Täällääpä täysi rähinä päällä!!!
Kysyisin ENTISILTÄ KIRKON JÄSENILTA (Tapani, Zappa, Josefina jne...TEidän todistukset on kuultu)
Miten map-kirkko vaikutti teidän erottuanne siitä suhtautumiseenne muita kirkkoja kohtaan?
Tuliko teistä "ylikriittisiä totuudenetsijöitä"?
Minusta oli vaikea aluksi uskoa enää mihinkään ja kaikesta etsi vikoja kun pelkäsi että kuoren alta paljastuukin jotain todella "outoa".
Minun oli myös vaikea sitoutua mihinkään yhteisöön, koska pelkäsin pettyväni jälleen.
Luonnollisesti jokaisen terveen ihmisen tasapaino järkkyy kun toteaa kulkeneensa harhaan (tiedän tiedä...ei tarvitse kommentoida mustamaalaamiseksi)
Miten te muut selvisitte siitä? Vai selvisittekö?
Kuulutteko mihinkään kirkkoon?
Itse päädyin Luterilaiseem kirkkoon takaisin, koska HALUAN kuulua johonkin kirkkoon...Ja rakastan veisaamista ;-)
In his History of the Church (6:408-409) Joseph writes:
"In all these affidavits, indictments, it is all of the devil – all corruption. Come on! ye persecutors! ye false swearers! All hell, boil over! Ye burning mountains, roll down your lava! for I will come out on the top at last. I have more to boast of than ever any man had. I am the only man that has ever been able to keep a whole church together since the days of Adam. A large majority of the whole have stood by me. Neither Paul, John, Peter, nor Jesus ever did it. I boast that no man ever did such a work as I. The followers of Jesus ran away from Him; but the Latter-Day Saints never ran away from me yet".
Asian ydin on suomeksi: Olen ainoa mies joka pitänyt kirkon koossa Adamin jälkeen. Enemmistö on ollut puolellani. Siihen ei Paavali, Johannes, Pietari tai Jeesus pystynyt. Jeesuksen seuraajat jättivät hänet, mutta myöhempien aikojen pyhät eivät ole koskaan jättäneet minua vielä.
Kysyisin ENTISILTÄ KIRKON JÄSENILTA (Tapani, Zappa, Josefina jne...TEidän todistukset on kuultu)
Miten map-kirkko vaikutti teidän erottuanne siitä suhtautumiseenne muita kirkkoja kohtaan?
Tuliko teistä "ylikriittisiä totuudenetsijöitä"?
Minusta oli vaikea aluksi uskoa enää mihinkään ja kaikesta etsi vikoja kun pelkäsi että kuoren alta paljastuukin jotain todella "outoa".
Minun oli myös vaikea sitoutua mihinkään yhteisöön, koska pelkäsin pettyväni jälleen.
Luonnollisesti jokaisen terveen ihmisen tasapaino järkkyy kun toteaa kulkeneensa harhaan (tiedän tiedä...ei tarvitse kommentoida mustamaalaamiseksi)
Miten te muut selvisitte siitä? Vai selvisittekö?
Kuulutteko mihinkään kirkkoon?
Itse päädyin Luterilaiseem kirkkoon takaisin, koska HALUAN kuulua johonkin kirkkoon...Ja rakastan veisaamista ;-)
In his History of the Church (6:408-409) Joseph writes:
"In all these affidavits, indictments, it is all of the devil – all corruption. Come on! ye persecutors! ye false swearers! All hell, boil over! Ye burning mountains, roll down your lava! for I will come out on the top at last. I have more to boast of than ever any man had. I am the only man that has ever been able to keep a whole church together since the days of Adam. A large majority of the whole have stood by me. Neither Paul, John, Peter, nor Jesus ever did it. I boast that no man ever did such a work as I. The followers of Jesus ran away from Him; but the Latter-Day Saints never ran away from me yet".
