Charles Darwin

Totuus Charles Darwinista

Tämän sivun tietolähteenä on käytetty kahta sivun lopussa mainittua evolutionistista kirjaa, ja tekstissäni niihin viitataan koodilla, jossa kirjain viittaa kirjan tekijään ja numero on sivunumero.
Darwinien sukupuu

Charlesin isoisä Erasmus Darwin (1731-1802) oli evoluutioteorian uranuurtajia. Hän julkaisi jo vuonna 1794 kirjan Zoonomia, or the Laws of Organic Life, jossa hän esitti biologisen evoluutioteorian (F16):

"Olisiko liian rohkeaa kuvitella, että sinä pitkänä aikana, ... kun maa ehkä miljoonia ajanjaksoja ennen ihmiskunnan historian alkua syntyi, kaikki tasalämpöiset eläimet olisivat syntyneet yhdestä elollisesta alkumuodosta, jonka Suuri Alkusyy varusti kyvyllä muodostua eläimeksi ja muodostaa uusia osia, jotka olivat varustetut uusilla ominaisuuksilla... Tämä alkumuoto kykenisi kehittymään edelleen synnynnäisen aktiviteettinsa avulla ja siirtämään sukupolven aikana hankitut parannukset jälkeläisilleen. "

Erasmus siis uskoi muunnosten kautta polveutumiseen. Evoluutioajatustensa lisäksi Erasmus tunnettiin tuon ajan Euroopassa Goethen jälkeen maineikkaampana runon ja proosan kirjoittajana. (F57)

Charlesin isä Robert Darwin toimi Shrewsburyssä perhelääkärinä. Myös Robert oli kiinnostunut luonnontieteistä siinä määrin, että pääsi Royal Societyn jäseneksi. Robert ei pitänyt poikaansa kovinkaan älykkäänä. (F14,15)
Charlesin elämänkerta lyhyesti

Charles R. Darwin (1809-1882) kävi lapsena koulua Shrewsburyssä. Vuonna 1825, Charlesin ollessa 16-vuotias, Robert otti hänet pois em. koulusta ja lähetti Edinburghiin opiskelemaan lääketiedettä. Charles ei kuitenkaan kestänyt katsella leikkauksia, joten Robert ehdotti kirkon palvelukseen siirtymistä. Niinpä v. 1828 Charles muutti kolmeksi vuodeksi Cambridgeen opiskelemaan papiksi. (F13-15) Eräs Darwinin opettajista, R. E. Grant, kannatti jonkinlaista evoluutiota. (W37)

Cambridgessa olessaan Darwin uskoi luomiseen ja piti William Paleyn (1743-1805) logiikkaa yhtä vakuuttavana kuin Eukleideen. Toisaalta Charles uskoi myös Lyellin geologiaan. Darwinia itseään ei mitenkään häirinnyt se, että hän kannatti kahta vastakkaista mielipidettä samanaikaisesti! (F18)

Enonsa myötävaikutuksella Charles pääsi joulukuussa 1831 purjehtimaan H.M.S. Beagle fregatin matkassa kohti Etelä-Amerikkaa. Brasilian rannikolta laiva suunnisti etelään ja Charles teki tutkimuksia Uruguayssa ja Argentiinassa. Lopulta laiva kiersi Chilen rannikolle ja Charles tarkkaili tulivuorenpurkauksia Chiloen saarella. (F20-30)

Galapagossaarille Beagle purjehti syyskuussa 1835. Darwin ja Beaglen kapteeni FitzRoy sekä muutama miehistön jäsen soutivat 17.9.1835 San Cristobalsaareen, jota englantilaiset tosin nimittävät Chatlamsaareksi. Perillä Charles huomasi, että hänen kuolleiksi luulemansa puut olivatkin sekä kukassa että lehdessä. Charles vietti Santiagosaarelle yhdeksän päivää ja Isabelasaarella päivän. Näiden lisäksi Darwin tutustui pariin muuhun saareen, mutta ei läheskään kaikkiin. (W12, W31-33)

1.4.1836 laiva saapui Cocos-Keelingiin, joka on korallisaari. Täällä Charles kehitti teorian koralliriuttojen synnystä ja julkaisi lyhyen version matkan jälkeen kirjassaan The Voyage of the Beagle ja pitemmän version vuonna 1842 kirjassaan The Structure and Distribution of Coral Reefs. (F30-32)

Palattuaan Falmouthiin Englantiin lokakuussa 1836 (W40) Charles viipyi lyhyen ajan Cambridgessa ja hänestä tehtiin Royal Societyn jäsen. Charles palasi Lontooseen ja rupesi Geologisen yhdistyksen sihteeriksi. Ja meni naimisiin serkkunsa Emma Wedgwoodin kanssa. Vuonna 1842 he muuttivat Downe Houseen Kestonin lähelle Kentiin Charlesin terveyden huononemisen takia (F34,35)

Lokakuussa 1836 Charles luki T. R. Malthusin (1766-1834) vuonna 1798 julkaistua väestöteoriaa ja keksi ajatuksen soveltaa kilpailuajatusta eläimiin ja kasveihin. (F42) Kuitenkin vasta vuonna 1844 hän sai valmiiksi kirjoituksen, jota näytti ystävälleen tri Hookerille. Ja vasta 14 vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1858 alkoi tapahtua, kun Alfred R. Wallace lähetti Charlesille oman teoriansa, joka oli tarkoitus esittää Linnean Societylle. Neuvottelujen jälkeen Alfred ja Charles esittivät yhdessä kirjoituksensa heinäkuussa 1858. Tämä ensiesitys ei herättänyt yleistä mielenkiintoa, mutta marraskuussa 1859 Charles lopulta julkaisi kirjansa The Origin of Species, joka sitten herättikin suurta huomiota. Ihmisen polveutumiseen Charles kuitenkin uskalsi puuttua vasta vuonna 1871 kirjallaan The Descent of Man. (F48-50)

Viimeisenä työnään Charles tutki kastematojen merkitystä maan kuohkeuttajana. (F9)
Charlesin virheet, erheet ja muut puutteet

Charles omi kunnian itselleen, vaikka evoluutioteoria oli ollut esillä jo noin sata vuotta ennen vuotta 1859. Luonnontieteilijä Buffon (1707-1788) julkaisi v. 1749 teoksen Theory of the Earth ja vuonna 1778 teoksen Epochs of Nature. Lamarck (1744-1802) kehitti teorian hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Kirja toteaa (F56):

"Darwinille on luonteenomaista, ettei hän mainitse edeltäjiltään saamiaan vaikutteita kirjoittaessaan Lajien synnyn. Hän kirjoittaa, ikään kuin Beaglen merimatkan aikaiset kokemukset ensimmäistä kertaa olisivat saaneet hänet ajattelemaan evoluutiota ja seuraavien parinkymmenen vuoden aikaiset jatkotutkimukset lujittaneet ja selventäneet hänen käsityksiään. Vasta kirjansa kolmannen painoksen alkuun - kirjaa oli silloin myyty jo tuhansia - hänen mieleensä juolahti liittää lyhyt, pintapuolinen "historiallinen katsaus lajien syntyteorian kehitykseen ennen tämän teoksen 1. painoksen ilmestymistä". Tämä on sitäkin yllättävämpää, kun muistamme että eräs huomattavimmista edelläkävijöistä oli hänen oma isoisänsä."

Charlesilla oli myös virheellisiä ajatuksia luonnon tapahtumista, hän mm. oletti, että aina yhden uuden lajin syntyessä toinen, vähemmän elinkelpoinen laji kuolee sukupuuttoon. (F65) Lisäksi kirja toteaa Descent of Man kirjaan liittyen Charlesista:

"Hän ei tyydy esittämään vain sitä, että ihmisen ja muiden nisäkkäiden välillä ei rakenteellisesti ja fysiologisesti ole mitään periaatteelista eroa... Hän jopa väittää, että sama pätee myös ihmisten henkisiin ja moraalisiin ominaisuuksiin. Tämä on osoittautunut perusteettomaksi spekuloinniksi ja ilmentää Darwinin rajoittuneisuutta ajattelijana." (F66)

Charles ei siis koskaan oivaltanut henkisten ja biologisten ilmiöiden välistä eroa. (F68) Tämä johtikin lopulta Natsi-Saksan tapahtumiin ja vastaaviin:

"Darwinin pyrkimys selittää kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt biologisen lain avulla antoi tieteellisen oikeutuksen muutamille historiamme raaimmille teoille. Sosiaalidarwinismi on häpeäpilkku aivan lähihistoriassamme. Jos kerran elinkelpoisimman säilyminen oli luonnonlaki ja jos luonnonlait hallitsivat myös yhteiskuntaa, tästä seurasi oikeutetusti, että heikoimmat sai nitistää, ts. oman lajin yksilöiden murhaaminen oli luvallista. Tämänkaltaista todistelua natsit sittemmin käyttivät hyväkseen." (F82)

Charles oli myös tiedemiehenä melko saamaton. Mendel luki Lajien synnyn ja laati tieteelliset kokeet, joiden tuloksista veti oikeat johtopäätökset ja julkaisi teoriansa jo vuonna 1866. Mendel ei kuitenkaan ollut kuuluisa, joten hänen teoriansa hautautui lähes 40 vuodeksi. Charles ei koskaan kuullut niistä, mutta yritti itse tehdä vastaavia kokeita. Kirja toteaa (F97):

"Kuitenkin näistä tutkimuksista puuttuu Mendelin käänteentekevä oivallut. Analysoinnissa ei ole täsmällisyyttä ja kokeet ovat puutteelisesti suunniteltuja. Niissä ei tehdä selvää eroa fenotyypin ja genotyypin välillä. Tuloksia ei myöskään ole käsitelty matemaattisesti. ... Darwin tyytyy käyttämään sanontoja "suurehko määrä" tai "suhteellisesti enemmän". Tuloksilla ei näin ole ratkaisevaa merkitystä, sillä ne tulkitaan erikoistapauksiksi tai epänormaaleiksi ilmiöiksi, joihin jostakin syystä ei pädekään tuttu ja vakiintunut käsitys perinnöllisten ominaisuuksien sekoittumisesta. ... ...ettei Darwin ennättänyt Mendelin edelle tai ainakin päässyt tasoihin hänen kanssaan. Tämä johtui metodin puutteelisuuksista, mikä selvästi käy ilmi jo hänen kuuluisimmasta kirjastaankin. Lajien synnystä puuttuu nimittäin muutama tieteelliselle mestariteokselle aivan olennainen piirre,..."

Seuraavalla sivulla kirja (F98) jatkaa rehellisyydestä:

"Hänen pitäisi kyetä antamaan tunnustusta edeltäjilleen sekä määrittelemään omat ansionsa asettamalla ne oikeaan suhteeseen heidän saavutuksiinsa nähden. Tämän Darwin aivan selvästi laiminlöi. Käytännössä lukijan on aivan mahdoton tietää mitkä ainekset hänen esittämässään teoriassa ovat alunperin hänen omiaan. Pakostakin tulee ajatelleeksi, ettei Darwin ollut selvittänyt sitä koskaan edes itselleen. Jos haluaa oppia ymmärtämään evoluutioteorian historiaa, ei voi saada käsiinsä harhaanjohtavampaa teosta kuin Lajien synty."

Darwin ei myöskään aluksi tajunnut sirkkujen merkitystä, kirja (W34) toteaa:

"Frank J. Sulloway osoitti, että vastoin yleistä olettamusta Darwin ei alunperin pitänyt sirkkuja tieteellisesti erityisen tärkeinä. Hän ei edes pitänyt niitä kaikkia sirkkuina. Kaktussirkku näytti hänen mielestään rastaalta, toiset sirkut taas peukaloisilta ja kertuilta. ... Darwin pakkasi kahdesta ensimmäisestä saaresta keräämänsä linnut samaan säkkiin eikä vaivautunut merkitsemään yksilöihin niiden alkuperää - virhe, jota hän myohemmin katui monesti."

Itseasiassa Charles ryhtyi luokittelemaan lintunäytteitään vasta yhdeksän kuukautta myöhemmin, kun Beagle oli merellä matkalla kohti Englantia. (W39) Siellä sirkkuja tutki lintutieteilijä John Gould, joka raportoi tulokset Darwinille. (W40,41) Charles ei myöskään ymmärätnyt fossiilien merkitystä, vaan luita Etelä-Amerikassa pakatessaan mietti ovatko vanhat luut sen vaivan arvoisia. (W41)

Kirja (W15) totetaa Darwinin kirjasta:

"Lajien synnyssä ei juurikaan puhuta eliölajien alkuperästä. Kirjan nimi kokonaisuudessaan on Lajien synty luonnollisen valinnan vaikutuksesta eli Luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta. Kirja ei kuitenkaan esitä pitäviä todisteita yhdenkään lajin alkuperästä tai luonnonvalinnan tapahtumista tai vahvimman lajin säilymisestä elämän kamppailussa."

Jo vuonna 1831 Patrick Matthews julkaisi teoksen On Naval Timber and Agriculture, jossa hän käsitteli sitä, kuinka luonnossa vain harvat yksilöt saavuttavat sukukypsyyden. Matthews siis havaitsi luonnonvalinnan, mutta tästäkin Charles omi kunnian itselleen. Kirja jatkaa (F99):

"Kun Darwin kirjansa lopussa tekee yhteenvedon evoluution päälaeista, ajattelee lukija tietenkin, että hän kertoo siinä mitä itse oli saanut selville niiden havaintojen pohjalta, joita hän merimatkalla oli kerännyt. Hän luettelee seuraavat evoluution päätekijät: 1)lisääntyminen 2)periytyminen 3)muuntelu 4)jonkin elimen lisääntynyt tai vähentynyt käyttö 5)lisääntymissuhde, joka on niin suuri, että siitä seurauksena on olemassaolon taistelu ja siitä johtuva 6)luonnonvalinta... Tästä saa sen vaikutelman, että Charles Darwin on itse keksinyt kaikki luetellut kohdat, hän ei näet kyllin selvästi korosta sitä, että neljä ensimmäistä kohtaa oli jo joku hänen edeltäjistään, mahdollisesti useampikin heistä, esittänyt. Hän ei myöskään kerro, että Malthusin ajatus olemassaolontaistelusta (kohta 5) oli saanut myös Wallacen ajattelemaan luonnonvalinnan olemassaoloa (kohta 6). Kaikki tämä olisi voitu ja olisi pitänyt tuoda esiin selvästi."

Charlesin versio hankittujen ominaisuuksien periytymisestä perustui spekulointiin "gemmuloiden" olemassaolosta. Charles oletti, että jokaisessa solussa on niitä, ja että niihin varastoituu kaikki kokemus, jota solu elämänsä aikana saa. Sitten "gemmulat" jotenkin kulkeutuvat lisääntymissoluihin ja vaikuttavat kukin omalla tavallaan uuden yksilön syntyessä. (F102) Nykytieteen valossa ajatus on lähinnä naurettava, mutta oleellisinta on, että Charles syyllistyi pitkälle meneviin spekulaatiohin ilman tieteellisiä todisteita. Kirja jatkaa (F103):

"Vakavana puutteena voidaan pitää sitä, että Darwin ei hallinnut historiallista ajattelua, mikä puolestaan saattoi johtua hänen tietojensa puutteelisuudesta tällä alalla. Vaikka hänen tyylissään olikin tuoreutta ja luontevuutta, siinä on havaittavissa kouliintumattomalle ajattelijalle tyypillisiä piirteitä, kuten harjaantumattomuutta ilmaisemaan hienoja vivahde-eroja. Hänen ihastuksensa luontoon on tarttuvaa, mutta kun hän eksyy luonnonfilosofian ulkopuolelle, hänen mielipiteensä ovat heikkoja ja häilyviä. Tuhkatiheään hän turvautuu onttoihin tyhjänpäiväisyyksiin, jotka eivät voi korvata varmoja todisteita. ... Missään mielessä Darwinia ei kuitenkaan voi sanoa syvälliseksi, omaperäiseksi ajattelijaksi eikä suureksi neroksi."

Darwinin lajikäsityskin oli outo: Esitellessään huhtikuussa 1856 kyyhkysiään geologi C. Lyellille, Darwin selitti jalostamiensa kyyhkysten olevan keskenään niin erilaisia, että luonnonvaraisina ne ilman muuta luokiteltaisiin eri lajeiksi, jopa eri lajiryhmiksi. (W46,47). Darwin ei myöskään hallinnut matematiikkaa ollenkaan, minkä itsekin myönsi eräälle ystävälleen. (W334) Darwinilla oli myös vaikeuksia oikeinkirjoituksessa, hänen sisarensa joutui jatkuvasti korjaamaan virheitä. (W260)

Darwinin teorialla on muutenkin ollut ongelmia, todisteista kirja (W86) toteaa:

"Esimerkiksi 1930-luvulla brittiläiset kehitysteoreetikot Robson ja Richars analysoivat tutkimuksia, jotka olivat yrittäneet osoittaa evoluution todeksi. Robsonin ja Richardsin tuomio oli, ettei yksikään tutkimus ollut todistanut Darwinin väitteitä oikeiksi."

Kirja (W158) jatkaa aiheesta lisää:

"Darwinin kuoleman jälkeen useat luonnontieteilijät hyväksyivät kehitysteorian, mutta eivät voineet hyväksyä Darwinin selitystä sille. Evoluutio, kyllä. Valinta, ei. Nykyaikaisen perinnöllisyystieteen perustaja William Bateson kirjoitti valitusrunon darwinismista vuonna 1913 ja kutsui teoriaa "niin soveltumattomaksi tosiseikkojen selittämiseen, että voimme vain ihailla...tällaisen esityksen puolestapuhujien sinnikkyyttä". Nordenskiöldin Luonnontieteen historia hylkää darwinismin lopullisesti vuonna 1924:
" Aika on jo osoittanut, että on tietysti täysin järjenvastaista nostaa valinnan teoria samalle "luonnonlakien" tasolle kuin Newtonin painovoimateoria. Darwinin teoria lajien synnystä on hylätty aikoja sitten."
Ja Singerin Luonnontieteiden lyhyt historia nitisti Darwinin lempeästi vuonna 1931:
"...luonnonteiteilijät korostavat sopeutuvimpien eloonjäämisestä johtuvaa luonnonvalintaa nyt paljon vähemmän kuin Darwinin kirjan ilmestymisen jälkeisinä vuosina. Noihin aikoihin se kuitenkin oli äärimmäisen kiihottava ajatus."
Vuonna 1981 British Museumissa South Kensingtonissa avattiin pysyvä näyttely nimeltään "Lajien synty", joka koostui yhdestätoista osastosta. Osastoilla oli näytteillä runsaasti aineistoa, mm. kaavakuvia, tietokonepeli luonnonvalinnasta ja jatkuvasti pyörivä filmi, jonka kertoja paasaa:
"Sopeutuvimman eloonjääminen on sisällöltään tyhjä sanonta, se on leikkiä sanoilla. Tämän vuoksi monien mielestä ajatukset evoluutiosta ja luonnonvalinnasta ovat epätieteellisiä... Ajatus luonnonvalinnan aiheuttamasta evoluutiosta on logiikkaa, ei luonnontiedettä. Tästä seuraa, että käsitys luonnonvalinnasta kehityksen aiheuttajana ei tarkkaan ottaen ole luonnontieteellinen."
Filmi aiheutti Nature-tiedelehden närkästyneen pääkirjoituksen otsikolla Darwinin kuolema South Kensingtonissa. Kirjoitukseen taas tuli vastineita tutkijoilta ja filosofeilta Manchesterista, Chicagosta, Brysselistä ja Odensesta. Koko vuoden ajan lehdessä julkaistiin kommentteja darwinismin puolesta ja sitä vastaan." (W159)

Jopa evotiedemiehiä nolottaa lukea Charles Darwinin teoksia: (W205, 206)

"Darwin ei milloinkaan ymmärtänyt, kuinka lajien väliset näkymättömät rajat muodostuisivat näiden kahden valinnan - luonnonvalinnan ja sukupuolivalinnan - yhteisvaikutuksesta. Hän kirjoittaa aiheesta niukasti Lajien synnyssä (huolimatta kirjan nimestä). Hän ei myöskään käsitellyt aihetta Luonnollisessa valinnassa. "Hänen suuren kirjansa käsikirjoituksen 25 sivua lajeista ja lajinmuodostuksesta", evoluutiotutkija Ernst Mayr kirjoitti hiljattain, "sisältää niin paljon ristiriitaisuuksia, että se on melkein noloa luettavaa". "