Tässä istun keho kivusta paskana;
buranaa vai alkoholia?
Mieli kulkee viemäreissä (ei lohtua silläkään sarralla), silti tahdon olla onnellinen.
Miksi en voi nähdä syytä siihen miksi en ole onnellinen, onnetonkaan en ole.
Tekeekö arjesta tempautuminen onnelliseksi, vai elämänsä hyväksyminen sellaisenaan?
Tunnen jo itseni, mutta en muiden hyväksyntää, tarvitsenko sitä?
Kieltääkö edelleenkin tuomitseva, ei palkitseva kulttuurimme onnellisuuden ajaen loputtomaan oravanpyörään(ikävän ikiliikkuja)?
Tänään turvaudun jäätelöön, heipat!
buranaa vai alkoholia?
Mieli kulkee viemäreissä (ei lohtua silläkään sarralla), silti tahdon olla onnellinen.
Miksi en voi nähdä syytä siihen miksi en ole onnellinen, onnetonkaan en ole.
Tekeekö arjesta tempautuminen onnelliseksi, vai elämänsä hyväksyminen sellaisenaan?
Tunnen jo itseni, mutta en muiden hyväksyntää, tarvitsenko sitä?
Kieltääkö edelleenkin tuomitseva, ei palkitseva kulttuurimme onnellisuuden ajaen loputtomaan oravanpyörään(ikävän ikiliikkuja)?
Tänään turvaudun jäätelöön, heipat!
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Miksi en voi nähdä syytä siihen miksi en ole onnellinen, onnetonkaan en ole"
Eikö viestisi alkanut jotenkin onnettomasti? Tai sitten otin sen vain liian vakavasti.. tuon hetkellisen kivun siis.
"Tekeekö arjesta tempautuminen onnelliseksi, vai elämänsä hyväksyminen sellaisenaan?"
Elämänsä hyväksyminen sellaisenaan!!!
Itse inhoan vaihtelua (suurimmissa määrin siis), jopa niin paljon, että tulee huono olo siitä. Jos elämässä vaihtelevat asiat liikaa, niin eikö itse vaihteluunkin kyllästy? (Sitä olen miettinyt.. kokemusta ei tosin ole).
Tekstisi kuulostaa taiteelliselta ja luovalta. Tiedän, että tänne kirjoittaessa ei ole mitään väliä, onnistuuko vai ei (koska olonsa huojentaminen on se pääasia), mutta luulen vain etten itse osaisi kirjoittaa tuolla tavalla. Ellen sitten alkaisi matkia sua... ;)
Mitähän se on, onnellisuus ?
Hyvä tuo ikävän ikiliikkuja :) Sitähän tämä on, etsimme onnea, kokeilemme kaikenlaista, nykyisin on niin paljon mahdollisuuksia, missä se onni voisi piileksiä. Emmekä huomaa, että siinähän se on läsnä, ihan hiljaa vaan, vaatimattomana. Tajuamme sen vasta jälkikäteen, kun joudumme pysähtymään, kun olemme ehkä nääntyneitä etsimään .... Etsimisen sijasta voisimme olla onnellisia pienistä asioista ja voisimme yrittää tuottaa toisille onnea. Ehkä se onni ei olekaan huomisessa, tulevassa, joskus kyllä odottaminen on onnellisinta. Jos se on niin yksinkertaista vaan, että se on tässä päivässä.
En minäkään tiedä onnellisuuden salaisuutta, mutta luulen, että sitä juuri, elämän hyväksymistä, kuten sanoit. Ehkä sen salaisuus on omassa asenteessamme elämään.