Autovero on

Ns. asiantuntijat ovat olleet monessa yhteydessä sitä mieltä, että tavallisille kansalaisille on turha selittää autoveroon liittyviä asioita niiden monimutkaisuuden takia. Ei autoverossa kuitenkaan kansan keskuudessa mitään ihmeellistä ole.

Suomen autovero on suurten ikäluokkien 70-luvulla kehittämä systeemi, joka liittyy sosialistisen hyvinvointivaltion rakentamiseen. Silloin oli muotia vastustaa yksityisautoilua.

Se, mistä tälläinen muoti-ilmiö on syntynyt, on tietenkin monimutkaisempi juttu. Itse olen ajattellut se menevän seuraavasti.

Suurten ikäluokkien huumeiden ja vapaan seksin kokeilujen jälkeen seurasi pitkäkestoinen moraalinen krapula, jonka jälkeen joka asiasta alettiin porukalla nipottamaan.

Eli syy löytyy tässäkin asiassa, niinkuin monessa muussakin, sieltä navan alapuolelta;)
2366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikös sitä autoveroa alettu kuitenki jo periä 60-luvun alussa... mistäs 70-luvun keksit? :)

Äänestä
  • ja jos tarkkoja ollaan, niin 1958 oli ensimmäinen VÄLIAIKAISEKSI tarkoitetun autoveron kantamisvuosi...mutta perberistä silti anycase!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muotia. kirjoitti:

Ns. asiantuntijat ovat olleet monessa yhteydessä sitä mieltä, että tavallisille kansalaisille on turha selittää autoveroon liittyviä asioita niiden monimutkaisuuden takia. Ei autoverossa kuitenkaan kansan keskuudessa mitään ihmeellistä ole.

Suomen autovero on suurten ikäluokkien 70-luvulla kehittämä systeemi, joka liittyy sosialistisen hyvinvointivaltion rakentamiseen. Silloin oli muotia vastustaa yksityisautoilua.

Se, mistä tälläinen muoti-ilmiö on syntynyt, on tietenkin monimutkaisempi juttu. Itse olen ajattellut se menevän seuraavasti.

Suurten ikäluokkien huumeiden ja vapaan seksin kokeilujen jälkeen seurasi pitkäkestoinen moraalinen krapula, jonka jälkeen joka asiasta alettiin porukalla nipottamaan.

Eli syy löytyy tässäkin asiassa, niinkuin monessa muussakin, sieltä navan alapuolelta;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu