Kastettiinko pikkulapset ?

RAAMATTU PUHUU PERHEKUNTIEN KASTEISTA.
KASTETTIINKO PIKKULAPSET?


Raamattu kertoo että kasteita suoritettiin myös perhekunnittain. (1 Kor 1:16, Apt 16:14-15, 18:8)

Usko on aina henkilökohtainen ratkaisu, jota ei voi toisen puolesta tehdä missään olosuhteissa. Usko on myös kokonaan vapaaehtoinen asia. Omantunnon asioissa ei voi, ja on mahdotonta pakottaa ketään.
Oli iloinen asia kun koko perhekunta tuli uskoon ja kastettiin. Kuitenkin on hyvin mahdollista että perhekunnassa oli epäiljöitä jotka eivät kasteelle tulleet. Olivathan perheet hyvin suuria joihin saattoi kuulua UT:n aikana myös palvelijat perheineen. Näin "perhekunta" ei tarvitse tarkoittaa jokaista yksilöä tarkalleen. Kuitenkin jos osakin perheestä tuli uskoon, heidän vaikutuksensa aiheutti että sanaa perhekunnassa julistettiin, ja myös muut seurasivat Herraa kasteelle myöhemmin henkilökohtaisessa uskossaan. (1 Kor 7:12-16, Apt 11:14, 16:31)
Kasteeseen liittyy aina Raamatun opetuksen mukaan ensin usko ja evankeliumin kuulemisen vuoksi uudestisyntyminen Hengestä on alkanut. (1 Piet 1:23, Room 10:14-17, Mark 16:15-16)

Ennen perhekuntien kastamista Raamatussa edelsi aina evankeliumin kuuleminen, katumus, kääntymys, ja syntien hylkääminen. (Matt 28:18-20, Apt 2:38-39, 8:35-39)
Raamatun esimerkki on aina luotettava. Raamattu kertoo kuitenkin avoimesti suurtenkin uskonmiesten lankeemuksistakin, joita tietenkään ei pidä seurata.

Sylivauvojen ja hiukan vanhempienkin lasten kohdalla on lisäksi mielenkiintoinen asia että sen ajan roomalais-kreikkalaisen kulttuurin tapojen mukaan perhekuntiin luettiin juridisesti vain oikeustoimikelpoiset henkilöt. Holhottavat eivät ole oikeustoimikelpoisia, vaan vasta tietyssä iässä. Ehkäpä tapa johtui korkeasta lapsikuolleisuudesta?
Voitaisiin sanoa että koko perhe kävi äänestämässä vaaleissa, mutta lapset eivät tietenkään äänestäneet?

Raamatun opetuksen mukaan on ilman muuta selvää ettei Jumalan tarkoitus ole missään tapauksessa että seurakunnassa on kastettuja jäseniä jotka eivät uskossa ole, eivätkä pyhityksen tietä kulje.
Sellainen olisi vastoin kaikkia kristillisyyden ja seurakunnan tarkoituksen periaatteita. (1 Tim 3:15) Kuinka monta prosenttia lapsena kastetuista jää uskon tielle?
Oikeudenmukaisen Jumalan edessä vastataan teoista ymmärryksen mukaan. (Luuk 12:47-48) Lapsi ei voi vastata Jumalan edessä, esim. että lyö toista poskelle. Lapsi vastaa ratkaisuistaan Jumalan edessä vasta tultuaan kypsään ikään tehdä ratkaisuja seuraako perhekunnassa vanhempien tietä puoleen tai toiseen. Seuraako Jeesusta vai paholaista. Ennen syntien armahtamista edeltää katumus. Pikkulapsi tuskin pystyy katumaankaan syntiään.

Lapsi on Raamatun opetuksen mukaan vanhempiensa pyhittämä, tai vanhempiensa mukaan kadotuksen tiellä siihen saakka kunnes Jeesus odottaa häneltä omia ratkaisuja.
(1 Kor 7:14, Ps 21:11, Snl 11:21) Jumala tahtoo että kaikki pelastuisivat. (1 Tim 2:4, 2 Piet 3:9) Jumalan armosta maa on täynnä varoitusmerkejä lähestyvästä lopusta. (Matt 24:3-14, 29, 32-33, 37-44)

12

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TosiKristitty

      Kyllä vain pikkulapsetkin kastettiin. Siinä siis lapsikasteen historia.

      Ai niin, kun ihminen haluaa liittyä Ev.Lut seurakuntaan ja hänet on kastettu toisessa srk:ssa, esim. Vapaaseurakunnassa, niin kastetta ei uudestaan tehdä.

      • Luit vain pikaisesti kirjeeni.

        Minulla ei ole lisättävää siihen.

        Siunausta
        Jari


      • paikalla kun

        noin varmasti sanot?


    • teologiaa

      Kristityt kastavat lapsensa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

      Ei-kristityt jättävät lapsensa kastamattomiksi. Pakanat, satanistit, ateistit, lahkolaiset jne.

    • sipuli

      Kannattaa lukea Olavi J. Lähteenmäen "Selville vesille".

      Siinä tervehenkistä Raamatun tulkintaa ihmiseltä, joka on todella PEREHTYNYT asiaan, eikä vain toistele isiltään saamia oppeja.

      Siunausta itse kullekin.

      • Minäkin olen lukenut perehtyneiden ihmisten kirjoja. Kaikkia ei ole aikaa lukea.

        Näen että olen lukenut Raamatun tulkinnan jota lyhyesti selitän.

        Siunausta
        jari


    • niin se on

      Lue nyt oikein tarkasti ja YMMÄRRÄ, että ensin usko ja
      sitten vasta kaste:


      Vanginvartijan perhekunta

      APT 16:20-34; Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen
      he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän
      kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat
      tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä
      noudattaa, koska me olemme roomalaisia".
      Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt
      revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä
      raipoilla.
      Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he
      heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti
      vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti
      heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät
      jalkapuuhun.

      Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat
      rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja
      vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä
      suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset
      järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja
      kaikkien kahleet irtautuivat.

      Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan
      auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä,
      luullen vankien karanneen.
      Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee
      itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme
      täällä".
      Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi
      vavisten Paavalin ja Silaan eteen. Ja hän vei heidät
      ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että
      minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan
      Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun
      perhekuntasi".

      Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille,
      jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät
      mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa,
      ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
      Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille
      aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen
      perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.

      Maanjäristyksen jälkeen vanginvartija aikoi surmata
      itsensä, koska luuli vankien karanneen. Paavali huutaa
      ettei hän tappaisi itseään, koska he kaikki olivat
      vielä vankilan sisällä.
      Valoa pyytäen vanginvartija juoksi sisälle ja lankesi
      vavisten Paavalin ja Silaan eteen.

      Vanginvartija vei heidät ulos ja sanoi mitä pitää
      minun tekemän, että minä pelastuisin ? Niin he
      sanoivat hänelle usko Herraan Jeesukseen niin sinä
      pelastut sekä myös sinun perhekuntasi.
      Sen jälkeen he menivät vanginvartijan kotiin ja
      puhuivat Jumalan sanaa hänelle ja kaikille, jotka
      olivat kokoontuneet taloon. Ja sitten vanginvartija ja
      hänen omaisensa kastettiin.

      Vanginvartija vei kasteen jälkeen Paavalin ja Silaan
      asuntoonsa ja tarjosi heille aterian ja riemuitsi
      siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut
      Jumalaan uskovaksi.
      Vanginvartija ja koko hänen perheensä kuulivat
      julistetun sanan ja tulivat uskoon ja kastettiin.
      Järjestys on taas sama, ensin sanan julistus sitten
      usko ja sen jälkeen sitten kaste.

      Synagoogan esimies Krispus ja hänen perhekuntansa
      APT 18:1-8; Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja
      meni Korinttoon. Siellä hän tapasi erään Akylas
      nimisen juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja
      äsken tullut Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan.
      Klaudius oli näet käskenyt kaikkien juutalaisten
      poistua Roomasta. Ja Paavali meni heidän luoksensa.

      Ja kun hänellä oli sama ammatti kuin heillä, jäi hän
      heidän luoksensa, ja he tekivät työtä yhdessä; sillä
      he olivat ammatiltaan teltantekijöitä. Ja hän
      keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai
      sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan. Ja kun
      Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali
      kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti
      juutalaisille, että Jeesus on Kristus.

      Mutta kun he vastustivat ja herjasivat, pudisti hän
      vaatteitansa ja sanoi heille: "Tulkoon teidän verenne
      oman päänne päälle! Viaton olen minä; tästedes minä
      menen pakanain tykö." Ja hän lähti sieltä ja meni
      erään Titius Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen
      tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä.
      Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
      perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet
      korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa , uskoivat, ja
      heidät kastettiin.

      Synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perheensä
      uskoivat Herraan Jeesukseen ja myöskin monet
      korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa Jumalan sanaa
      uskoivat ja kastettiin. Järjestys on taas oikea, ensin
      sanan julistus sitten uskoontulo ja sen jälkeen kaste.


      Lapsikasteen kannattajat opettavat, että ihminen, joka
      on lapsena kastettu, kun hän sitten tulee uskoon ja
      menee uskovien kasteelle, niin se on ihmisteko ja
      armosta pois lankeaminen.
      Raamattu opettaa kuitenkin aivan päinvastoin. Ihminen,
      joka tekee parannuksen ja tulee uskoon, meneekin
      kasteelle Jumalan armosta, Hänen sanansa selvän
      opetuksen mukaan.

      Tämä on suurta Jumalan armoa, että ihminen voi ja saa
      tehdä, niin kuin Raamattu opettaa. Lapsikaste se vasta
      onkin ihmisteko, kun opetetaan lapsikasteen liittävän
      seurakuntaan, niin siitä seuraa pakkoliittäminen,
      ilman ihmisen omaa valintaa.
      Tämä jos mikä on ihmisteko, kun kirkon pappi kastaa
      pienen lapsen ”väkisin”, ilman lapsen henkilökohtaista
      uskonratkaisua.

      Onhan Raamatun opetus selvä siitä, että ilman uskoa on
      mahdotonta olla otollinen Jumalalle; Hebr 11:6; Mutta
      ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen,
      joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on
      ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

      Raamattu edellyttää Hänen luokseen tulevalta
      henkilökohtaista uskoa Jumalaan. Tämä sulkee pois
      kaikki kirkolliset traditiot esim. lapsikasteen
      suorittamisen, koska Jumalan luokse tulevalla tulee
      olla omakohtainen usko. Lapsikasteen sakramentti
      opetus onkin toista evankeliumia, koska Raamatusta ei
      löydy siitä mitään mainintaa.


      SITTEN SANASTA "ANTAKAA LASTEN TULLA"

      Antakaa lasten tulla

      Mark 10:12-16; Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että
      hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat
      tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja
      sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni,
      älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan
      valtakunta.

      Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan
      Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne
      sisälle." Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä
      heidän päällensä ja siunasi heitä.

      Kun Jeesuksen luokse tuotiin lapsia, niin Jeesus otti
      heidät syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja
      siunasi heitä.
      Jeesus ei käskenyt kastamaan lapsia, koska Jeesus
      tiesi Raamatullisen järjestyksen, että miten ihminen
      tulee Jumalan lapseksi.
      Jumalan sana opettaa tunnustamaan ja hylkäämään
      synnin, sitä et voi vaatia pieneltä vauvalta.

      Pieni vauva syntyy kyllä syntiseksi, mutta ei sen
      tähden vauvaa tarvitse kastaa. Sitten kun vauva oppi
      erottamaan hyvän ja pahan ja tekee parannuksen
      kuultuaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta,
      sitten vasta hän menee Raamatulliselle kasteelle.
      Lapsikasteen kannattajat luulevat pienen vauvan
      joutuvan kadotukseen ja sen tähden he kastavat
      vauvansa, mutta Raamatun opetuksen mukaan vain
      synninharjoittajat tuomitaan kadotukseen.

      Vauva kyllä pääsee kuollessaan Jumalan luokse, koska
      Raamattu edellyttää niiltä parannuksen tekemistä,
      jotka voivat erottaa hyvän ja pahan, eli kuullessaan
      evankeliumin he voivat sen ymmärtää ja tehdä
      parannuksen omassa elämässään.

      Monet lapsikasteen kannattajat opettavat; jotta
      pelastus on Jumalan lahja eikä ihminen voi tehdä
      parannusta eikä vastaanottaa tuota lahjaa, vaan jotta
      se annetaan lahjan lapsikasteessa.



      Raamattu opettaa, jotta pelastus on Jumalan lahja,
      joka vastaanotetaan parannuksen kautta.



      Mark 1:15 ja sanoi (Jeesus): "Aika on täyttynyt, ja
      Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus
      ja uskokaa evankeliumi".



      Apt 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
      kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin
      kolmetuhatta sielua.



      Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
      hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
      uskovat hänen nimeensä,



      Apt 17:11 Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan
      juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin
      halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko
      asia niin.



      2 Kor 6:1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme
      teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää
      turhaksi.



      2 Kor 11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin
      toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet,
      tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette
      saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette
      vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.



      1 Tim 1:15 Varma on se sana ja kaikin puolin
      vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on
      tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä
      olen suurin.



      Raamatun opetuksen mukaan pelastuksen lahja
      vastaanotetaan.



      Usko ei ole lihan teko, vaan Jumalan teko, mutta
      Jumala antaa ihmiselle armon, jonka hän saa armosta
      vastaanottaa lahjana.



      Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä
      vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää
      turhaksi.



      Parannus (metanoeoo = ajatella toisin, muuttua
      mieleltään ja katua). Parannus siis tarkoittaa
      katumista, joka johtaa syntiensä tunnustamiseen
      Jumalan edessä. Sen jälkeen ihminen alkaa Jumalan
      armosta muuttua mieleltään, kun Pyhä Henki Sanan
      kautta uudistaa uskovan mielen sanan mukaiseen
      elämään.



      Uskova ei tule täydelliseksi tässä ajassa niin kuin
      Paavalikin sanoi, vaan saamme Jumalan armosta kasvaa
      kohti täydellisyyttä.



      Moni kysyy; Minkä ikäisenä tulee tehdä parannus?



      Ihminen saa silloin tehdä Jumalan armosta parannuksen
      kun hänelle Pyhä Henki näyttää todeksi synnin,
      vanhurskauden ja tuomion.
      Ikää tähän ei kysytä, mutta ihmisen tulee kuitenkin
      kuulla Jumalan sana sekä ymmärtää olevansa syntinen ja
      tarvitsevansa pelastuksen. Sylivauva ei voi kuitenkaan
      parannusta tehdä, sillä hän ei edes vielä ole oppinut
      ymmärtämään omaa äidinkieltään.



      Room 10:13-17 jokainen, joka huutaa avuksi Herran
      nimeä, pelastuu". Mutta kuinka he huutavat avuksensa
      sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa
      siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat
      kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi
      julistaa, ellei ketään lähetetä?

      Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden
      jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!" Mutta eivät
      kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä
      Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
      Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen
      Kristuksen sanan kautta.



      Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole
      kuulleet? Näin kirjoitti Paavali. Kuulemiseen
      tarvitaan ymmärrys, sillä Pyhä Henki näyttää ihmisen
      ymmärrykselle todeksi synnin, vanhurskauden ja
      tuomion.



      Raamattu edellyttää kuulon ymmärtämistä, usko tulee
      kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Pyhä
      Henki sitten avaa ymmärryksen ymmärtämään synnin,
      vanhurskauden ja tuomion, jotta ihminen saa
      vastaanottaa armosta iankaikkisen elämän lahjan.


      ------------------------------------------------

      Joten älä edes yritä houkutella ketään mihinkään
      kirkkoon jota ei edes mainita Raamatussa ollenkaan,
      vaan usko ainoastaan Jumalan Sanaa eli Raamattua.


      Tekstiä on lyhennetty, että jaksaisit sen lukea.


      LUTERILAINEN KIRKKO

      Suomen väkiluvusta lähes 90 prosenttia on luterilaisen
      kirkon jäseniä. Tässä kirjoituksessa käsittelemme
      lut.kirkon oppia Raamatun opetuksen valossa.

      -------------------------------------
      Lut. Kirkko: Opetusta Jumalan sanasta

      - Luterilaisen Maailmanliiton opillisena perustana
      ovat Raamatun lisäksi Augsburgin uskontunnustus,
      Lutherin Iso ja Vähä katekismus.

      - Luterilaisen kirkon raamattuperiaate, jonka mukaan
      Raamattu on kristillisen opin ylin ja ainoa ohje,
      käsitetään usein tietyllä tavalla liian ahtaasti,
      absoluuttisesti ja yksilökeskeisesti. Sillä ei ole
      koskaan tarkoitettu sitä, ettei voisi ja saisi olla
      olemassa raamatun käyttöä ohjaavaa kirkollista
      perimätietoa ja sitä tulkitsevaa opetusvirkaa.


      Luterilainen kirkko sanoo kirkkonsa opin perustuvan
      Raamattuun, mutta kuitenkin lut. kirkko tulkitsee
      oppinsa lut. kirkon tunnustuskirjoilla, Lutherin
      katekismuksella sekä kirkollisella perimätiedolla.
      Jumalan sanan yksinään tulee olla uskon ja opin ainoa
      luotettava tulkitsija. Uskova ei tarvitse muita
      tulkitsijoita Raamatun rinnalle.

      Joh 7:38 Joka uskoo minuun (Jeesukseen), , niinkuin
      Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän
      veden virrat." (alkutekstin mukainen sanajärjestys)

      2 Tim 3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet
      pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut
      viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on
      Kristuksessa Jeesuksessa.

      Raamattu ei tunne käsitettä kirkollinen perimätieto
      eikä opeta mitään siitä. Uskovan opillisena perustana
      on Raamatun opetuksen mukaan vain ja ainoastaan
      Raamattu eli Jumalan sana.

      ---------------------------------------------
      PS: Tästä välistä poistin jo tänne laittamani kaste
      kirjoituksen ja poistin tästä myös ehtoollista
      käsittelevän kohdan.
      ---------------------------------------------
      ---------------------------------------------

      Lut. kirkko: Kirkkolaki ja kirkkokäsikirja

      - Kirkkolaki määrää, että kirkolliset toimitukset on
      suoritettava kirkkomme käsikirjan
      mukaisesti…Toimituksen suorittaja ei saa kirkkolain
      106§:n mukaan poiketa olennaisesti kirkkokäsikirjasta.


      - Kirkkolaissa ja järjestyksessä on perussäännökset
      kirkon jumalanpalveluselämästä.

      - Kirkkokäsikirja on…seurakunnan yhteisen
      jumalanpalveluksen käsikirja eli seurakunnan
      hengellinen käsikirja.

      - Kirkkokäsikirjan asema ja merkitys kirkon
      jumalanpalveluselämässä on kiistaton.


      Kirkkolaki ja kirkkokäsikirja ovat Raamatulliselle
      uskolle vieraita ja tuntemattomia käsitteitä.

      -----------------------------------------------
      Lut. kirkko: Neitsyt Maria

      - Marialla on luterilaisuudenkin mukaan esirukoilijan
      asema: Maria rukoilee lakkaamatta kirkon puolesta.

      Luterilainen tiedotuskeskus vahvistaa Marian olevan
      kirkon esirukoilija tämän päivän luterilaisuudessa.
      Raamatussa ei ole sellaista opetusta, että Maria
      rukoilee lakkaamatta seurakunnan puolesta. Raamatusta
      löytyy kyllä sellainen opetus, että Jeesus rukoilee
      lakkaamatta seurakuntansa puolesta.

      ----------------------------------------------
      Lur. kirkko: Luterilaisen kirkon seurakunta käsitys

      - Luterilaisuudelle…on vapaakirkollinen pyhien
      seurakunnan tavoittelu täysin vierasta sekä sen
      nojalla, että vehnän ja valhevehnän on annettava
      kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti, että rakkauden
      vaatimuksesta…

      - Kirkkoon kuuluu sekä oikeita, että vääriä jäseniä;
      kirkko on sekoittunut ruumis.

      - Kirkon pyhyyttä ei turhenna sen piirissä –
      ulkonaisessa kirkossa – oleva epäuskoisten joukko,
      sillä nämähän eivät kuulu todelliseen kirkkoon.

      Luterilainen kirkko on todella sekoittunut ruumis,
      koska se on sekoittanut valheen ja totuuden keskenään.
      Raamatun opetus on vesiselvä ettei Jumalan
      seurakuntaan kuulu muita kuin Häneen uskovia.

      Apt 2:47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan
      suosiossa. Ja Herra lisäsi seurakunnan yhteyteen joka
      päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. (alkukielen
      mukainen käännös)

      Raamatun opetuksen mukaan uskoon tullaan Jumalan sanan
      kuulemisen kautta. Jeesus itse myös sanoi: Tehkää
      parannus ja uskokaa evankeliumi.” Näin Jumalan
      seurakuntaan eivät kuulu muut kuin uskoontulleet,
      jumalattomat eivät kuulu Jumalan seurakuntaan.

      Eph 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte
      kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin,
      uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen
      sinetti,

      Mark 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan
      valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja
      uskokaa evankeliumi"

      ----------------------------------------------
      Lut. kirkko: Piispojen lausuntoja

      Piispa Wille Riekkinen; ”Toivon, että homot ja lesbot
      voisivat osallistua kirkon työhön jäseninä, tekijöinä
      ja päättäjinäkin.” Karjalainen, 14. 2 2002, s. 9



      Piispa Juha Pihkala: ”Minusta olisi parempi, jos homot
      ja lesbot toteuttaisivat seksuaalista taipumustaan
      pysyvässä parisuhteessa.” Etelä-Suomen Sanomat,
      6.2.1999

      Raamattu:
      1 Kor 6:9: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä
      Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät
      huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei
      avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
      eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat
      eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja
      tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette
      vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette
      vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
      nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

      Tekstissä esiintyvä sana miehimykset on kreik.
      arsenokoiteen - arsenokoites = homoseksuaali. Jumalan
      sana opettaa selvästi, että homoseksuaalisuus on
      synti, jonka harjoittajat eivät peri Jumalan
      valtakuntaa elleivät tule uskoon ja tee parannusta
      synnistään eli luopuvat homoseksuaalisuudestaan.
      Piispojen lausunnot ovat pahassa ristiriidassa Jumalan
      sanan kanssa. Kirkon kanta homoseksuaalisuuden syntiin
      on järkyttävä.

      ----------------------------------------------
      Lut. kirkko: Luterilaisen kirkon juuret

      - Olemme aina erityissuhteessa roomalaiskatoliseen
      kirkkoon, joka on – tahdoimme tai emme – meille
      eräänlainen äiti-kirkko.

      - Kirkkomme juuret ovat läntisessä kristikunnassa
      roomalaiskatolisuudessa.

      - Augsburgin tunnustuksen alkuosa (artiklat 1-21)
      esittää luterilaisen opin summan osoitukseksi, ettei
      siinä voi nähdä olevan mitään, joka olisi vastoin
      Raamattua tai katolista kirkkoa tai roomalaista
      kirkkoa.

      Luterilaisuuden juuret ovat katolisuudessa ja
      katolisuuden juuret ovat pakanauskonnoissa. Jokaisen
      joka rakastaa enemmän Jumalaa kuin ihmistä on tehtävä
      oikea johtopäätös luterilaisen kirkon virallisesta
      opista, ettei se ole Raamatun evankeliumia.
      Toki sekin on totta, että luterilaisessa kirkossa on
      uudestisyntyneitä Jeesukseen Kristukseen uskovia,
      joita rakastan sisarina ja veljinäni, mutta en
      kuitenkaan voi vaieta lut. kirkon selkeistä ja monista
      epäraamatullisista aineksista.
      Jokaisen uskovan tulee kuulua seurakuntaan, joka on
      Jumalan seurakunta eikä ihmisten rakentama
      uskonnollinen-instituutio. Luterilaisen kirkon
      virallinen oppi on siis aika tavalla epäraamatullinen.

      Sen tähden jokaisen Jeesusta rakastavan tulisi kuulua
      Raamatulliseen seurakuntaan. Tämän kirjoituksen
      tarkoitus on rakastaa Jumalan sanan totuutta sekä
      Jumalaa.

      Yksi kaste



      Suomessakin olevaan luterilaiseen kirkkoon voi myös
      liittyä ilman uskoontuloa ja silloinkin hänet
      "kastetaan". Mutta lähetyskentillä kun ihminen tulee
      uskoon, niin hänet kastetaan uskoon tulonsa
      perusteella. Sekä sitten luterilainen kirkko "kastaa"
      kaikkien kirkkonsa jäsenten sylivauvat.


      Raamattu puhuu yhdestä kasteesta, joka Raamatun
      opetuksen mukaan otettiin uskoon tulemisen
      seurauksena. Lut. lirkko kuitenkin toimittaa "kasteen"
      kolmella eri perusteella; eli uskoon tulon myötä,
      kirkkoon liittymisen myötä sekä kirkon jäsenen
      sylivauva "kastetaan".


      Raamattu puhuu, että on yksi usko, yksi kaste.
      Raamattu ei muuten opeta mitään lapsikasteesta tai
      aikuisten kasteesta, vaan siitä vesikasteesta, jonka
      uskoontulleet saivat sekä vastaanottivat, uskoon
      tulonsa seurauksena Jumalan armosta.

      --------------------------------------------

      Tutki rukoillen Raamattua, niin ymmärrät
      kasteasiankin.

      • Olen kyllä Raamattuni lukenut.

        Lapset saivat tulla. Heidät siunattiin.

        En ole tässä tuomari. Luuk 12:47-48.


        Asia oli minullekin joskus vaikea kun asia tutkin.
        Koen helpotuksen kun otin uskonkasteen, ja sain asian pois mieltä vaivaamasta.

        Minä luen Raamatusta Jeesusken sanat: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
        Jeesuksen oma esimerkki ja sanat ovat aina turvallinen seurata.
        Olen havainnut erilaisissa uskonkysymyksissä, että monet ovat mestareita vesittämään, sepittämään ja etsimään puolustusta.

        Luukkaan sanat ovat hyvät. Niitä minä seuraan uskonkysymyksissä suhteessa muihin Raamatun tutkijoihin.
        Minä en ole tuo kertomuksen isäntä.

        http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

        Siunausta
        jari


      • Voitto ramu

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU JA KUKA KASTEESSA TOIMII?

        - Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
        -Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        - Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
        - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
        - Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        - Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
        - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12)
        - Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden
        ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja
        synteihin kuolleesta olotilasta (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        - Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen
        Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kr 6:11)
        - Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa
        päällensä (Gal 3:27)
        - Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi,
        tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen
        morsiameksi (Ef 5:26- 27)
        - Kasteessa ihmisen vanha luonto “lihan ruumis” poisriisutaan,
        koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol 2:11)
        - Kasteessa ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta
        omastatunnosta (Hb 10:22)
        - Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän
        kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet 3:21)
        - Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on
        Jumalan teko meille (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)


        --

        Mikä noista on sellainen joka ei kuulu lapselle ja jota Jumala ei halua lapselle tehdä/antaa


      • Jatka tuosta
        Voitto ramu kirjoitti:

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU JA KUKA KASTEESSA TOIMII?

        - Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
        -Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        - Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
        - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
        - Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        - Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
        - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12)
        - Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden
        ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja
        synteihin kuolleesta olotilasta (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        - Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen
        Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kr 6:11)
        - Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa
        päällensä (Gal 3:27)
        - Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi,
        tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen
        morsiameksi (Ef 5:26- 27)
        - Kasteessa ihmisen vanha luonto “lihan ruumis” poisriisutaan,
        koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol 2:11)
        - Kasteessa ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta
        omastatunnosta (Hb 10:22)
        - Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän
        kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet 3:21)
        - Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on
        Jumalan teko meille (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)


        --

        Mikä noista on sellainen joka ei kuulu lapselle ja jota Jumala ei halua lapselle tehdä/antaa

        Tässä alkajaiseksi:
        Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16) (mitä syntiä se lapsi on tehnyt?)
        Kasteessa ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta
        omastatunnosta (Hb 10:22)
        - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12) ja "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne " (niinkuin kohta kuuluu vauvoillekin?)
        - Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden
        ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja
        synteihin kuolleesta olotilasta (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        Jne Voitto Ramu, HERÄÄÄ JO HERÄÄ JO.......


    • Jarlau sanoi :
      Sylivauvojen ja hiukan vanhempienkin lasten kohdalla on lisäksi mielenkiintoinen asia että sen ajan roomalais-kreikkalaisen kulttuurin tapojen mukaan perhekuntiin luettiin juridisesti vain oikeustoimikelpoiset henkilöt.
      ___________
      Voisitko antaa linkin tuohon tietoon tarvitsisin omassa arkistossani
      tuon tiedon alkuperää???

    • lasten on taivasten

      Misään kohtaa Raamatussa ei käy ilmi, etä ymmärtämättömiä pikkulapsia olisi kastettu ja että noissa perhekunnissa oli pikkulapsia. kaikki perustuu vian oletukselle. Jos tarkastellaan asiaa niin Raamatun muu teologia vahvistaa näkökantaa, että ymmärtämätön lapsi ei taqrvitse vesikastetta vaan siunaus riittää. Jeesus siunasi lapsia, ei kastanut heitä. lapset ovat viattomuudesssaan kelvollisi Jumalalle.
      Suurin osa uudestisyntynyttä ristikuntaa ymmärtää tämän totuuden. kaikki karismaatiset ja kasvat seurakunnat eivät aksta lapsia. laitos- ja valtionkirkot: katolilasiet, luterilaiset ja ortodoksit tekevät näitä muodollisa kirkonjäseniä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      312
      7272
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2136
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1213
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe