli vielä se sairaanhoitajien lakon uhka , joka entisestään pidensi aikaa.Mutta sitten helmikuussa 2008 lääkäri soitti ja kertoi että 9.4.2008 leikataan.Olin niinsanotusti jononpurkupotilas ja leikkupäivänä aika saattoi venyä vieläkin jos tulee kiireellisiä potilaita.Mutta pääsin ajallani .Olin 6 tuntia leikkuureissulla ja kaikki meni tosi hyvin.Sinne jäi kaikki kivut.Pää kääntyy , tavarat pysyy käsissä , leikkauksesta tulee huomenna viikko.
        Kivut jäi , mutta kaikki lihakset hartioissa on tosi kipeenä.Se kait kuuluu asiaan.Limaakin irtoaa aika hyvin sekin kait kuuluu asiaan , olihan kurkussa kaikenlaisia letkuja.Mutta onhan tässä 6 viikkoa sairaslomaa ja aikaa toipua kaikesta.En tiedä sitten pystynkö työssäni enää tekemään kaikkea.teen verhoilu työtä ja siinähän niska joutuu aika kovalle rasitukselle. Ikääkin on jo yli 52 vuotta ja olen naispuolinen henkilö.No katsotaan mitä lähi kuukaudet tuo tullessaan.
        Sitä minä ihmettelen vieläkin että sinun tapauksessa vielä emmitään leikkauksen toteuttamista.Tiedätkö mikä siihen on syynä.Minä ainakin ymmärsin että nämä kaularangan välilevyn pullistumat ovat kuitenkin aika vaarallisia jos jätetään hoitmatta.Kivut ainakin pysyvät ja sitä mukaa lääkitys aika vahvana jota lisätään aina niin kauan kuin potilaan maksa kestää.On tää hullua .VAADI ETTÄ SE LEIKATAAN ellei siinä ole sitten mitään vaaratekijöitä.Kestämistä ja jaksamista sinulle ja toivotaan että pian pääset eroon kivuistasi, elämän laatun paranee 100%.Hyvää kevättä ja aurinkoisia ilmoja , ulkoile paljon se tuo ainakin mielen virkeyttä.Toivottelee Eijukka.

      • Hiipi
        Nimetön kirjoitti:

        Mulla homma eteni näin. Tammikuun 3 päivä 2007 mulla ilmeni kipua lapaluitten kohdalla. Seuraavana päivänä kipu oli olkavarressa. Seuraavana päivänä kipu siirtyi käsivarteen ja sit ilmeni tunnottomuutta sormissa. Kipu paheni päivä päivältä. Öitä ei saanut nukuttua ja kolmen viikon aikana olin käynyt jo 3 kertaa lääkärissä. Ja aina sama vastaus. Lihakset nyt vaan on niin jumissa,ja vahvempia lääkkeitä. Kunnes eräänä aamuna kolmen viikon jälkeen kipu oli niin voimakasta, että itkin vaan kun minuun koski. Menin työterveyteen ja vaadin lähetettä sairaalan ensiapuun. Vähän vastahakoisesti sen sain, mut kun menin ensiapuun, siellä minut otettiin vakavasti. Pääsin suoraan magneettikuvaukseen , jossa ilmeni, että kaularangan alin välilevy on pullistunu ja kudosmassa painoi selkäydinkanavaa. Halvaantumisen riski lähellä ja saman tien osastolle, ja seuraavana päivänä leikkaukseen. 2 kuukautta sairaslomaa. Nyt kun tuosta on kulunut aikaa 1,5 vuotta samat oireet ovat palanneet mut nyt kipu tuntuu vaan toisella puolella. Eilen kävin lekurissa ja hän totesi, että nyt oireilee ylempi välilevy ja hän määräs mut saikulle. Kauhaulla nyt odottelen, että paheneeko oireet taas nopasti siihen pisteeseen, että kohta ollaan taas leikkaupöydällä. Ikää mulla 40 vuotta

      • kokeilkaa

        Laittakaan googleen hakusanaksi MSM. Itse käytän selän välilevyn pullistumaan. Auttaa ja helpottaa oloa, vaikka ei paranna tietenkään. itsellä todettu todella tehokkaaksi. Kolmessa viikossa alkoi helpottamaan!

      • liikehoidolla parempaan suu...
        olavija kirjoitti:

        Hei ystävät!

        Minulla 16.2.08 aamulla herättyäni oli oikea olka ja käsi kipeä joka päivä päivältä äityi kipeämmäksi ja nytkin vaikea kirjoittaa!
        pääsin hyvinkään sairaalaan kipu hoitoon sillä
        kipu oli kuin käsi olisi ollut kiehuvassa vedessä ja oli sähköhsokkeja kädessä ja sormet ihan tunnottomat, vain morfiinijohdanneiset lääkkeet auttavat aina tunniksi nukkumaan, ja sitten mangneetti kuvauksessa todettiin 4-5 tai 5-6 niskanikaman
        välissä pullistuma ja siitä johtuen hermoradat
        on puristuksissa niskassa kuvat meni töölöön sairaalaan ja sieltä tuli vastaus ekaksi että olet kiireellisessä leikkaus jonossa mutta sitten kun mun piti siellä käydä polilla niin lekuri oli hyvin epäröivä katseli kuvia ja soitteli neuvoja ylemmältään ja sanoi että muutaman päivän päästä operoidaan ja aika pian tulikin tieto että sitä ei voi leikata ja sain hyvinkäällä uuden kuvauksen nyt on uusi kuvaus siellä sisällä odottamassa lääkäreiden tuomiota! olen nyt jo niin lääkkeiden uhri eikä enää lääkkeitä lisää mahdu vatsa ja pää halkeavat!
        ps.kertokaan onko vaihtoehtohoitoja jos laikkausta ei tule tai mikä yksityinen saraala tekee myös niitä täällä uusimaalla ja onkohan miten hinnakkaita!

        Kevät terv,Olavi

        olavi,vieläkö kärsit niskan välilevyn pullistuman aiheuttamista kivuista?Itse sain hyvää apua fysioterapeutin antamasta liikehoidosta joka aktivoi ja voimistaa kaula hartia yläraaja-aluetta.

      • Runks
        liikehoidolla parempaan suu... kirjoitti:

        olavi,vieläkö kärsit niskan välilevyn pullistuman aiheuttamista kivuista?Itse sain hyvää apua fysioterapeutin antamasta liikehoidosta joka aktivoi ja voimistaa kaula hartia yläraaja-aluetta.

        Sain 2 viikkoa sitten iskiastyyppiset kivut hartiaan vasempaan käteen tuli koordinaatiohäiriöitä ja tunnottomuutta. Kävin fysioterapiassa (hierontaa, akupunktiota & niksauttelua - viimeinen ei kuulemma välttämättä hyvä asia niskalle) pari kertaa sekä sain yksinkertaisen jumppaohjeen (vedä päätä taakse ja hieman ylöspäin kevyesti 10 kertaa joka tunti) ja se alkoi auttamaan oikein hyvin.

        Viikon kuluttua kuitenkin aamulla herätessä kivut olivat takaisin. Kävin heti aamulla fysioterapiassa, joka antoi apua kipuun hetkellisesti, mutta kivut palasivat aikalailla heti kun fysioterapiasta lähdin. Menin sen jälkeen samana päivän fysiatrille, joka käden vääntelyn jälkeen totesi että todennäköisesti kaularangan iskias. Samalla hän totesi että Suomessa odotetaan 2 kuukautta ennen kuin aletaan harkitsemaan leikkaushoitoa, koska suurimmalla osalla iskias paraneee ao. ajassa itsestään.

        Odotelun onglemana on, että samaan aikaan ilmeisesti hermosto voi vaurioitua ja näin voi jäädä pysyvä haitta? Itse asiassa lääkäri sanoi että käsi ei enää palaa täysin normaaliksi - ei kovin kannustavaa lääkäröintiä. Määräys magneettikuvauksiin on mutta tuntuu osaksi vähän että rahastusta kun ei mitään toiminta ohjeita tullut. Onko kenelläkään mitään ohjeita kuinka kannattaa toimia että ei jäisi pysyviä vammoja?

        PS: Olen ottanut reiluhkosti lääkettä (panacod 1 kpl 4 tunnin välein jos on ollut tarve yöllä & sirdalud 2mg 3 kpl) ja olen saanut nukuttua hyvin selälläni (kylkiasennot eivät onnistu). Aamuulla tosin on edelleen kädessä kipuja ja sähköisiä kipinöitä, kun nousee ylös, mutta ei makuulla. Mutta vähän parempaan ollaan menossa - toivottavasti.

      • kofdpsjr9e0wåjf
        Runks kirjoitti:

        onkohan mulla tätä samaa... :( oireeni alkoivat marraskuussa 2009 hartia säryillä. Samoihin aikoihin, kun heräsin yöllä, huomasin, että olen alkanut nukkua selälleen, kädet tyynyn yläpuolella ja usein jompikumpi käsi täysin tunnottomana ja liikuntakyvyttömänä-mutta ei kipuja! Joulukuun olin työttömänä ja oireet pysyivät samoina, eivät poistuneet, mutteivät helpottuneet. Tammikuussa takaisin töihin ja oireilu alkoi paheta. Hartioita särkee, takaraivoon tulee sähköiskumaisia vihlaisuja. Nyt aaltoilevaa vihlontaa on hartioissa, niskassa, takaraivossa, käsivarsissa ja sormissa. Molempien käsien sormet tikkuilee ja ne puutuu, ne on KOKO ajan vähän puuduksissa. Joskus puutuilu menee viikoksi ohi, mutta palaa.
        Hartiat mulla on korvissa ihan koko ajan, pidän niitä vaistomaisesti ylhäällä, helpottaa kipua- joka oikeasti pahentaa sitä. Rintakehä on usein "pieksetyn" oloinen, hengitys sattuu joskus ja rintakehässä esiintyy myös vihlontaa. Käsillä en pysty mitään nostamaan, en vetämään, en siirtämään. Istumatyökin tietokoneella aiheuttaa sormien puutumista ja pahoja käsisärkyjä. MITÄ ihmettä tämä on???

        Olen ollut jo viikon saikulla- ei vaikutusta, syön lihaksia rentouttavaa kolmiolääkettä, ei enää vaikutusta. Keskiviikkona uudestaan fysioterapeutille... hän epäilee hartialihasten olevan jumissa (ja ne onkin), mutta voisko kyse olla nyt jostain oikeasti vakavammasta? joka ei enää hieronnalla parane?
        Nyt olen hieronta ja liikunta kiellossa.

        Kivut eivät ole sietämättömiä, mutta tekevät minut työkyvyttömäksi töissä ja tähän jatkuvaan kipuiluun menee hermo ja itku pääsee välillä. Kyllä tän tuskan kanssa elää, mutta eihän tämä normaalia ole- eikä mene ajan kanssa enää ohi.

      • Runks
        Runks kirjoitti:

        Sain 2 viikkoa sitten iskiastyyppiset kivut hartiaan vasempaan käteen tuli koordinaatiohäiriöitä ja tunnottomuutta. Kävin fysioterapiassa (hierontaa, akupunktiota & niksauttelua - viimeinen ei kuulemma välttämättä hyvä asia niskalle) pari kertaa sekä sain yksinkertaisen jumppaohjeen (vedä päätä taakse ja hieman ylöspäin kevyesti 10 kertaa joka tunti) ja se alkoi auttamaan oikein hyvin.

        Viikon kuluttua kuitenkin aamulla herätessä kivut olivat takaisin. Kävin heti aamulla fysioterapiassa, joka antoi apua kipuun hetkellisesti, mutta kivut palasivat aikalailla heti kun fysioterapiasta lähdin. Menin sen jälkeen samana päivän fysiatrille, joka käden vääntelyn jälkeen totesi että todennäköisesti kaularangan iskias. Samalla hän totesi että Suomessa odotetaan 2 kuukautta ennen kuin aletaan harkitsemaan leikkaushoitoa, koska suurimmalla osalla iskias paraneee ao. ajassa itsestään.

        Odotelun onglemana on, että samaan aikaan ilmeisesti hermosto voi vaurioitua ja näin voi jäädä pysyvä haitta? Itse asiassa lääkäri sanoi että käsi ei enää palaa täysin normaaliksi - ei kovin kannustavaa lääkäröintiä. Määräys magneettikuvauksiin on mutta tuntuu osaksi vähän että rahastusta kun ei mitään toiminta ohjeita tullut. Onko kenelläkään mitään ohjeita kuinka kannattaa toimia että ei jäisi pysyviä vammoja?

        PS: Olen ottanut reiluhkosti lääkettä (panacod 1 kpl 4 tunnin välein jos on ollut tarve yöllä & sirdalud 2mg 3 kpl) ja olen saanut nukuttua hyvin selälläni (kylkiasennot eivät onnistu). Aamuulla tosin on edelleen kädessä kipuja ja sähköisiä kipinöitä, kun nousee ylös, mutta ei makuulla. Mutta vähän parempaan ollaan menossa - toivottavasti.

        Jatkoa viestiini 26.1.2010: Magneettikuvat paljastivat että välilevyntyrä niskassa 6-7 välissä. Fysiatrini laittoi suoraan kuvien perusteella sairaalaan lähetteen josta tuli leikkauspäätös viikon sisällä ja leikkaus tehty 3 viikkoa sitten. Nyt sitten odotellaan miten paraneminen kehittyy - toistaiseksi kipuja hartiaseudulla ja välillä lievia heijastumia vasemmassa kädesä sekä satuinaisia puutumista sormen päissä kuten ennen leikkausta. Kädessä edelleen myös voimattomuutta joka oli leikkaussyy sillä kroonistakipua minulla ei onneksi ollut ennen leikkaustakaan - vain silloin tällöin. Kurkku ei toimi ihan normaalisti: nielemisvaikeuksia ja limaa erittyy edelleen. Kaikki tosin lieviä ja eikä mitään mikä haittaisi normaalia elämää poislukien urheilu.

        Ne joilla hartikipuja jotka heijastuvat käteen ja tunnottomuutta sormissa VAATIKAA ETTÄ LÄÄKÄRI LAITTAA ASIAT HETI ETEENPÄIN: MAGNEETIKUVAT EHDOTTOMAT & ERIKOISLÄÄKÄRILLE (FYSIATRI, NEUROLOGI, ORTOPEDI). Vaikka suuri osa menee itsestään ohitse (näin viisaat väittävät) on parempi varmistaa oikea diagnoosi nopeasti jos sattuu olemaan leikkaushoitoa vaativa tilanne. Turha kärsi kivusta - ja lääkäristä joka ei osa tehdä asialle mitään vaan vain odottelee. Valitettavasti Suomessa ei pääse nopeasti hoidossa nopeasti ja asinamukaisesti eteenpäin kuin yksityisen puolen kautta. Itselläni tuli maksamaan n. 1.000EUR ennenkuin pääsin leikkauspöydälle joka onneksi tehtiin julkisella puolella.

      • kasixx
        olavija kirjoitti:

        Hei ystävät!

        Minulla 16.2.08 aamulla herättyäni oli oikea olka ja käsi kipeä joka päivä päivältä äityi kipeämmäksi ja nytkin vaikea kirjoittaa!
        pääsin hyvinkään sairaalaan kipu hoitoon sillä
        kipu oli kuin käsi olisi ollut kiehuvassa vedessä ja oli sähköhsokkeja kädessä ja sormet ihan tunnottomat, vain morfiinijohdanneiset lääkkeet auttavat aina tunniksi nukkumaan, ja sitten mangneetti kuvauksessa todettiin 4-5 tai 5-6 niskanikaman
        välissä pullistuma ja siitä johtuen hermoradat
        on puristuksissa niskassa kuvat meni töölöön sairaalaan ja sieltä tuli vastaus ekaksi että olet kiireellisessä leikkaus jonossa mutta sitten kun mun piti siellä käydä polilla niin lekuri oli hyvin epäröivä katseli kuvia ja soitteli neuvoja ylemmältään ja sanoi että muutaman päivän päästä operoidaan ja aika pian tulikin tieto että sitä ei voi leikata ja sain hyvinkäällä uuden kuvauksen nyt on uusi kuvaus siellä sisällä odottamassa lääkäreiden tuomiota! olen nyt jo niin lääkkeiden uhri eikä enää lääkkeitä lisää mahdu vatsa ja pää halkeavat!
        ps.kertokaan onko vaihtoehtohoitoja jos laikkausta ei tule tai mikä yksityinen saraala tekee myös niitä täällä uusimaalla ja onkohan miten hinnakkaita!