Asian ydin on suomeksi: Olen ainoa mies joka pitänyt kirkon koossa Adamin jälkeen. Enemmistö on ollut puolellani. Siihen ei Paavali, Johannes, Pietari tai Jeesus pystynyt. Jeesuksen seuraajat jättivät hänet, mutta myöhempien aikojen pyhät eivät ole koskaan jättäneet minua vielä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuo loppulainaus on tuolta alemmasta keskustelusta...Jotenki jäi kukkumaan että oli se Joseph kova jätkä!
"I am the only man that has ever been able to keep a whole church together since the days of Adam."
Tuo on jo surkuhupaisaa: "Ainoa ihminen, joka on pitänyt kirkon kasassa sitten Aatamin." Jos Aatami oli luopunut Eevan kera, niin kyseessä lie ollut ihmiskunnan uskona 100% satanismi. Systeemit muuttuivat välillä parempaan päin... Sitten tuli Jooseppi.
Tarkoitin että saa kommentoida mutta en halua mitään palopuheita kirkon puolesta, koska tämä keskustelu ei käsittele kenenkään todistusta map-kirkon oikeellisuudesta.
Enkä halua mitään "älä mustamaalaa" kommentteja tai vastaavia...
Keskustelua on tarkoitus herätellä mutta en halua että se menee väittelyksi kirkon oikeellisuudesta.
Tämä on mormonismi palsta eikä kirkon oma keskustelupalsta, joten oletan että oikeuteni on keskustella myös kirkosta luopuneiden kanssa elämästä kirkon jälkeen, ilman että kirkon aktivistit hyökkää kimppuun.
Itseltäni loppui "ruokahalu" kokonaan, kun tuli syötyä huonoa "ravintoa" kirkossa ollessa. Mitään täytettä en ole tilalle tarvinnut.
Eläminen ei edellytä mitään keinotekoisia arvoja, rajoja tai auktoriteetteja epämääräisten yhteisöjen säännöistä. Normaali yhteiskunnan jäsen tietää kyllä itsekin riittävästi voidakseen vetää viivan oikeiden ja väärien asioiden välille.
etkö enää usko Jumalaan?
kyllähän vastuu oikean ja väärän erottamisesta on tietysti ihmisellä itsellään, eikä pidäkään ottaa vastaan mitään keinotekoisia arvoja, mutta entäs Jumalan tahto, joka kuitenkin on olemassa vaikkei mormonikirkossa?
Ai mikä Jumalan tahto? Mitäs se Jumala tahtoo sitten? Jotain temppuja vai? Palvontaa? Eiköhän se Jumala pysy tyytyväisenä, jos elän ihan normaalisti ja toimin sillä lailla kuin tuntuu sopivalta.
Jos itse haluat tehdä jotain muuta, se on sinun ongelmasi.
Enpä voi moittia sinua, että saat näppyjä uskonnollisista asioista puhuttaessa. Pidän hyvänä, että annat itsellesi kuitenkin siedätyshoitoa vuorovaikuttamalla tällä palstalla.
Ehdotan, että ei kuitenkaan hyökätä tuonkaan vertaa. Tässä viestiketjussa en ole havainnut tuputusta. Ihmiset voivat kertoa ratkaisuistaan ja hämmästellä toistensa ratkaisuja, mutta arvostelu ei ole hedelmällistä, mikäli tosiaan keskusteluun pyritään.
Niin, en ole mormoni - en entinen enkä tuleva.
päästä tästä helkkarin palstastakin eroon.
Olet tottavie oikeassa! Lähdetään hiiteen täältä, eiks je? ;)
että jos vielä joskus pyrin liittymään johonkin uskonlahkoon, niin he saavat viedä minut Pitkäniemeen tai vastaavaan.
Jos joku ylempi olento on olemassa, niin hän/se varmastikin hyväksyy luomansa, kun pyrin aina parempaan. Ilman sirkustemppuja.
Heti kun olin jättänyt MAP-kirkon, voin paljon paremmin, ja voimia riitti "parannukseenkin". Eli olen sitä mieltä, että kun itse voi hyvin, niin pystyy antamaan rakkauttakin enemmän ympäristölleen. Aika ei kulu tyhjänpäiväisyyksiä miettiessä. MAP-kirkossa oli niitä erityisiä tehtäviä, annettiin vaikka tehtäväksi käydä auttamassa jotakin vammaista. Mutta nykyään pystyn tekemään sellaista ihan omin nokkineni, ei sitä minulle tarvitse antaa velvollisuudeksi, joka pitää täyttää.
Olen iloisempi, kun en enää ole niin väsynyt koko ajan.
En ole katkera, mutta kyllä minua harmittaa, kun sillä lailla liityin sokkona johonkin lahkoon. Mutta ainahan siitäkin jotakin oppii, eikä nyt ole enää samaa riskiä. Ainakaan niin kauan kuin mielenterveyteni ei horju.
Oloni on turvallinen - olen osa luomakuntaa, luontoa. En parempi enkä huonompi eläimiä tai kasveja. Kaikkia meitä tarvitaan kokonaiseen palapeliin.
Olen lukenut tätä palstaa ihan liikaa, kiitos X. kun annoit aiheen päättää tämän huvituksen. Aika aikaansa kutakin.
minulla aluksi oli kamalan ikävä kirkkon, mutta kun vanhemmat ja mies pakottivat minut eroamaan... elämä tulisi paremmaksi jos en olisi aina kirkossa he sanoivat, kymmenykset tarvittiin muualle. Vaikka en ollutkaan maksanut kuin pari kertaa kun mieheni kielsi oltiin minulle erittäin ystävällisiä. En tuntenut mitään pakottamista, omatuntoni vain soimasi
Niin, elämä muuttui perheen ja suvun mielestä paremmaksi. En enään lukenut pyhiksiä, enkä käynyt kirkon ystävieni luona, jonne miehenikin olisi ollut tervettullut.
Sunnuntait olivat tuskaa, kun mieleni teki kirkkoon, mutta olimme sopineet toisin. En ole koskaan nauttinut alkoholin juomisesta, mutta juhlat mieheni ja tämän, sekä oman perheeni kanssa sisältävät aina hieman alkoholia. Kahvista saan vatsani ripulille. Juon kuitenkin kiltisti, koska muuten kaikki väittivät mormonien aivopesseen minut.
Vanhin poikamme juo säännöllisesti viikonloppuina. Kyllähän siitä joku iso herra on tulossa, että siinä suhteessa kuitenkin menee hyvin.
Tunnen vain itseni usein kamalan yksinäiseksi,kaikki hyvät kirkon ystäväni jäivät koska mieheni ei halua että tapaan heitä. Luulen myös, että miehelläni on joku toinen.... Mutta sehän kuuluukin nyky elämääni.
Ei minusta enään ole mormoniksi, olen vajonnut liian syvälle.... niin että turha yrittää. Tässä sitä vaan elää löllötetään ja käydään luterilaisessa kirkossa ehkä kerran vuodessa. Se sopii perheellemme.
Niin...On se luterilainen elämä suorastaan kärsimystä...
Kuule..Jätä perheesi ja palaa kirkkoon ja säälittele siellä muiden mormonien kanssa kaikkia kirkon ulkopuolisia luopioita jotka helvetissä kärsivät kun eivät usko Smithin löpinöitä.
On moni muukin jättänyt pakana-perheensä kirkon vuoksi -onhan se sentään ainoa oikea paikka olla täällä maan päällä!
Ja onhan pyhät PYHIÄ ja hyviä ihmisiä, parempia kuin muut!
Kyllä sinulle sinun paremmuutesi todistetaan kirkon väen parissa. Sinne vaan reipaasti!
-Kamala perhe ja suku sinulla!
Tuollaisia nuo mormonit sitten ovat.
Äärimmäinen ahdasmielisyys ja läheisemme väkaumuksen aliarviointi lienee eräs ikävämpiä tekojamme.
Turust
Itse sanoisin olevani vieläkin etsijä. En ole liittynyt mihinkään kirkkoon tai lahkoon tai uskonnolliseen yhteisöön.
Ymmärrän kyllä täysin tunteen, että on varoivaisempi sen suhteen mitä nielee totuutena ja kenet hyväksyy auktoriteeteikseen. Mutta tämä on mielestäni vain tervettä.
En ole ateisti, ja idän uskonnot - vaikkakin sisältävät paljon viisautta ja varmasti joillekin myös vankan turvallisen pohjan elämälle - koen kuitenkin itselleni täysin vieraiksi. Toki kiinnostunut olen niistäkin ns. järjen tasolla, mutta hengellisyyttä tai pelastusoppia en niistä etsi. Sama pätee islamiin.
Kristinuskonkaan parista en ole löytänyt omaa paikkaani. Mutta koen elämäni kuitenkin tasapainoiseksi ja uskon, että kun elän omantuntoni mukaisesti, pyrkien tekemään hyvää toisille, minulla on oleva hyvä osa. Uskoa siihen, että Taivaan Isä on rakkauden Jumala, en ole menettänyt. En ole myöskään tippaakaan katkera mormoneille. Minulla oli/on pääsääntöisesti pelkkiä hyviä kokemuksia MAP-kirkon jäsenistä. Toki joukkoon aina mahtuu kaikenlaisia, mutta niin on aina ja kaikissa kirkoissa. Sitä pitää vaan löytää oma ystäväpiirinsä, aina löytyy myös samanhenkisiä eikä tarvitse olla kiihkojyrkkien, usein toisia tuomitsevien seurassa.
Mutta hyvää, rikasta ja täysipainoista elämää todella on map-kirkon ulkopuolella. Enkä muuten missään vaiheessa ole kokenut sitä "pyhän hengen menettämistä", jonka eronneiden väitetään kokevan. Henkilökohtainen suhteeni jumalaan on ihan yhtä todellinen, ellei todellisempikin, nyt kun olen jättänyt map-kirkon. Uskon että jokainen on vastuussa omasta elämästään ja jumalasuhteestaan, eikä tässä voi kukaan toista tuomita, kun ei voi päästä toisen "päähän" eikä "sydämeen".
Onko sinun hyvä olla vaikka et ole minkään kirkon jäsen? -tyhmä kysymys...On varmasti =)
Etkö kaipaa ehtoollista? Tai hartauselämää, kokoontumista?
Niin, kyllä minun on ihan oikeasti hyvä olla. En nyt kuitenkaan sellaisia valheita heittele että elämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Kyllä ihmiselämään kuuluvat ylä-ja alamäet, mutta kaikissa tilanteissa (ja voit uskoa että niitä on niin suruja, pettymyksiä kuin suuria ilonaiheitakin ja tavallista "tylsyyttäkin") minulla on jonkin sortin sisäinen rauha itseni, ja rohkenen sanoa Jumalan kanssa.
Toiseen kysymyskseesi voin sanoa että hetkittäin tai kausittain kyllä. Siis kaipaan joskus jollain tasolla myös jonkinlaista yhteisöllistä "kokemusta", yhdessäoloa kuitenkin ilman että siihen sisältyy sen kummempaa sosiaalisuutta. En niinkään kiinteää ja aktiivista osallistumista jonkun kirkon toimintaan. Mutta olen minä muutaman kerran piipahtanut eri kirkoissa. Luterilaisessa kirkossa olen nauttinut, ehkä samoin kuin sinä?, virsistä. Urkurit ovat siellä ammattilaisia ja urut kunnon soittimia eikä mitään hammond urkuja, joten ihan on ollut kiva laulaa ;)Eikä se saarnakaan ihan kelvoton ollut.
Ja tuosta ehtoollisesta, kerran kävin katolisessa kirkossa ja sivuikkoista paistoi aurinko kauniisti vinosti sisälle ja siinä katsellessani kun katoliset uskovaiset menivät ehtoolliselle, oli tuo "näky" jollain tavalla koskettava ja suorastaan silloin koin itsekin halua mennä ehtoolliselle. En toki mennyt, koska en ole katolilainen, mutta vastauksena siis kyllä minulla on joskus ollut "kaipuu" siis ehtoollisellekin. Mormonikirkossa en ole käynyt eroni jälkeen, mutta kyllä minulla on sieltä paljon hyviä muistoja sakramenttikokouksista; kauniita lauluja jne. Eli tiedä vaikka joskus tällainen kaipuu "jumalanpalvelukseen" tulisi niin suureksi että ihan tosissani hakeutuisin johonkin kirkkoon. Vielä ei ole tällaista kuitenkaan tapahtunut.
Minä käyn sekä ev.lut. kirkoissa että vapaiden suuntausten jumalanpalveluksissa. Ehtoolliselle en ole osallistunut, vaikka moni luterilainen pappi on sanonut että olen tervetullut yhteiseen kristittyjen pöytään riippumatta siitä, kuulunko ev.lut. kirkkoon vai en. Ehtoolliskutsu on tuntunut hyvältä.
Erotessani kirkosta minua auttoi aluksi eniten iäkäs uskova sukulaiseni, jonka kirjahylly oli aina vapaasti käytettävissäni. Hänellä oli monenlaista eri kirkollisten suuntausten materiaalia, myös ei-kristillistä. Näkemykseni avartui ja kiinnostuin tutkimaan enemmänkin islamia ja buddhalaisuutta, muitakin. En kuitenkaan ole löytänyt sellaista kirkkoa, johon haluaisin nimenomaan liittyä. Tykkään käydä monissa ja rukoilen päivittäin, pitkin päivää. Kohdistan rukoukseni Jumalalle juuri sellaisena, kun Hän viimein itsensä on minulle ilmaissut - tämä hengellinen havahtuminen tapahtui joitain vuosia sitten, kun minun epäiltiin olevan vakavasti sairas (kaikki tutkimustulokset viittasivat syöpään, tutkimuksia kesti 3 kk ennen kuin lopulta varmistui, että syöpää ei ole). Tämän minua ja välillisesti myös koko perhettä koskeneen kriisin aikana opin jättämään itseni ja läheiseni täysin ehdoitta Jumalan haltuun ja opin myös ymmärtämään, mitä tarkoittaa "tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa". Isä meidän -rukouksesta tuli lohduttajani ja tukeni, Jeesuksesta henkilökohtainen pelastajani. En pelkää enää kuolemaa enkä mitään muutakaan, en koettelemuksia itseni enkä läheisteni suhteen. Kaikki on armoa ja lahjaa, kaikki on Jumalan kädessä.
...tulipa pitkä, mutta näin on.
MAP-kirkossa olen käynyt ehkä kymmenisen kertaa eroamiseni jälkeen. Mitään tuttuja ailahduksia tai kaipausta en itsessäni havainnut. Yritin vain olla kohtelias ja kunnioittava. Ihan viimeksi kun yritin päästä kirkkoon meille kävi hieman hassusti mieheni kanssa: kirkon kokousajat oli väärin Internetissä ja kun menimme kappelille, minua alettiin ohjata pois penkistä, koska siellä olikin alkamassa pappeuskokous. Mieheni olisi saanut jäädä, vaikka hän ei tiedä mitään mormonismista...
nauratti tuo perheemme miehisten sukukalleuksien kunnioittaminen, hienothan ne on, eipä niissä moittimista... No kun emme voineet olla yhdessä, ei mieheni tohtinut istua yksin jossain mormonien pappeuskokouksessa. Me olisimme joutuneet sitten odottelemaan jonkun tunnin pyhäkoulun alkamista ja kun ei kappelilla ollut siksi ajaksi mitään järkevää tekemistä, lähdimme pois.
Toivottavasti kyseinen seurakunta on jo korjannut kokousaikansa Internetsivuilleen.