Jumalan kutsut ihmiselle

KUN JUMALA KUTSUU IHMISTÄ PARANNUKSEEN

Usein ajatellaan että Jumala on ankara vaatija, joka asettaa vain kieltoja ja käskyjä.
Moni kokeekin Jumalan täydellisyyden puhtauden ja korkean moraalin syntiselle liian korkeiksi ihanteiksi kyetäkseen Jumalan tahdon mukaiseen elämään, ja hylkää siksi Jumalan pelastustarjoukset rakastaen mieluimmin syntejään.
Liian usein me unohdamme että Jumala on rakkaus, ja Jumalan kaikki vaikuttimet luotujaan kohtaan perustuvat yksin rakkauteen.
Ihmisen on vaikea yhdessä yössä luopua synnin turmelemasta luonteestaan ja tavoistaan, ja
kristityn kasvu onkin pidempiaikainen koko elämän mittainen prosessi. Kynnystä syntiensä hylkämiseen ei tarvitse pelätä ja kauhistua. Herra antaa Henkensä voiman katuvalle avuksi (Hes 36:25-27) eikä ihminen jää oman voimansa varaan.
Kun ihminen ymmärtää Jumalan rakkauden ja armon, tahtoo Jumalan kutsuun vastannut rakastaa armahtajaansa, ja rakkaudesta ja rakkaudessa Jumalan ja kääntyneen ihmisen tahdot ja tavoitteet yhdistyvät yhä enemmän ja enemmän.
Ihminen syntyy uudesti ja muuttuu luonteeltaan jatkuvasti esikuvansa ja ihanteensa Jeesuksen Kristuksen luonteen kaltaiseksi.

Jumala on pitkämielinen kutsuissaan ihmistä pelastukseen. Job 34:27-29 kertoo että Jumala kutsuu ihmistä "kerran toisensa jälkeen." ("kahdesti tai kolmasti" VKR, huom. jae 29 VKR ei ole kirjaimellinen.)
Jumala kutsuu Henkensä (Ilm 22:17) ja Jeesuksen Kristuksen kautta ikuiseen elämään (2 Piet 1:3, Room 1:6) Raamatun evankeliumin kautta Jumala kutsuu ihmistä. (2 Tess 2:14) ja myös luomakunnan ja palvelijoittensa kautta. (Ps 19:2-5, 2 Kor 5:20, Jer 35:15)

Jeesus pyytää: "Tulkaa minun luokseni työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matt 11.28-30) (tarkoittaa: bourn out, masennus, synnin taakka) Pysykää, oppikaa ja seuratkaa minua. (Joh 15:4, Matt 11:29, Joh 1:43)
Jeesus kutsuu armahtavasti kaikkia ihmisiä, että yksilöitä anteeksiantamukseen (Jes 1:18, Joh 6:35) Elävän veden lähteelle, ja Jumalan valtakuntaan. (Joh 7:37-39, Luuk 14:16-24)
Kutsun vastaanottaneilla on siunaus ja heidät vanhurskautetaan. (Ilm 19:9, Room 8:30)
Jeesus kutsuu kaikkia syntisiä ja lohduttavaa on että raskaatkin synnit pyyhitään pois. Murhamiehet ja kaikki rikolliset voivat saada anteeksi "verenpunaisetkin" synnit, ja synnit muuttuvat katumuksen ja armon kautta "lumivalkeiksi." (Jes 1:18)

Monet ihmiset jättävät kutsun eivätkä huoli armoa omakseen. Silloin ihminen pilkkaa Pyhää Henkeä ja ihmisen paatumus syvenee. (Matt 12:31) Nämä ihmiset jos he eivät koskaan käänny, tuomitaan ja hylätään lopullisesti. (Joh 12:48, Snl 1:24-33)
Armon halveksijat saavat rangaistuksensa ajan lopussa ja heidät tuomitaan. (Apt 28:24-28, Jer 6:13-19)

Lyhyet ja helppolukuiset 1 ja 2 Pietarin kirjeet kertovat kallisarvoisesta pelastuksesta Kristuksessa, ja pelastuksessa kasvamisesta maailmassa. Profeetaallisen sanan merkityksestä, valheopettajista ja Herran tulemuksesta, että myös Jumalan kutsun halveksujien pilkasta.

Älä hylkää Jumalan kutsua joka on armosta, taivaallinen ja pyhä. (Gal 1:15, Hebr 3:1, 2 Tim 1:9) Jumala kutsuu Sinua pois pimeydestä ja saatanan vallasta valoon (1 Piet 2:9, Apt 26:18)
Ajattele näitä suuria lahjoja. Sinut on kutsuttu suuressa rakkaudessa Jumalan valtakuntaan itse Pyhän Jumalan luo (1 Tess 2:12, Apt 26:18) Pelastukseen, vapautukseen ja pyhitykseen (2Tess 2:13-14, Gal 5:13, 1 Tess 4:7)
Sinut on kutsuttu Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen yhteyteen, rauhaan ja kirkkauteen (Kor 1:9, 1 Kor 7:15, Kol 3:15, 2 Tess 2:14, 1 Piet 5:10)
Sinut on kutsuttu iankaikkiseen elämään! (1 Tim 6:12, Joh 3:16)


Jumalan siunausta
Jari

1

337

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raimo R.

      On olemassa lukematon määrä esimerkkejä joissa tämä jumala kaskee tappamaan jonkun. Tämä on varmaan sitä parantumista.

      PS. Pitää muistaa että jumala on vain satua ja sairasta mielikuvitusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1055
    2. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      62
      984
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      502
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      463
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      431
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      420
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      412
    9. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    10. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      386
    Aihe