Liikenteessä paljon kulkevana olen alkanu pelkäämään henkeni puolesta yhä enemmän.Vaikka itse olen kuinka varovainen niin aina saattaa joku muu aiheuttaa kolarin.Ajattelen tätä lähes joka kerta kun lähden autolla liikkeelle.Nykypäivänä liikenteessä on jos jonkinnäköistä väärinkäyttäjää ja toisista piittaamattomia ihmisiä.Onneksi vielä kuitenkin uskallan lähteä liikkeelle peloistani huolimatta.Olenko vainoharhainen vai ajatteletko/pelkäätkö sinäkin onnettomuuden mahdollisuutta liikenteessä?
pelkäätkö itse joutuvasi onnettomuuteen?
mummeli
141235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ellei se onnettomuuden mahdollisuus oo mielessä, niin minusta silloin ei puhuta ainakaan ennakoivasta ajotavasta..
Oman uskomukseni mukaan kuitenkin nuo väärinkäyttäjät, jos sillä tarkoitit humalassa tai muissa aineissa liikkuvia hörhöjä, ovat huomattavasti harvemmin aiheuttaneet henkilövahinkoja sivullisille, kuin ihan selvinpäin liikkuvat asennevammaiset..
Ei kai me yksittäiset tienkäyttäjät paljonkaan muuten voida tilanteeseen vaikuttaa, kuin nimenomaan ennakoimalla, käyttämällä oikeaa tilannenopeutta, antamalla tilaa ja luopumalla tarvittaessa omista "oikeuksistamme". Itse ainakin uskon selvinneeni useista läheltäpiti-tilanteista juuri tuolla tavoin...:)
joka viides onnettomuuden aiheuttaneen tilanteen kuljettaja on rattijuppo.
aiheutuu sitten näistä muista..
Pelko kyllä karisee ajossa pois, mutta joskus muistan ystäväperhettäni,
jossa isä ja äiti kuolivat kun olivat hakemassa lapsia mummolasta.
Isä ehti ajaa vauhdikkaasti parikymmentä vuotta, mutta ei siinä normaaliajossa kehittynyt lainkaan ongelmatilanteen ajotaidot.
Vain rengasrikko ja olivat alle sekunnissa tieltä ulkona.
Onneksi ajan niin vähän, että olen säilyttänyt jo 40 vuotta kiinnostukseni ajamiseen.
Minä päivällä aina tarkkailen vastaantulijoita ja katselen maastoa johon voi mahdollisesti ajaa.
Pimeän aikana vähennän aina nopeutta, kun on vastaan tulijoita.
Lähden kaikille matkoille liian aikaisin, jotta todella ei ole kiire.
Tuskin koskaan ohitan, ei tänä vuonna vielä kertaakaan.
Mutta näinkin on ehtinyt, tekemään aivan riittävästi,
en lainkaan ymmärrä mihin jollain on kiire,
oikein käy sääliksi heitä ja heidän kiireitään.
Oliko lapset mukana kun ystäväsi ajoi kolarin?
jo 40 vuotta, 45-100t vuodessa. Ajaminen on hauskaa, aina lähtiessä pitää olla pieni pelko perseessä: osaako muut ajaa? Lähtiessä on suurin riski, palatessa toiseksi suurin. Jos joskus joudut "yllättävään" tilanteeseen, mieti mikä meni pieleen itseltäsi. Yllättäviä tilanteita ei ole, mieti ennakolta
Tuttavani haki vasta lapsia, lapset olivat hoidossa.
------
Toinenkin tarina on, yksi ajoi pysäköintialueella kolarin, 10 km/h nopeudessa.
Kaverit luulivat että "Veikko" sittenkin on ottanut liikaa, kantoivat sänkyyn jotta ei saa tuomiota rattijuoppoudesta.
Mutta totuus, hän ei lähtenyt aamullakaan kävelemään, oli neliraajahalvaus.
-------
Vaikka ajan alle 10 tkm vuodessa, ole joutunut yllättäviin tilanteisiin.
Onneksi on olut päivänvalo.
Minut on pelastanut alhainen nopeus (alle 100) ja oma tapani jarruttaa heti ja täysillä, vasta sen
jälkeen ajatella.
On sitä kerran väistetty vastaantulijaa pellollekin, seuraavan päivän lehdessä oli kertomus rattijuopon ajosta.
Selvyyden vuoksi pitäisi kertoa että tilanteita oli kai 1960–1970 luvulla enemmän.
Silloinhan näin joka vuosi juuri tapahtuneita kolareita.
Nyt en 20 vuoteen joutunut lainkaan kolaripaikalle, autoja kyllä olen tien sivussa nähnyt.
Vai pitäisi hirvikolari miettiä ennakolta ja välttää.
Väittäisin aivan toisinpäin, hirvikolarin ajaminen on paljon vaikeampaa kuin sen välttäminen kaikissa tilanteissa.
Minä en ole oikeastaan koskaan nähnytkään hirveä,
toiset ajavat joka vuosi muutaman hirvikolarin.
Tai jos ehtii pysähtymään, hirvi juoksee päin autoa.
