Toimiiko rukoukset todella

Toimii varmasti,kunhan rukoilet puhtain sydämin ja aidosti. Herra tietää rukouksesi ennenkuin edes rukoilet.
Herra antoi ihmiselle täyden vapauden,mutta se merkitsee myös vastuuta.
Vastuu tulee luonnostaan, kun oivaltaa vapauden.
Rakkautta on luopua.Ei omistamista eikä kiinnipitämistä.
On vain niin vaikea sitä tajuta. Ymmärrys tulee Jumalalta.
Sitä rukoilen,että oppisin voimaa ja viisautta.
Haluan Hänen viisautensa tahtoon tyytyä.

Toivon Sinulle hyvää syksyä ja Jumalan siunausta
jokaiselle päivälle ja yölle.

Totta kai Jumala antoi vapaan tahdon! Jumala antoi meille hermoston ja aivot, jotta ajattelisimme ja punnitsisimme tekojamme - ja pystyisimme pohtimaan valintojamme seurauksia. Se on harkintaa, sympatiaa, empatiaa (tai jos haluat, niin voit kutsua sitä lähimmäisenrakkaudeksi tai laupeudeksi..).

Mutta huom! joukossamme on myös sairaita ihmisiä, joiden omatunto ei toimi aivan niin kuin "normaalin" enemmistön. Valitettavasti heitä löytyy myös aika paljon uskovaisista. Varsinkin niistä hyvin julkisista "Jumalan miehistä", jotka eivät jätä pankkitilinsä numeroa kertomatta...

Rukous auttaa Sinua sekä henkisesti että fyysisesti: verenpaineesi ja stressitasosi laskee
(jos uskot rukouksen voimaan) - ja saat ainakin hetkellisen rauhan (jos haluat uskoa rukouksesi vaikutukseen).

Rukous/rukoilu on hyvää meditaatiota ja itsetutkiskelua. - Jos esimerkiksi rukoilet kuolevan lähimmäisesi puolesta ("Älä Jumala anna henkilö X:n kuolla") - niin samalla henkisesti valmistaudut väistämättömään - ja saat tahtomattasikin selvyyden siitä, mikä on suhteesi kuolevaan/kuolemaan.

Kannattaa rukoilla!

Kysymys 1.
Antoi. Mielestäni on turha filosofoida mitä on vapaa tahto ja onko se mahdollista kun olen kaikessa tahtomisessani sidottu minuun, joka tahdon; ja minä (joka tahdon) olen paljolti omien kokemusteni ja niin ollen myös kasvatuksen ja ympäristön tulos. Tällainen filosofointi saattaa olla mielekästä ja jossain määrin tarpeellistakin, mutta jos siihen paetaan elämän todellisuutta ja todellista vastuullisuutta, se on yhtä tyhjän kanssa.
Jossain määrin ihmisellä kuitenkin on vapaa tahto, mahdollisuus valita, etsiä ja löytää. Sitä tahtoa kun pyrkii käyttämään oikein löytää vapauden ja vastuun - ja siinä se oma minäkin alkaa sitten parhaiten toimia.
Mielestäni ihminen voi löytää vapautensa vain Jumalan yhteydessä - sitä ennen tahto on sidottu. Mutta synnin sitomanakin ihmisellä on mahdollisuus valintoihin. Ja mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen. Se ei perustu tunteisiin vaan päätökseen. Kyseessä on siis tahdon alueella tapahtuva ratkaisu.
Se on kyllä paradoksaalista? Mutta elämän todellisuus näyttää osoittavan sen todeksi: mitä enemmän olen sitoutunut Jumalaan (siis Jeesukseen), sen vapaampi olen.
Lähetyssaarnaaja E. Stanley Jones sanoi sen näin: "Mitä enemmän kuulun Kristukselle ja Jumalan valtakunnalle, sitä enemmän kuulun itselleni. Kun kumarrun hänen jalkojensa juureen, seison suorana kaiken muun edessä."
Asian voisi ehkä kiteyttää: Todellista vapautta on tahtoa sitä mitä Jumala tahtoo.

Kysymys 2.
Vastaus kysymykseen 2 on riippuvainen suhtautumisestamme kysymykseen 1. Jatkan siis samalla linjalla.
Vastauksen pituuden vuoksi jaan sen neljään osaan:

1. RUKOUS - POHJIMMILTAAN SEURUSTELUA.

Kristillisestä näkökulmasta rukous on ennen kaikkea seurustelua. On monenlaista rukousta ja pyyntörukous, jossa pyydämme itselle tai jollekin toiselle jotain, on vain yksi rukouksen muoto. Yleensä ihmiset rukoilemista ajatellessaan ajattelevat juuri pyyntörukousta. Kuitenkin on myös ylistävää rukousta, taistelurukousta jne.
Jokainen rukouksen muoto on pohjimmiltaan seurustelua, siinä on suhteen aspekti. On joku jolta pyydän - rukoukseni kohde ei siis ole asia, jota pyydän, vaan nimenomaan Jumala, jolta asiaa pyydän.
Näin ajateltuna rukous avaa mahdollisuuden muuttumiseen. Enää kyse ei ole ainoastaan pyytämistäni asioista. On kyse minusta joka pyydän.

Jos pyyntöni ovat Jumalan edessä todellisia, se edellyttää vastuullisuutta ottaa todesta kaikki mitä Jumala pyyntööni liittyen minulle puhuu joko Sanansa ja/tai Henkensä välityksellä.
Jos esimerkiksi pyydän Jumalaa auttamaan lähimmäistäni jolla menee taloudellisesti huonosti, ehkä Herra puhuu sisimpääni: mene ja osta hänelle ruokaa! Tai rukoillessani vaikean puolisoni muuttumista huomaan että Pyhä Henki alkaa vaikuttaa minussa omien virheideni näkemistä. Joskus käy niin että vaikeat olosuhteet joiden muuttumista olemme rukoilleet, pysyvät ennallaan, mutta oma asennoitumisemme asioihin muuttuu niin radikaalisti, että olosuhteetkin tuntuvat muuttuneilta.
Kristillisen rukouksen keskipiste on siis Jumala. Hän jota rukoillaan. Ja siihen sisältyy halu kohdata oma itseni, minut joka rukoilen, oikeassa valossa. Jos tällaista halua ei ole, sitäkin voi pyytää. Kun lähdemme rukouksen tielle Jumala alkaa opettaa meitä ristin kautta.
Joku on joskus sanonut: "Jumala, näet että en rakasta sinua, näet etten oikeastaan edes halua rakastaa sinua, mutta haluaisin haluta rakastaa sinua." Lause on joko sanoilla pelailua - ja jälleen kerran: tyhjää filosofointia - tai rehellisestä sydämestä noussut tunnustus. Ja Jumala ottaa sen todesta. Se on jo päätös rakastaa - tunnustamme oman syntisyytemme ja pyydämme Herraa vaikuttamaan meihin ja meissä.

Todellinen rukouksen tie on Jumalan rakastamisen tie. Se on astuminen mielenkiintoiseen suhteeseen, vuorovaikutukseen, jossa annamme Jumalalle luvan muokata persoonaamme ja tehdä meistä juuri sellaisia jollaisia olisimme, ellei synti ja tämän maailman turmelevat vaikutukset olisi käsityskykyämme vääristäneet ja sitoneet. Se ei ole johonkin muottiin ahtautumista vaan vapautumista omaksi itsekseen - sitoutumisen ja kuuliaisuuden kautta, kun perustana, keskipisteenä ja päämääränä on Kristus ja Jumalan valtakunnan tuleminen.

