Hallituksen ja trukkisuharin sielunmaisemaa

.

Hankin kesätöissä koulun ja opiskelun ohessa työelämän kokemuksia sillä samalla kuusikymmentäluvulla jolloin mm. Erkki Liikanen kaatoi teiniliiton ja suoritti toistaiseksi ainoa kunniallisen työuransa näytön kukkakaupan lähettinä Mikkelissä ollessaan noin 15 v.. . Saman kymmenluvun aikana tutustuin Tarja Halosen, Erkki Tuomiojan, Ilkka Taipaleen sekä monen muun stalinisti- kommunismistaan ylpeilleen julkiseen esiintymiseen, heidän riukkujaisiaan ja kiihotustilaisuuksiaan seuraten, ”Wanhan nurkilla” ja muuallakin, -toki eri puolelta pöytää olevana-, mutta silti lähes ”iho-tuntumalla”. Tunnen tuota joukkiota ja sen monia taitoja ja terrorismiin vivahtaneita temppuja heidän esiintyessään silloin ja sittemminkin proletariaatin vallankumouksen ja diktatuurin suulaina kaadereina, ja sitten jäljempänä sen johtotehtävissä kunnostautuen, edelleenkin.

Kesätyöpaikan saaminen oli helppoa, kun SAK ei ollut vielä säädättänyt pakkolakeja estämään halukkaitten työntekoa työantajien luontevaa työllistämistä, ja jolloin työantajat uskalsivat palkkata 15 v. poikia 6 h / vrk töihin tsuppamaan ja ties mitä sopivia duuneja tekemään.

Ajoin trukkia kolmena kesänä nuo loma-ajat, Tallbergilla ja sitten Koff'’illa..
Sain siis melko hyvän tuntuman varastoduuneihin ja duunareitten työoloihin, ja mikä tärkeintä tämän jutun mielipiteen kannalta, sain tilaisuuden tutustua uteliaana nuorukaisena trukkisuhareitten sielumaisemaan.

Olen siis eräänlainen asiantuntija, toki vähäisellä kokemuksella vaatimattoman tasoinen, mutta kuitenkin, arvioimaan miten tärkeä duuni, trukilla tavaroitten siirtely ja nostaminen, useimmin varastoissa suoritettavana työnä valmentaa tekijäänsä vaikkapa ministerin vaativiin tehtäviin.

Määritelmä:
Trukkisuharin maailmankuvassa ei ensisijaisesti esiinny VM-vastuuseen kehittäviä näkymiä. Myöskään ei varastotyön työelämässä kehity synergioita joista saisi perustaa vaikkapa VM:n postin kunniakkaaksi hoitamiseksi.

Jos trukkisuhari sitten niiltä jalansijoiltaan käytännön työelämästä siirtyy poliittiseen toimintaan ja erikoistuu vaikkapa ay-asiamiehen tehtäviin, saattaa hän kehittyä silloin ay-toiminnan ja poliittisen elämän asiantuntijaksi. Iltaoppikuolussa - lukiossa suoritettu yo-tutkinto antaa suorittajastaan myönteistä kuvaa.

Mutta: Sellaiseen urakehitykseen ei sisälly vihjettäkään vaativan VM:n tehtävien taitojen hallinnasta ja tehtävien kattavasta ymmärtämisestä.

Siksi ihmettelenkin ääneen pääministeri Matti Vanhasen "mykkyyttä ja nöyryyttä" asemassaan, kun hän mukinoitta suostui ottamaan hallitukseensa amatöörimäisiä harrastajia, joilla on ainoana ansionaan olla SDP-SAK:n jyrän eliittiä ja suosikkeja.

SAK:n kautta ay-toiminnan kenttätasoinen osaaja, uusi VM E. Heinäluoma vahvistettuna OIM:si nimitetyllä L. Luhtasella, jolta tyystin puuttuvat vaativan tehtävän perustietotaidot, jopa sen peruskoulutus, edustavat sen tasoista niukkuutta uskottavuudessa Vanhasen hallituksen uusina ministereinä, että . asialla on kielteinen vaikutus koko hallituksen uskottavuuteen. Seikka ei myöskään kohenna myönteistä kuvaa Matti Vanhasesta määrätietoisena johtajana eikä sellaisena jämäkkänä puoluejohtajana, jota uskon monen muunkin keskustalaisen jo todella huolissaan kaipaavan.


Sanon tässä ja nyt, Keskustan kannattajana ja puolestapuhujana:


Ei presidentinvaaleihin ja 2007 eduskuntavaaleihin mielestäni valmistauduta liputtamalla ainoata laadusta kertovana tavaramerkkinämme ehdotonta nöyryyttä SDP-SAK:n ylimmän tason kellokkaitten mielivaltaiselle ylikävelylle, kuten tässä Heinäluoman leiman saaneessa SDP:n vaalityön ja hallituksen saneerauksessa esiintyy.


Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
15894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kerrankin CITY-keskusta on tehnyt oikean havainnon Matti Vanhasen nöyristelystä SDP:n edessä.

Jumalauta....nyt pitää hakea pullo pilsneriä... alkoi suuta kuivaamaan....

Wiljami

Loppukysymys: Mistä näkee Heinäluoman kengän numeron?
Loppuvastaus: Matti Vanhasen takin selästä.

Äänestä

Tuo hallituksen uusien ministerien nimeäminen oli varsin merkillinen episodi. Kupletin juonihan menee yleensä sillä tavalla, että pääministeri etsii ministerit hallitukseensa ja ilmoittaa muutokset.

Tässähän kävi nyt sillä tavalla, että Vanhanen oli viimeisten joukossa kuulemassa, miten hänen hallituksensa kokoonpano muuttuu. Matilta mielipidettä ei siis kuultu muutosten suhteen, mikä on pöyristyttävää.

Heinäluomahan esiityi melkoisen ökyisännän ottein kun hän yksipuolisesti piti lehdistötilaisuuden, missä muutokset ilmoitettiin. Mahtoi Vanhasta nyppiä moinen öykkäröinti, mutta Matti on maltillisesti hiljaa...

Wiljami

Äänestä
  • Vitsailin tuossa äsken hieman - pyydän nöyrimmästi anteeksi. Heinäluoma ja Vanhanen ovat vanhoja tuttuja, olivat samoissa töissä jo varusmiesliitossa, silloinkin Vanhanen oli pomo. Kielitaidottomien junttien osana on aina olla renkien hommissa, niin nytkin hallituksessa.

    Valehtelin tietämättömyyttäni myös Vanhasen osuudesta hallituksen demariministerien kierrätyksessä. Vanhasta oli informoitu ja hyväksyntä kysytty, Enestam ei sen sijaan ollut informoitu. Tyypillistä demarien uhittelua, kun käytöstapoja ei osata, ei niitä myöskään sovelleta. Mutta juntti mikä juntti on Heinäluoma, noin pöljästä miehentekeleestä ei pitkäaikaiseksi puheenjohtajaksi ole.

    Wiljami

    p.s. Mari Kiviniemi on ihana

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    Vitsailin tuossa äsken hieman - pyydän nöyrimmästi anteeksi. Heinäluoma ja Vanhanen ovat vanhoja tuttuja, olivat samoissa töissä jo varusmiesliitossa, silloinkin Vanhanen oli pomo. Kielitaidottomien junttien osana on aina olla renkien hommissa, niin nytkin hallituksessa.

    Valehtelin tietämättömyyttäni myös Vanhasen osuudesta hallituksen demariministerien kierrätyksessä. Vanhasta oli informoitu ja hyväksyntä kysytty, Enestam ei sen sijaan ollut informoitu. Tyypillistä demarien uhittelua, kun käytöstapoja ei osata, ei niitä myöskään sovelleta. Mutta juntti mikä juntti on Heinäluoma, noin pöljästä miehentekeleestä ei pitkäaikaiseksi puheenjohtajaksi ole.

    Wiljami

    p.s. Mari Kiviniemi on ihana

    Taas joku kepunikki varastaa nimimerkin ja valehtelee. Et varmaan ole huomannut, että Heinäluoman tekemä on ollut varsin kiusallinen kepulehdistölle.

    Nooh...kepu kääntää vaan toisen posken, jotta vallassa pysyminen on mahdollista.

    Heh heh. :-D

    Wiljami

    Äänestä

Kyllä pääministerin pitää pitää vaikka muodollinen vaikutusmahdollisuus hallituksensa ministereiden nimiin. Ärsyynnyin, kun tänä aamuna Vanhaselta kysyttiin, oltiinko häneen yhteydessä ennen uusien sossuministereiden nimittämistä. Hän vastasi ettei oltu - hän oli jo aikaisemmin sanonut Heinäluomalle, että puolue voi vapaasti valita uudet ministerit.

Enemmän jämäkkyyttä pääministeriltä.

Äänestä
  • ...minua nauratti.

    Tämä kuvio menee aivan kuten muutama kuukausi sitten ennakoin. Sinäkin Oiva riemuitsit, kun Lipponen astui sivuun. Minähän totesin, että Lipposen tilalle tulee sellainen äijä, joka vetää Vanhasta rännin läpi mennen tullen. Esimakua on nyt saatu.

    Mitäs mieltä olet Oivaseni: jatkaakos Eero öykkärinä vai tuleeko hänestä herrasmies? :-D

    Wiljami

    Äänestä

  • Eero on vetänyt KEPU-messiasta kölin alitse jo muutaman kerran. Mitä sitä nyt tuollaiselta tuhnulta pitäisi kysyä ministerinimityksistä. SDP johtavana hallituspuolueena tekee mitä haluaa ja KEPU kuuntelee nöyränä.

    Äänestä

  • ...Jäätteenmäen hajut Vanhasen hallituksesta. Ei kai ennenkään ole pääministeri käynyt kertomassa toisen puolueen ryhmäkokouksessa että ketä he saavat nimetä ?

    Äänestä

  • mikä on hyvä kirjoitti:

    ...Jäätteenmäen hajut Vanhasen hallituksesta. Ei kai ennenkään ole pääministeri käynyt kertomassa toisen puolueen ryhmäkokouksessa että ketä he saavat nimetä ?

    toisen maalle ei ojia kaiveta.

    Äänestä

  • vehhapulla kirjoitti:

    Eero on vetänyt KEPU-messiasta kölin alitse jo muutaman kerran. Mitä sitä nyt tuollaiselta tuhnulta pitäisi kysyä ministerinimityksistä. SDP johtavana hallituspuolueena tekee mitä haluaa ja KEPU kuuntelee nöyränä.

    vasemmalle, punamullan suuntaan nyt ja jatkossakin niin miksi siihen pitäisi ruveta työntämään "kapulaa rattaaseen"?

    Viidennen kolonnan demaritko siellä on hädissään?

    Äänestä

  • Vai mitä pitää päätellä tästä:

    - Enemmän jämäkkyyttä pääministeriltä.-

    Luulen, että se vasemmistoagraarisosialisti Anneli olisi kehunut vuolaasti Heinäluoman viisautta. Matti sentään käyttäytyi kuin puoluejohtajalle sopii. Ei sen tule pyrkiä hyppimään aisan yli toisen puolueen reviirille, ei varsinkaan, jos aikoo olla ministeri myös tulevassa Heinäluoman hallituksessa.

    Äänestä

Kirjoituksesi tyylistä sen verran, ettei korhosmainen historiallisuus yhdistettynä ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen oikein sovi sinulle, sorry. Sinun kannattaisi tiukasti pysyä kommari-stalinisti-osastolla (mistä toki saimme nauttia tässäkin mainiossa avauksessasi).

Heinäluomasta sen verran, ettei työn ohella opiskelu tietenkään ole maailman ratkaisevin asia pätevyyttä mietittäessä. Sitkeydestä ja ahkeruudesta se toisaalta kertoo jotain. Monen älykkään ihmisen ongelma "titteliyhteiskunnassa" on se, että heidän kyvykkyytensä pyritään mitätöimään putken päästä valmistuneiden mitättömyyksien taholta. (Laaja muodollinen oppineisuus ei tietenkään ole myöskään mikään este korkealle kyvykkyydelle).

Äänestä

Kansa on tyhmyyksissään äänestänyt demareita, antaa kansan kärsiä!

Äänestä
  • Paremminkin niin, että osa kansaa tyhmyyksissään äänesti KEPUa ja koko kansa saa nyt kärsiä. Tätä se aina on ollut.

    Äänestä

  • vehhapulla kirjoitti:

    Paremminkin niin, että osa kansaa tyhmyyksissään äänesti KEPUa ja koko kansa saa nyt kärsiä. Tätä se aina on ollut.

    Olet näköjään kopioinut vitsini, mutta silti ymmärtänyt, että demokratiassa kaikki kärsii puolueista!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Hankin kesätöissä koulun ja opiskelun ohessa työelämän kokemuksia sillä samalla kuusikymmentäluvulla jolloin mm. Erkki Liikanen kaatoi teiniliiton ja suoritti toistaiseksi ainoa kunniallisen työuransa näytön kukkakaupan lähettinä Mikkelissä ollessaan noin 15 v.. . Saman kymmenluvun aikana tutustuin Tarja Halosen, Erkki Tuomiojan, Ilkka Taipaleen sekä monen muun stalinisti- kommunismistaan ylpeilleen julkiseen esiintymiseen, heidän riukkujaisiaan ja kiihotustilaisuuksiaan seuraten, ”Wanhan nurkilla” ja muuallakin, -toki eri puolelta pöytää olevana-, mutta silti lähes ”iho-tuntumalla”. Tunnen tuota joukkiota ja sen monia taitoja ja terrorismiin vivahtaneita temppuja heidän esiintyessään silloin ja sittemminkin proletariaatin vallankumouksen ja diktatuurin suulaina kaadereina, ja sitten jäljempänä sen johtotehtävissä kunnostautuen, edelleenkin.

Kesätyöpaikan saaminen oli helppoa, kun SAK ei ollut vielä säädättänyt pakkolakeja estämään halukkaitten työntekoa työantajien luontevaa työllistämistä, ja jolloin työantajat uskalsivat palkkata 15 v. poikia 6 h / vrk töihin tsuppamaan ja ties mitä sopivia duuneja tekemään.

Ajoin trukkia kolmena kesänä nuo loma-ajat, Tallbergilla ja sitten Koff'’illa..
Sain siis melko hyvän tuntuman varastoduuneihin ja duunareitten työoloihin, ja mikä tärkeintä tämän jutun mielipiteen kannalta, sain tilaisuuden tutustua uteliaana nuorukaisena trukkisuhareitten sielumaisemaan.

Olen siis eräänlainen asiantuntija, toki vähäisellä kokemuksella vaatimattoman tasoinen, mutta kuitenkin, arvioimaan miten tärkeä duuni, trukilla tavaroitten siirtely ja nostaminen, useimmin varastoissa suoritettavana työnä valmentaa tekijäänsä vaikkapa ministerin vaativiin tehtäviin.

Määritelmä:
Trukkisuharin maailmankuvassa ei ensisijaisesti esiinny VM-vastuuseen kehittäviä näkymiä. Myöskään ei varastotyön työelämässä kehity synergioita joista saisi perustaa vaikkapa VM:n postin kunniakkaaksi hoitamiseksi.

Jos trukkisuhari sitten niiltä jalansijoiltaan käytännön työelämästä siirtyy poliittiseen toimintaan ja erikoistuu vaikkapa ay-asiamiehen tehtäviin, saattaa hän kehittyä silloin ay-toiminnan ja poliittisen elämän asiantuntijaksi. Iltaoppikuolussa - lukiossa suoritettu yo-tutkinto antaa suorittajastaan myönteistä kuvaa.

Mutta: Sellaiseen urakehitykseen ei sisälly vihjettäkään vaativan VM:n tehtävien taitojen hallinnasta ja tehtävien kattavasta ymmärtämisestä.

Siksi ihmettelenkin ääneen pääministeri Matti Vanhasen "mykkyyttä ja nöyryyttä" asemassaan, kun hän mukinoitta suostui ottamaan hallitukseensa amatöörimäisiä harrastajia, joilla on ainoana ansionaan olla SDP-SAK:n jyrän eliittiä ja suosikkeja.

SAK:n kautta ay-toiminnan kenttätasoinen osaaja, uusi VM E. Heinäluoma vahvistettuna OIM:si nimitetyllä L. Luhtasella, jolta tyystin puuttuvat vaativan tehtävän perustietotaidot, jopa sen peruskoulutus, edustavat sen tasoista niukkuutta uskottavuudessa Vanhasen hallituksen uusina ministereinä, että . asialla on kielteinen vaikutus koko hallituksen uskottavuuteen. Seikka ei myöskään kohenna myönteistä kuvaa Matti Vanhasesta määrätietoisena johtajana eikä sellaisena jämäkkänä puoluejohtajana, jota uskon monen muunkin keskustalaisen jo todella huolissaan kaipaavan.


Sanon tässä ja nyt, Keskustan kannattajana ja puolestapuhujana:


Ei presidentinvaaleihin ja 2007 eduskuntavaaleihin mielestäni valmistauduta liputtamalla ainoata laadusta kertovana tavaramerkkinämme ehdotonta nöyryyttä SDP-SAK:n ylimmän tason kellokkaitten mielivaltaiselle ylikävelylle, kuten tässä Heinäluoman leiman saaneessa SDP:n vaalityön ja hallituksen saneerauksessa esiintyy.


Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu