Te olette kaikki eksytettyjä

Kerrankin kristitty, joka puhuu viisaasti...

Yksi painottaa karismaattisuutta.
Toinen askeettisuutta.
Yksi äänenkäyttöä - Jeesuksesta sanotaan että Hän uhrasi rukouksia väkevällä huudolla, yhden esimerkin mainitakseni.
Toinen hiljaisuutta, jopa meditaatiota - vedoten raamatunkohtiin jotka puhuu hiljentymisestä.
Ok...

Kummankin mielestä toinen on eksytetty?

* * *

Tosiasia on, että ristin ottamiseen ja sen kantamiseen kuuluu omien hengellisten mielipiteiden ja painotusten laskeminen ristin juurelle myös. Se on halua seurustella Jeesuksen kanssa ja seurata häntä Persoonana ei jonakin ideana.

Se mitä sanoit tämän päivän kokouksissa ja puhujien perässä juoksemisesta ym. on mielestäni pääosin ihan totta ja se että kaipaat tervettä opetusta ja että kristityt ottaisi ristinsä ja sitoutuisi todella Jeesuksen seuraamiseen. Ja ns. karismaattisuudessa on varmasti paljon sellaista joka ei oikeasti ole karismaattisuutta ( = Pyhän Hengen antamia armolahjoja ja NIIDEN toimimista ) vaan ihmissielun touhuilua. Näin on.

Yhtä totta on toinen ääripää jossa on oikeastaan kyse täysin samasta asiasta eli että ihminen etsii sitä mihin oma sielu tuntee vetoa. Kaikenmaailman hiljaisuuden retriitit sun muut. Jotka sinänsä voi olla ihan hyviä. Ongelmana vaan on että ihminen Kristuksen sijasta palvookin jotakin hiljentymisen tilaa tai "hiljaisuuden kokemusta" ja voi mennä niin pitkälle että nimittää tuollaista sielun- tai tajunnantilaa Kristukseksi!

* * *

Voimavaikutukset on monet.
Kristillisyyteen kuuluu sekä karismaattisuus, jopa äänenkäyttö, siihen kuuluu voimakkaita ilmiöitä jne. että myöskin hiljentyminen, omastaan luopuminen, ehkä jopa määrätynlainen askeettisuus. Ei nämä sulje toisiaan pois.
Kyse on ensinnäkin siitä, että Henki jakaa niinkuin itse tahtoo: Jonkun on tarpeellista luopua kaikesta omaisuudesta ja lähteä jonnekin Kiinaan yksin uskon varassa, joten hän menetelköön niin, jollakin toisella on omaisuutta paljonkin ja Herra syystä tai toisesta siunaa sen, joten hän pyrkiköön käyttämään rahojaan viisaasti ja jakamaan niistä tarvitseville Hengen johdossa. Ei kaikilla ole ruumiissa sama tehtävä tai paikka.

Jos käytettäisiin omia kriteereitäsi eli sanottaisiin eksytetyksi jokaista joka erehtyy painottamaan asioita ihmiskeskeisesti ja naksahtaa silloin tällöin omaan tunnelmointiinsa enemmän kuin nöyrään Jumalan palvomiseen, kuuluisit itse samaan joukkoon, josta sanotaan ettei Jeesus tunne näitä...

Jos ihminen on uudestisyntynyt niin kyllä Herra hänet tuntee. Ja seurakuntia ja niiden kokouksia ei tulisi väheksyä. Jumala itse asetti apostolien kautta seurakuntavirat ja vanhemmiston. Munkkilaitos - olkoonkin että sieltä on noussut huonon lisäksi myös hyvää opetusta - ei ole Raamatun mukainen malli. Jeesus ja opetuslapset tosin vetäytyivät VÄLILLÄ lepäämään, mutta vain saadakseen uutta puhtia toimia MAAILMAN KESKELLÄ. Emme voi olla valo ja suola jossakin autiomaan luolassa, vaan nimenomaan arkipäivän keskellä koetellaan kuinka sitoudumme Kristukseen.
Risti ei ole jokin idea vaan hyvin käytännöllinen elämäntodellisuus ja kun se otetaan sellaisena se johtaa myös ylösnousemuselämään. Karismaattisuuskin on tarkoitettu jokaiselle uskovalle eli armolahjat siinä todellisuudessa joka on elämää Jeesuksen voitossa.

* * *

Tarkoitan siis sitä, että "karismaattisuuden" perässä juoksijoissa on varmaan niitä, jotka elää synnissä ja laittomuudessa rakastaen omaa minää ja sen himoja enemmän kuin Herraa, on niitä jotka ei koskaan ole todellisesti ottaneet Herraa vastaan ja niitä jotka on elämällään luopuneet Hänestä pois - mutta siellä on myös niitä jotka tosissaan seuraavat ja rakastavat Häntä, vaikka ovatkin vajavaisia eivätkä aina kaikissa kohdin ole oikeassa.
Että omasta luopumista ja määrätynlaista askeesia ja köyhyyden ihannetta korostavissa on varmasti niitä, jotka harrastavat tiettyä uskonnollista ideaa ja omaa Kristus-käsitystään enemmän kuin todellista Jeesukseen sitoutumista, eivätkä ole koskaan uudestisyntyneet raamatullisella tavalla tai sitten ovat (ehkä seurakuntiin pettyneinä) itse päättäneet mikä on syvällistä ja oikeaa ja sitä seuratessaan vähä vähältä kulkeutuneet ulkopuolelle tosi Kristuksen - mutta on myös niitä, joilla on rakkautta palava sydän ja joiden hiljaisessa elämässä tuntuu Kristuksen tuoksu ja jotka oikealla asenteella rakastavat koko seurakuntaa ja nöyrissä rukouksissaan itkevät sen yhteyden puolesta, toivoen että seurakunta kaikessa erilaisuudessaan voisi olla yhtä ja eheytyä kunnioittamaan erilaisten jäsentensä eri kutsumuksia ja persoonallisuuksien kirjoa.
Olisiko näin?

* * *

Ensinnäkin. On siis erilaisuutta joka johtuu siitä että Henki jakaa tahtonsa mukaan. On erilaisia kutsumuksia, eri palvelutehtäviä ja eri lahjoja. Joiden tähden on myös erilaista Hengen ilmentymistä. Lisäksi olemme persoonallisuuksina erilaisia ja vaikka Jumala tasoittaa särmiämme ja eheyttää sisintämme, kuitenkin tosiasiana pysyy, että edelleen olemme ja niin meidän kuuluukin olla erilaisia - ja tämäkin näkyy seurakuntaelämässä.
Varsinainen Jeesuksen seuraaminen tulee siten esiin (myös ja ehkä erityisesti) juuri siinä, että kaikessa tässä kiinnitymme toisiimme rakkauden yhdyssiteellä hengessä.

Kun Paavali puhui armolahjoista ja niiden moninaisuudesta seurakunnassa hän päätti puheenvuoronsa yhden osuuden sanoihin:
"Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien..."
Sen jälkeen hän puhui jumalallisesta rakkaudesta.
Opetus on selvä. Tie raittiiseen ja oikealla tavalla voimaperäiseen karismaattiseen ( = Pyhän Hengen hallitsemaan, omien hörhöilyjen ja sielukeskeisten painotusten sijaan ) elämään, joka pitää sisällään sekä hiljentymisen, hiljaisuuden ja pyhän Herran odottamisen vaieten, että näkyvät ilmiöt Hengen dynaamisina ilmauksina ja evankeliumin julistamisen Jumalan antamalla auktoriteetilla, on RAKKAUS.
Tästä rakkaudesta Sana opettaa, ettei se ole ihmisen omaa kykyä rakastaa ja ihmisen ponnistuksia jalostaa ja kehittää (uskonto) omaa nöyrää rakkaudellisuuttaan, vaan se on ensisijassa Jumalan rakkautta joka on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta (elävä usko).
Tässä rakastamisessa - jonka lähtökohta, keskipiste ja päämäärä on Jumalan teko Kristuksessa ja kiinnittyminen ja kasvaminen Häneen persoonallisesti, eli sitä kautta Kristuskeskeinen pyhityselämä - kasvamme kunnioittamaan toinen toisiamme totuudessa.

Se ei ole vääränlaista ekumeniaa eikä myöskään sitä että minun täytyisi kaikessa olla samaa mieltä kuin toinen. Mutta lujaa luottamusta Jeesukseen joka tietää ja tuntee kuinka asiat ovat.
Koska totuus on Hänen ja Hänessä, saan jättää asiat Hänen tuomittavakseen, näin vapautuen olemaan valona ja suolana, vaeltamaan maailman keskellä levosta käsin.

Kun ottaa kurkihirren omasta silmästään ja antaa Pyhän Hengen valaista, voi sitten auttaa sitä veljeä tai siskoa puhdistumaan hänen silmäroskistaan. Sellainen ei ole toisen silmän ja sielunelämän tonkimista vaan yhteydestä käsin nousevaa palvelua, jossa tahdomme kunnioittaa ja auttaa pyhityselämään niitäkin uskovia joiden kanssa emme voi olla kaikessa samaa mieltä...

Otetaan siis ristimme ja seurataan sitä Jeesusta, joka Raamatussa puhuu meille:
"Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus..."

Kiitos tärkeästä puheenvuorosta.

* * *

Muuten, olemme käyneet keskustelua aivan väärällä palstalla ja näin ollen syyllistyneet häiriköintiin?
Pyydän ylläpitoa siirtämään tämän uskonto-palstalle.
Sydämestäni sinulle kaikkea hyvää toivottaen

äitiparta.

On ainakin 18 kappaletta. Löytääkö joku enemmän?

Sinä et tiedä sen paremmin kuin muutkaan, mitä Jeesuksen oppien seuraaminen aidosti on. Huijaat vain ihmisiä seuraamaan omia oppejasi.