Mittarin ruuvausta

On kellään muulla osunut kohdalle, että autoliike ruuvaa mittaria taaksepäin, siis ajettuja kilometrejä pienemmäksi. Raisiossa toimiva ME-auto tekee niin ja vielä kieltää asian vaikka näyttö on selvä!!!
102995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nytkö vasta huomasit, mittarin ruuvaus on Suomessa kansan huvi.
Jopa 80% Suomi meseseistä on väärillä lukemilla.
Kaikki yksityiset ja autoliikkeet tekevät sitä, kun on olemassa hyväuskoisia holmöjä, jotka ostaa auton mittarilukeman mukaan.

Äänestä

Itse olen asioinnut joitakin kertoja kyseisessä liikkeessä, myyjiä olen pitänyt rehellisinä, jos nyt ketään automyyjää voi täysin rehellisenä pitää.

Huollot siellä vaikuttaa aika hintavilta. Tiedustelin hyundain huoltohintaa kolmesta merkkiliikkeestä. Me-auto Raisio oli hintavin n. 310e ja halvin löityi Salosta n. 200e. Et ei kun Raisiosta Saloon ajamaan!

Äänestä

juuri noukkimassa puolukoita, sain ämpärillisen. Nyt ajattelin keittää niistä puuroa.
Miten mahtaa olla autoni mittarin kanssa kun jouduin peruuttamaan aika pitkän matkaa. Vähenikö lukema ja pitäiskö minun ilmoittaa siitä kun joskus myyn sitä?

Äänestä

Kun ostin uuden Korealaisen maastoauton oli mittarilukema 12 km. Kyllä pitäisi olla enemmän kun Koreahan on toisellapuolella maapalloa?
Jo Turun manhattanille ja Maskun sorakuopallekin on lähes sama matka.

Epäilen että myyjillä on sielä uusia mittareita joita ne asentelevat siellä ajettuihin autoihin?

Äänestä

Onhan se helppo täällä anonyymisti syytellä, mutta onko sinussa miestä viedä asia eteenpäin, jos näyttöä todella on?

Kun oikein mainitset liikkeen nimeltä, tiedät varmaan, että aiheettomasta mustamaalauksesta voi olla suuriakin juridisia seuraamuksia.

Äänestä
  • Ja nyt kaikkia pelottaa :)

    Äänestä

  • Näyttöä löytyy, mittarissa selvät piikin jäljet, yksi myyjä myönsi että näi näyttää käyneen!! Poliisiia ei kiinnostanut ja kuluttajasuoja ihminen käski ottaa yhteyttä Helsinkiin!

    Äänestä

Millä sä todistat, että autoliike on sen
mittarin ruuvannut? Ei automyyjät ehdi kaikkien
kotteroiden kilometrejä tarkistamaan ja tutkimaan,
että näkyykö mittareissa piikinjälkiä.
Asiakkaat tuntuu kusettavan autokauppiaita
minkä pystyvät ja kaiken loan saa niskaansa lopulta tämä kauppias.

Äänestä
  • Kävin kyseisessä liikkeessä koeajamassa vaihtoauton ja auton kuntovaikutti huomattavasti huonommalta kuin mitä mittarilukema oli? Onko nyt niin että kaikki heidän autonsa on "ruuvattu"?

    Äänestä

  • TÄyttä sontaa kaikki...EI siellä atoliikkesssä asentajat kerkiä mitaän mittareita ruuvaamaan!!!Auton vanhat omistajat ne niitä ruuvailee..!?!?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

On kellään muulla osunut kohdalle, että autoliike ruuvaa mittaria taaksepäin, siis ajettuja kilometrejä pienemmäksi. Raisiossa toimiva ME-auto tekee niin ja vielä kieltää asian vaikka näyttö on selvä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu