Kepun uusi linjako?

Keskusta elämöi oppositiokaudella polttoaineverotuksen alentamisen puolesta mm. sanomalla, että korkeat polttoainekustannukset haittaavat eniten syrjäseutujen asukkaita ja elinkeinoja. Keskusta on tässä aivan oikeassa, niin asia onkin.

Nyt voi kysyä, onko Keskusta sittenkin tulossa järkiinsä ja muuttamassa aluepolitiikkaansa tiheämpää asutusta suosivaksi. Polttoainekustannusten kohoaminenhan toimii ennen muuta tähän suuntaan. Polttoainekustannusten korkeudesta on nimittäin kaikkein eniten haittaa siellä, missä on pitkät etäisyydet ja kylmä sää. Tämä yhdistelmä toteutuu parhaiten Lapissa, mutta myös muuallakin Kepulandiassa.

Polttoainekustannusten nousu ajaa ensin ahdinkoon ne, joilla kuljetus- ja muut ajoneuvokustannukset ovat suhteellisesti suurimmat. Ahdinkoon joutuvat siten ensimmäisinä syrjäseutjen asukkaat ja yrittäjät. Seuraavaksi kustannusten nousu vaikuttaa energiavalatisen teollisuuden kuten metsäteollisuuden kannattavuuteen. Haitat tulevat olemaan pienimmät pääkaupunkiseudulla, missä etäisyydet ovat lyhyitä, asuntojen energiatarve vähäisin ja energiavaltaisen teollisuuden osuus suhteellisen pieni sekin.

Keskustassa on ilmeisesti keksitty, että kuntaliitos- ym. keskustelulta voidaan paremmin välttyä, kun syrjäseutujen asukkaat ajetaan energiaverokepillä kaupunkeihin. Ovela veto Keskustalta.

17

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huoneilija

      EU:ssa ollaan yhteisesti päätetty ettei polttoaineveroja saa laskea. Suomi mallioppilaana tottelee, vaikka se tuhoisaa kuljetusyrittäjille ja maaseudulla asujille onkin.

      • Milloinkahan tällainen sopimus EU:ssa on tehty, kun Mauri Pekkarinen vielä muutama viikko sitten kertoi, että aikoo puuttua asiaan, jos bensan hinta nousee 1,40 euroon. Huonostipa hallituksen sisällä noista sopimuksista tiedetään, jos ei alan mies Maurikaan sitä tiennyt. Vai nytkö se sopimus vasta tehtiin? Olisi mukava nähdä, kuka on sopimuksen Suomen puolesta tehnyt. Veroasiathan ovat Suomessa eduskunnan päätettiviä, joten kerropa minä päivänä tuo eduskunnan päätös on syntynyt ja milloin se tuli voimaan.

      • kepututkija

        Vanhanen ja Pekkarinen vetäytyvät EU:n selän taakse. Kyllähän me täällä alennettaisiin veroja, mutta kun EU....

        Kepun EU linja on liittoutua pinten maiden kanssa. Nyt on aika näyttää kuinka tuo politiikka toimii. Siitä vaan Ruotsin, Viron, Latvian jne kanssa veroja alentamaan. Kyllä siinä Saksa, Ranska ja Britannia taipuvat. Vai mitä Oiva

        Voin lyödä vetoa, että lähipäivinä Ruotsi alentaa polttoaineveroja ja sitten Vanhaselle tuleekin kiire keksiä uusia selityksiä.

      • Demagogi

        EU:n yhteistä talouspolitiikkaa ja Euron vakaussopimusta on arvosteltu nimenomaan siitä, että se yhtenäisenä saattaa aiheuttaa suuremman markkinahäiriön toisessa jäsenmaassa kuin toisessa.

        Joskus markkinahäiriö voi olla toisessa jäsenmaassa positiivinen talouden ilmiö ja samaan aikaan toisessa negatiivinen.

        Suomen EU-politiikan keskeinen talousstrategia on nimenomaan tuoda esiin Suomen erikoisolosuhteet, joissa noihin epäedullisiin markkinahäiriöihin voitaisiin reagoida oikein.

        Kun öljyn maailmanmarkkinahintoihin tulee hintapiikki, koskettaa se koko Euroaluetta tasapuolisesti. Eikä ole tällainen epäsymmetrinen markkinahäiriö.(puhutaan ns. öljyintensiivisistä talouksista).

        Kuljetusyrityksille on tuhoisampaa se, että eivät osaa hinnoitella joustavuutta polttoainelisiksi. Tuskin mikään julkisuudessa populistisesti esitetty "kärsivä kuljetusyritys" ajaa kiinteillä hinnoilla vuodesta toiseen.

        Mistään Keskustan tai hallituksen uudesta linjasta tai muutoksesta ei ole kysymys hallituksen verolinjan pitävyydessä.

        Hallituksen kanta polttoaineverotukseen on maltillinen ja markkinoita rauhoittava ja markkinoiden luonnollista hintamekanismia tukeva.

      • rajamies
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Milloinkahan tällainen sopimus EU:ssa on tehty, kun Mauri Pekkarinen vielä muutama viikko sitten kertoi, että aikoo puuttua asiaan, jos bensan hinta nousee 1,40 euroon. Huonostipa hallituksen sisällä noista sopimuksista tiedetään, jos ei alan mies Maurikaan sitä tiennyt. Vai nytkö se sopimus vasta tehtiin? Olisi mukava nähdä, kuka on sopimuksen Suomen puolesta tehnyt. Veroasiathan ovat Suomessa eduskunnan päätettiviä, joten kerropa minä päivänä tuo eduskunnan päätös on syntynyt ja milloin se tuli voimaan.

        Bensan hinnassa on veroa 70%.

        Kun bensalitra maksoi euron, hintarakenne oli:

        10 c raakaöljy laivattuna jalostamolle
        10 c jalostuskustannukset
        10 c siirto ja jakelu
        70 c verot
        -----------
        100c = kuluttajahinta

        Jos raakaöljyn hinta kolminkertaistuu ja vero on edelleen 70% , niin:

        30 c raakaöljy laivattuna jalostamolle
        10 c jalostuskustannukset
        10 c siirto ja jakelu
        117c verot
        ----------
        167c = kuluttajahinta

        Aikaisemmin valtio otti 70 c litralta
        3-kertaisella raakaöljyn hinnalla se ottaa 117 c litralta

        Mutta jos valtio tyytyisi edelleen 70 c verotuloihin litralta, olisi jakauma seuraava:

        30 c raakaöljy laivattuna jalostamolle
        10 c jalostuskustannukset
        10 c siirto ja jakelu
        70 c verot
        ----------
        120c = kuluttajahinta

        Nyt veron osuus olisi enää 70/120=58%

        Laskelma on suuntaa-antava.

      • vero määräytyy
        rajamies kirjoitti:

        Ihmeellinen laskelma. Polttoainevero on aina senteissä sama. Ainoastaa ALV: senttiosuus muuttuu hinnan muutosten myötä. Tällä hetkellä veron osuus polttoaineen hinnasta on n. 60 prosenttia.

      • osuus...

        ...pienenee prosenteissa
        Jos bensa maksaa 1.20 on siitä veroa 66.999%
        Jos bensa maksaa 1.30 on siitä veroa 63,23 %
        Jos bensa maksaa 1.40 on siitä veroa 60 %
        Jos bensa maksaa 1.50 on siitä veroa 57,2 %

      • rajamies
        vero määräytyy kirjoitti:

        Ihmeellinen laskelma. Polttoainevero on aina senteissä sama. Ainoastaa ALV: senttiosuus muuttuu hinnan muutosten myötä. Tällä hetkellä veron osuus polttoaineen hinnasta on n. 60 prosenttia.

        Kesäkuussa 2002 se oli 70,1% (Valmiste- ja arvonlisäverot sekä veroluontoiset maksut). Ajattelin että se kokonaisveroprosentti pysyisi jokseenkin samana. Lakelmani taisi sitten ontua.

      • osuus... kirjoitti:

        ...pienenee prosenteissa
        Jos bensa maksaa 1.20 on siitä veroa 66.999%
        Jos bensa maksaa 1.30 on siitä veroa 63,23 %
        Jos bensa maksaa 1.40 on siitä veroa 60 %
        Jos bensa maksaa 1.50 on siitä veroa 57,2 %

        Veron perosenttuaalinen osuus laskee kuvaamallasi tavalla bensan hinnan kallistuessa. Valtion verotulot kuitenkin kasvavat, mikä on syytä huomioida. On arvioitu (Kauppalehti), että nykyisellä hintatasolla valtio saa alv-tuottoja 250 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Tässä on lähes neljänneksen (24 %) nousu vuoden 2004 alv-tuloihin polttoaineiden osalta.

        Alv-tulojen merkitys kasvaa mitä korkeammaksi hinta nousee. Toistaiseksi valmisteverojen tuotto (n. 39 % 1,50€ hintatasolla) on edelleen alv-tuottoa (18 %) suurempi. Bensan hinnan pitäisi kohota 3,20 tasolle, jotta alv-tuotto ja valmisteverotuotto olisivat suunnilleen samansuuruiset. Jos hintoihin alkaa jossain vaiheessa tulla pudotusta, hallituksella voi alkaa olla kiusausta nostaa kiinteän valmisteveron määrää hieman korkeammalle tasolle.

      • tekoviisas

        ALV tuottoja 250 miljoonaa enemmän?

        http://www.stat.fi/tk/tt/ymparisto_tieliikenneverot_2004.html

      • Huoneilija
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Milloinkahan tällainen sopimus EU:ssa on tehty, kun Mauri Pekkarinen vielä muutama viikko sitten kertoi, että aikoo puuttua asiaan, jos bensan hinta nousee 1,40 euroon. Huonostipa hallituksen sisällä noista sopimuksista tiedetään, jos ei alan mies Maurikaan sitä tiennyt. Vai nytkö se sopimus vasta tehtiin? Olisi mukava nähdä, kuka on sopimuksen Suomen puolesta tehnyt. Veroasiathan ovat Suomessa eduskunnan päätettiviä, joten kerropa minä päivänä tuo eduskunnan päätös on syntynyt ja milloin se tuli voimaan.

        Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Pertti Rauhio sanoo, ettei verotukseen voida kajota, koska niin on sovittu EU:ssa. (Lähde KM 6.9.)

        Siitä ei ole tietoa kuka on sopinut ja missä, Kalliomäki lienee sovelias henkilö vastaamaan kysymykseen.

    • Mielipidetampio

      Taitaa taas Mielipidetampio pohtia itselleen liian isoja asioita.

      • Saatat olla ihan oikeassa, siksi sinun mielipidetampio kannattaakin pysytellä yksinkertaisten asioiden parissa. Herääminen-sontiminen-syöminen-nukkuminen, enempään pohdiskeluun ei kannata varmaan tänä eikä seuraavinakaan vuosina paneutua. Paljon on kuitenkin jo siinä, että osoitat tervettä itsekriittysyyttä. Voimia sinulle eteenpäinkin.

      • Mielipidetampio
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Saatat olla ihan oikeassa, siksi sinun mielipidetampio kannattaakin pysytellä yksinkertaisten asioiden parissa. Herääminen-sontiminen-syöminen-nukkuminen, enempään pohdiskeluun ei kannata varmaan tänä eikä seuraavinakaan vuosina paneutua. Paljon on kuitenkin jo siinä, että osoitat tervettä itsekriittysyyttä. Voimia sinulle eteenpäinkin.

        Oh lala! Kokoomuksen uusi puolueohjelma?

        Herääminen-sontiminen-syöminen-nukkuminen?

      • seurassa

        Seura tekee kaltaisekseen. Olet ollut liikaa täällä. Alat vaipua keriksen tasolle kirjoitelmillasi.

      • Otsikossa hymiö
        Mielipidetampio kirjoitti:

        Oh lala! Kokoomuksen uusi puolueohjelma?

        Herääminen-sontiminen-syöminen-nukkuminen?

        "Re: VATT:n työllisyyskeinot

        Lähettäjä: Kaarlo Tampio 23.9.2002

        > Itseäni kiinnostaa kovin, mitä VATT:n tutkijat tekisivät niille, joille he eivät haluaisi enää maksaa työmarkkintukea.

        Ampuisivat kuoppiinsa.

        Terveisin
        Kaarlo Tampio, Lauri Matintupa, lave, Kimmo Stasi (suljettu nimimerkki), Asko Ellilä (niinikään suljettu), Leevi Sammakko, Harri Holkkeri"

    • Otsikossa hymiö

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe