Hyvä Mike, puhut asiaa Rajamäestä

Lainaajamies

Älä naurata kuoliaaksi!!
Kirjoittanut: ironmikes 21.8.2005 klo 18.10    
On sinullakin mies raasu kesyt jutut. Rajamäki on pelokas pikkumies, joka tekee kovaan kyytiä Suomesta poliisivaltiota DDR:n tyyliin.

Mies on aivan pihalla terroristi ym. pelkoineen. Suomesta tulee Orwelin mukainen valtio, jossa valtion edut ajavat aina yksilön edun ohi ja ihmiset ilmiantavat toisiaan, vailla mitään moraalia.

Ilmiantoja varten on luotu ihan omat instanssit, jotka ruotivat niitä. Nimettömät todistajat voivat puhua mitä tahansa soopaa pelkäämättä joutuvansa siitä mitenkään vastaamaan. Lisäksi heidän todistuksiinsa usein jopa uskotaan.

Poliisien saamat laajat kuuntelu- ym oikeudet ovat täysin ylimitoitettuja Suomen oloissa. Poliisit ovat laittomasti kuunnelleet puheluja jo vuosikausia, kenenkään siihen tiukasti puuttumatta.

Juuri Rajamäki on puuhastellut poliisien ylimitoitettujen valtuuksien hankkimisessa, joita he voivat käyttää lähes mielensä mukaan. Lupa kuunteluun tulee oikeudesta kuin Mopelle aamiainen.

Vasikoille, eli lavertelijoille aletaan maksaa palkkioita, eli moraalittomia paskiaisia palkitaan rahalla, aivan kuten esimerkkivaltio Usassa.

Rajamäki on varsinainen pelle, joka pitäisi hoitaa pois pallilta jossa hän näyttänyt kyvyttömyytensä lisäämällä DDR:n mallin mukaista systeemiä.

Ihme kyllä hän ei ole vaatinut Stasin listaa julkiseksi, vaikka se olisi ollut tältä ihmisten kyttäämisen edistäjältä vähintäänkin kohtuullista.


Tämä koskee poliisia, verottajaa ym. Rajamäki on pahanilmanlintu vailla vertaa. Se, että mies puhuu suoraan ei ole mikään kehumisen aihe, niin tekee mm. Halmekin.

4

263

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan oikein

      Tässä asiassa olen täysin samaa mieltä, eikä rajamäen lausunto turistipakolaisista muuta kantaani. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei mitään matkamiehiä täällä elätellä ja rahaa niille jaella.

    • Mies-40

      Rajamäki on virkaintoinen nilkki, joka ajaa Suomeen poliisivaltiota ja kuten sanoit DDR on ollut nilkillä mallina.

      • Haloskakin

        Rajamäen kautta pressapelin? Ei ollenkaan poissuljettu aatos.


    • Letku-Lankia aloitti pahan porun jos sovittujen tierahojen kohteiden rahoittamisesta.

      Kun pöytään istuttiin, voitiin katsoa kärpäsestä tehdyn härkäsen tässä tapauksessa.

      Vanhanen osoitti tässäkin oikeata valtiomiestaitoa
      sovitellessaan kiistan pois päiväjärjestyksestä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1607
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      148
      1244
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      899
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      846
    5. 54
      741
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      715
    8. 87
      647
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      608
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe