Olen kypsään keski-ikään ehtinyt kolmen lapsen isä. Tykkään niistä peijakkaista suunnattomasti, mutta enempien saattaminen maailmaan ei enää kiinnosta. Meillä on vakiintunut perhe-elämä ja kun tavanomaisilla ehkäisykeinoilla on selvät haittansa, olen alkanut harkita vakavasti sterilisaatiota. Puoliso sanoo, että hänen puolestaan minä voin sen teettääkin.
Ennen kuin pistän tuumasta toimeksi, haluaisin kysyä samaan päätyneiden miesten ja heidän puolisoidensa kokemuksista. Kertomalla kaikesta tähän liittyvästä autatte meitä eteenpäin.
Jos hyviä linkkejä aiheeseen löytyy, vihjatkaa niistäkin. Niin, ja missähän pääkaupunkiseudulla näitä tehdään? Pääseekö narunsa napsauttamaan poikki ihan terveyskeskuksen kauttakin?
Miehen sterilisaatio
7
958
Vastaukset
- nim. kokemusta omaava
Minulle homma tehtiin muutama vuosi sitten. Terveyskeskuksen lääkärille kerrot toiveesi ja pääset leikkausjonoon. Sairaalasta sitten ottavat yhteyttä kun vapaa aika löytyy. Jonotus voi kestää muutaman kuukauden. Käsittääkseni terveyskeskuksissa ei leikkauksia tehdä. Voit myös käydä yksityisellä klinikalla, jos kustannuksilla ei ole väliä.
Leikkaus kokemuksena ei ollut mitenkään miellyttävä. Kipua ei varsinaisesti tunnu, mutta epämiellyttävä tunne kylläkin. Samana päivänä menin töihin, joten sairaslomaa ei tarvita. Paraneminen kesti joitakin viikkoja mutta sen jälkeen ei mitään ongelmia. Suositeltava toimenpide. - vaimoke
Mies varasi ajan terveyskeskukseen. Kun asia ei ollut kiireellinen, ajan sai kolmen viikon päähän. Siinä sitten keskustelivat kuinka kauan olemme olleet yhdessä, onko molemmat asiasta samaa mieltä, miksi tähän ratkaisuun on päädytty jne. Hyvähän se olisi jos molemmat pääsisivät paikalle lähetteen kirjoitukseen.
Täyttelivät sitten lähetekaavakkeen missä mm. kysytään onko psyykkisesti terve ja muita kysymyksiä.
Aluesairaalasta ilmoittivat kirjeitse, että mies on jonossa operaatioon. Ja nyt on jonotettu jo 6 kuukautta. Eikä vieläkään ole ilmoitettu milloin aika on operaatioon. Mutta näin siis kantahämeessä. Muualla jonotus ajat voivat olla lyhyemmätkin.
Linkkejä en valitettavasti muista. Mutta googlaamalla löytyy ihan yleistä tietoa aika helposti hakusanalla vasektomia.
On vain hyvä muistaa, että operaation jälkeen n. vuosi kannattaa käyttää muutakin ehkäisyä. Tai ainakin niin kauan, että tietää operaation onnistumisesta. Tietenkään ei ole täysin mahdotonta, että piuhat saattavat kasvaa yhteen. Mutta sitä kannattaa kysellä ihan lääkäriltä.- nainen
Ei tarvitse käyttää vuotta lisäehkäisyä.
Viisitoista tyhjennysta tai 3 kk päästä
spermanäyte missä tutkitaan löytyykö
eläviä siittiöitä.Me ei viety mitään näytteitä
edes ja todella hyvin toimii.
- Onnellinen vaimo
Mieheni päätyi sterilisaatioon, kun minulle ei mikään ehkäisykeino tuntunut sopivan. Kävimme yhdessä terveyskeskuksessa, mistä saimme lähetteen.
Hiukan ihmettelimme, kun puhelimessa sanottiin, että molempien on oltava paikalla, ja että myös minun allekirjoitukseni vaaditaan lomakkeeseen. Lääkäri tuntui kuitenkin olevan lähinnä vaivaantunut minun läsnäolostani, eikä edes antanut minun kirjoittaa nimeäni paperiin.
Odotusajaksi arvioitiin kolme kuukautta, mutta kutsu Mariaan tuli jo n. kuukauden kuluttua. Hommaan meni puolisen tuntia, minkä jälkeen mieheni sai kipulääkityksen ja ohjeen olla harjoittamatta fyysistä rasitusta seuraavien parin päivän aikana.
Mieheni mukaan hämmentävintä koko toimenpiteessä oli se, että hänen pippelinsä ympärillä hääri neljä naista! (Mukana oli myös sairaanhoitajaharjoittelija)
Kivekset olivat aika pahan näköiset, mustelmilla, mutta muuten kaikki oli ok. Parin viikon päästä homma oli jo melkein unohtunut. Muistaakseni parinkymmenen ejakulaation jälkeen mies kävi antamassa spermanäytteen - se tapahtui myös Mariassa - ja siitä lähtien olemme olleet "vapaat", ja seksi on maittanut kummallekin ihan toisella lailla kun pillereiden ja kortsujen kanssa sählätessä.
Suosittelen sterilisaatiota lämpimästi, ja uskon että mieheni tekisi samoin, jos olisi juuri nyt tässä koneen ääressä. Hänen mukaansa mikään ei ole hänen alapäänsä toiminnassa muuttunut. Ainoastaan se, että enää ei tarvitse varoa ja pelätä. - 5 vuotta
Toiminne oli kivuton, huvittavakin. Tarjosivat Joensuun keskussairaalassa konjakit toimenpiteen päälle! Ja hauskaa on ollut etenkin vaimon kanssa pedissä sen jälkeen.
- hts
Olin itse sterilisaatiossa n. 7 vuotta sitten.homma hoitui silloin parissa kuukaudessa terveyskeskuksen kautta.Toimenpide oli lähes kivuton eikä toipuminenkaan vienyt muutamaa päivää enempää (töissä jo seuraavana päivänä).vaimon nimmaria tai läsnäoloa ei välttämättä tarvita lääkärissä.Kaikin puolin hyvä ja helppo homma.Muista että päätös on lähes lopullinen.Nautinnot paranee varmasti kun tietää että ehkäisy on kunnossa eikä tarvi käyttää epämiellyttäviä keinoja.
- Harkitseva
Kiitos teille jotka olette vastanneet kysymykseeni. Homma kuulostaa juuri niin mainiolta kuin arvelinkin. Taidanpa ryhtyä aikaa varaamaan. Toivottavasti minunkin vaimoni on sitten yhtä tyytyväinen kuin edellä kirjoittaneet naiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203