Miksi nykyään kouluttaudutaan

niin paljon? Siis, että käydään kouluja suunnilleen siihen 30 kymppiin saakka.

Syy on se, että et saa työtä ellei sulla ole vähintään korkeakoulututkintoa, pitkää työkokemusta, vankkaa kielitaitoa(tarkoittaa, että olet asunut vähintään 2 vuotta ulkomailla), perhettä, 2 lasta, koiraa ja omakotitaloa. Siis tarkoitan, että niihin huonompilaatuisiinkin duuneihin pitää olla vähintään yllä mainitut asiat. Siis tää touhuhan on ihan naurettavaa, kun kuitenkin sen ns. paskaduunin vaativuuden täyttäis se koulutettu apinakin. Mutta silti pitää tuhlata elämässä suunnilleen 10 vuotta hukkaan jossain typerillä ja turhilla luennoilla.

Miksi on näin?

Kaikki tämä typeryys on saanut alkunsa näistä meidän typeristä ja naiveista naisistamme ja heidän huonosta itsetunnosta "Pitää olla vähintään Amerikan presidentti ennenkuin kelpaa". Tämä "henki" haisee niinku kilometrien päähän ja juuri tästä syystä hukkaamme aivan turhaan verorahoja turhaan kouluttautumiseen ja pätemiseen.

Tässä maassa on ihan tarpeeksi näitä tyhjänpäiväisiä paskanjauhajia, jotka eivät koskaan saa mitään aikaan. Tämä maa tarvitsee vankkaa minun kaltaistani arvostettua ja viisasta johtajaa, joka ohjaisi lampaat takaisin oikeaan suuntaan kauas sudenkuopilta.
5297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meikäläinen vetää opistotason koulutuksen pohjalta yrityksen tuotantoa. Kyllä nykymaailmassa pärjää kun tekee työnsä hyvin ja sitoutuu siihen. Lisäksi kannattaa opiskella itsekseen eikä vain "pakosta" kouluissa. Työssä oppii eniten sitä hiljaista ja kirjoittamatonta tietoa, jolla teet itsesi enemmän korvaamattomammaksi.

Tosin itse nykyisin rekrytoinnista vastaavana on pakko myöntää, että ihan peruskoulupohjalta ei kannata tännekään papereita lähettää.

Nykyinen teknologia ja kehittyminen on sen verran monimuotoista ja nopeasti tapahtuvaa, että kouluja on pakko käydä. Ja itse henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että lääkärit, kirurgit jne joutuvat oikeasti opiskelemaan suurimman osan koulussa eivätkä työssä....

Äänestä

Opintojeni alussa jouduin suorittamaan sivuaineena myöskansantalouden oppijakson. Mieleeni syöpyivät professorin viisaat sanat: "...ja jos täällä on joku yrittäjäksi aikova, hänn kannattaa hankkia Tietomiehen opaskirjat 'Hoida hyvin liikettäsi'. Niistä on enemmän hyötyä kuin tästä luentosarjasta". Nyt vanhempana ymmärrän, kuinka oikeassa professori olikaan.

Äänestä

Jotkut, ihan harvat ihmiset nyt vain ovat kiinnostuneita asioista, joita opiskelevat. Onko tämä millään ymmärrettävissä?

Äänestä

Siksi, koska ei ole työtä, joutuu opiskelemaan täysin turhaan.

Että kun olisi kaikille miehille työtä heti tarjolla, heti koulun jälkeen, niin tämä maakin voisi paljon paremmin.

Työttömyys levittää ammattimiehet pitkin maita ja mantuja. Moni ammattimies saattaa joutua vaihtamaan alaa.

Koulutuksiin ja koulumuotoihin tämä välittyy heti ja resursseja joudutaan käyttämään turhuuteen.

Koulujen on entistä vaikeampi määritellä kansantaloudellista oppilasmäärää eri ammattialoille.

Esimerkiksi on puhuttu että insinöörejä on liikaa. Tulee äärettömän kalliiksi pitää insinöörejä työttömänä, kun opetus on huippukallista.

Rahoja on työttömyyden takia kierrätetty byrokratiassa myös.

Mikä hyöty on lähellä eläkeikää työtön laittaa työnhakukurssille? - On kaksi työtöntä, nuori ja vanha. Työnantajat ottavat nuoren, vanha menee työnhakukurssille, jonka valtio kustantaa. Seuraavaksi on taas nuori ja samainen vanha työnhaussa, vanha otetaan koska "oppi hakemaan töitä". On vuorostaan nuori työttömänä. Olisi melkein järkevämpää päästää vanha ennenaikaiselle eläkkeelle. Nuori työttömänä menee johonkin kouluun kouluttautumaan. -> Työttömäksi.








Mitenhän olisi jos päästettäisi 400 000 lähellä eläkeikää olevaa vanhaa varhaiseläkkeelle, niin saisi työttömät töitä heti.












Työttömyys on tehnyt tälle maalle paljon hallaa.

Äänestä
  • Nuori työttömänä menee johonkin kouluun kouluttautumaan. -> Työttömäksi.

    Nuori ei tiedä mitä tahtoisi tehdä. Kyllä nuori mies työtä tekee, kunhan vain työtä olisi. Mutta kun työtä ei ole, on vaikea etsiä haluamaansa työtä ja kokeilla.

    Eikä mikään ole taattua, jos mieleinen ammatti saattaisikin löytyä. Sitä työtä ei välttämättä ole tarjolla työmarkkinoilla.

    Ennen miehet olivat samassa työssä koko elinikänsä, oli myös mahdollisuudet edetä. Nyt työmarkkinat ovat paineiset ja sekavat ja epävakaat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kritikko kirjoitti:

niin paljon? Siis, että käydään kouluja suunnilleen siihen 30 kymppiin saakka.

Syy on se, että et saa työtä ellei sulla ole vähintään korkeakoulututkintoa, pitkää työkokemusta, vankkaa kielitaitoa(tarkoittaa, että olet asunut vähintään 2 vuotta ulkomailla), perhettä, 2 lasta, koiraa ja omakotitaloa. Siis tarkoitan, että niihin huonompilaatuisiinkin duuneihin pitää olla vähintään yllä mainitut asiat. Siis tää touhuhan on ihan naurettavaa, kun kuitenkin sen ns. paskaduunin vaativuuden täyttäis se koulutettu apinakin. Mutta silti pitää tuhlata elämässä suunnilleen 10 vuotta hukkaan jossain typerillä ja turhilla luennoilla.

Miksi on näin?

Kaikki tämä typeryys on saanut alkunsa näistä meidän typeristä ja naiveista naisistamme ja heidän huonosta itsetunnosta "Pitää olla vähintään Amerikan presidentti ennenkuin kelpaa". Tämä "henki" haisee niinku kilometrien päähän ja juuri tästä syystä hukkaamme aivan turhaan verorahoja turhaan kouluttautumiseen ja pätemiseen.

Tässä maassa on ihan tarpeeksi näitä tyhjänpäiväisiä paskanjauhajia, jotka eivät koskaan saa mitään aikaan. Tämä maa tarvitsee vankkaa minun kaltaistani arvostettua ja viisasta johtajaa, joka ohjaisi lampaat takaisin oikeaan suuntaan kauas sudenkuopilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu