Neuvostoliittohan pommitti helmikuussa -44 Helsinkiä kolme eri kertaa monen tuhannen koneen voimin. Kun Neuvostoliitto oli saanut USA:lta tuhansia pommittajia, niin varmaankin moni Malmin joukkohaudassa olevasta pommitusten uhreista on kuollut ns. amerikkalaisten suosiollisella avulla. Ilmeisesti joissakin arkistoissa on merkintöjä myös koneitten merkeistä lukumärien lisäksi.
paljonkohan amerikkalaisia koneita ?
Bad Hog
271620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
USAF:n "Star-and-Stripes" vielä siivissä, mutta valkoinen tähti punaiseksi maalattuna.
Unohdettiinx me et vain natseja saa syyllistää??
Voi voi, nyt me ollaan rasisteja. Miten käy nyt meidän? Meidät ajetaan pois leipäjonosta!!
http://www.pappa.20m.com/TINTTI3.gif
Erään suomalaisen muistelmissa on puhetta tästä aiheesta. Ko. henkilö oli ennen toista maailmansotaa sotilasattaseana tms. USA:ssa, mutta joutui lähtemään sieltä maailmanpoliittisista syistä. Nimeä en muista, suomenruotsalainen joka tapauksessa. Kirja löytyy ainakin Espoosta Ison Omenan muistelmat/elämäkerrat-hyllystä.
Tämä henkilö kertoo että USA:n lentokoneita annettiin Neuvostoliitolle vain sillä ehdolla, ettei niitä käytetä Suomea vastaan. Sitten kirjoittaja toteaa vähän epämääräisisin sanankääntein, ettei tätä ehtoa taidettukaan noudattaa ihan tarkkaan.
Minulle jäi kirjasta se kuva, että amerikkalaisia koneita käytettin Suomen pommituksissa, mutta tapaukset eivät olleet kovin yleisiä.
Yhdysvallat eivät julistaneet missään vaiheessa sotaa Suomea vastaan. Eikä toisinkaanpäin. Tässä ilmiselvästi yritetään laitta Helsingin pommitukset USA:n piikkiin. Tyypillistä revisionistipaskaa.
Onko se esim. suomalaisten vika jos joku tanskalainen losauttaa kaverinsa hengiltä Sakon haulikolla?
Ja lisäksi sanon ettei jenkkeihin ole voinut luottaa Eisenhowerin kauden jälkeen.
Hurlokki taas hurluttelee tyypilliseen tapaansa.
Hänestä piittamatta otamme faktat:
"Pommituksista vastasivat suoraan Neuvostoliiton korkeimman sodanjohdon eli käytännössä Stalinin alaisuudessa toimineet kaukotoimintailmajoukot Aviatsija Dalnego Dejstvija (ADD), jota oli täydennetty ja vahvistettu Helsinkiä varten tehtävää hyökkäystä varten. ADD:n komentajana toimi marsalkka Aleksandr Golovanov. Hyökkääjän konekanta oli hajanainen. Valtaosa koneista oli kaksimoottorisia Iljushin-4, Lisunov Li-2, North American B-25 ja Douglas A-20 pommikoneita. B-25- ja A-20-pommikoneet olivat amerikkalaisena aseapuna Neuvostoliittoon toimitettuja koneita. Lisunov Li-2 oli venäläisvalmisteinen pommikoneversio amerikkalisesta matkustajakone DC-3:sta. Myös raskaita nelimoottorisia Pe-8-pommikoneita osallistui pommituksiin. Hyökkäystä oli suunniteltu jo vuosien 1943-44 vaihteeseen, mutta huonot sääolosuhteet olivat lykänneet pommitusten ajankohtaa helmikuulle. Kolmeen hyökkäykseen osallistui yhteensä yli 2 000 lentokonetta, jotka pudottivat yhteensä yli 16 000 pommia."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_pommitukset
Sanoinko minä muka missään vaiheessa etteivätkö ne koneet olleet amerikkalaisia? Asetettu kysymys oli vain sanamuodoltaa sellainen että sillä yritettiin rakentaa olematonta yhteyttä kahden asian välille. Lapsikin tietää että USA antoi NL:lle merkittävää materiaaliapua toisen maailmansodan aikaan, ja epäilemättä osaa niistä käytettiin Suomea vastaan. Mutta tekeekö tämä USA:sta syyllisen Suomea vastaan tehdyihin toimiin? Ei.
