Tuleva anoppiko ?

Miniäksikö tälle anopille?

Olen tavannut jo useamman kerran tulevan anoppini,mutta nyt jo on tuntuma sellainen,etten tule pitämään jatkossakaan tästä ihmisestä.
Näinä tapaamisilla hän ei ole koskaan kiinnostunut minusta,mutta äidistäni ja isästäni utelee tuon tuosta.Vanhempani on mieleinen utelun kohde,heidän työnsä ja omaisuutensa.Minulla kulkee kylmät väreet selkäpiissä.
Toinen asia on poikaansa lääppivä kaulailu ja pussailu,vaatteiden ojentelu ja nenäliinan taskusta tarkastus.Kauhistuttaa ennalta,olenko työntymässä sellaiseen mihkä ei pitäisi?
Poika ei ole tilanteista vaivautunut,käytös on päättelynä "normaalia"

11

2202

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohtalotoveri

      Minun appivanhempani kyselivät myös vanhempieni työstä ja utelivat heidän ansioistaan tyyliin "siinä työssä varmaan onkin hyvä palkka"...
      Se oli mielestäni todella inhottavaa.
      Mieheni on myös kertonut heidän useaan otteeseen kysyneen minun palkkani suuruutta.

      Samalla he kehuivat edellisen tyttöystävän varakkaita vanhempia.
      Appiukkoni tarkistaa muutenkin kaikkien tuntemiensa verotiedot.

      Sanoin vain, että vanhempani ovat tietääkseni erittäin tyytyväisiä tuloihinsa, vaikkeivat nyt niin rahan perään olekaan. Tai että "haluatko, että kysyn tarkan summan".

      Sen jälkeen eivät ole ainakaan minulta kyselleet.

    • yks toinen anoppi

      Vaikka nyt olisi omasta pojasta kyse, (minulla niitä on useita aikuisiksi kasvaneita), niin aikuista poikaa en menisi kaulailemaan arkipäivän tilanteessa.
      Valmistujaisjuhlat tms. ovat olleet soveliaat,joissa olen halaillut.
      Nenukkaliinan tarkistukset ja vaatteiden ojentelu kertoo, että anoppisi kello jätättää pahasti.
      Hän ei ole huomannut lastensa kasvaneen, ja veikkaan, että sinä joudut muorin jossain vaiheessa herättämään karvaaseen todellisuuteen.
      Riippuu pojasta, kuinka hän on irroitettavissa napanuorasta.
      Se nuora on joskus uskomattoman sitkeä!
      Onnea matkaan, ja toivon, että katkaisusi onnistuu!

      • kyseli

        vanhemmistani.

        No minä siihen vastaamaan, et äiti on toimitusjohtaja ja isä suuren rahtilaivan päällikkö.
        Sen jälkeen anoppi oli hiljaa jonkin aikaa, mutta silmissä näkyi vain dollarin kuvia.

        No materialisti anoppi onkin!!!


      • naurattaa

        oli niin hyvin sanottu asiat! Kiitos sinulle ehtoo nauruista! :)


    • mies40

      mieti vielä mihin pääsi työnnät

      • Annan hyvän neuvon mieti hyvä ihminen kaksi kertaa..


    • prrr

      todellakin. Haluatko miehen vai ikuisen mammanpojan?

    • Lumikki76

      sitä tarvitse kaikkiin kysymyksiin vastata mitään. Varsinkaan semmoisiin, jotka tuntuu menevän liian henkilökohtaisuuksiin. Eiköhän meistä kuitenkin, jokainen tiedä, että missä menee liiallisuuden raja?

    • ämmä

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000288&posting=22000000010327707

      Justiin flunssapäivän iloksi vuodatin tuonne juttujani, lue läpi ajatuksella. Ja lisätäänpä tässä vielä anopin harrastama mieheni, aikuisen poikansa, jatkuva kaulailu ja lääppiminen, hiusten pörröttäminen, etc. Sohvalla kun istuttiin miehen kanssa, niin eikös anoppi tunkenut vielä väliin istumaan. Jeeee :) Ja saunaankin se nainen tosiaan tukki poikien (22-30v) mukaan. Kerran olisi aivan väkisin tullut miehen ja mun kanssa samaan saunaan, mutta jätti väliin, kun katsoin sitä härskisti silmiin ja kysyin hitaasti, että aivanko varmasti se haluaa mukaan.. *käkättää* Eipä siinä, varmaan olisi mielellään tullut petipuuhiakin neuvomaan.

      Summa summarum: anoppi tuskin muuttuu, mutta vielä epätodennäköisempää on mammanpojan muuttuminen mieheksi. Lähde pois vielä, kun et hajota sydäntäsi totaalisesti.

      • ämmä

        Niin juu, nyt kun näitä alko muistella...

        Minua vaivasi kanssa ensimmäisistä tapaamisista lähtien se, että anoppia ei voinut vähempää kiinnostaa minun tekemiseni. Vanhempieni raha-asiat kyllä kiinnostivat pirusti. Ja luontaisen vaatimattoman kerroin, että joo, yrittäjiä ovat, kaksi ihan tulosta tekevää firmaa. Anoppi tietenkin tuhautteli nokkaansa, sillä olihan hän peräti entinen Kokki ja mies Insinööri. OOh. Mutta kummasti anopilla alkoivat silmät kiilua, kun he sitten näkivät vanhempieni uuden omakotitalon järven rannalla, kuulivat toisen omakotitalon olevan tyhjillään, mun elukoiden tallin, rantasaunan, veneen.. Sitten oltiin NiiN ystävällisiä että!

        Tai sit vaikka koulumenestys. Mikään älykkö en ole, mutta kielet, historia, uskonto, filosofia ja kuvataide ovat olleet aina kiitettäviä. Anopin rakkaat pojat ovat matemaattisesti lahjakkaita (mutta käytännössä lähes kirjoitustaidottomia, kielet eivät vain onnistu) ja minä taas varmaan maailman epämatemaattisin ihminen. Että joka välissä mulle muistettiin kehua sitä, kuinka hyvin heidän pojilla koulu menee. Ja että mun varmaan pitäisi harkita jotain käytännön alaa. Jep jep, eihän mulla blondin tylleröisellä ole mahiksia ku siivoojaksi. Kiskaisin sitten kirjoituksista parikin ällää, äidinkielestä muunmuassa. Anoppi osasi sanoa kauniisti ja täräytti sitten päin näköä, että äidinkielen aineella mitataan vain valehtelukykyä ja valehtelijat pärjäävät siinä hyvin. Kiva! Kerrankin muuten olin sanaton..


      • miehes

        seinää vasten ja pakota valitsemaan, sinä tai anoppi!! Itse otin sen riskin ja mieheni valitsi minut. Ainakaan ei enää tarvitse kuunnella anopin lässytyksiä, koska mieheni, ex-mammanpoika, laukoo sille päin naamaa kaikki. :)) Ainahan sitä voi yrittää, jos se mies muuttuis! Ja ihan vaan taustatiedoksi, mun anoppi OLI enne just samanlainen, aina halailemassa mun miestä. Se teki esim. sellasta, et kun oltiin siellä kylässä, se saatto pyytää mun miestä lähtemään SEN KANSSA KAHDESTAAN vaikka lenkille yms. Ihan niinkun mä olisin ollu ilmaa. Mulla on onneksi niin ihana ja rakastava mies, että se vaan totes siihen, että lähtee mieluummin mun kanssa. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1012
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      837
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      88
      802
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      687
    Aihe