        Kevät terv,Olavi

        Minulla myös ollut aivan järkyttävät kivut kädessä johtuen juuri niskoissa olevista kulumista sekä välilevyn pullistumasta. Mitkään särkylääkkeet eivät auttaneet, kipu oli ympärivuorokautista!!! Kun sitten viimein lääkäri kokeili sellaista puudukepiikkiä, niin kivut lähtivät saman tien!!! Ja pysyivät poissa useamman vuoden. Kun seuraavan kerran käsi kipeytyi, sanoin heti vastaanotolle mennessäni, että haluan sen samaisen piikin. Särkylääkkeitä ei tarvittu vaan pistos auttoi taaskin heti. En tiedä onko, se puuduke- vai puudutepiikki mutta kannattaa ehdottomasti pyytää . Ei ole kuulemma mitään haittavaikutuksiakaan.

      • Maamu
        Hiipi kirjoitti:

        Mulla homma eteni näin. Tammikuun 3 päivä 2007 mulla ilmeni kipua lapaluitten kohdalla. Seuraavana päivänä kipu oli olkavarressa. Seuraavana päivänä kipu siirtyi käsivarteen ja sit ilmeni tunnottomuutta sormissa. Kipu paheni päivä päivältä. Öitä ei saanut nukuttua ja kolmen viikon aikana olin käynyt jo 3 kertaa lääkärissä. Ja aina sama vastaus. Lihakset nyt vaan on niin jumissa,ja vahvempia lääkkeitä. Kunnes eräänä aamuna kolmen viikon jälkeen kipu oli niin voimakasta, että itkin vaan kun minuun koski. Menin työterveyteen ja vaadin lähetettä sairaalan ensiapuun. Vähän vastahakoisesti sen sain, mut kun menin ensiapuun, siellä minut otettiin vakavasti. Pääsin suoraan magneettikuvaukseen , jossa ilmeni, että kaularangan alin välilevy on pullistunu ja kudosmassa painoi selkäydinkanavaa. Halvaantumisen riski lähellä ja saman tien osastolle, ja seuraavana päivänä leikkaukseen. 2 kuukautta sairaslomaa. Nyt kun tuosta on kulunut aikaa 1,5 vuotta samat oireet ovat palanneet mut nyt kipu tuntuu vaan toisella puolella. Eilen kävin lekurissa ja hän totesi, että nyt oireilee ylempi välilevy ja hän määräs mut saikulle. Kauhaulla nyt odottelen, että paheneeko oireet taas nopasti siihen pisteeseen, että kohta ollaan taas leikkaupöydällä. Ikää mulla 40 vuotta

        Ihana oot kun kirjootit asiastasi,mieheni 45 v,leikattiin tänään vanhan välilevypullistuman takia! Tk:ssa monta kertaa ja magneettikuvis löydettiin vika ja nyt tosiaan pari nikamaa poistettiin,ja tunto palas käsiin ja jalkoihin...sairaalassa yhä toki,mutta minä olen toiveikas!

      • Anonyymi
        Nimetön kirjoitti:

        Hei olavija.!
        Minkä ihmeen takia sinun niskaa ei voi leikata.Onko siihen jokin syy.????
        Itse sairastuin tammikuussa 2007, samaan tautiin .Kaularangan 5-6 väli oli jumissa.Hakeuduin työterveyden kautta keskussairaalaan missä magneettikuvaus tehtiin.Samoin tehtiin hermoratatutkimus,jossa todettiin hermojuuren vaurioituneen.
        Fysiatrin lausunto lähetettiin töölöön , leikkausta suunniteltiin.Olin saikulla tammikuusta-huhtikuun loppuun.Jäin odottelemaan kutsua töölöön.Olin taas töissä joskin huonokuntoisena ja jouduin vähän lintsaten tekemään työni.Kädet ja niska oli kipeenä tosi kovasti.Tavarat putoilivat aamuisin , voimaa ei ollut , pää oli puutunut ja jäykkä.
        Vihdoin ja viimein pääsin Töölöön 5.7.2007.neurokirurgin vastaan otolle.Mukava lääkäri , lupasi leikata.Leikkaus oli määrä tapahtua syksyllä.Mutta aika vain venyi ja venyi, aina oli muita kiireellisempiä potilaita.
        Sitten tuli vielä se sairaanhoitajien lakon uhka , joka entisestään pidensi aikaa.Mutta sitten helmikuussa 2008 lääkäri soitti ja kertoi että 9.4.2008 leikataan.Olin niinsanotusti jononpurkupotilas ja leikkupäivänä aika saattoi venyä vieläkin jos tulee kiireellisiä potilaita.Mutta pääsin ajallani .Olin 6 tuntia leikkuureissulla ja kaikki meni tosi hyvin.Sinne jäi kaikki kivut.Pää kääntyy , tavarat pysyy käsissä , leikkauksesta tulee huomenna viikko.
        Kivut jäi , mutta kaikki lihakset hartioissa on tosi kipeenä.Se kait kuuluu asiaan.Limaakin irtoaa aika hyvin sekin kait kuuluu asiaan , olihan kurkussa kaikenlaisia letkuja.Mutta onhan tässä 6 viikkoa sairaslomaa ja aikaa toipua kaikesta.En tiedä sitten pystynkö työssäni enää tekemään kaikkea.teen verhoilu työtä ja siinähän niska joutuu aika kovalle rasitukselle. Ikääkin on jo yli 52 vuotta ja olen naispuolinen henkilö.No katsotaan mitä lähi kuukaudet tuo tullessaan.
        Sitä minä ihmettelen vieläkin että sinun tapauksessa vielä emmitään leikkauksen toteuttamista.Tiedätkö mikä siihen on syynä.Minä ainakin ymmärsin että nämä kaularangan välilevyn pullistumat ovat kuitenkin aika vaarallisia jos jätetään hoitmatta.Kivut ainakin pysyvät ja sitä mukaa lääkitys aika vahvana jota lisätään aina niin kauan kuin potilaan maksa kestää.On tää hullua .VAADI ETTÄ SE LEIKATAAN ellei siinä ole sitten mitään vaaratekijöitä.Kestämistä ja jaksamista sinulle ja toivotaan että pian pääset eroon kivuistasi, elämän laatun paranee 100%.Hyvää kevättä ja aurinkoisia ilmoja , ulkoile paljon se tuo ainakin mielen virkeyttä.Toivottelee Eijukka.

        Miksi ei kerrota mikä on halvaantumisriskin mahdollisuus.Olen itse menossa yli-huomenna niskan ahtauman takia uni ei tuu ja ajatukset pyörii todella villisti mutta töölöössä on pätevät lääkärit silti infoa saisi olla enemmän riskeistä kuin kivuista mutta pakko se vaan mennä olen kärsinyt noin 4.vuotta silloin se todettiin vahingossa kun olin alaselän välilevypullistuman takia magneettikuvauksissa ja lääkari halusi kuvata koko rangan eli onni onettomuudessa no pitää toivoa että kaikki menee hyvin.Kanssa tovereille tsemppiä ja voimia kyllä se aurinko vielä risukasaankin vielä paistaa...…….

      • Anonyymi

        Mulla ollut tanan kipeä niska n. 4vuotta olen käynyt fysiatrian erikoislääkärillä, yleislääkärillä, kiropraktikolla. Mistään en ole saanut apua, jumppaohjeita on vino pino. Pancodia ja buranaa olen posinut mutta eipä nekään juuri auta. Panacodista menee suolet tukkoon ja pää sekaisin.
        Tuntuu kui lääkärit ei halua auttaa, vähätellään vaan. Oisko seuraava keino ....... En tiiä🤔

    • Kaula ranka tyrä lei

      Oireita on käsien ja niskan puutuminen, sekä sormien. Minulta leikattiin kaularanka pulistuma vuonna 2008.

    • pitkästynyt

      Siis järkyttää tämä särky!! siis menee jo hermot. Luulin jo että alkaa paranemaan,piti jo vähennellä lääkkeitä mutta tuli kivut taks en edes kerinnyt vähentämään syön aika vahvoja särkylääkkeitä ja hermosärkyyn ja tulehdukseen. Buranalla ei ole mitään virkaa tässä sairaudessa..Niskä särkee ja käsi! Kovat ovat kivut mutta leikkaukseen en ole valmis (HUONOJA KOKEMUKSIA)... ja kuullut että autoi noin 2-3 kk ja kivut takas!! ei ei en mee! jos ei ole ihan pakko. kylmä auttaa ja akupuntio.Sähkö ja venytysä saan myös.
      Koitettaan pärjäillä.. pitkästynyt:)

    • Helpottunut

      Turha kärsiä kivuista. Minulta kaularangan tyrä (5 ja 6 nikaman välissä) leikattiin vajaat kaksi viikkoa sitten TYKS;in Raision sairaalassa. Loistava neurokirurgi, upeat asiantuntijat leikkaussalissa ja osastolla.

    • Nanne67

      Minulla alkoi nyt hiukan yli vuosi sitten särkeä niska-hartiaseutua marraskuussa 2010. Itse ja työterv.lääkärini luulimme molemmat, että johtuu istumatyöstä päätteellä. Kokeiltiin fysikaalista hoito 2x5 kerran satsia, mutta kivut palasivat aina. Mulla ei hirveästi ole sormiien puutumista eikä sähkömäisiä kipuja, mutta aivan helvettiä oli viime kesänä! Pelotti mennä iltaisin nukkumaan kun tiesin jo etukäteen herääväni aamuyöstä valtaviin kipuihin. Kokeilin erilaisia terveystyynyjä jne. Sain lähetteen fysiatrille ja söin lyricaa, joka auttoi niin, että pystyin jotenkin nukkumaan yöt. Kävin tavallisessa röngtenissä ja siellö oli löydöksiä! Nivelrikko on edennyt kaularankaan ja jotain 4-5 nikamien tienoilla. Lähete tuli magneettikuvauksiin ja Porvoon sairaalan kirurgin kanssa keskustelun seurauksena, menen tammikuussa 2012 Töölöön neurokirugin vastaanotolle. Kuvissa löytyi nivelrikon lisäksi siis pullistuma 4-5 nikamien välissä. Olen koko ajan käynyt töissä normaalisti, mutta nyt alkaa tekemään aika tiukkaa. Katsotaan ehdottavatko laikkausta. Leikkaus pelottaa hurjasti!!!

    • Kissa puistossa

      Hei minkäikäisiä ootte ja mitä työtä teette? Minkä johdosta tommosia tyriä voi saada.

      Itselläni todettu kulumat niskassa ja teen toimistotyötä.

      Minulla oli tosi kipeä niskan toinen puoli ja olkapää. Diagnoosina jäätynyt olkapää. Niskakaan ei enää vaivaa kun käsi alkaa parantumaan, joten säteili olkapäästä niskaan.

      Pystyttekö käymään ollenkaan esim. kävelyllä?

      • isoa autoa

        Noin puoli vuotta niska ja hartia särkyy. Sit rupes vasen käsi puutumaan, peukalo, etusormi ja keskisormi. Yksityinen työterveyslääkäri määräsi fysioterapiaa, hermoradat jumissa. Onnekksi oli osaava likka, eikä jatkanut runnomista. Oli kuulemma halvaantumis riski todella lähellä. Pyynnön ja painostuksen jälkeen pääsin erikois lääkärille. Totesi heti, että 6-7 niskanima vaurioitunut. Vaatii magneettikuvan ja yksityis sektorilla on aika kallista.Tammikuussa vasta leikkaukseen. Niskatuki kyllä auttaa hiukan ja maksaa. Nappeja on määrätty vaikka mitä, mutta niistä ei mene kuin pää sekaisin. Olkaa tarkkoja ja vaatikaa kunnon hoitoa. Terveisin kuljetusalan esimies.

    • selkis

      Itselläni 3 vuotta sitten peräjälkeen alaselän välilevyn pullistuma ja sitten niskan välilevyn pullistuma. Niskan pullistuma painoi selkäydintä mutta konservatiivinen hoitolinja. Pikkuhiljaa parani vaikka toinen puoli kroppaa ei pelannut normaalisti. Nyt oireet uusineet mutta kivut ei yhtä kovia. En tiedä johtuuko hermojen vaurioitumisesta. Mutta vasen puoli selkeästi heikompi ja puutuilee sormet ja varpaat ja ei kestä nostaa mitään mikä on iso ongelma kun taapero kotona. Eivät oikein hoitaneet minua ,muilla kuin särkylääkkeillä : (. Ikää 40-vuotta ja työkyky huolestuttaa.

      Nyt varasin ajan yksityiselle fysiatrille, joka aluksi hoiti minua julkisella ennenkuin lääkäri vaihtui ihan surkeaksi. Eivät hoitaneet kuin alaselkää vaikka niska aiheutti isommat ongelmat. En tiedä suututtiko niskani yksityinen magneettikuvaus ja neurokirurgin lausunto vai miksi en saanut asiallista hoitoa. Olisi pitänyt hakea uusi lähete ja jonottaa 4 kk uudestaan vaikka ensimmäinen lääkäri olisi halunnut hoitanut koko paketin ja hakea kuntoutusta. En jaksanut siinä kunnossa vaatia oikeuksiani.

      Jospa tulisi nyt lähete leikkausarvioon. Kovasti haluaisin töihin enkä sairaseläkkeelle näin nuorena. Tosin koska sairastan selkärangan rappeumaa tuskin eläkeikään tulen töissä olemaan. Surettaa, itkettää ja suututtaa. Pitäisi jaksaa taistella hoidon puolesta. Halvaantumisriski pelottaa koska kroppa täysin toispuoleinen. Jospa kaivan ne viimeiset sisun rippeet ja vaadin sitä hoitoa.

      • kevkauraa

        Täällä yksi kolmekymppinen pienten lasten äiti, jolla alkaa mennä hermot jo nyt, vaikka olen sairastanut vasta 2 kuukautta tätä pullistumaa. Ensin menin tklääkärille, joka käski mennä kotiin syömään buranaa, ei diagnoosia. Ei edes kipupiikkiä antanut, vaikka itku silmässä pyysin.
        Sitten fysioterapeutille, joka nosti kädet pystyyn, että sinulla on jotain nyt kaularangassa, eikä hän uskalla nykiä.
        Sitten pari päivää myöhemmin tk-päivystykseen ambulanssilla hirveissä kivuissa. Ottivat kaularangasta röntgenit, ranka on oiennut, suosittelee omalle lääkärille lähetettä magneettiin. Kotiin syömään buranaa. Ei kipupiikkiä.
        Parin viikon päästä omalle lääkärille, teki lähetteen ENMG-tutkimukseen.
        EnMG-tutkimuksessa selvisi, ettei lihaksissa saati hermoissa ole vaurioita, vielä. Ei sulje pois mahdollisuutta, että kaularangassa vikaa.
        Sen jälkeen pyysin omaa lääkäriä soittamaan, rähisin kunnolla puhelimessa, sain lähetteen neurokirurgille. Sitä nyt odotellaan.
        Ei tässä töihin kiire ole, mutta alkaa mummoilta voimat loppua, kun en pysty pieniä lapsiani juuri itse hoitamaan. Ja vaikka heillä on kunnallinen hoitopaikka, sinne ei oteta lapsia, joiden vanhemmat tai toinen niistä on kotona. Vein lääkärin todistuksenkin, mutta ei. Yhtenä päivänä viikossa 4 tuntia päivähoidossa ja maksetaan 15 päivästä kuukaudessa. Uskomatonta.

      • was?
        kevkauraa kirjoitti:

        "tätä pullistumaa?!

        Siis onko sulla jo todettu välilevyn pullistuma? Sen näkee ainoastaan magneettikuvasta.
        Ja sen paraneminen kestää muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen. Toisilla kivut ei lopu koskaan. Toiset paranee yllättävän nopeasti. Se niin riippuu.
        Eikä siinä auta muu kuin odottaminen, eikä siihen vaurioituneeseen nikamaan saisi tulla yhtään lisähaavereita.

        Miksi ne otti röngtenit? Ei niistä yleensä selviä juuri mitään.

    • selkis

      Nyt ollaan kolmen kuukauden odotuksen jälkeen menossa leikkaukseen (lähiaikoina toivottavasti). Pääsin yksityisen neurokirurgin lähetteellä HUS:iin, mutta lekuriaika ja magneettikuvausaikaa odottelin siis 3kk.

      Leikkaukselle ei ole kohdallani vaihtoehtoa, sillä jos ei leikata, tulen kuulemma halvaantumaan. Turhaan on odoteltu parantumista 3 kk, kun niska on ihan entinen. Selkäydin on prolapsien ja rappeuman takia niin pahassa puristuksessa, että selkäydinneste ei enää kierrä : (. Kuvat oli kyllä karua katseltavaa :' (.

      Olen viime päivät miettinyt, että olisiko se leikkaus ollut paikallaan jo 3 vuotta sitten. Laitan tänne, kun on leikattu, että miten meni. Sen tiedän, että ainakin yksi väli saa uuden välilevyimplantin ja mahikset parempaan elämään on ihan hyvät (80/20).

      Tsemppiä sinne toiselle pienten lapsien äidille! Mene ihmeessä yksityiselle neurokirurgille. Sietämättömät kivut ovat yksi leikkaussyy ja jos parantumista ei 2 kk:ssa tapahtunut, ehkä olisi syytä leikata, jos kivut edelleen kovat. Ja tiedän, että jos hermojuuret puristuksessa, niin se kipu voi olla ihan käsittämätön.

    • kevkauraa

      Moi!

      Kävin yksityisellä fysiatrilla, joka teki kaikki testit ja mumisi jotain, että ei tää nyt kyllä tunnu kaularankajutulle ollenkaan. Laittoi vauhtia kunnallisen puolen touhuun, koska on itse yksi "ison sairaalan" fysiatreista. Antoi vahvempaa kipulääkettä yöksi, mutta käski päivisin syömään buranaa, että voin hoitaa lapsia.
      Kipu on muuttunut, niskassa ollut kipupiste on tunnettavissa vain äkkiliikkeissä, mutta oikea käsi on pahentunut, on tunnoton, sähköiskuja on paljon ja puristusvoima on ihan pois. Aamut on hirveitä, kun silloin peukalon juureen, nimettömään ja pikkusormeen koskee aivan tajuttomasti. Hyvin tuntuisi auttavan tuo uusi lääke :(
      Uutena oireena on noihin em. äkkiliikkeisiin liittyvä huimaus, vetää silmät ihan kieroon ja tuntuu että maailma mustuu.
      Soitin sinne neurokirurgialle, ovat siirtäneet lähetteen fysiatrialle, johon on 3 kk jonot. Ja sieltä pitäs saada ensin lähete magneettiin (jono 3kk) ja sen jälkeen vois jopa päästä sinne neuokirurgialle. No tämä yksityinen ja julkinen fysiatri oli laittanut vauhtia, aika on ensi viikolla jo.
      Siis magneetissa en ole käynyt, kaikki tutkimukset joissa olen käynyt ovat viitanneet kaularangan välilevyn pullistumaan, mutta kun sitä ei pysty toteamaan kiipeämättä kaikkia näitä rappuja. Ja siitä röntgenistä en voi mennä sanomaan, ottivat päivystyksessä kun sattui olemaan röntgenlääkäri paikalla?!

    • masennuspotilas

      olen kärsinyt näistä edelläkuvatuista vaivoista vuosikymmeniä- lääkärit eivät ole välittäneet mitään. Menin vihdoin yksityiselle. Kaularangassa pullistumia - useita:(

    • selkis

      Minulla oireet nytkin viittasi välilevyn pullistumaan/pullistumiin, mutta vasta magneetissa näkyi nyt kolme vuotta ensimmäisen pullistuman jälkeen monen nikamavälin ahtauma, jossa selkäydin on puristuksissa. Kolme vuotta sitten oli siis magneetissa alkavaa rappeumaa, madaltumia ja pullistuma, joka painoi selkäytimen puolelle. Parani reilussa vuodessa oireettomaksi, mutta oli huononemisjaksojakin senkin jälkeen. Kunnes meni pahasti uudestaan. TK:ssa kirjoittivat särkylääkettä...ja fysioterapiaa ; ). Onneksi en mennyt niin ei käynyt huonosti. Hain lähetteen eteenpäin yksityiseltä.

      Röntgen on ihan ok ekaksi tutkimukseksi, koska oiennut ranka viittaa jo ko. alueen mahdollisiin ongelmiin. Jos oireet viittaavat pullistumaan se sitten kuvauksessa varmennetaan. Magneetissa sitten näkyy mikä on tilanne. Hyvä, että olet saanut vauhtia asioihin! Oireesi kuulostavat kurjilta ja varmasti on hermoja puristuksessa.

      Iso osahan noista pullistumista paranee itsekseen, mutta osa ei ja jos olet huonompaan suuntaan menossa ja aikaa kuluu, niin parempi hoitaa kuntoon aktiivisesti, ettei jää pysyviä hermovaurioita.

      Tässä olen hiukan masentuneenakin miettinyt, että miten tässä näin kävi. Onneksi on ihanat lapset ja mies, muuten heittäisin hanskat tiskiin. Mutta niillä mennään mitä on. Täytyy vaan pitää hampailla kiinni positiivisuudesta vaikka se vaikeaa välillä on.

    • kevkauraa

      Hei!
      Nyt on fysiatrilla vihdoin käyty.
      Kertoi tämänhetkisten ranteen oireiden viittaavan jännetupentulehdukseen. Ja puutumisen ja kivun suhteen antoi vihdoin lähetteen magneettiin. Arveli c7-c8 välissä olevan hermopuristuksen. Antoi luvan jatkaa fysioterapiaa ja aloittaa jälleen aktiivisen jumpan. Voin kuulemma myös palata töihin heti kun tämä sairasloma loppuu toukokuun alussa. Huimauskohtauksiin ei puuttunut millään tavalla.
      Valaisi röntgenkuvissa näkyneiden juuriaukkojen kertovan, että siellä ei ole hermojuurissa mitään vikaa ja enmg:kin kuulemma viittaa siihen.
      Nyt silti jäi epävarma olo, että ensin 4 lääkäriä ja fysioterapeutti ehdottomasti kieltävät jumppaamisen ja raskaan työn kaularankaprolapsiepäilyn vuoksi ja sitten yksi sanoo, että anna mennä vaan täysillä.
      Uskaltaako vaiko ei uskaltaa?!

    • vanha pullistuma

      Osteopatiasta on ollut todella monelle apua välilevyn pullistumiin! Kaularangassa tilanne on tietenkin pahempi, mutta siihenkin voi saada helpotusta :) Tärkeintä on saada ravinteet liikkeelle nesteiden mukana, jotta paranemisprosessi voi alkaa.

    • noin 4 viikkoa sitten alkanut hartiajumi päättyi eräs yö niin että oikeakäsi oli todella kipeä.Kipu säteili hauvis ojentaja kyynärpää ja sormenpäät tunnottomat kättää ei voinut roikottaa ollenkaa vapaana. Menin työterveyslääkärille ja tohtori totesi että vois olla kaularangan välilevyntyrä ja antoi lähetteen erikoislääkärille sainkin ajan nopeasti jo seuraavalle päivälle no lääkäri totesi saman kuten edellinenkin. sain lähetteen mangeetti kuvaukseen jossa kuvataan nyt samalla lanneranka kuten myös kaularanka.Lääkket kipuun sain aijemmalla käynillä panacod 500g motifene 75mg ja tramal 50mg no nappailin lääkkeitä ohjeen mukaan mutta eivät auttaneet päätin sitten kokeilla toisenlaista juttu eli käväsin ostamassa kylmägeeliä. Kylmäägeeliä voitelen niskaan ja käsivarteen noin 4-5 kertaa päivään syön samalla motifenedualia joka aivittanee tulehdukseen jota kuulemma esiintyy kyseisessä vaivassa.Oireet ovat helpottanee huomattavasti joten voi jopa nukkua 5h kerrallaan kun aijemmin unta sai vain 1-2 h

      • Oireita lievittää myös selälään makuu lattialla kädet ojennettuna ylöspäin ja myöskin selällään maatessaan käden ojentelu.Lähinnä miksi kirjoitin tänne on että onko kaurangan välilevyntyrissä tai joutuuko uudelleen kuolutukseen kuinka helposti onkohan kellään kokemuksia itse olen rakennuksilla töissä ja ei koulunkäynti tietty oo pahasta mutta niin jokanen varmaan tietää

      • kevkauraa
        tuononenl kirjoitti:

        Oireita lievittää myös selälään makuu lattialla kädet ojennettuna ylöspäin ja myöskin selällään maatessaan käden ojentelu.Lähinnä miksi kirjoitin tänne on että onko kaurangan välilevyntyrissä tai joutuuko uudelleen kuolutukseen kuinka helposti onkohan kellään kokemuksia itse olen rakennuksilla töissä ja ei koulunkäynti tietty oo pahasta mutta niin jokanen varmaan tietää

        Hei!
        Täällä nyt yhden lievän ja yhden pahemman kaularankaprolapsin kanssa sinnitellään. Ei leikata.Fysioterapiaa kerta viikkoon, keppijumppaa ja lihastreeniä joka päivä. Omasta työstäni vuodeosastolla jouduin luopumaan, mutta työterveys yms. yhteistyössä mahdollistivat työkokeilun kotisairaanhoitoon ja se tuntuu olevan ihan sopiva työ.
        Mutta minua askarruttaa, mikä olisi sopiva liikuntamuoto? Ennen pelasin jalkapalloa tosissani, mutta nyt kaikki kontaktilajit on kielletty. Juoksu, uinti ja pyöräily myöskin. Fysioterapeutti sallii sauvakävelyn vähäisissä määrin, mutta ärsyttää, kun ei voi kuntoilla tosissaan.

    • Pere

      Hei! Minulle tuli perjantaiaamuna noustessa 1.6. helvetillinen kramppi hartiaan ja samassa löi käsi tuleen ja sormet tunnottomiksi. Varasin heti ajan hyväksi tuntemalleni fysiatrille (seuraavalle maanantaille) ja hätähoitoa varten akupunktiota antavalle yleislääkärile. Lääkäri totesi: Varma kaularankaiskias, fysitrin hommia, mutta hän auttaa .maanantaihin saakka. Aku auttoi vähäsen lähinnä sitä kramppia mihin kipu sai muun kropan ja selän kouristumaan, annetut lääkkeet (sirdalud) ei yhtään mitään. Viikonloppu oli helvettiä.
      Maanantaina (4.6.) olin jo täysin out kun en ollut nukkunut ollenkaan. Fysiatri totesi kaularangan välilevyn pullistuman, sen paranevan useimmin lääkehoidolla ja antoi yksilölliset lääkkeet: Painon mukaan Lyricaa ja Arcoxiaa sekä manipuloi rintarankaa vähäsen. Jo samana yönä nukuin hyvin. Uudella fysiatrikäynnillä (eilen saatettiin todeta lääkityksen tehoavan hyvin, leikkauksen olevan sen vuoksi epätodennäköinen ja seurantaaika nyt kahden viikon päähän. Silloin päätetään magneettikuvauksesta, jonka haluan ja varmasti saankin. Huippuhoitoa sain ja olen ollut kiitollinen, sillä olen yksityisyrittäjä. Olen työssä ollut jo tänään, vaikka pikkusen käteen vielä säteilee enää!

    • sisar hento valkoine

      hei.Olen 43-v äiti.Olen 20-v.sitten harrastanut voimannostoa.Silloin eka kerran leikattu 3 kertaa polvi ja nyt helmikuussa toinen polvi kun polvikierukka oli noin 20v poikki,nyt vasta rupesi vaivaamaan.No..Nyt helmikuusta lähtien ollut hirveät säryt molemmissa käsissä ja polte niskassa.Kesäkuussa 2012 otetiin mangneetti kuvat.7c välisää pari pullistumaa ja painaa vasempaan hermojuureen.Keskussairaalaan sai lähetteen seinäjoelle.Siellä kirurgin ylilääkäri totesi että konservatiivinen hoito.Hermorata tutkimuksissa kävin.Ei hermot vahingoittuneet.kesäkuusta on oireet pahentuneet.Yksityiselle olen ottanut yhteyttä ja ollut puhelimessa neurokirurgin kanssa joka katsoi kesäkuussa otetut mag kuvat.Oli sitä mieltä että uudet pitäisi ottaa.Meni päivystykseen kipujeni ja korkea rr takia.No..sai lähetteen uudelleen keskussairaalaan jonoon,noin 4kk.Et kyllä pitäisi saada lotto voitto!silloin saisi heti apua.Jos olisi joku suomen huippuurheilija,ei tarvisi jonottaa.Elikä kun asumme täällä pohjanmaalla.Seinäjoen kupeessa.Onko näin että lähin yksityinen Neurokirurgi on Oulussa?johonka olen jo soittanut.En odota että kun pullistu painaa hermojuurta,mikä ei vielä ole vaurioitunut.Että se vaurioituu.Silloin voi olla jo myöhäistä korjata sitä.Kertokaa mistä täältä seinäjoen suunnasta voi saada apua!

    • avun saanut

      Hei sisar hento valkoinen, Helsingissä toimivan Ortopedisen osteopatian koulutuskeskuksen opettaja (Timo Rantala) asuu Pohjanmaalla. Hän on perehtynyt mm. nikamakäsittelyradiologiaan ja on Suomen parhaimpia nikamien ym. tämän alueen asiantuntijoita. Ota häneen yhteyttä, yhteystiedot löytyvät netistä.

    • Olen 67 vuotinen mies Imatralla, ja minulla jo toista kertaa jumittaa, säteilee ja sähköttää niskajumista vasempaan käsivarteen, jota aika ajoin joutuu myös raapimaan jostain syystä. Nukkuminen onnistuu oikeastaan vain oikealla kyljellä. Edellisellä kerralla noin vuosi sitten lääkärit ja hoitsut vain korjasivat ryhtiäni pystyyn, että älä ukko nuoku, se vääntää nikamia yhteen. Kun yritin heitä uskoa ja alon vääntää päätäni ja ryhtiäni pystyyn, niin hermopinne alkoi helpottaa. Luulen että pääapu vaivassani kuitenkin oli ja on rakentamani venytyslaite, jota olen nyt eilen aloittanut taas käyttää, ja heti tuntuu paremmalle, uskokaa pois. Ostin nimittäin rautakaupasta sen noin 35 senttiä pitkän ovijousen, johon narusta puntaria apuna käyttäen solmin vetorajoitteen 5 kg:n kohdalle. Leveästä hihnasta tein leuan/päänympäripannan, johon päänpäälle kytkin jousen toisen pään. Toisen pään pistän tuvan seinän ruuvilenkkiin. Tuvan penkillä pitkälläni venytän laitteella kaulaani tällä 5 kg:n painolla kolme kertaa päivässä noin 10 minuuttia, päätäni puolelta toiselle rennosti välillä vääntäen. Tämä vaikuttaa eli jos liian usein liian pitkään viruttaa alkaa nikamat tuntea sen vähän ilkeänä tunteena, jolloin pitää vähentää. Muistaakseni tästä, sallitusta oman pään painon painoisesta viruttamisesta oli puhetta jossain amerikkalaisella nettisivulla, jossa huomiot käsittelyn tehosta kyllä meni aika lailla ristiin muistan. Mutta tämän kääntelyviruttamisen olen kyllä kehittänyt itselleni minä yksin, ja sen teho on kyllä ihan selvä. Annan tarkempia ohjeita jos kuka tarvitsee.

    • sisar hento valkoine

      Hei avun saanut.Kiitos tiedosta.Timo rantala.Mutta ei kiitos.Naisten hiplaaja ja hieroo intiimiä paikkoja.Josta on ollut oikeuden käsittelyssäkin.Ilta lehdestä luin just ison jutun tästä touhusta.

      • Vääräätietoa

        Kyseessä olivat tekaistut huhut, joista oikeus määräsi vastuussa olleen henkilön maksamaan kunnianloukkauksesta.

      • Anonyymi

        Kyseisiä valheita levitellyt mies (kyseessä oli siis mies, ei nainen) sai todellakin tuomion kunnianloukkausesta. Oikeuskäsittely koski kunnianloukkausta, joten syytettynä ei ollut Timo Rantala vaan tämä toinen mies.

    • kisuli20

      Hei!
      Kannan korteni kekoon minäkin. Voimia kaikille kaularankavaivoista kärsiville. Ne tekevät elämästäsi maanpäällisen helvetin. Tämän tietää jokainen näihin vaivoihin kassikaupalla lääkkeitä syönyt. Olen 31- vuotias, neljän lapsen äiti. Noin kahdeksan vuotta olen kärsinyt niska/hartiaseudun kivuista/jumeista, tuhlannut rahaa, hierontoihin, manipulaatioihin ja vaikka millä nimikkeellä kulkeviin hoitoihin. Nyt keväällä tuli viimenen niitti. vatsa karrella särkylääkkeiden syönnistä, menin terveyskeskukseen rukoilemaan lähetettä, olin toki jo tehnyt sen ennenkin, käynyt hermoratatutkimuksissa, röntgenissä, yms. Vihdoin sain lähetteen fysiatriaan joka siellä halusi varmistaa ettei yllätyksiä rangassani ollut. Tulosten selvittyä en tiennyt itkeäkö vai nauraa, taisin tehdä molempia. C5-C6 ja C6-C7, välilevyn repeämä joista ylempi ahtauttaa merkittävästi selkärangan keskuskanavaa. Lannerangassa myös pullistumaa. Tässä vaiheessa asiat jo etenee vauhdilla mutta hoitoon pääsy terveyskeskustaholla on miltei mahdotonta. Olen nuori, eihän minussa siis vikaa voi olla. Odottelen tässä leikkausaikaa joka on luvattu vielä tälle vuodelle. Tiesivät sanoa senkin että myös alempi väli "korjataan" mutta ei samalla, näin hidastuu ns. "rappeuma" jonka luudutetut nikamat aiheuttaa. Olen varsin aktiivinen ihminen, mennyt ja tehnyt, tehnyt ja mennyt. Liikunta on hoitunut siinä sivussa arkiaskareiden lomassa. Hevostaloutta harrastanut ja nyt on kopotitkin lähdössä. Harrastuksia siis joutuu hylkäämään. Mikäs tässä, en valita, hengissä sentään vielä olen ;D
      Mutta mieltäni askarruttaa tälläisten leikkausten jälkeen(jäi siinä hötäkässä kysymättä lääkäriltä) koulutus/työhönpaluu/liikunta? Osaako kukaan valaista? töikseni olen maatalouslomittaja johon tuskin enää palaan

    • susku

      no niin on kuin omia tuntemuksiani olisin lukenu! mä kans aloitin lekurissa juoksun kesäkuussa 2012 huimauksen vuoksi. arvauskeskuksen lekurit sano ettei mitään vikaa, pelkkä jumi ja hierontaa vaan. en uskonu. menin yksityiselle ortopedille jolta sain lähetteen magneettikuvaan ja siellähän oli c7 ja c5-6 välissä pullistumat. ehdin yhden kerran käydä hierojalla ennen ortopediä ja menin pitkin seiniä 3 pvää. nyt menossa uudelleen oikealle lääkärille jolta pyydän lähetteen neurokirurgille Töölööseen josko leikataan tms kunhan jotain tehdään. ei auta jäädä ihmettelemään mikä vaivaa vaan on ite yritettävä vaa hakea apua! mun työterveys pesi kätensä koko jutusta ja mä teen valitusta potilasasiamiehelle. Ihan vinkkinä, jos et tervarista saa apua, mene yksityiselle, ortopedi maksaa n 85 e mutta ainakin pääset etiäpäin! Ja muuten magneettikuvaan (yksityiselle) pääsee edullisesti jos on se lähete!! tässä hintoja ja ero siihen nähden kun sulla on lähete. http://www.oikohaku.fi/Vertaa/magneettitutkimus.xhtml
      tosa vantaalla on myös magneettilaitteita valmistava tehdas, joka ottaa potilaita ILMAISEKSI kuviin, (muistaakseni ei des lähetettä ei tarvita) vain lausunto maksaa 100 e. mutta sinne on aika pitkät jonot tietenkin. Jos haluat numeron tonne vantaalle niin ota muhun yhteys [email protected] ja laita vaikka "magneettikuva" ettei mene roskapostiin niin lähetän sulle numeron. Mua ketuttaa sen verta paljon tää nykysuomen terveydenhuolto että teen kaikkeni notta apua saa jostain....

    • Niskavammanen

      Mulla oli kanssa kolme pullistumaa ja yksi niistä paino vasemalle puolelle niin että oli pakko leikata eli laittaa tuo palikka väliin.Nyt on kulunut kaksi vuotta leikkauksesta ja sama särky alkanut vasemassa kädessä kuin aiemmin ja niska jää lukkoon eli joutuu välillä suoraan sanoen väkisin rusauttamaan pään paikalleen.

    • Elli2

      Hassua, ihan tosiaan kuin omia tuntemuksia täältä lukisi. Reilu 3 viikkoa sitten heräsin aamulla helvetilliseen kramppaavaan kipuun lavan vieressä, aattelin että menis ohi ajan kanssa. No ei mennyt vaan alkoi kivun lisäksi sormet puutua ja käsivarresta voimat hiipui tosi nopeesti. Olin vieraassa kaupungissa ja hakeuduin lääkäriin, lääkäri (yksityinen kirurgian erikoislääkäri) kertoi viittaavan pullistumaan ja määräsi kipuun panacodia ja arcoxia 120mg, ei auttanut.. seuraava lääkäri (oma työterveyslääkäri) määräsi fyssaria 10x ja samoja lääkkeitä, lähinnä tulehdusta lievittämään kun ei kipuun vaikuttanut. Seuraava lääkäri (oma lääkäri lomalla, eli toinen työterveyslääkäri) määräsi Norflex-lihasrelaksanttia (ei mitään vaikutusta..) ja seuraavalla käynnillä Lyricaa hermokipuun (ei merkittävää vaikutusta kipuun..) sekä ohjasi ortopedille. Ortopedi oli samantien lähes varma että on pullistuma kaularangassa ja laittoi lähetteen magneettikuvaukseen. Kuvauksessa kävin jo samalla viikolla, luojan kiitos mulla on vakuutus, joka korvaaa kaikki lääkkeet, toimenpiteet ja lääkärit yksityisellä puolella. kaikki tämä siis kolmen viikon sisällä. Eilen oli siis kuvauspäivä ja sanoivat samantien mulla olevan suoristunut ranka (?) ja välilevyn pullistuma. Ens viikolla taas ortopedin puheille, katsotaan mitä mieltä on. Fyssarilla oon käyny nyt ehkä 5 kertaa, hieronta ei tule kuuloonkaan joten mekaaninen kaularangan venytys. Hieman on helpottanut kipuja jos vertaa ekoihin päiviin jotka oli ihan hulluja. Venytyshoitoa ainakin itse voin suositella kokeiltavan. Ja kylmägeeli on ehdoton! Aattelin kokeilla myös avantoa, jos siis kylmä helpottaisi...saunakin on kiellettyjen listalla, dääm.