2. RUKOUKSEN TUOTTAMA APU: PSYKOLOGINEN JA HENGELLINEN KASVU.

Tähän liittyy eräs hyvin todellinen vaara. Rukoilu voi olla asioiden pakenemista "Jumalaan". En lähde tässä käsittelemään ongelmaa laajemmalti, mutta totean: Jumalan tuntemisessa voi kasvaa vain se, joka suostuu kasvamaan myös itsensä tuntemisessa. Jos pakenemme itseämme ja elämän vastuullisuutta Jumalaan, silloin todellinen Jumala hukkuu uskonnollisuutemme alle ja lopulta teemme Hänet syypääksi hölmöilyihin, jotka ovat omaa haahuiluamme...
Rukoilemisen ei siis tulisi olla pakokeino jota käytämme oman päättämättömyytemme tähden - ääriesimerkkinä psyykkisesti epätasapainoinen henkilö, joka ei uskalla itse päättää mitä maitoa kaupasta ostaa ja sen vuoksi rukoilee Jumalalta vastausta asiaan. Jos ihmisen itsetunto ja terve aloitteellisuus on haavoittunut hän voi juuttua loputtomaan rukoilemiseen - koska ei itse uskalla tehdä eikä päättää mitään.
Jos tällainen itsetunnoltaan ja aloitekyvyltään vammautunut henkilö on ottanut vastaan Jeesuksen ja näin ollen päässyt todelliseen Jumalasuhteeseen, uskon että Jumala kyllä ottaa todesta hänen rukouksensa siitä huolimatta, vaikka rukoilemiseen ja ihmisen käyttäytymiseen liittyisi "haahuilua" joka saattaa hänen koko uskonsa kyseenalaiseen valoon. Jumala ei katso asioita ihmisen tavoin.
Tähän liittyen. Joku rukoili palavasti: "Oi Herra, anna minulle näkevät korvat ja kuulevat silmät!" Jos Jumala olisi kiinni sanoistamme ja niiden oikeasta muotoilusta, rukousvastaus olisi voinut olla hullunkurinen, eikö vain? Jumala kuitenkin näki rukoilijan totisen asenteen ja ymmärsi mitä tuo ihminen todellisuudessa pyytää. Joskus voi käydä niinkin että pyydämme aivan vääriä ja jopa vahingollisia asioita, mutta jos asenteemme on oikea, eli tahdomme rakastaa Herraa ja toteuttaa Hänen tahtoaan vaikka emme aina tiedä mikä se on, parantava rakkaus taivaasta muokkaa kyllä pyyntöjämme - ja antaa pyytäville sydämillemme tervettä aloitekykyä ja päättäväisyyttä tarttua asioihin joissa odotetaan ihmisen tekoja.

Rukouksen tuottama psykologinen apu on siis siinä, että on Joku jota rukoilla. Joku jonka puoleen kääntyä. Tällainen psykologinen apu on sielullisesti hoitavaa ja tarpeellista - kun kyse on todellisesta suhteesta! Mutta jos se on vain positiivista ajattelua, jonkin rukoilemista vaikka ei edes ole löytänyt vielä Jumalaa, apu jää pelkästään tälle tasolle: oman sielun hoitamiseksi ja ehkä asioiden prosessoimiseksi, eli sillä on jonkinlainen terapeuttinen merkitys yksinomaan.
Rukouksen todellinen apu on, kuten olen jo todennut, hengellinen. Jumala pääsee muuttamaan, vapauttamaan, muokkaamaan ja tervehdyttämään koko persoonaamme.

3. RUKOUKSEN VAIKUTUS JUMALAN TOIMINTANA.

Ilmeisesti tämä on nyt sitä mitä kysymykselläsi ajoit takaa? Tässä kohdin tahdon tähdentää: rukous ei ole pyrkimystä rukoillen muuttaa asioita, se on kääntymistä Jumalan puoleen pyytäen että Hän muuttaisi asioita.
Mikä ero siinä sitten on?
Ero on valtava. Okkulttinen rukous on sielullisen voiman kohdentamista. Esimerkiksi jos rukoilee toisen henkilön puolesta ei kohdistakaan rukoustaan Jumalalle vaan kohdistaa sen tähän henkilöön. Se on epäluottamusta Jumalaa ja Hänen voimaansa kohtaan. Tästä olisi monia valaisevia esimerkkejä...

Jumalaan kohdistuva rukous, jossa otan seurustelun aspektin todesta, on vapauttavaa.
Ensinnäkin, asiat joiden puolesta rukoilen eivät ole minun vastuullani - vastuullani ei ole rukouksin muuttaa asioita. Vastuullani on vain rukoilla ja Jumalan vastuulla on muuttaa.
Näin ollen ei ole kovin vaarallista jos pyydän asioita jotka eivät olekaan Jumalan tahto.
Raamattu sanoo ettei Isä anna kiveä lapsille jotka pyytävät leipää. Joskus luulemme (oman tunne-elämämme ja inhimillisten tarpeidemme tähden) pyytävämme leipää, vaikka tosiasiassa se mitä olemme pyytäneet olisi elämäämme kivi. Jumala näkee paremmin ja vastaa rukoukseemme kieltämällä meiltä asian jota pyydämme!
On siis hyvin tärkeää että rukoilemiseemme liittyy halu antautua Jumalalle ja Hänen tahtoonsa.
Voi nimittäin käydä niinkin, että jos emme suostu kuuntelemaan Jumalaa vaan luulemme tietävämme paremmin ja väitämme Hänelle vastaan mikä meille olisi hyväksi, pitäen itsepintaisesti kiinni omista tavoitteistamme, ehkä Hän antaa meille - tai antaa sielunvihollisen antaa meille? - sen mitä olemme pyytäneet. Siis sen kiven, jota ihastelemme leipänä ja josta ylistämme Jumalaa, kunnes huomaamme sen painavan ja hiertävän elämäämme rikki ja jälleen tulemme, jos ja kun Jumala armossaan niin vaikuttaa, nöyrtyen Hänen eteensä kuuntelemaan mitä Hänellä olisi sanottavaa...

Kun elämme suhteessa Jumalaan ja haluamme siinä kasvaa tuntemaan Kristusta yhä paremmin, sisimpämme herkistyy Hänen tahdolleen: muutumme mielen uudistumisen kautta ja niin voimme hengessä tutkia mikä on Jumalan tahto, mikä on otollista, hyvää ja täydellistä.

Ja KYLLÄ. Rukoukset todella auttavat. Lyhyesti:
Sellaiset rukoukset jotka on suunnattu todelliselle Jumalalle Jeesuksen kautta.

4. "MINÄ OLEN VIINIPUU, TE OLETTE OKSAT". Eli: Asettaessaan itsensä ruumiin eli seurakunnan pääksi Kristus on tietyssä mielessä rajoittanut itseään. Pää ei ole koko ruumis. Toimiakseen maailmassa Jumalan valtakunnan rakentumiseksi Jeesus Kristus tarvitsee jalkojaan ja käsiään, maanpäällistä ruumistaan: niitä jotka menevät. Ora et labora.

JOSTAIN SYYSTÄ KAIKKIVALTIAS JUMALA ON PÄÄTTÄNYT SITOA HYVÄN TAHTONSA TOTEUTUMISTA RUKOUKSIIN.
Näin ollen Hän tavallaan on rajoittanut itseään? Siitä huolimatta Hän on toki Kaikkivaltias ja rajoittamaton, mutta kaikkivaltiudessaan hänellä on valta sitoa tahtonsa toteutumista ihmiseen, valintoihimme ja siihen, kuinka Häneen suhtaudumme ja kuinka Häneltä pyydämme. Sellainen on elämän luonne.
Kapinoiminen tätä asiaa vastaan on kapinaa itse elämää vastaan...

Joko hyväksymme että näin on - maailma tarvitsee rukouksiamme - tai emme hyväksy sitä. Jos emme hyväksy, voimme jäädä syyttämään Jumalaa maailman vääryyksistä ja pahuuksista, mutta uhmamme ei muuta asioita miksikään. Silloin olemme yhä osa ongelmaa sen sijaan että liittyisimme osaksi ratkaisua.
SUMMA SUMMARUM. Sellaiset rukoukset, joissa rukoilija on ottanut todesta vapaan tahtonsa ja lähtenyt ristin tielle, tullakseen tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Hän todellisesti on ja antautuakseen juuri tälle Jumalalle ehdoitta, ovat voimallisia auttamaan ja muuttamaan maailmaa. Niissä rukouksissa on Jumalan sydämen syke.
Tahdon tulla tuntemaan kuten Isä tuntee.

Sitä rukoilla, mitä haluaa. Sitten sanoo loppuun Taivaan Isälle, että tapahtukoon sinun tahtosi ;) Sinä voi luottaa siihen kuitenkin, että Jumala on hyvä ja hänen suunnitelmansa on hyvä. Raamatussa Jeesus vertaa Jumalaa hyvään isään sanoen, että millainen isä oikein antaisi pojalleen kiven pojan pyytäessä leipää.

Joten rukoile vain rohkeasti ja rehellisesti. Tosin.. silläkin on merkitystä, että rukoilee Raamatun Jumalaa.. Raamatussa on todellakin luvattu, että kun Jeesuksen nimessä pyydetään niin Jumala antaa vastauksen :)

Jumalat rukouksineen ovat pelkkää höpötystä. Tämän tosiasian perusteella voit päätellä kysymystäsi.