Suomen talous romahtaisi ilman somaleita

rasismia vastaan

Rasistit haluavat ajaa kaikki somalimaahanmuuttajat pois, mutta eivät lainkaan ymmärrä mitä seurauksia sillä olisi. Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa, että somalit ovat suomen talouden selkäranka. Jos somalimaahanmuuttajat muuttaisivat pois suomesta, seurauksena olisi suuri talousromahdus. Somalit tulivat suomeen 90-luvun alussa, kun täällä vallitsi syvä lama. Välittömästi maahantulonsa jälkeen somalit alkoivat johtaa monia suomalaisia suuryrityksiä, jotka olivat ajautuneet konkurssin partaalle suomalaisten käsissä. Suurin näistä yrityksistä on tietysti nokia, jonka somalit pelastivat konkursilta.
Suomalaiset olivat hoitaneet nokiaa niin huonosti, että konkurssi oli hyvin lähellä. Somalit onnistuivat kuitenkin viime hetkellä estämään nokian ajautumisen konkurssiin. Somaleiden ansiosta nokiasta tuli muutamaa vuotta myöhemmin maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

Tästä suomalaisten pitäisi olla ikuisesti kiitollisia somalimaahanmuuttajille. Valitettavasti kovin harva suomalainen ymmärtää, kuinka paljon he ovat velkaa somaleille. Osittain tämän tietysti voi laittaa tietämättömyyden piikkiin, koska kovin harva suomalainen on tietoinen siitä, että somalit ovat nokian menestyksen takana.
Olen aikasemmin esittänyt keinoja asian korjaamiseksi.


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000075&posting=22000000010390374

Tietenkään tiedon lisääntyminenkään ei voi muuttaa typerimpien junttirasistien asenteita, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että suurin osa suomalaisista alkaa arvostamaan somaleita, kunhan ennakkoluulot katovat ja ihmiset tulevat tietoisiksi niistä suurista aikaansaannoksista, joita somalit ovat suomen hyväksi tehneet.

3

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huumoria

      Kirjoitit niin yliampuvan tekstin että se on liian
      selkeästi vitsi. Jos olisit oikeasti halunnut tuoda
      mielipiteitäsi esiin, olisi kannattanut välttää
      noita yliampumisia.

      No mutta kun vauhtiin pääsit niin kertoisitko
      että millä tavalla somalit ovat johtaneet
      suomalaisia yrityksiä ja ennenkaikkea sen että
      miten ne pelastivat Nokia konkurssilta ?

      • lisätieto

        Lisätieto todella kiinnostaisi, koska tähän päivää saakka olen ollut sitä mieltä että on suuri virhe ja vahinko päästää maahan ihmisiä,
        joilla on niin erilainen tausta. Siinä käy niin kuin nyt on käynyt, somalinuorukaiset eivät sovellu suomenoloihin vaan heistä tulee ryöstäjiä ja pahoinpitelijöitä.
        Eipä silti tappavathan ne eriheimolaiset toisiaan ihan urakalla siellä Afrikassakin.
        Afrikkalaisia kannattaa auttaa heidän omalla
        maaperällään eli Afrikassa. Tietysti täytyy vahtia siellä rehottavaa korrruptiota ettei rahat mene diktaattorille ja aseisiin.


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Komppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      2301
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      187
      1099
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      99
      973
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      385
      898
    5. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      811
    6. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      286
      802
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      62
      799
    8. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      789
    9. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      84
      763
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      723
    Aihe