Kello oli neljä.Työntekijät kiirehtivät asfaltoidun pihan poikki kohti portteja.
Nainen sitaisi huivin päähänsä ja lähti kiireisin askelin ihmismassan mukaan.Portilla muutama mies heitti kevyen huomautuksen, nainen vastasi hymyillen ja sai porukan remahtamaan äänekkääseen nauruun.
Kadulle päästyään nainen vaipui menneeseen.Ensin oli ollut Arto, hurmaava ja sanavalmis mies.Hyvinhän Arton seurassa viihtyi ja Artokin hänen kunnes...
Seuraavana tuli Jaakko, vauhtia ja tapahtumia ei heidän suhteestaan puuttunut.Nainen hymähti.Oli illallisia ja tapaamisia.Jaakko vaati naista aina mukaansa, vaikka aluksi nainen epäröi.Ei hän ollut missityyppiä ja aluksi pelotti olla kaikenlaisten liikemiesten ja heidän kauniiden ja hienojen vaimojensa seurassa.Ihan hyvin kaikki kuitenkin sujui ja ehkäpä hänessä oli jotain joka korvasi ulkonäön ja käytössääntöjen puutteet...
Seppo, tuo hellä ja huolehtiva ihminen.Nainen räpytteli silmiään ja niiskautti.Kävelyt puistossa, rauhalliset koti-illat ja Sepon lempeä katse, hymykuoppa ja turvallinen olkapää.Seppo oli hiljainen, mutta kuunteli ja hänen hymynsä korvasi harvapuheisuuden...
Nainen ravistautui irti menneestä ja ja katseli tummanharmaata sateen kostuttamaa kiviseinää.Koti näytti samalta, kuin hänen sisimmässän tuntui...yksinäiseltä, ankealta mutta jotain lujuutta piili tuon harmauden takana.Katse tapaili ikkunarivistöjä.Kolmas kerros, pieni lyijylasienkeli ikkunassa.
Kaksiossaan nainen napsautti tietokoneen päälle, hörppi kupista höyryävää teetä ja keskittyi lukemaan.Hän oli muutaman vuoden aika ahkerasti kirjoitellut keskustelupalstoille.Nimimerkiksi hän oli valinnut Anskulin, muunnoksen omasta nimestään.Tuttuja naisella oli paljon ja leppoisasti aika kului koneella, joskus hyvinkin myöhään.
"voi jestas, ei sun ajatuksia kukaan jaksa lukee..."..."ottasit mallia vaikka anskulista..."..."sulla on varmaan kurja elämä..."..."ihan pimee.."
Toisella palstalla ei ainuttakaan vastausta.
Nainen puri alahuultaan ja pieni helakanpunainen pisara ilmestyi huuleen.Vai anskuli, nainen ajatteli surullisen ivallisesti.
Hauska, sanavalmis, huumorintajuinen...anskulin kanssa miehetkin tulivat toimeen, mutta suhteet alkoivat heti rakoilla, kun nainen halusi puhua vakavasti..sisimmässään myllertävistä ajatuksista, siitä mitä hän ajatteli ja tunsi.Nainen oli yrittänyt kirjoittaa ajatuksiaan myös palstoille, eri nimimerkillä tietenkin ja tässä tulos.
Naisen kasvot olivat ilmeettömät, kun hän kirjautui sisään...ruudussa välähti nimimerkki anskuli..
Nainen sitaisi huivin päähänsä ja lähti kiireisin askelin ihmismassan mukaan.Portilla muutama mies heitti kevyen huomautuksen, nainen vastasi hymyillen ja sai porukan remahtamaan äänekkääseen nauruun.
Kadulle päästyään nainen vaipui menneeseen.Ensin oli ollut Arto, hurmaava ja sanavalmis mies.Hyvinhän Arton seurassa viihtyi ja Artokin hänen kunnes...
Seuraavana tuli Jaakko, vauhtia ja tapahtumia ei heidän suhteestaan puuttunut.Nainen hymähti.Oli illallisia ja tapaamisia.Jaakko vaati naista aina mukaansa, vaikka aluksi nainen epäröi.Ei hän ollut missityyppiä ja aluksi pelotti olla kaikenlaisten liikemiesten ja heidän kauniiden ja hienojen vaimojensa seurassa.Ihan hyvin kaikki kuitenkin sujui ja ehkäpä hänessä oli jotain joka korvasi ulkonäön ja käytössääntöjen puutteet...
Seppo, tuo hellä ja huolehtiva ihminen.Nainen räpytteli silmiään ja niiskautti.Kävelyt puistossa, rauhalliset koti-illat ja Sepon lempeä katse, hymykuoppa ja turvallinen olkapää.Seppo oli hiljainen, mutta kuunteli ja hänen hymynsä korvasi harvapuheisuuden...
Nainen ravistautui irti menneestä ja ja katseli tummanharmaata sateen kostuttamaa kiviseinää.Koti näytti samalta, kuin hänen sisimmässän tuntui...yksinäiseltä, ankealta mutta jotain lujuutta piili tuon harmauden takana.Katse tapaili ikkunarivistöjä.Kolmas kerros, pieni lyijylasienkeli ikkunassa.
Kaksiossaan nainen napsautti tietokoneen päälle, hörppi kupista höyryävää teetä ja keskittyi lukemaan.Hän oli muutaman vuoden aika ahkerasti kirjoitellut keskustelupalstoille.Nimimerkiksi hän oli valinnut Anskulin, muunnoksen omasta nimestään.Tuttuja naisella oli paljon ja leppoisasti aika kului koneella, joskus hyvinkin myöhään.
"voi jestas, ei sun ajatuksia kukaan jaksa lukee..."..."ottasit mallia vaikka anskulista..."..."sulla on varmaan kurja elämä..."..."ihan pimee.."
Toisella palstalla ei ainuttakaan vastausta.
Nainen puri alahuultaan ja pieni helakanpunainen pisara ilmestyi huuleen.Vai anskuli, nainen ajatteli surullisen ivallisesti.
Hauska, sanavalmis, huumorintajuinen...anskulin kanssa miehetkin tulivat toimeen, mutta suhteet alkoivat heti rakoilla, kun nainen halusi puhua vakavasti..sisimmässään myllertävistä ajatuksista, siitä mitä hän ajatteli ja tunsi.Nainen oli yrittänyt kirjoittaa ajatuksiaan myös palstoille, eri nimimerkillä tietenkin ja tässä tulos.
Naisen kasvot olivat ilmeettömät, kun hän kirjautui sisään...ruudussa välähti nimimerkki anskuli..
Vastaukset 12
Vanhimmat
...ja koskettavasti osaat kirjoittaa! Voi, kun minä tykkään sitten näitä kaffelaisten novelleja lukea.
Varmasti hyvinkin: kyllä virtuaalissa hauskoista asioista puhuvat verbaalikot saavat enemmän suosiota. Vaan eikös se ole niin ihan reaalissakin?
Toisaalta olen huomannut itsessäni ainakin sen, että eri ystävien kanssa puhutaan hiukka eri tavalla; elämäntilanteesta ja kummankin käsityskyvystä riippuen. Joskus taas omille myllertäville ajatuksille ei näytä löytyvän sitten millään jakajaa. Eikä itsellä aina ymmärtämystä, eikä halua kuunnella toisen myllerryksiä.
Sitä elämän ja mielen kirjoa, monitahoisuutta.
Aiheen sain miettiessäni eri terapiamuotoja..:) siitä ajatukset harhailivat ihmiseen yksilönä ja leijuivat siihen, millaisia vaatimuksia ulkopuolelta kohdistuu ihmisiin.
Älykäs, hauska, huumorintajuinen...ihmisellä on kuitenkin kyky esittää tilanteen vaatiessa jotain muuta kun sisimmässään on.
Hieman todellisuuttakin piilee tarinassa...:) itse sodin pitkään ajatusta vastaan, että toisten ihmisten suhtautuminen vaikuttaisi omaan käytökseen..vaikuttaa se vaikka kuinka muuta väittäisi.
Ei nyt ehkä noin rajusti tai kielteisesti kuin tuossa tarinassa, mutta jonkinverran.
Kitos siitä sinulle...
tuo jonkinlainen:)Kiiressä illalla rustasin...joskus inspis iskee aikaan tai paikkaan katsomatta.
Kiitos kun luit:)
nimestä lähtien!Kuinkahan monta anskulia mahtanee täälläkin pyöriä.Pakko sanoa vielä kerran,että hyvin kirjoitettu!!
että jokaisessa meissä asuu pieni anskuli ja myös se toinen..:)
Vaikka kuinka suuressa joukossa ollaan, jokainen on kuitenkin yksin..toiset vaan vähän yksinäisempiä kuin toiset.
Äh, nyt jo nolottaa...ei tuo kovin hyvä ollut, osuva ehkä kuvaisi paremmin:)
Kiitos sinulle:)
edellisiin puhujiin, tai siis kirjoittajiin..siis mielipiteisiinsä...äh :)
..nyt alkaa jo potuttamaan, voisi tuosta kirjoituksesta jotain kielteistäkin löytää.
Seuraavaa juttua ei sitten tule, ennenkuin saan sen hauskuusvaihteen päälle...:D
...Anskulista sujuvasti kirjoitettuna!
kiitos:)
Joskus täällä palstalla oli novelisteja useampiakin..nykyisellään tuo kirjallinen ilmaisu on ollut melkein Mäksin harteilla.
Taitavasti kirjoitettu. Hyvin rytmitetty. Selkeästi kuvattu. Ansku tuntui oikealle ihmiselle.
Tietysti jäi pohtimaan; noinko ovat ihmiset yksin ruutujensa takana.
Novelli ei välttämättä ole helpoimpia kirjoittaa , joten kiitettävän hyvä tää sun juttus , ainaskin mun mielestä:=)
opettaa...:DD
Eikun siis täytyy myöntää, jotain sitä on oppinut tässä puolentoistavuoden aikana...pilkut ja kappaleenjaot ainakin ja jotain myös virtuaalimailmasta:)
Ennemmin ajattelin tarinassa sitä...millaisen kuvan annat itsestäsi muille ja mitä toiset sinussa näkevät ja ennenkaikkea kykyä olla oma itsensä.Eihän tuo tietenkään ole niin yksiselitteistä, meissä kaikissa on erilaiset puolet.Oman itsensä tukahduttaminen..taitaa kuitenkin olla askel yksinäisyyteen.
Avioliitosta kuultua miehen suusta..."Luulin tuntevani vaimoni, mutta viiden avioliittovuoden jälkeen minulle olikin yhtäkkiä täysin vieras, se nainen joka näytti vaimoltani..."
Kiitos kun luit:)