Kommunistinen manifesti

Ahaa eli loppui äijjältä tila copy-pastelle, etkä huomannut jatkaa tekstiä siihen mihin se katkesi. Luettavaa kyllä on tuossa, ei siinä mitään. Ja muuten, jos kommunismi nousisi jossain vaiheessa valtaan esim. Euroopassa, itse ainakin liittyisin maanalaiseen vastarintaan jotka kävisivät sissisotaa kommareita vastaan, tehden esim. pommi-iskuja ja muita terroritekoja.

Näiden suhteiden poistamista porvaristo sanoo persoonallisuuden ja vapauden hävittämiseksi! Ja oikeinhan se on. Kysymys on tosiaankin porvaripersoonallisuuden, porvarillisen vapauden poistamisesta.

Vapaudella ymmärretään nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden vallitessa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.

Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muussakin vapausylvästelyssä, on jotakin järkeä ylipäänsä vain silloin, kun on kysymys kahlehditusta kaupustelusta, keskiajan orjuutetusta kaupunkilaisesta, mutta ei silloin, kun on kysymys kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistisesta lakkauttamisesta.

Te kauhistutte siitä, että me tahdomme lakkauttaa yksityisomistuksen. Mutta teidän nykyisessä yhteiskunnassanne on sen jäsenten yhdeksältä kymmenesosalta yksityisomaisuus poistettu: sitä on olemassa juuri sen vuoksi, että yhdeksällä kymmenesosalla ei sitä ole. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme lakkauttaa omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtava enemmistö on vailla omaisuutta.

Sanalla sanoen: te syytätte meitä siitä, että me tahdomme lakkauttaa teidän omistuksenne. Todellakin, sitä me tahdomme.

Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, Iyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, so. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen sanotte te, että persoona on hävitetty.

Te myönnätte siis, että te ette tarkoita persoonalla ketään muuta kuin porvaria, so. porvarillista omistajaa. Sellainen persoona on tosiaankin poistettava.

Kommunismi ei ota keneltäkään pois valtaa saada omakseen yhteiskunnallisia tuotteita, se poistaa vain vallan vieraan työn orjuuttamiseen tuon omistamisen avulla.

On väitetty, että kun yksityisomistus lakkautetaan, kaikki toiminta lakkaa ja yleinen laiskuus pääsee vallalle.

Sen mukaan olisi porvarillisen yhteiskunnan jo aikoja täytynyt tuhoutua laiskuuteen, sillä ne, jotka siinä tekevät työtä, eivät ansaitse, ja ne, jotka siinä ansaitsevat, eivät tee työtä. Koko tuossa väitteessä on vain toisin sanoin lausuttu se seikka. että niin pian kuin ei enää ole pääomaa, ei ole enää palkkatyötä.

Kaikki vastaväitteet aineellisten tuotteiden kommunistista omistamis ja tuotantotapaa vastaan on ulotettu myös henkisten tuotteiden omistamiseen ja tuotantoon. Samoin kuin luokkaomistuksen lakkauttaminen on porvarista samaa kuin itse tuotannon lakkauttaminen, on hänestä myös luokkasivistyksen lakkauttaminen samaa kuin yleensä kaiken sivistyksen lakkauttaminen.

Sivistys jonka menettämistä porvari valittaa, on tavattoman suurelle enemmistölle muuttumista koneeksi.

Mutta älkää kiistelkö kanssamme, kun sovellatte porvarillisen omistuksen poistamiseen omien porvarillisten vapaus, sivistys ja oikeus ym. käsitystenne mittaa. Teidän aatteennekin ovat porvarillisten tuotanto ja omistussuhteiden tuotteita, samoin kuin teidän oikeutenne on vain laiksi korotettu luokkanne tahto, jonka sisältö riippuu teidän luokkanne aineellisista elämänehdoista.

Se pyyteellinen käsitys, joka saa teidät muuttamaan tuotanto ja omistussuhteenne historiallisista, tuotannon kehittyessä ohimenevistä suhteista ikuisiksi luonnon ja järjen laeiksi, on teillä yhteinen kaikkien perikatoon joutuneiden hallitsevien luokkien kanssa. Minkä te käsitätte antiikin omistuksesta, minkä te käsitätte feodaalisesta omistuksesta, sitä te ette enää käsitä, kun tulee puhe porvarillisesta omistuksesta.

Perheen hävittäminen! Äärimmäiset radikaalitkin kiivastuvat tästä kommunistien häpeällisestä aikeesta.

Mihin nykyinen porvarillinen perhe perustuu? Pääomaan, yksityistuloihin. Täydellisesti kehittyneenä se on olemassa vain porvaristoa varten; mutta täydennyksenään sillä on proletaarien pakollinen perheettömyys ja julkinen prostituutio.

Porvarillinen perhe katoaa luonnollisesti tämän sen täydennyksen katoamisen mukana, ja molemmat häviävät pääoman häviämisen mukana.

Syytättekö meitä siitä, että me tahdomme poistaa lasten riistämisen, jota vanhemmat harjoittavat? Myönnämme syyllisyytemme tähän rikokseen.

Te väitätte, että me asettaessamme kotikasvatuksen sijaan yhteiskunnallisen kasvatuksen tahdomme hävittää kaikkein hellimmät inhimilliset suhteet.

Mutta eikö yhteiskunta määrää teidänkin kasvatustanne? Eivätkö sitä määrää yhteiskunnalliset suhteet, joiden puitteissa te kasvatuksen suoritatte, yhteiskunnan välitön tai välillinen puuttuminen siihen koulun jne. kautta? Kommunistit eivät ole keksineet yhteiskunnan vaikutusta kasvatukseen; he vain muuttavat kasvatuksen luonteen, he tempaavat sen irti hallitsevan luokan vaikutuksen alaisuudesta.

Porvarilliset lauseparret perheestä ja kasvatuksesta, vanhempien ja lasten hellästä suhteesta käyvät sitä tympäisevämmiksi, mitä enemmän kaikki proletaarien perhesiteet suurteollisuuden kehittymisen seurauksena revitään rikki ja lapsista tehdään pelkkiä kauppaesineitä ja työkaluja.

Mutta te kommunistit tahdotte saada aikaan vaimojen yhteisyyden, koko porvaristo huutaa meille yhtenä kuorona.

Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotannonvälineen. Hän luulee, että tuotannonvälineet aiotaan antaa yhteiseen käyttöön, eikä luonnollisesti voi muuta ajatella kuin että se tulee myöskin vaimojen osaksi.

Hän ei aavista, että kysymys on juuri naisen kohottamisesta pelkän tuotannonvälineen asemasta. Muuten ei ole mitään naurettavampaa kuin porvariemme korkean siveellinen kauhistus kommunistien muka tahtoman virallisen vaimojen yhteisyyden johdosta. Kommunistien ei tarvitse saattaa voimaan vaimojen yhteisyyttä-se on melkein aina ollut olemassa.

Porvarimme, tyytymättä siihen, että heidän käytettävissään ovat heidän työläistensä vaimot ja tyttäret, puhumattakaan julkisesta prostituutiosta pitävät päähuvituksenaan vietellä toistensa aviovaimoja.

Porvarillinen avioliitto on todellisuudessa aviovaimojen yhteisyyttä. Kommunisteja voitaisiin korkeintaan syyttää siitä, että he ulkokultaisesti salatun vaimojen yhteisyyden tilalle tahtoisivat asettaa julkisen, avoimen. Mutta onhan itsestään selvää, että nykyisten tuotantosuhteiden poistamisen mukana katoaa myös siitä johtuva vaimojen yhteisyys, so. virallinen ja epävirallinen prostituutio.

Kommunisteja on edelleen syytetty siitä, että he tahtovat lakkauttaa isänmaan ja kansallisuuden.

Työläisillä ei ole isänmaata. Heiltä ei voida ottaa sitä, mitä heillä ei ole. Kun proletariaatin lähinnä täytyy vallata itselleen valtiollinen valta, kohottaa itsensä kansalliseksi luokaksi, muodostua kansakunnaksi, se on itsekin vielä kansallinen vaikka ei suinkaan siinä mielessä kuin porvaristo käsittää.

Kansojen kansalliset eroavuudet ja vastakohtaisuudet häviävät yhä enemmän jo porvariston kehittyessä, kauppavap au den , maailmanmarkkinoiden, teollisuustuotannon ja sitä vastaavien elinehtojen samankaltaisuuden mukana.

Proletariaatin valta jouduttaa niiden häviämistä. Yhteinen toiminta, ainakin sivistysmaiden kesken, on proletariaatin vapautuksen ensimmäisiä ehtoja.

Sikäli kuin yksilön harjoittama toisen yksilön riisto hävitetään, häviää myöskin kansakunnan harjoittama toisen kansakunnan riisto.

Luokkien vastakohtaisuuden hävitessä kansakunnan sisällä häviää myöskin kansakuntien vihamielinen asennoituminen toisiinsa.

Uskonnolliselta, filosofiselta ja yleensä ideologisilta näkökannoilta nostetut syytökset kommunisteja vastaan eivät ansaitse perinpohjaisempaa käsittelyä.

Tarvitaanko syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että ihmisten elinehtojen, yhteiskunnallisten suhteiden, heidän yhteiskunnallisen olemisensa mukana myöskin heidän käsityksensä, katsomuksensa ja käsitteensä muuttuvat; sanalla sanoen heidän tietoisuutensa?

Mitä muuta aatteiden historia todistaa, kuin että henkinen tuotanto muuttaa muotoaan aineellisen tuotannon mukana? Jokaisen aikakauden vallitsevina aatteina ovat aina olleet vain hallitsevan luokan aatteet.

Puhutaan aatteista, jotka vallankumouksellistavat koko yhteiskunnan; tällä ilmaistaan vain se tosiasia, että vanhan yhteiskunnan sisällä ovat muodostuneet uuden ainekset, että vanhojen elinehtojen murentuessa tapahtuu samalla vanhojen aatteiden murentuminen.

Kun vanha maailma oli häviämässä, voitti kristinusko vanhat uskonnot. Kun kristilliset aatteet 18:nnella vuosisadalla joutuivat alakynteen valistusaatteiden rynnistäessä, feodaalinen yhteiskunta taisteli elämästä ja kuolemasta siihen aikaan vallankumouksellista porvaristoa vastaan. Omantunnon ja uskonnonvapauden aatteet ilmaisivat omantunnon alalla vain vapaan kilpailun herruutta.

"Mutta", sanotaan, "uskonnolliset, moraaliset, filosofiset, poliittiset, oikeus ym. aatteet ovat tosin muuttuneet historiallisen kehityksen varrella. Uskonto, moraali, filosofia, politiikka, oikeus ovat aina säilyneet tässä muutoksessa.

On sitäpaitsi ikuisia totuuksia, kuten vapaus, oikeudenmukaisuus jne., jotka ovat yhteisiä kaikille yhteiskunnallisille oloille. Mutta kommunismi poistaa ikuiset totuudet, se poistaa uskonnon, moraalin, sen sijaan että uudistaisi ne; se on siis ristiriidassa kaiken tähänastisen historiallisen kehityksen kanssa."

Mistä tässä syytöksessä on oikeastaan kysymys? Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on liikkunut luokkavastakohdissa, jotka eri aikakausina ovat muodostuneet erilaisiksi.

Mutta ovatpa ne saaneet minkälaisia muotoja hyvänsä, yhteisenä tosiasiana kaikille menneille vuosisadoille on ollut yhteiskunnan toisen osan harjoittama toisen osan riistäminen. Sen vuoksi ei ole ihme, että kaikkien vuosisatojen yhteiskunnallinen tietoisuus, kaikesta moninaisuudestaan huolimatta, on ilmennyt tietyissä muodoissa, sellaisissa muodoissa-tietoisuusmuodoissa-jotka häviävät täydellisesti vasta sitten, kun luokkavastakohtaisuus kokonaan häviää.

Kommunistinen vallankumous on menneisyydeltä perittyjen omistussuhteiden kaikkein perinpohjaisinta murtamista; ei ole ihme, että se kehityskulussaan tekee mitä perinpohjaisimman pesäeron menneisyydeltä perityistä aatteista.

Mutta jättäkäämme porvariston tekemät syytökset kommunismia vastaan.

Näimme jo edellä, että ensimmäisenä askeleena työväen vallankumouksessa on proletariaatin nouseminen hallitsevaksi luokaksi, demokratian valloittaminen.

Proletariaatti käyttää poliittista herruuttaan ottaakseen vähitellen pois porvaristolta pääoman, keskittääkseen kaikki tuotannonvälineet valtion, so. hallitsevaksi luokaksi järjestyneen proletariaatin haltuun ja lisätäkseen mahdollisimman nopeasti tuotantovoimien määrää.

Luonnollisesti tämä voi aluksi tapahtua vain käymällä despoottisesti käsiksi omistusoikeuteen ja porvarillisiin tuotantosuhteisiin, siis toimenpitein, jotka näyttävät taloudellisesti riittämättömiltä ja kestämättömiltä, mutta jotka liikkeen edelleen kehittyessä vaihtuvat täydellisempiin muotoihin ja ovat välttämättömiä keinoja koko tuotantotavan mullistamiseen.

Nämä toimenpiteet tulevat luonnollisesti olemaan erilaisia eri maissa.

Edistyneimmissä maissa voidaan kuitenkin melko yleisesti soveltaa seuraavia toimenpiteitä:

Maaomaisuuden pakkoluovutus ja maankoron käyttäminen valtion menoihin.
Voimakkaasti asteittain ylenevä verotus.
Perintöoikeuden lakkauttaminen.
Kaikkien ulkomaille siirtyneiden ja kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.
Luoton keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.
Koko liikenteen keskittäminen valtion käsiin.
Valtion tehtaiden ja tuotantokaluston lisääminen, maan raivaaminen viljelykseen ja maiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti.
Samanlainen työvelvollisuus kaikille, teollisuusarmeijan järjestäminen varsinkin maanviljelystä varten.
Maanviljelyksen ja teollisuuden harjoittamisen yhdistäminen; vaikuttaminen siihen suuntaan, että kaupungin ja maaseudun välinen vastakohtaisuus tulee vähitellen poistetuksi.
Kaikkien lasten yhteiskunnallinen maksuton kasvatus. Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan. Kasvatuksen yhdistäminen aineelliseen tuotantoon jne.
Kun luokkaeroavuudet kehityksen edistyessä ovat hävinneet ja kaikki tuotanto keskittynyt yksilöiden muodostaman yhteenliittymän käsiin, julkinen valta kadottaa valtiollisen luonteen. Valtiollinen valta varsinaisessa merkityksessään on toisen luokan järjestettyä väkivaltaa toisen luokan sortamiseksi. Kun proletariaatti taistelussa porvaristoa vastaan väistämättä yhtyy luokaksi, kun se vallankumouksen kautta tekee itsensä hallitsevaksi luokaksi ja hallitsevana luokkana väkivaltaisesti poistaa vanhat tuotantosuhteet, se poistaa näiden tuotantosuhteiden mukana olemassaolon edellytykset luokkavastakohtaisuudelta ja myös luokilta yleensä ja samalla oman valtansa luokkavaltana.

Vanhan porvarillisen luokkiin ja luokkavastakohtiin perustuvan yhteiskunnan sijaan tulee yhteisö, jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytyksenä

III Sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus

1. TAANTUMUKSELLINEN SOSIALISMI
a) Feodaalinen sosialismi
Ranskan ja Englannin ylimystöllä oli historiallisen asemansa mukaisesti kutsumuksena herjauskirjasten kirjoittaminen nykyaikaista porvarillista yhteiskuntaa vastaan. Heinäkuun vallankumouksessa Ranskassa vuonna 1830 ja uudistusliikkeessä Englannin vihattu nousukas oli sen vielä kerran nujertanut. Vakavasta poliittisesta taistelusta ei voinut enää olla puhettakaan. Sille jäi vain kirjallinen taistelu. Mutta kirjallisuudenkin alalla restauraatioajan vanhat puheenparret olivat käyneet mahdottomiksi. Herättääkseen myötätuntoa ylimystön täytyi näennäisesti jättää syrjään omat etunsa ja laatia syytöskirjelmänsä porvaristoa vastaan vain riistetyn työväenluokan edun nimessä. Se hankki itselleen tyydytystä saadessaan laulaa häväistyslauluja uudesta vallanpitäjästään ja kuiskutella korvaan enemmän tai vähemmän onnettomuutta uhkaavia ennustuksia.

Tällä tavalla syntyi feodaalinen sosialismi, puolittain valitusvirtenä, puolittain herjauskirjoituksena, puolittain kaikuna menneisyydestä, puolittain tulevaisuuden uhkana, osuen joskus suoraan porvariston sydämeen katkeralla, henkevän purevalla arvostelulla, mutta tehden aina koomisen vaikutuksen ollessaan täysin kykenemätön ymmärtämään nykyajan historian kulkua.

Saadakseen kansan mukaansa ylimykset heiluttivat lippuna proletaarista kerjäläispussia. Mutta joka kerta kun kansa heitä seurasi, se näki heidän takamuksissaan vanhat feodaaliset vaakunat ja juoksi tiehensä äänekkäästi ja epäkunnioittavasti nauraen.

Tuota näytelmää esittivät osa Ranskan legitimistejä ja "nuori Englanti".

Kun feodaalit todistelevat, että heidän riistotapansa oli toisenlaista kuin porvarillinen riisto, he unohtavat vain sen, että he riistivät aivan toisenlaisten ja nyt jo aikansa eläneiden olosuhteiden ja edellytysten vallitessa. Kun he todistelevat, että heidän valtakaudellaan ei ollut nykyaikaista proletariaattia, he unohtavat vain sen, että nykyaikainen porvaristo oli juuri heidän yhteiskuntajärjestelmänsä välttämätön vesa.

He muuten salaavat niin vähän arvostelunsa taantumuksellista luonnetta, että heidän pääsyytöksenään porvaristoa vastaan onkin juuri se, että tämän hallitessa kehittyy luokka, joka on räjäyttävä ilmaan koko vanhan yhteiskuntajärjestelmän.

He syyttävät porvaristoa paljon enemmän siitä, että se synnyttää vallankumouksellisen proletariaatin, kuin siitä, että se yleensä synnyttää proletariaatin.

Käytännön politiikassa he ottavat sen vuoksi osaa kaikkiin väkivaltatoimenpiteisiin työväenluokkaa vastaan, ja tavallisessa elämässä, kaikista mahtipontisista korulauseistaan huolimatta, he ovat valmiit tilaisuuden tullen poimimaan kultaisia omenoita ja vaihtamaan uskollisuuden, rakkauden ja kunnian kaupankäyntiin lampaanvillalla, juurikkailla ja viinalla.

Samoin kuin pappi aina kulki käsi kädessä feodaaliherran kanssa, samoin pappissosialismi tekee feodaalisen sosialismin kanssa.

Mikään ei ole helpompaa kuin antaa sosialistinen pintaväri kristilliselle asketismille. Eikö kristinusko ole myös intoillut yksityisomaisuutta, avioliittoa, valtiota vastaan? Eikö se niiden tilalle ole saarnannut hyväntekeväisyyttä ja kerjuuta, naimattomuutta ja lihan kuolettamista, luostarielämää ja kirkkoa? Kristillinen sosialismi on vain se vihkivesi, jolla pappi siunaa ylimyksen kiukun.

b) Pikkuporvarillinen sosialismi
Feodaaliylimystö ei ole ainoa luokka, jonka porvaristo on kukistanut ja jonka elämänedellytykset nykyisessä porvarillisessa yhteiskunnassa ovat surkastuneet ja hävinneet. Keskiaikainen kaupunkilaisporvaristo ja pientilallissääty olivat nykyaikaisen porvariston edeltäjiä. Teollisesti ja kaupallisesti vähemmän kehittyneissä maissa tämä luokka vielä elää kituuttaa nousevan porvariston rinnalla.

Maissa joissa nykyaikainen sivistys on kehittynyt, on muodostunut ja muodostuu alati uudelleen porvarillisen yhteiskunnan täydentävänä osana uutta pikkuporvaristoa, joka häilyy proletariaatin ja porvariston välillä. Mutta kilpailu syöksee alituisesti tämän luokan jäseniä proletariaatin riveihin, ja he alkavat jo nähdä sen hetken lähenevän, jolloin he suurteollisuuden kehittyessä nykyaikaisen yhteiskunnan itsenäisenä osana kokonaan häviävät ja heidän tilalleen kaupassa, teollisuudessa ja maanviljelyksessä tulevat työnjohtajat ja kaskylaiset.

Ranskan kaltaisissa maissa, missä talonpoikaisluokkaa on runsaasti yli puolet väestöstä, oli luonnollista, että kirjailijat, jotka esiintyivät proletariaatin puolesta porvaristoa vastaan, käyttivät porvarillista järjestelmää arvostellessaan pikkuporvarin ja pientilallisen mittapuuta ja puolustivat työväen asiaa pikkuporvariston kannalta. Näin muodostui pikkuporvarillinen sosialismi. Sismondi on tämän kirjallisuuden päämies ei vain Ranskassa, vaan myös Englannissa.

Tämä sosialismi eritteli hyvin teräväkatseisesti nykyaikaisissa tuotantosuhteissa ilmenevät ristiriidat. Se paljasti talousoppineiden ulkokultaiset kaunistelut. Se osoitti kumoamattomasti koneellisen tuotannon ja työnjaon tuhoisat vaikutukset pääomien ja maaomaisuuden keskittymisen, liikatuotannon, pulat, pikkuporvariston ja pientilallisten väistämättömän perikadon, proletariaatin kurjuuden, tuotannon anarkian, räikeät epäsuhteet rikkauden jakautumisessa, kansakuntien välisen teollisen hävityssodan, vanhojen tapojen, vanhojen perhesuhteiden ja vanhojen kansallisuuksien häviämisen.

Myönteiseltä sisällöltään tämä sosialismi tahtoo kuitenkin joko palauttaa käyttöön vanhat tuotannon ja vaihdonvälineet ja niiden mukana vanhat omistussuhteet ja vanhan yhteiskunnan tai se tahtoo väkisin ahtaa nykyaikaiset tuotannon ja vaihdonvälineet vanhojen omistussuhteiden puitteisiin, jotka ne olivat jo murtaneet ja jotka oli murrettava. Kummassakin tapauksessa se on samalla kertaa sekä taantumuksellista että utopistista. Ammattikuntalaitos teollisuuden alalla ja patriarkaalinen maatalous, siinä ovat sen viimeiset sanat.

Edelleen kehittyessään tämä suunta on surkastunut viheliäiseksi pohmeloksi.

c) Saksalainen eli "todellinen" sosialismi
Ranskan sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus, joka syntyi vallassa olevan porvariston sorron alaisena ja on tätä valtaa vastaan käydyn taistelun kirjallinen ilmaisu, levisi Saksaan aikana, jolloin porvaristo siellä vasta aloitti taistelunsa feodaalista rajatonta yksinvaltaa vastaan.

Saksalaiset filosofit, puolifilosofit ja kaunosielut tarttuivat ahnaasti tähän kirjallisuuteen, mutta unohtivat vain, että noiden kirjoitusten vaeltaessa Ranskasta Saksaan sinne eivät samalla siirtyneetkään Ranskassa vallitsevat olosuhteet. Saksalaisissa olosuhteissa ranskalainen kirjallisuus kadotti kaiken suoranaisesti käytännöllisen merkityksensä ja sai puhtaasti kirjallisen muodon. Sen täytyi pakostakin näyttää vain joutavalta järkeilemiseltä todellisesta yhteiskunnasta, ihmisolemuksen toteutumisesta. Niinpä Ranskan ensimmäisen vallankumouksen vaatimuksilla oli 18:nnen vuosisadan saksalaisille filosofeille merkitystä vain ylipäänsä "käytännöllisen järjen" vaatimuksina, ja Ranskan vallankumouksellisen porvariston tahdonilmaukset merkitsivät heidän silmissään puhtaan tahdon lakeja, sellaisena kuin sen tulee olla, todella inhimillisen tahdon lakeja.

Ainoa mitä saksalaiset kirjailijat tekivät oli se, että he saattoivat uusia ranskalaisia aatteita sopusointuun vanhan filosofisen omantuntonsa kanssa tai pikemminkin omaksuivat omalta filosofiselta kannaltaan ranskalaisia aatteita.

Tämä omaksuminen tapahtui samalla tavalla kuin yleensä omaksutaan vieras kieli, kääntämällä.

On tunnettua, miten munkit kirjoittivat vanhan pakanuusajan klassisia teoksia sisältävien käsikirjoitusten tekstin päälle typeriä katolisia pyhimystaruja. Saksalaiset kirjailijat menettelivät epäpyhään ranskalaiseen kirjallisuuteen nähden aivan päinvastoin. He kirjoittivat omaa filosofista hölynpölyään ranskalaisen alkutekstin perään. Esimerkiksi rahasuhteiden ranskalaisen arvostelun perään he kirjoittivat "inhimillisen olemuksen luovutus" ja porvarivaltion ranskalaisen arvostelun perään he kirjoittivat "abstraktisesti yleisen herruuden poistaminen" jne.

Tätä filosofisten lauseparsiensa sotkemista ranskalaisten teorioiden sekaan he nimittivät "teon filosofiaksi", "todelliseksi sosialismiksi", "saksalaiseksi sosialismin tieteeksi", "sosialismin filosofiseksi perusteluksi" jne.

Ranskalaiselta sosialistiskommunistiselta kirjallisuudelta riistettiin siten kerta kaikkiaan sen miehuus. Ja kun se saksalaisen kädessä lakkasi ilmaisemasta luokan taistelua toista vastaan, saksalainen oli siinä käsityksessä, että hän oli voittanut "ranskalaisen yksipuolisuuden", puolustanut todellisten tarpeiden asemesta totuuden tarvetta ja proletariaatin etujen asemesta inhimillisen olemuksen, yleensä ihmisen etuja, ihmisen, joka ei kuulu mihinkään luokkaan eikä ylipäänsä ole olemassa todellisuudessa, vaan filosofisten kuvitelmien utumaailmoissa.

Tämä saksalainen sosialismi, joka otti kömpelöt kouluharjoituksensa niin vakavalta ja juhlalliselta kannalta ja niin kerskailevasti toitotti niitä kaikkien tiettäväksi, kadotti kuitenkin vähitellen pedanttisen viattomuutensa.

Saksan, varsinkin Preussin porvariston taistelu feodaaleja ja rajatonta kuningasvaltaa vastaan, sanalla sanoen vapaamielinen liike, muuttui vakavammaksi.

"Todelliselle" sosialismille oli siten tarjoutunut tuo niin toivottu tilaisuus asettaa poliittista liikettä vastaan sosialistiset vaatimukset, singota perinteellinen pannajulistus liberalismia vastaan, edustusvaltiota vastaan, porvarillista kilpailua, porvarillista painovapautta, porvarillista oikeutta, porvarillista vapautta ja yhdenvertaisuutta vastaan ja saarnata kansalle, että sillä ei ole tässä porvarillisessa liikkeessä mitään voitettavana, vaan päinvastoin kaikki menetettävänä. Saksalainen sosialismi unohti parahiksi, että ranskalainen arvostelu, jonka hengetöntä kaikua se oli, edellytti nykyaikaista porvarillista yhteiskuntaa sitä vastaavine aineellisine elinehtoineen ja sen mukaista valtiomuotoa-kaikkia niitä edellytyksiä, joiden valloittamisesta Saksassa vasta oli kysymys.

Se palveli yksinvaltaisia Saksan hallituksia ja niiden seurajoukkona olleita pappeja, koulumestareita, maajunkkereita ja virkaherroja toivottuna pelättimenä uhkaavasti ylöspäin pyrkivää porvaristoa vastaan.

Se oli makeahkoa täydennystä niihin karvaisiin piiskaniskuihin ja pyssynluoteihin, joilla nuo samat hallitukset käsittelivät Saksan työläisten kapinoita.

Kun "todellisesta" sosialismista tuli näin hallitusten käsissä ase Saksan porvaristoa vastaan, se edusti myös välittömästi taantumuksellisia etuja, Saksan keskiaikaisen kaupunkilaisporvariston etuja.
Saksassa muodostaa 16:nnelta vuosisadalta periytynyt ja niistä ajoista alkaen eri muodoissa yhä uudelleen ilmaantuva pikkuporvaristo olevien olojen varsinaisen yhteiskunnallisen perustan.

Sen säilyminen on samaa kuin Saksassa vallitsevien olojen säilyminen. Porvariston teollisen ja poliittisen herruuden taholta se pelkää varmaa perikatoaan, toisaalta pääoman keskittymisen johdosta, toisaalta vallankumouksellisen proletariaatin ilmaantumisen johdosta. "Todellinen" sosialismi näytti sen mielestä lyövän molemmat kärpäset yhdellä iskulla. Ja se levisi kuin kulkutauti.

Tämä mietiskelyn hämähäkinverkosta kudottu, kaunosieluisin puheenparsin kukitettu, hellän tunteellisuuden vuodatuksilla kyllästetty ylellinen vaippa, johon saksalaiset sosialistit verhosivat pari laihaa "ikuista totuuttaan", vain lisäsi heidän tavaransa menekkiä tuon yleisön keskuudessa.

Omasta puolestaan saksalainen sosialismi tunsi yhä suuremmassa määrin kutsumuksekseen olla tämän pikkuporvariston korkealentoinen edustaja.

Se julisti Saksan kansakunnan normaalikansakunnaksi ja saksalaisen poroporvarin normaali-ihmiseksi. Se antoi tämän normaaliihmisen jokaiselle halpamaisuudelle salatun, ylevän sosialistisen tarkoituksen, mikä merkitsi sen vastakohtaa. Viimeisenä johtopäätöksenään se esiintyi avoimesti "raa'asti hävittävää" kommunismin suuntaa vastaan ja julisti, että se itse on ylevän puolueettomana kaikkien luokkataistelujen yläpuolella. Muutamaa varsin harvaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki sosialistisen ja kommunistisen kirjallisuuden nimellä Saksassa liikkeellä oleva kirjallisuus kuuluu tämän likaisen, tympäisevän kirjallisuuden piiriin.

2. KONSERVATIIVINEN ELI PORVARISSOSIALISMI
Osa porvaristoa haluaa poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia turvatakseen porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon.

Tähän joukkoon kuuluu taloustieteilijöitä, ihmisystäviä, inhimillisyyden saarnaajia, työtätekevien luokkien aseman parantajia, hyväntekeväisyyden harjoittajia, eläinrääkkäyksen vastustajia, kohtuudenseurain perustajia, kaikenlaisia mitä kirjavimman laatuisia nurkkauudistusten harrastajia. Onpa tämä porvarissosialismi muovattu kokonaisiksi oppijärjestelmiksikin.

Esimerkkinä mainitsemme Proudhonin teoksen "Kurjuuden filosofia".

Sosialistiset porvarit tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan elämänedellytykset, mutta ilman niistä väistämättä johtuvia taisteluja ja vaaroja. He tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan, mutta ilman sitä kumouksellistuttavia ja hajottavia aineksia. He tahtovat porvariston ilman proletariaattia. Porvaristo luonnollisesti kuvittelee parhaaksi sen maailman, jossa se hallitsee. Porvarissosialismi muokkaa tämän lohdullisen kuvitelman enemmän tai vähemmän eheäksi järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan järjestelmiään ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, se vaatii oikeastaan vain sitä , että proletariaatti pysähtyisi nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.

Tämän sosialismin toinen, vähemmän järjestelmällinen mutta käytännöllisempi muoto yritti saattaa työväenluokalle vastenmieliseksi kaiken vallankumouksellisen liikkeen todistelemalla, että ei mikään valtiollinen muutos. vaan ainostaan aineellisten elämänehtojen, taloudellisten olosuhteiden muutos voi olla sille hyödyksi. Mutta aineellisten elämänehtojen muutoksella tämä sosialismi ei suinkaan ymmärrä porvarillisten tuotantosuhteiden poistamista, mikä on mahdollista vain vallankumoustietä, vaan hallinnollisia parannuksia, jotka tapahtuvat näiden tuotantosuhteiden pohjalla eivätkä siis tuo muutosta pääoman ja palkkatyön väliseen suhteeseen, vaan parhaassa tapauksessa vähentävät porvaristolta sen vallanpidosta johtuvia kustannuksia ja yksinkertaistavat sen valtiontaloutta.

Aidoimman ilmauksensa porvarissosialismi saa vasta silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.

Vapaa kauppa! työtätekevän luokan hyväksi; suojelustullit! työtätekevän luokan hyväksi; vankisellit! työtätekevän luokan hyväksi: se on porvarissosialismin viimeinen, ainoa todeksi tarkoitettu sana.

Porvariston sosialismi on juuri siinä väitteessä, että porvari on porvari -- työväenluokan hyväksi.

3. KRIITTISUTOPISTINEN SOSIALISMI JA KOMMUNISMI
Emme puhu tässä siitä kirjallisuudesta, joka kaikissa uuden ajan suurissa vallankumouksissa on ilmaissut proletariaatin vaatimaksia (Babeufin teokset ym.).

Proletariaatin ensimmäiset yritykset saada yleisen kuohunnan aikana, feodaalisen yhteiskunnan kukistamisen kaudella, välittömästi toteutetuksi omat luokkaetunsa epäonnistuivat välttämättömyyden pakosta, koska proletariaatti itse oli vielä kehittymätöntä ja koska vielä puuttuivat sen vapautuksen aineelliset ehdot, jotka ovatkin vasta porvarillisen aikakauden tuote. Vallankumouksellinen kirjallisuus, joka syntyi näiden proletariaatin ensimmäisten liikkeiden mukana, on sisällöltään väistämättä taantumuksellista. Se opettaa yleistä asketismia ja karkeata tasanjakoa.

Varsinaisesti sosialistiset ja kommunistiset järjestelmät, SaintSimonin, Fourierin, Owenin ym. järjestelmät, ilmaantuivat proletariaatin ja porvariston välisen taistelun ensimmäisellä kehittymättömällä kaudella, jota olemme edellä kuvanneet (ks. "Porvaristo ja proletariaatti").

Näiden järjestelmien keksijät näkevät kyllä luokkien vastakohtaisuuden samoin kuin vallitsevassa yhteiskunnassa itsessään olevien hajottavien ainesten vaikutuksen. Mutta he eivät huomaa proletariaatin taholla mitään historiallista omatoimisuutta, mitään sille ominaista poliittista liikettä.

Kun luokkavastakohtaisuuden kehittyminen käy yhtä jalkaa teollisuuden kehityksen kanssa, eivät he myöskään löydä proletariaatin vapautuksen aineellisia edellytyksiä, vaan etsivät yhteiskuntatiedettä, yhteiskunnallisia lakeja, jotka voisivat luoda nämä edellytykset.

Yhteiskunnallisen toiminnan tilalle täytyy tulla heidän henkilökohtainen keksivä toimintansa, vapautuksen historiallisten edellytysten tilalle mielikuvitukselliset edellytykset, proletariaatin vähitellen tapahtuvan luokaksi järjestymisen tilalle heidän keksimällä keksimänsä yhteiskuntajärjestys. Tuleva maailmanhistoria hupenee heillä heidän yhteiskuntasuunnitelmiensa propagandaksi ja niiden käytännölliseksi toteuttamiseksi.

He ovat kyllä tietoisia siitä, että he suunnitelmissaan puolustavat pääasiallisesti työväenluokan etuja yhteiskunnan eniten kärsivänä luokkana. Vain tällaisena eniten kärsivänä luokkana proletariaatti onkin heille olemassa.

Luokkataistelun kehittymätön muoto samoin kuin heidän oma asemansa saattavat heidät kuitenkin luulemaan olevansa korkealla tuon luokkavastakohdan yläpuolella. He tahtovat parantua yhteiskunnan kaikkien jäsenten asemaa, parhaassakin asemassa olevien. He vetoavat sen vuoksi lakkaamatta koko yhteiskuntaan ilman erotusta, vieläpä mieluummin hallitsevaan luokkaan. Tarvitsee vain ymmärtää heidän järjestelmänsä tunnustaakseen sen parhaan mahdollisen yhteiskunnan parhaaksi mahdolliseksi suunnitelmaksi.

He hylkäävät sen vuoksi kaiken poliittisen, erittäinkin kai ken vallankumouksellisen toiminnan, he tahtovat saavuttaa päämääränsä rauhallista tietä ja yrittävät pienillä, tietenkin epäonnistuvilla kokeilla, esimerkin voimalla aukoa uraa uudelle yhteiskunnalliselle evankeliumille.

Tämä mielikuvituksellinen esitys tulevaisuuden yhteiskunnasta syntyy aikana, jolloin proletariaatti on vielä perin kehittymätön ja siksi vielä käsittää omankin asemansa mielikuvituksellisesti, se syntyy proletariaatin ensimmäisistä aavistuksenomaisista pyrkimyksistä yhteiskunnan yleiseen uudistamiseen.

Mutta sosialistisissa ja kommunistisissa teoksissa on arvosteleviakin aineksia. Ne käyvät kaikkien nykyisen yhteiskunnan perustuksien kimppuun. Ne ovat sen vuoksi antaneet mitä arvokkainta aineistoa työläisten valistamiseksi. Niiden myönteiset lausunnot tulevasta yhteiskunnasta esimerkiksi kaupungin ja maaseudun välisen vastakkaisuuden, perheen, yksityisansion ja palkkatyön poistamisesta, yhteiskunnallisen sopusoinnun julistamisesta, valtion muuttamisesta pelkäksi tuotannon hallinnoksi -- kaikki nämä lausunnot ilmaisevat vain sen luokkavastakohdan katoamista, joka vasta juuri alkaa kehittyä ja jonka he tuntevat vasta sen ensimmäisessä muodottomassa epämääräisyydessä. Sen vuoksi näillä väittämillä on vielä aivan utopistinen luonne.

Kriittisutopistisen sosialismin ja kommunismin merkitys on kääntäen verrannollinen historialliseen kehitykseen. Samassa määrässä kuin luokkataistelu kehittyy ja saa yhä selvemmät muodot, tuo mielikuvituksellinen pyrkimys asettua sen yläpuolelle, tuo mielikuvituksellinen taistelu sitä vastaan menettää kaiken käytännöllisen arvonsa ja kaiken teoreettisen oikeutuksensa. Tästä johtuu, että vaikka näiden järjestelmien perustajat olivatkin monessa suhteessa vallankumouksellisia, heidän oppilaansa ovat aina muodostaneet taantumuksellisia lahkokuntia. He pitävät

Siitä onkin jo yli 30 vuotta kun luin Kommunistisen Manifestin. Sen elähdyttävyydestä huolimatta, ei minusta koskaan sitten tullut kunnollista kommunistia, koska vaikka teoria on hieno, sen käytännön sovellukset ovat, ainakin toistaiseksi, olleet hiukan kyseenalaisia.

Manifesti oli huikeasta aikaansa edellä - vasta nyt todella elämme sellaisessa maailmassa jossa sen kuvaukset kapitalismin vaikutuksista elämään ovat toteutuneet. Ehkä se olikin se ongelma? Pitäisiköhän vanhoilla päivillään ruveta kommunistiksi?