Ja yllättävän paljon.. yksi sellaisia havainnollistavia hetkiä on se, kun illalla päättyneen lumisateen jälkeen lähtee aamulla aikaisin ajelemaan isolla autolla, jonka ohjaamosta näkee myös ne ojanpohjat ja pientareet... Kun katselee niitä kaikkia jälkiä siellä pitkin ojanpientareita, jotka on siihen viime yön aikana tulleet, ei voi kuin hämmästellä, että niitä tosiaankin näkee "silmästä silmään" niin harvoin. Kuten itsekin totesit, niin nopeudella on valtava merkitys myöskin tuohon asiaan.. joskus ajat sitten sitä asiaa oli muistaakseni jossain oikein tutkittukin, että hirvet osaa yllättävän hyvin arvioida lähestyvän auton saapumisen paikalle, kun nopeus on jossain 80-90km/h, mutta kun nopeus nostettiin sataan, niin sillä ei ollu enää mitään käsitystä siitä, milloin lähestyvä ajoneuvo on sen kohdalla. Se on mielestäni vähän sellaista tuurin kauppaa, että näkeekö niitä vai ei. Itse ajan noin 100-140 tuhatta kilometriä vuodessa ja välillä menee tosi pitkiäkin aikoja, ettei niitä näe lainkaan ja sitten välillä tulee sellainen "buumi", että niitä näkyy vallan vietävästi. Paras suoritus oli muistaakseni jossain 10-15 yksilön paikkeilla yhtenä yönä...
Kirjoituksestasi sai sen käsityksen, että 60-70-luvuilla, ennenkuin nopeusrajoitukset tuli voimaan, niitä kolareita sun muita telomisia sattui ENEMMÄN kuin nykyään, vaikka liikennemäärät oli huomattavasti pienempiä...? Olen kuullut joltain vanhemmalta ihmiseltä ihan samansuuntaisia kommentteja, että ihan hemmetinmoisia ulosajoja sun muita "lipsahduksia" olis ollu siihen aikaan tuon tuosta, johtuen pitkälti siitä, että osa porukasta ajoi koko ajan niin lujaa, kun ne rakkineet vain suinkin kulki...!? ..itsehän en silloin 60-luvulla ollut vielä olemassakaan...;))
Sellaistahan se olis se TÄYDELLINEN tiellä liikkuminen, että osais aina ja kaikkialla varautua kaikkeen.. toisaalta, siihenhän tulisikin pyrkiä.
Joku vanhempi mies joskus sanoi minulle osuvasti: TAITAVA kuljettaja selviää vaaratilanteista. AMMATTILAINEN ei koskaan joudu niihin.
Ehkei siihen käytännössä kukaan oikeasti yllä, mutta sitä pitäisi mielestäni jokaisen ainakin tavoitella..
En pelkää joutuvani onnettomuuteen, mutta takaa lujaa tulevat kaistapujottelijat säiköhdyttävät kieltämättä. Ja risteysalueella ylinopeutta ajavat, kun ei voi luottaa että väistämisvelvollisena ehtii eteen.
mutta yritän olla realisti. Tähän minun realismiini kuuluu yrittää ottaa huomioon kaiken mahdollisen ja mahdottoman tapahtumismahdollisuus - tavallaan siis ennakoida. Joskus yritän analysoida tilanteita mielessäni ja miettiä jo etukäteen mikä olisi hyvä konsti toimia. Peltiä on ainakin pelastunut, kun sillä asenteella olen liikkunut.
Keväällä tuli toinen auto keulaani täysin yllättäen.
Vastaan tulevan auton kuski oli nukahtanut.
Heti ostimme uuden auton, joka on automaatti ja näin pääsin heti rattiin. Vaihdekepin käyttö kun ei onnistu.
Ei siitä sen enempää.
Autoilu pitäisi näin ollen kieltää.
jos on perheriitaa ja yö nukuttu huonosti
jos lapsi valvottaa
jos puoliso valvottaa
jos on katsottu liian myöhään tv:tä
jos töissä on rankkaa ja on univaikeuksia
jos on burnout
jos ja jos ja jos
Kuinka moni on ajanut väsyneenä autoa? Kuinka moni on ajanut flunssaisena autoa kun ajatukset tökkii muutenkin?
Se mahdollinen kolarin aiheuttaja on lähempänä kuin luuletkaan.
Se voit olla sinä itse.
vaikka miten olisit ennakoiva ja ajat alle 100km tunnissa niin jos matkaa on 20 metriä vastaantulevaan ja se on siinä eli keulassa. On aivan sama miten on ennakoinut. Jokaista vastaantulevaa siis pitäisi pelätä siihen asti kun se on mennyt ohi.
Oma vauhtini oli 50km/h mutta auto oli jo keulassa. Lumivalli ja kaiteet on vaikea väistökohde.
Ei tarvitse kuin hetken katsoa radiota niin jo ehtii tapahtua ympärillä asioita vaikka itse ajaisikin suoraan eteenpäin.
Vaikka on ammattikuski niin kaikkea ei voi estää. On vain pirusti tuuria.
Tuttu autokuski ammattilainen ei pystynyt estämään itsemurhakuskin ajoa keulaansa. Yritti väistää mutta itsari tyyppi seurasi perässä.
en pelkää todellakaan !! sitä ei tiedä koska omalle kohdalle osuu ja jos sitä alkaa ajatteleen nii eihän tässä uskaltais mökistä ulos lähteä.