Kyllä se tekee. USA ei piitannut Euroopan bolshevisoinnista, koska juutalaisten viholliset oli tapettava ja maailma saatettava juutalaisvaltaan,
Idiootti. Mene sinä vain runkkaamaan sen Hitlerin kuvan ääreen tai imemään isääsi sen sijaan että lauot moisia typeryyksiä julkisella keskustelufoorumilla.
...ja osoitus vasemmiston korkeasta älyllisyydestä?
Paljon niitä löytyykin.
Helsingin pommituksiin osallistuniesta koneista valtaosa oli Neuvostoliitossa valmistettuja DC-3 kuljetuskoneen kopioita. Niissä ei ollut edes ulkopuolisia pommiripustimia, vaan pommit vyörytettiin ulos koneesta. Varsinaisten pommikoneiden päätyyppi taisi olla IL-4 (muistan valitettavan huonosti venäläisten konetyyppien nimet eli tämä voi olla väärin). Amerikkalaisilta saaduista tyypeistä hyökkäyksiin osallistui ilmeisesti joitakin Bostoneita.
Lentopommeista ei varmaan kukaan osaa sanoa, mutta lentobensiiniä Neuvostoliitto kyllä sai jenkeiltä Lend Leasin kautta.
" Kirjoittajat pitävät omien teoreettisten laskelmiensa valossa pommitustuloksia normaaleina. Heidän mukaansa vain 10-14 % kaikista rakennuksista olisi vaurioitunut, jos kaikki pommit olisivat osuneet maalialueelle. He eivät mitenkään perustele, miksi yli 95 % pommeista ei osunut maalialueelle. Jotain kuitenkin myönnetään: “Samaan aikaan pitää tunnustaa, että osa ADD:n koneista saattoi helmikuussa 1944 todellakin suorittaa suurpiirteisiä ‘pyyhkäisyjä’ niin houkuttelevaan maaliin kuin Helsinki silloin oli. Tapa pudottaa pommit ‘tulipalojen liekkeihin’ oli siihen aikaan saanut valitettavan laajan suosion puutteellisesti kokeneiden miehistöjen keskuudessa. Tätä vihollinen toistuvasti käytti hyväkseen esim. neuvostopommittajien hyökätessä Bukarestiin sekä myös suhteellisen lähellä oleviin maaleihin kuten Baranovitshiin, Orshaan jne.”
Taisi käydä niin, että yli 95 % ADD:n koneista suoritti Helsingissä ‘pyyhkäisyjä’ ja pudotti pomminsa torjuntatulen takia ennen aikojaan. Pommiosumien perusteella voidaan laskea, että vain noin 100 konetta tuli torjunnan läpi. Eihän ilmatorjunta voinut kovin paljon suurempia pudotuslukuja saavuttaakaan, kun 95 % maaleista ei tullut (ainakaan kunnolla) sen tulen vaikutuspiiriin! 20 koneen pudotus 100:sta (20 %) on hyvä saavutus."
http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/1_2001/teksti/versio.htm
Amerikkalaisilla "Boston" ja "Mitchell" -koneilla lentäneet nuoret venäläiset tosiaan munivat munansa mereen, ja koukkaisivat stadin yli ilmatorjunnan häiritsemättä. Niinpä kiihkokommunistien, jotka yrittivät aatteen kiilto silmissään tuhota Helsinkia, tappiot olivat 20%!
Hienoa! Stadi pelastui ja kommunistit kuolivat.
???
Mikäli esim. hävittäjä-ässistämme kertovat kirjat pitävät paikkaansa, niin Neuvostoliitto käytti säälittä amerikan apua Suomea vastaan. Kun lukee Juutilaisen tai Windin pudotustilastoa, niin jenkkien ja englantilaisten valmistamia koneita on siellä runsaasti. Kaiken muun avun lisäksi Neuvostiliitto sai jenkeiltä 400.000 kuorma-autoa, joilla joukot voitiin heittää nopeasti paikasta toiseen ja ratkaista tilanne näin.
UNBREAKABLE BASE - liittoutuneiden sotaromua Ilomantsissa
http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistoria/
Alaskan Highwayta pitkin Ilomantsiin
Muuta materiaalia
Lentokoneiden lisäksi toimitettiin sodan kuluessa myös lähes kaikkea mahdollista muuta materiaalia, kuten yli 400.000 kuorma-autoa, yli 12.000 panssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa, 32.000 moottoripyörää, 13.000 veturia ja vaunua, 8000 ilmatorjuntatykkiä ja konekivääriä, 135.000 konepistoolia, 300.000 tonnia räjähteitä, 40.000 kenttäradiota, noin 400 tutkaa, 400.000 metallintyöstökonetta, useita miljoonia tonneja ruokaa, terästä, muita metalleja, öljyä, polttoainetta, kemikaaleja jne.
Yhdysvaltain 77. kongressi hyväksyi maaliskuun 11 päivänä vuonna 1941 presidentti Franklin Rooseveltin ajaman lain "Yhdysvaltain puolustuksen edelleen kehittämiseksi ja muita tarkoituksia varten", joka antoi presidentille käytännössä vapaat kädet valtuuttaa puolustushallinnon tai minkä tahansa hallinnonalan valmistamaan tai muulla tavoin hankkimaan kaikenlaisia puolustuksellisia tarvikkeita mistä maasta tahansa ja myydä, siirtää, vaihtaa, lainata, vuokrata (lend, lease) tai muuten luovuttaa niitä sellaisten maiden hallituksille, joiden presidentti katsoi edistävän Yhdysvaltain puolustuksellisia etuja. Laki tunnetaan tekstistään poimituista kahdesta sanasta: Lend Lease. Lain nojalla Yhdysvallat neuvotteli sotatarvikesopimukset kaikkiaan 42 valtion kanssa, niiden joukossa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto ja Kansallinen Kiina (Guomingtang). Sotatarvikkeita kengännauhoista sotalaivoihin ja atomiaseiden valmistukseen tarvittaviin materiaaleihin toimitettiin syksyyn 1945 saakka, senkin jälkeen kun Stalin jo oli julkisesti määritellyt suurimman kapitalistimaan seuraavaksi vastustajakseen. Toimituksen kokonaisarvo näyttää laskutavasta riippuen olleen 40-51 miljardia dollaria, jonka on arvioitu olleen suunnilleen 15% Yhdysvaltain sotaponnistusten kokonaiskustannuksista toisessa maailmansodassa. Valtaosa avusta toimitettiin Iso-Britannian hallitukselle ja Ranskalle. Noin neljäsosa avun arvosta saivat Neuvostoliiton asevoimat, Kiina noin yhden prosentin verran. Lisäapua Neuvostoliitolle tarjosi yksityinen aatteellinen järjestö nimeltä U.S. Russian War Relief sekä Punainen Risti.
Lend-Lease -sopimuksen alkuperäinen hyötyjämaa oli siis Iso-Britannia. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 lupasi Churchill välittömästi tukensa Neuvostoliitolle. Vajaan kahden kuukauden kuluessa alkoivatkin asetoimitukset Amerikkalaisen Lend-Leasen periaatteita suoraan soveltaen, kuitenkin ilman muodollista sopimusta, jollainen vahvistettiin vasta 26. kesäkuuta 1942. Englanti toimitti nopeasti mm. kaksi laivuetta Hurricane-hävittäjiä, jotka tuotiin lentotukialuksella Murmanskin edustalle ja lennettiin suoraan kannelta Vajenkan kentälle.
USA reagoi Saksan Barbarossa-hyökkäykseen mm. vapauttamalla 24. kesäkuuta 1941 Yhdysvaltalaisiin pankkeihin talletetut Neuvostoliiton varat, jotka oli jäädytetty NL:n hyökättyä Suomeen 30. marraskuuta 1939. Tämä antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden ostaa välittömästi mm. 59 hävittäjäkonetta, minkä lisäksi samanaikaisesti aloitettiin neuvottelut Lend-Lease -lain soveltamisesta myös Neuvostoliiton kohdalla. Ensimmäinen US-NL Lend-Lease protokolla allekirjoitettiin Moskovassa 1. lokakuuta 1941. Neuvostoliiton strateginen auttaminen sotamateriaalilla painoi vaakakupissa enemmän kuin sen johtoa ja järjestelmää kohtaan tunnettu epäluottamus. Tarkoituksena oli tietenkin mahdollisimman tehokkaasti hajottaa Saksan resursseja kahden rintaman sotaan.
Alkuun
Alaskan Highwayta pitkin Ilomantsiin
Alkuperäinen Lend-Lease -tavarantoimitusreitti kulki meritse suurina saattueina Murmanskiin sekä sulanveden aikaan myös Arkangeliin, edelleen rautateitse rahdattavaksi. Saksalaiset sukellusveneet ja ilmavoimat aiheuttivat tällä reitillä raskaita tappioita. Kriegsmarinen raskassarjalaiset Scharnhorst ja Tirpitz olivat nekin eliminointiinsa saakka Norjan rannikolla saattueita uhkaamassa. Muurmannin radalla junia suistivat myös Suomen ja Saksan ilmavoimat sekä suomalaiset kaukopartiot, mikä pakotti käyttämään uusia rautatieyhteyksiä sekä uhraamaan voimia elintärkeiden ratojen suojaamiseen. Suurvaltojen sodankäynti Euroopan pohjoisimmassa osassa oli suurelta osin taistelua tämän pohjoisen huoltoreitin kohtalosta.
1942 avattiin kaksi muutakin toimitusreittiä: Alaskan-Siperian reitti (ALSIB) sekä eteläinen Abadanin reitti. Presidentti Roosevelt oli perustanut vuonna 1938 Alaskan kansainvälisen maantien komitean suunnittelemaan maayhteyttä eteläisistä osavaltioista Kanadan halki Alaskaan. Tämä Venäjältä ostettu pohjoinen osavaltio oli alkanut kiinnostaa sekä strategisesti että kauppapoliittisesti. Asiaa oli pidetty esillä jo aikaisemminkin. Ehdotukset olivat liikkuneet lennätinlinjasta aina rautatiehen, joka yhdistyisi Beringin salmella Siperian ja sitä tietä Euroopan rataverkkoon. Maantieyhteyttä varten oli tutkittu parikin vaihtoehtoa, mutta ne oli leimattu julkisuudessa mielettömiksi hankkeiksi, kunnes Japanin ilmavoimat hyökkäsivät Pearl Harboriin. Se muutti julkisen mielipiteen tavalla, jonka vertainen lienee vain kahden newyorkilaisen pilvenpiirtäjien tuhoutumisen syyskussa 2001 aloittama kehitys. Tyynen meren huoltoyhteyksien menettämistä pelännyt Roosevelt antoi armeijalle valtuudet suunnitella maayhteyttä Alaskaan 11.helmikuuta 1942. Sotaväki suunnitteli sen palvelemaan ensisijassa ilmapuolustuksen tarpeita, joten se vedettiin olemassaolevien ja pian rakennettavien yli kahdenkymmenen lentokentän kautta Kalliovuorten länsireunaa pitkin alkaen Brittiläisen Kolumbian (Kanada) Dawson Creekistä, johon oli valmiina maantieyhteys Seattlesta. Tie puskettiin auki aina Alaskan Delta Junctioniin ja siitä Richardson Highwayta pitkin Fairbanksin lähellä oleviin lentotukikohtiin kuten Laddiin ja Alleniin, myöhemmin myös Eielsoniin. Se rakennettiin tela-ajoneuvoilla liikennöitävään kuntoon saman vuoden marraskuun loppuun mennessä noin 18 500 rakentajan voimin ja sille tuli pituutta 2288 kilometrä. Jo ennen kuin tie oli kunnossa kuorma-autoliikennettä varten, se palveli pohjoiseen suuntautuvaa lentoliikennettä. Radiomajakoiden puuttuessa lentäjät saattoivat suunnistaa seuraten näkösääolosuhteissa pitkin erämaahan puskettua tieuraa. Lokakuussa 1942 ensimmäinen taktisten ilma-alusten toimituserä lensi Alaskasta Uelkaliin ja Krasnojarskiin siirrettäväksi edelleen Neuvostoarmeijan eri rintamille. Punalentäjät saivat tyyppikoulutuksen eri koneille lähinnä Laddin kentällä ja lensivät ne sitten Nomen kentälle tankattavaksi ja edelleen meren yli Siperiaan. Osa koneista lennettiin tarkoitusta varten jopa ikijäälle rakennettujen lentokenttien kautta Euroopan puolelle, osa pakattiin rautatievaunuihin Krasnojarskissa. Näin voitettiin aikaa ja vältettiin ne tekniset vastoinkäymiset, joita oli laivattaessa lentokoneita pitkää ja hidasta Abadanin reittiä eli meritietä Persianlahden kautta Basraan ja edelleen maa- ja rautateitse Iranin halki Neuvostoliiton Keski-Aasiaan koottaviksi. Hiekkainen aavikkomatka lyhensi koneiden käyttöikää.
