Kysymys kuului: Miten paljon lahko määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemistään ylemmässä asemassa oleville?
Olen ollut adventisti jo yli kaksi vuosikymmentä. Kukaan koskaan ei ole puuttunut minun henkilökohtaisiin asioihini, joihin katson seuraavat: mitä syön, juon tai ostan kaupasta, miten pukeudun (minulla on konservatiivinen maku), miten vietän vapaa-aikani, missä matkustan, mihin yleensä käytän rahani, ajanko uudella vai vanhalla autolla, mitä harrastan, lahjoitanko seurakunnalle ja miten paljon, maksanko kymmenykset vai en, toiminko seurakunnassani ja miten paljon, ketä tapaan, kenen kanssa puhun ja ketä käyn tervehtimässä heidän kodeissaan. Olen todella kokenut olleeni vapaa kaikenlaisesta kontrollista, enkä ole tehnyt yhtäkään raporttia ylemmässä asemassa oleville seurakuntamme päättäjille enkä edes oman seurakuntani johtokunnalle. Minua ei myöskään ole pantu seurakunnassani rikkomusteni takia kurinpidon alle, joten mielestäni minulla on ollut rakastava seurakunta ympärilläni. Siellä on ollut hyvä kulkea kaikki nämä vuodet.
Toisaalta, kun liityin seurakuntaani ja ennen kaikkea otin Jeesuksen Herrakseni, olen vaeltanut sitä tietä, jonka hän on eteeni viitoittanut, ja se tietenkin velvoittaa kulkemaan niin, ettei Hänen, ystäväni tarvitsisi hävetä puolestani. Joskus näin on käynyt omista yrityksistäni huolimatta, mutta uskon Hänen armolliseen rakkauteensa, joka peittää syntieni paljouden. Olenhan Jumalan edessä kuin tahrainen vaate, eikä minussa kaikesta ”hyvyydestäni” huolimatta ole mitään hyvää, mitä hänelle tarjoaisin. Ilman Jeesuksen vanhurskautta olisin tuhon oma, joten uskossa kuljen eteenpäin Hänen viitoittamallaan tiellä. Ihmisen neuvoja ja kontrollia en sille tielle kaipaa, koska niitä ei siellä tarvita.
Olen ollut adventisti jo yli kaksi vuosikymmentä. Kukaan koskaan ei ole puuttunut minun henkilökohtaisiin asioihini, joihin katson seuraavat: mitä syön, juon tai ostan kaupasta, miten pukeudun (minulla on konservatiivinen maku), miten vietän vapaa-aikani, missä matkustan, mihin yleensä käytän rahani, ajanko uudella vai vanhalla autolla, mitä harrastan, lahjoitanko seurakunnalle ja miten paljon, maksanko kymmenykset vai en, toiminko seurakunnassani ja miten paljon, ketä tapaan, kenen kanssa puhun ja ketä käyn tervehtimässä heidän kodeissaan. Olen todella kokenut olleeni vapaa kaikenlaisesta kontrollista, enkä ole tehnyt yhtäkään raporttia ylemmässä asemassa oleville seurakuntamme päättäjille enkä edes oman seurakuntani johtokunnalle. Minua ei myöskään ole pantu seurakunnassani rikkomusteni takia kurinpidon alle, joten mielestäni minulla on ollut rakastava seurakunta ympärilläni. Siellä on ollut hyvä kulkea kaikki nämä vuodet.
Toisaalta, kun liityin seurakuntaani ja ennen kaikkea otin Jeesuksen Herrakseni, olen vaeltanut sitä tietä, jonka hän on eteeni viitoittanut, ja se tietenkin velvoittaa kulkemaan niin, ettei Hänen, ystäväni tarvitsisi hävetä puolestani. Joskus näin on käynyt omista yrityksistäni huolimatta, mutta uskon Hänen armolliseen rakkauteensa, joka peittää syntieni paljouden. Olenhan Jumalan edessä kuin tahrainen vaate, eikä minussa kaikesta ”hyvyydestäni” huolimatta ole mitään hyvää, mitä hänelle tarjoaisin. Ilman Jeesuksen vanhurskautta olisin tuhon oma, joten uskossa kuljen eteenpäin Hänen viitoittamallaan tiellä. Ihmisen neuvoja ja kontrollia en sille tielle kaipaa, koska niitä ei siellä tarvita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
adventistien arkkiin.Julistuksen tavoite on saavutettu kun on kirjoilla kirkossa. Loppu on sitten kosmetologiaa.
En koskaan voi väittää, että olen pelastunut, koska nimeni on Adventtikirkon tilastoissa... Se jos joku on suurinta harhaa. Minä olen pelastunut uskon kauttaa Jeesukseen, ja se on ollut ainoa pelastukseni edellytys; usko!
Jos sitten olen liittynyt myös Adventtikirkkoon, se taas johtuu siitä, että he opettavat tavalla, jonka voin hyväksyä.
Ennen uskoon tuloani oli tosi hyvä luterilainen; kaikissa teoissani erinomainen, en kenellekään pahaa tekevä enkä pahaa sanova, enkä kokenut olevani syntinen ihminen vaan pikemminkin katselin muita kieroon säälien heidän heikkouksiaan. Olin todella omasta mielestäni hurskas, ulkokultainen, miksi sitä nyt voisi nimittää. Pidin jopa pyhäkouluakin, että hyvyyteni nähtäisiin, kävin seuroissa ja toimin niin kuin se joka osaa.
Sitten kohtasin vanhurskaan Jumalan, joka näytti tilani ja toivottomuuteni. Vasta sitten näin itseni todellisesti, näin myös muut ihmiset todellisesti. Silloin minulle selvisi, että me kaikki tarvitsemme Jumalan armoa, joka on tullut maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen uhrissaan puolestamme. Kaikki olemme Jumalan kirkkautta vailla ja syntisiä. Silloin minun oli tehtävä oma ratkaisuni siirtyäkö Jumalan puolelle vai jäädä häntä vastaan. Ellen olisi ratkaisuani tehnyt, olisin jäänyt synteihini ja vaille pelastavaa armoa. Sain tuon niin kalliisti Jeesuksen veren hinnallla ostetun armon ja tässä olen, kiitos Herralle.
Puhun omasta puolestani siitä pyrkimyksestä, jolla minua houkutellaan pois omastani.
===Pidin jopa pyhäkouluakin, että hyvyyteni nähtäisiin, kävin seuroissa ja toimin niin kuin se joka osaa.===No sehän käy kaikissa suunnissa yhtä hyvin. Ei kirkon vaihto sinua itseäsi muuta!!!!
Ovela pysyy ovelana, avulias avuliaana.
"Ellen (G,White) olisi ratkaisuani tehnyt, olisin jäänyt synteihini ja vaille pelastavaa armoa"
Niin olet rehellinen.
Niin nimettömänä kiva arvuutella toisten nimiä ja syyttää epärehelliseksi.
ja nimen esilläpitäminen ei tee kenestäkään todenpuhujaa.
Viestissäni olin niin rehellinen kuin voin olla. Tutkin oman silloisen ev.lut.kirkkoni opetusta, ja kävin monissakin kirkon tilaisuuksissa ja vertasin opetusta. Valitettavasti en voi sanoa, että Raamattu olisi ollut mitenkään korkealla paikalla luterilaisessa kirkossa. Päinvastoin joku ihmisen tekemä teos tai ihminen itse pääsi korkeimmalle sijalle. Raamattuun ei monesti edes viitattu, joko että sen totuutta olisi painotettu.
Kävin rinnan myös adventsitien kokouksissa, ja totesin, että siellä kaikki mitattiin Raamatulla, Jumalan sanalla. Juuri tämä säväytti, laittoi ajattelemaan, teki synnin synniksi, näytti oman viheliäisyyteni siinä ulkokultaisessa minässäni, joka olin ollut. Siis Jumalan sana oikein "potkaisi" minun hyvät rakennelmani kumoon. Minulla ei ollut mitään, millä itseäni puollustaisin.
Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi ottaa vastaan armo, jota tarjottiin kasteen kautta. Hukuttaa vanha, viheliäinen elämäni kasteen hautaan ja nousta uuteen elämään, jossa Kristus tulisi olemaan pää ja minä hänen seuraajansa. Kirkko ei muuta, mutta Jeesus voi muuttaa, ja hän teki sen ihmeen kohdallani.
Tänäänkin teen kaikenlaista, jopa täällä kirjoittelen, mutta se on erilaista. En tee sitä enää siksi, että olen erinomainen, vaan siksi että haluan todistaa Herrastani, Jeesuksesta. Haluan kulkea hänen jalanjäljissään ja tehdä niitä asioita, mitä hänkin teki ilman, että laskisin, mitä se minulle tuottaa ja mitä siitä saan: kultaa taikka kunniaa. En voi enää edes luetella hyviä töitäni, koska niitä ei voi enää olla; ne ovat nyt Jumalan vaikutuksesta tehtyjä ja hän saakoon niistä kunnian, en minä.
Onko ovelaa vai avuliasta, mitä väliä sillä on?
Viimeinen lauseeni ei ollut tarkoitettu moitteeksi, vaan että me olemme itsenämme missä sitten olemmekin.
Yksilö ja kirkko ei ole sama asia.
Uskon sinun olevan yhtä hyvän kuin minäkin; et tietysti kaikissa asioissa. ;-?)