Oon käyttänyt pillereitä nyt noin kolme-neljä kuukautta ja nyt viimeisen kuukauden aikana harrastettiin poikaystävän kanssa seksiä ensimmäisen kerran ihan loppuun asti. Viime sunnuntaina alkoi sitten väliviikko ja normaalisti menkat on alkanut sitten seuraavana perjantaina, eli käytännössä huomenna. Mutta menkoista vaan ei kuulu mitään, ei mitään alavatsakipua jota normaalisti on, ei valkovuotoa, ei mitään. Nyt sitte vähän hermostuttaa josko ne ei tulekaan, varsinkin kun ekaa kertaa harrastettiin seksiä loppuun asti. Onko usein käynyt sitä että pillerit pettää?
Pillerit pettää?
pilleripää
4701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pillereiden ehkäisyteho on yli 99 % oikein käytettynä. Vuoden käytön aikana noin yksi-kaksi tuhannesta tulee raskaaksi pillereiden käytön aikana.
Mahdollisuus siis on olemassa, mutta on harvinaista. Itse olen käyttänyt pelkkää hormoniehkäisyä jo viisi vuotta ilman mitään raskausepisodeja.
Odota vaan muutama päivä ihan rauhassa, niin eiköhän ne sieltä tule :) Voihan toki olla pienen pieni mahdollisuus raskaaksi tulemisesta. Mutta sanoisin että älä turhaan stressaa ;) Toki se jännittää jos ekan kerran menitte loppuun asti.
Käyttämässäsi pillerissä ei vain luultavasti ole sinulle tarpeeksi hormoneita, jotka pitäisivät kuukautiskiertosi kohdallaan. Itsellä kävi aivan samoin. Keskustele gynekologisi kanssa pillerivaihtoehdoista, nimittäin ei kuulemma tee hyvää kropalle jos kuukautiset tulevat samalla kun syöt pillereitä, eivätkä väliviikon aikana.
On kuitenkin hyvin pieni mahdollisuus, että olisit raskaana, sillä yleensä e-pillereiden teho alkaa vaikuttaa heti ensimmäisenä käyttöpäivänä. Kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä lääkäriisi, jos olet huolestunut, eikä kuukautisia kuulu.
oottelehan nyt se7 päivää,eli koko taukoviikon ajan,ja panikoi sitte vasta.panikointi voi siirtää niitä.ja se on ihan sama, laukeaako mies sisääsi vai jonnekkin muualle jos kerta koko yhdynnän ajan on ollut joka kerta ilman kumia, niin sillon mahdolisuudet on täysin samat..mutta eipä sitä nyt niin helposti raskaaks tuu pillereitten kanssa.älä huoli!