    • rairai1

      Jahas. Se on mulla vissiin samaa vikaa. Puutuneethan nuo sormet on olleet jo monta vuotta aina aamuisin, mutta vasta viime viikolla meni yöt taisteluksi: Ainoastaan yhdellä aiemmista komentoijista on ollut hengitysvaikeusia/ painon tunetta rinnan päällä. Minulla se on suurin ongelma. Tuntuu, että ei pysty hengittämään ja hengittäminen sattuu, on pinnallista. Ja ongelma nimenmaan alkaa oireilla illalla ja yöllä sitten herään kipuun. Lavan kohtaa alkaa myös säteilevä kipu. Eka lekuri laittoi heti sydänfilmiin ja keuhkokuviin, kun suurin huoli oli tuo hengitys. Nyt vasta näitä juttuja luettuani alkaa pikkuhiljaa tuntua, etten sentään ihan luulotautinen ole... Totta on myös se, että illalla jo himppasen verran pelottaa, koska koskaan ei tiedä, missä kunnossa yöllä herää. Mutta, mutta: miksi sauna on kiellettyjen listalla?

    • Leikkaus auttoi

      Minulta leikattiin kaularangan välilevytyrä reilu 2 viikkoa sitten. Tyrä oli välissä c6/7. C5/6 välilevy oli ollut jo 4 vuotta puristuksissa ja oireillut, joten ottivat kaulan kautta molemmat välilevyt pois ja pistivät ontot muovipalat tilalle. Melkein 4kk kestänyt hermokipu (vasemmasta lapaluusta kämmenselkään) jäi leikkauspöydälle ja puutuminen (peukalo, etu- ja keskisormi) väheni merkittävästi saman tien, loppu häviää ajan kanssa. 6 päivää leikkauksen jälkeen kävin viiden kilometrin kävelylenkillä ja 13 päivän päästä saunassa. Sairaslomaa tuli 6 viikkoa. Ei mitään komplikaatioita, kaikki meni hienosti, pään kiertoliike on normaali. Leikkauksen jälkeen ainoastaan hartia-niskaseudun lihasarkuutta, kaulan 4cm pitkässä haavassa solisluun yläpuolella itsestäänsulavat tikit, haavapuolella ei mitään kipuja. Nieleminen tuotti ongelmia ensimmäisen viikon ajan, vieläkin tuntuu olevan pieni ‘pala kurkussa’, mutta ei enää vaikeuta syömistä. Nyt odottelen juoksulenkille pääsyä vielä pari viikkoa. Sporttinen nainen 45v, toimistotyö.

    • Sarihuela

      Hei, kuukauden ollut järkyttävä kipu lavassa joka säteilee käteeni. Mitkään kipupiikit, kortisoni tai relaksanttipiikit eivät auta, eivätkä kipulääkkeet. Fysiatri sanoo ettei voi olla kaularangan prolapsi koska tunto ja voimat normaalit. Alan olla aivan poikki, varsinkin kun perusvammani vuoksi tämä on se ainut toimiva käteni...

      • Koekaniini.

        Lääkäriin vaan ja älä anna periksi. Minulla samoin lavanseutu kipeä, kädet puutuu. Kaularangan magneetissa selvisi et 5-6 nikama painaa selkäydintä. Jotenka niskaongelmien takia koko kroppa jumissa. Nyt Oysiin jatkotutkimuksiin. Kolmen kk jälkeen vasta jotain tapahtuu. Olisi ehkä ollut aihetta olla vähän tomerampi, mutta näin sitä ihmistä opetetaan. :/

    • depressiopotilas

      ...voi hitsi jos oisinkin vain kuukausia noista kivuista kärsinyt....

      • jeriko1

        Minulla oli kaksi kaularangan pullistumaa,kivut säteili käteen ja lapaluun alueelle,ei leikattu kun oli vaara halvaatua.söin lyrikaa auttoi kipuihin ,ja kahden -kolmen kuukauden päästä lähti kivut pois,80%pullistumista vetäytyy pois .leikkauksessa aina kova riski ,

    • Anonyymi

      Itsellä niska-ja hartiasärkyihin on auttanut parhaiten tähän mennessä jalkojen treenaus ja alaselän, sekä lonkankoukistajien venyttely.

      Jos lonkankoukistajat ovat jumissa, lukkoon mennyt alaselkää pistää myös niskan jumiin ja aiheuttaa päänsärkyä, rintakipua, käsien puutumista jne. Eikä näihin vaivoihin ole itsellä auttanut niskan harjoitusohjelmat.

      Vasta kun olen venyttänyt ja treenannut alaselkää-ja lonkankoukistajia olen onnistunut yli 10 vuotta kestäneitä niska-ja päänsärkyjä, joidenka takia olen tällä hetkelllä ulkona työelämästä.

      Vasta viime aikoina kun olen alkanut elvyttää jumittunutta alaselkää on pää, niska-ja hartia kipuihin alkanut löytyä helpotusta.

    • Anonyymi

      Onko kellään tietoa mitä leikkaus maksaa yksityisellä?

    • Anonyymi

      Itselläni on ollut joitakin kertoja hermopinne / välilevynpullistuma / tyrä / diskusprolapsi (rakkaalla lapsella montaa nimeä) kaularangan alueella C5 C6 kohdassa. Yleensä se alkaa aamulla puhtaasti niskan ja pään jäykkyydellä, päätä ei saa kunnolla käännettyä ja tuntuu kuin joku pistäisi puukolla yläselkään. Kipu siirtyy päivän aikana olkapään sivuosaan (deltoid hartialihas) ja tuntuu siellä niin voimakkaana, että nukkumisesta ei tule oikein mitään.

      Itselläni on auttanut pyyhkeen kanssa tehty manipulaatio. Laitan pyyhkeen kulkemaan pään / niskan takaa ja otan edestä kiinni käsillä. Olkapäähän säteilevä kipu tulee C5 ja C6 nikamoiden välistä eli kyseessä tuon välin pullistuma (taaksepäin) joka painaa hermoa. Tuon kyseisen välin löytää hyvin kun löytää ensin C7 nikaman joka on se ensimmäinen törröttävä pitkä ja kova nikama niskassa. C6 on itsellä ainakin vähän upoksissa piilossa siinä yläpuolella, mutta pienellä kopeloinnilla kyllä seiska nikamasta löytää kaksi väliä ylöspäin C5 ja C6 välin. Tuohon kohtaan asettelen pyyhkeen (paksu pyyhe menee laajemmaltikin mutta tässä kohtaa ns keskilinja) ja vedän pyyhettä käsillä eteenpäin. Liikettä voi tehostaa vetämällä ensin olkapäät taakse ja pitämällä pyyhettä tiukasti olkapäiden kohdalla (olkapäitä vasten). Nyt kun tuot lapoja / olkapäitä eteenpäin niin saat pyyhkeen kunnolla kiristymään mekaanisesti ja pyyhe vetää samalla pullistunutta kohtaa eteenpäin. Pää tulee pitää napakkana joko paikallaan tai kevyesti taaksepäin niiaten samalla kun pyyhe tekee työtä.

      Tähän pyyhemanipulointiin kannattaa yhdistää käsien nostoa ylöspäin, selän kiertoa, niska- päänalueen varovaista pyörittelyä, olkapäiden pyörittelyä molempiin suuntiin, yms. Näitä kun toistaa tasaisesti päivän mittaan niin yleensä saan hermopinteen pois vuorokauden sisällä. Ei kannata rykiä aluksi liian kovaa varsinkin jos koko yläselkä / ylärinta alue on tulehtuneena vaan edetä ns pikku hiljaa ja tunnustella reaktioita. Tulehdusvaiheessa saattaa myös toimia pahentavasti kovat hieronnat yms hierontarullat, -pallot ja hermokipualueen pakottavat venytykset, joilla yritetään taklata oireita eikä syytä. Itse unohdan usein, mutta hyvällä hengittämisellä keuhkot täyteen (pieni pito) ja tyhjäksi samalla on apua myös.

      Minulla on tuo C5-C6 väli se ongelma. Jollakin toisella voi olla eri väli jolloin kipu säteilee hieman eri paikkaan. Pyyhemanipulaatio saattaa toimia muissakin kaularangan väleissä (esim C4-C5 tai C6-C7) jos onnistut paikantamaan pullistuneen välin kipusäteilyn perusteella.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe