Kotiuduin eilen kahdenviikon ruskareissulta joka ulottui aina Kilpisjärvelle saakka. Tänä syksynä lappi on sellaisessa väriloistossa, ettei vastaavaa ole nähty moneen vuoteen. Ainoastaan käsivarressa ruska jää vähän laimeammaksi, sillä siellä jotkin elävät ovat syöneet puiden ja pensaiden lehdet kesällä. Sitä vastoin Ylläksellä ruskan loisto on sanoin kuvaamaton, mustikan varvut hehkuvat punaisena vihreää rahkasammalta vasten ja tunturikoivut ovat keltaisia. Varkaankurussa usva nousi purosta ja aamuauringon ensisäteet värjäsivät sen sateenkaaren värein, aivan uskomatonta miten kaunis aamu voi olla. Voiko mikään olla sen rauhoittavampaa kuin istua nuotiolla juoden nokipannukahvia vailla mitään kiirettä mihinkään, mutta loma ei kestä ikuisesti ja sitä on palattava normaaliin arkeen.
Lapin ruska
Ritu
61388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi että, kuulostaa hyvältä tuo sun juttu.
Siis, onko ruska jo alkanut. Ilmeisesti vasta lapin pohjoispäässä?
Mihin aikaan esim. Salla- Ruka-korkeudella ruska parhaimillaan, tai jopa Kolilla.
Kun tänä syksynä ei mahdollisuutta mennä pohjoseen asti ruskailemaan. Kylläkin ensilumille koululaisten syyslomalla. Mutta noilla polttoaineitten hinnoilla taitaa olla paras pysyä lähempänä kotikenttiä, eli lapin eteläosissa.
Vaan, kaipaan tosi paljon jotain tollasta, nokikaffetta aamu tai ilta-aurigossa.
Siinä kyllä mieli rauhoittuu, sielu lepää.
Jos on niin lähettäkää julkaistavaksi netillä kotisivullani!
[email protected]
Mites siellä on noita ötököitä tähän aikaan vuodesta,tarkoitan mäkäräisiä sun muita pistäviä oloita??
Kotiuduin 31.8 kanssa kahden viikon lapin kierrokselta. Ruska oli vasta paikoitellen alkamassa, ja ilmat vielä lämpimät. Itikoista ei ollut enään missään päin harmia. Useimmilla paikoilla niitä ei tavannut yhtään. joissakin paikoissa lenteli muutama. Elökuun loppupuoli on yleensä polttiaisten esiintymisaikaa, nyt niitäkin oli todella vähän. Tähän aikaan ei itikat enään kiusaa, kun on ollut useampia kunnon hallaöitä pohjoisessa.
Olisi siellä pohjoisessa pidempäänkin viihtynyt, mutta "pakko" on välillä hoitaa kotihommatkin.
Lappi on laaja maa ja ruskakin kovin vaihteleva, etelälapin lehtipuusto on ruosteen raiskaamaa, eikä ruska pääse parhaaseen loistoonsa.
Ylälapin tunnetut tuholaiset, ovat tuhonneet puustoa jo kahden vuoden ajan, jolloin koivut eivät ruskaloistoa lisää.
Keski- ja tunturilapin eteläosat saavuttavat, näinä päivinä parhaan ruskaloistonsa.
Sääsket, mäkäräiset, ja polttiaiset ovat hävinneet, joitakin perhosia ja kärpäsiä on vielä lennellyt.