Keskusta nosti tärkeän asian esiin!
Sir Härri
7218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vilénin gradu oli aikanaan käsitelty ja hyväksytty ja sen tarkastajien tiedossa oli täysin tarkkaan, mitä tekstiä Vilen oli lainannut ja mistä lähteestä.
Vasta Vilénin nousu ministeriksi sai keppuleiden likaisen osaston jepet liikkeelle kaivelemaan asioita ja esittelemään ne uudessa valossa. ikään kun vasta silloin olisi paljastunut jotain vilppiä. Vilpistähän siinä ei ollut kyse, vaan gradun tarkastaneiden professoreiden laiskuudesta, joista muistaakseni toinen oli juuri se, joka alkoi asiaa repostella vaikuttaakseen Lapin vaalipiirin kannatuslukuihin kokoomuksen haitaksi, koska keskusta oli galluppien valossa menettämässä lapista yhden eduskuntapaikan, jos Vilén olisi ministeriytensä ansiosta lisännyt kokoomuksen kannatusta lapin vaalipiirissä.
Koko tapaus on erinomainen esimerkki siitä, miten sairaalla pohjalla on joidenkin kepulaisten politiikan teko. Tuollaiset menettelytavat ovat yksi pahimmista porvarihallituksen synnyn esteistä ja yksi syy myös siihen, etten minä juurikaan osaa luottaa keskustaan, koska se sallii jäsentensä ja lehtiensä sortua träysin alamittaiseen solvaamiseen politiikassaan.
Ai se on heti panettelua, jos kokoomuslaisesta kirjoitetaan totuus. Sinun totuuden torvimaisuutesi esim. Anneli Jäätteenmäestä ym. kepupolitikoista on vain totta, vai mitä? Uskotko itsekkään sinisilmäisyyteesi? Ja vain typerän politiikan takia, mihin sinun kyvyilläsi on tuskin mitään vaikutusta. No, saatpahan kirjoittaa ja LUULLA vaikuttaneesi!
...tässä yhteydessä käyttää sanaa totuus, sillä Vilénin gradu-kohun taustoista voit totuuden lukea edeltä minun kirjoituksestani.
Noinhan me kaikki olemme aikanaan tehneet!!!
vaiko peräti demari, hahhhaha
Olen keskustalainen tohtori. Minusta tuollainen on naurettavaa, koska kylmä tosiasia on, että valtaosa graduista on pelkkää kopiointia. Iso osa myös väikkäreistä!
*19.5.2001 IS: ”Kansanedustaja Liisa Hyssälä (kepu) avasi eduskunnassa huhtikuussa lähetekeskustelun, jossa käsiteltiin hallituksen esitystä tietyistä lastensuojelulain pykälämuutoksista. - - - Hyssälä ei kertonut, että puheen alku, kolmasosa koko puheesta, oli sanatarkkaa kopiota Turun Sanomien kolme päivää aikaisemmin julkaisemasta artikkelista. - - -
- Tämä on kyllä nolo juttu. Mainitsen aina, jos minulla on (puheessa) suora lähde, mutta siinä en varmaan ole huomannut mainita. Tällaista ei voi tietenkään tehdä. Tämä on ehdottomasti väärin ja pyydän sitä nöyremmin anteeksi. Teen paljon puheita, juttuja ja muita, ja aina kyllä mainitsen lähteen.”