Kaikkiaan 7925 amerikkalaista lentokonetta teki yli 14 000 kilometrin vaelluksen yli pohjoisten seutujen päätyäkseen Stalinin sotakoneiston käyttöön. Mitään muuta reittiä ei kuljetettu näin suuria konemääriä. Kaikkiaan toimitettiin eri tavoin ainakin 18550 lentokonetta joista 4216 englantilaista. Lukumääriltään merkittävimmät konetyypit olivat Bell P-39 Airacobra (4952kpl), Hawker Hurricane (2834kpl), Douglas A-20 Boston (2771kpl), Bell P-63 Kingcobra (2400kpl), Curtiss P-40 Kittyhawk (1887kpl) sekä Supermarine Spitfire Mk.VB ja Mk.IX (1337kpl).
Tuontikoneista voitiin muodostaa noin 250 lentorykmenttiä, jotka osallistuivat taisteluihin Saksan ja sen liittolaisten asevoimia vastaan. Pian nämä konetyypit tulivat tutuiksi myös Ilomantsin ilmapuolustukselle. Vuoden 1944 suurhyökkäyksen edettyä nykyisen rajan tuntumaan Möhkön ja Oinassalmen siltoja pommitettiin Bostoneilla ja saattohävittäjinä sekä maataistelukoneiden tukena käytettiin ainakin Kittyhawkeja ja Airacobria, mahdollisesti myös Hurricaneja. Ainakaan Oinassalmen siltaan ei saatu 3.8. seitsemällä Bostonilla matalasta 800m vaakapommituskorkeudesta huolimatta kunnolla osumaa, mikä saattoi johtua siitäkin ettei USA halunnut luovuttaa Boston-koneisiin vakiona kuuluvia erinomaisia Norden-pommitustähtäimiä venäläisille, paitsi ilmeisen vahingossa 1945.
Länsikaluston kokonaisvahvuus Neuvostoilmavoimien kaikista lentokoneista (ml. kuljetus, koulu- ja yhteyskoneet) 41-45 oli 18%, mutta joissakin ilma-armeijoissa osuus oli huomattavasti suurempi. Esim. Karjalan rintamalla vuosina 1942-43 kaksi-kolmasosaa lentoaseesta muodostui länsikalustosta. Maaselästä Ilomantsiin vetäytyneen 21. Prikaatin suojana olleen Kev.It:Psto S:n (Saarinen) jaosten sotapäiväkirjat todistavat samaa, sillä niissä esiintyvien tyyppitunnistuksien perusteella alueella toimineen NL:n yhden sekalentodivisioonan ja parin hävittäjärykmentin osien hävittäjä- ja pommikonetyyppien valtaosa olisi ollut amerikkalaisia Airacobria, Kittyhawkeja ja Bostoneita. Vahvistamattoman muistitiedon mukaan Teppanan motin alueelle pudotettu kone olisi ollut Airacobra, jonka majurin arvoinen lentäjä yhä lepäisi haudassaan aivan maantien penkassa. Ilomantsin alueelta on myös löydetty Englantilaisen Hurricane-hävittäjän putoamispaikka, miltä löytyneistä kappaleista voi erottaa kruunulla varustetun "AM" eli Air Ministry -leiman.
Mahdollista, joskin epätodennäköistä oli myös North American B-25 Mitchell -pommittajien tiedustelukäyttö Ilomantsin taivaalla. It-yksiköt havaitsivat mottitaistelun jokaisena päivänä yksinäisiä, korkealla lentäviä tiedustelijoita jotka kirjattiin Petljakov-2 -tyyppisiksi. Pe-2 ja B-25 ovat molemmat kaksimoottorisia ja samannäköisellä jakoperäsimellä varustettuja, tosin niin on myös Jatkosodan lopussa käyttöön tullut Tu-2. Mitchell-koneita oli sodan jälkeen Neuvostoliitossa ilmakuvaus- ym. käytössä pitkälti viisikymmentäluvulle saakka.
Alkuun
Muuta materiaalia
Lentokoneiden lisäksi toimitettiin sodan kuluessa myös lähes kaikkea mahdollista muuta materiaalia, kuten yli 400.000 kuorma-autoa, yli 12.000 panssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa, 32.000 moottoripyörää, 13.000 veturia ja vaunua, 8000 ilmatorjuntatykkiä ja konekivääriä, 135.000 konepistoolia, 300.000 tonnia räjähteitä, 40.000 kenttäradiota, noin 400 tutkaa, 400.000 metallintyöstökonetta, useita miljoonia tonneja ruokaa, terästä, muita metalleja, öljyä, polttoainetta, kemikaaleja jne. Kuten em. Norden-esimerkki osoittaa, ei apu kuitenkaan ollut mitenkään pyyteettömän uhrautuvaa. Voidaan esimerkiksi väittää osan lentokoneista olleen liittoutuneiden keskuudessa ei-pidettyjä tai vanhentuneita tyyppejä. Sitäpaitsi jokaisella rintamalle laivatulla tai lennätetyllä Amerikkalaisella artikkelilla oli hintalappu. Maksuaikaa vain oli myönnetty suurpiirteisesti, kuten jo sopimuksen nimikin antoi ymmärtää. Lend-Lease -sopimuksen ihmeellisyyksiin kuuluu että osaa sen velvoitteista ei ole vieläkään maksettu takaisin, mikä on edelleen yhtenä -vaikkakin vähäisenä- kantona Yhdysvaltain-Venäjän välisten suhteiden kaskessa.
Ilomantsin taistelualueille tätä materiaalia tuli sekä hyökänneiden rintamajoukkojen että partisaaniosastojen mukana. Useissa valokuvissa näkyy mottitaistelujen jälkeen suomalaisten haltuun jääneitä tai tuhoutuneita Studebaker- kuorma-autoja. Lemiahossa niitä paloi useita, niiden lastina oli ollut lääkintätarvikkeita, viestivälineitä, kiväärinpatruunoita ja piiskatykin laukauksia. Studebakerin lavalle asennetun "Katjusha"- raketinheittimen osia on löydetty mottitaistelujen jäljiltä. Kaatiolammen takana, välittömästi puna-armeijan etulinjan taakse haudatuissa viestikeloissa oli kilometreittäin amerikkalaista vedenpitävää puhelinkaapelia. Leminahon palaneiden autojen tuntumaan haudatusta lääkintälaatikosta löytyneet morfiiniampullit ovat samanlaisia kuin liittoutuneilla yleensä. Useilla kentälle haudatuilla hyökkääjillä oli todennäköisesti myös yllään amerikkalaisesta kankaasta ommellut univormut, vaikka valmistusmaata ei voidakaan osoittaa."Made in USA"- teksti tai tähän valmistusmaahan viittaava tuotetunnus on sen sijaan todettavissa useiden puna-armeijan sotavainajien maihinnousukenkien pohjissa, säilykepurkeissa ja Thompson-konepistooliin tai Colt-pistooliin sopivista .45 ACP-patruunoiden hylsyistä, joita oli ainakin partisaanijoukkojen käytössä. Veteraanien muistelmissa amerikkalainen tavara tulee usein esille. Erityisesti Ilomantsiin hyökänneiden divisioonien chigagolaiset lihasäilykkeet ja läski sekä makkarat näyttävät jääneen hyvin mieleen. Venäläiset veteraanit muistelevat usein kuuluisia maihinnousukenkiä, joiden pahviosat eivät kestäneet karjalaisen korpisodan rasituksia juuri viikkoa pitempään.
Amerikanavun merkityksestä Stalinin johtamille sotatoimille esiintyy monenlaisia arvioita, varsinkin kun kylmän sodan aikana Neuvostoliitto pyrki unohtamaan koko asian. Leningradin sotilaspiirin sotamateriaalista on esimerkiksi kesän 1944 suurhyökkäyksessä väitetty jopa 70-prosenttia olleen lend-lease-tavaraa. Muitakin lukuja on olemassa. Amerikkalaiset itse näkevät avun mielellään ratkaisevana tekijänä Saksan sotavoimien lyömisessä, mutta avainmerkitys on kuitenkin ollut materiaalia käyttävissä sotilaissa. Ilomantsin taistelujen korpiolosuhteissa venäläisten oma käytännöllisempi sotamateriaali oli ratkaisevassa asemassa. Kun tavallinen suomalainen rivimies tuskin tunnisti yläpuolellaan kieppuvia amerikkalaisia hävittäjiä, heistä jokainen tunsi Il-2:n, maataistelukoneen joka oli alinomaa rynnäköimässä konekivääreineen ja pommeineen. Partisaaneilta Patvinsuon eräälle kankaalle jääneitä amerikkalaisia kenkiä, laskuvarjosilkkiä ja muita tarvikkeita paikalliset käyttivät jonkin verran, mutta tämän monessa mielessä maksamattoman tavaran merkitys taisi jäädä taloudessa melko vähäiseksi.
Tuhansien ihmisten lähes uskomattomin ponnistuksin toimitettiin Ilomantsin korpiin ruostumaan ja lahoamaan romua maapallon toiselta puolelta. Ilomantsin viimeistä taistelua niillä ei ratkaistu.
Lähteet:
Sota-arkiston sotapäiväkirjat
C-F Geust ja G Petrov: Lend-Lease aircraft in Russia
Hyvä ja kattava selonteko.
Bostonin hylyn pitäisi maata merenpohjassa Suomenlahdella, sen isompia koneita ei USA toimittanut laajemmin. NL:n omia nelimoottorisia pommareita lienee käytetty, mutta suurin osa oli PE-2 tyyppiä.
Suomalaiset pudotti Airacobra-hävittäjäkoneita kymmeniä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11386356/neukun-saama-sota-apu-oikeisiin-mittasuhteisiinsa
Amerikkalaiset varusti liittolaistaan neukkuja ja niillä aseilla neukku taisteli maahantunkeutujaa, eli Suomea vastaan. Suomi taas sai aseita liittolaiseltaan Saksalta, joilla taisteli neuvostoliittoa vastaan vapauttaen näin Saksan voimia länteen jossa ne surmasivat Eurooppaa vapauttavia amerikkalaisia. Onko Suomi pyytänyt tätä anteeksi meidän takia kaatuneiden amerikkalaisten omaisilta tai haavoittuneilta?
Näin ne sotahommat menee.
Ei pyydä eikä ole tarpeenkaan! Suomi pyytää tuollaisia 'anteeksi' varmaan samana päivänä kun Venäjä tunnustaa partisaanien Suomessa tekemät siviilimurhat ja tuomitsee niiiden tekijät!
Päävastuuta ei TEKIJÄ ITSE voi ikinä paeta! Et voi lähteä siitä, että pommitukset, vankilat ja teloitukset Neuvostoliitossa olivat ikään kuin selviö! Niin kuin sade tai ukkonen, jolle ei mitään mahda! Kyllä esim. pommitusten takana oli ne suorittava valtiovalta ja sen ihmiset eikä asiaa poista tai lievennä mahdollisesti ulkomailta saadut koneet!
Hirvittävän Lusitania-salaliiton hengessä lienee parasta tasapainoksi paljastaa Suomenkin kauheassa salaliittotöpinässä todellisuudessa aseistaneen Saksaa länsiliittoutuneita vastaan! Lapista länsirintamalle siirretyillä vuoristodivisioonilla nimittäin ole käytössään pieniä määriä pelättyjä Suomi-konepistooleiksi nimettyjä kuolemankojeita.
Ihan varmasti mitä kauhistavin sotarikos, vaikka sellaiselle ei mitään perusteita olekaan ;)
Ehkä Venäjä tunnustaa partisaanien tekemät vajaan 200 siviilin tapot samalla kun Suomi tunnustaa pelkästään Petroskoin kaupungin alueella toimineiden keskitysleirien vankien tapot ja nälkään sekä siitä johtuviin sairauksiin kuolleet yli 3500 vanhusta, naista ja lasta. Keskitysleirejä oli muuallakin kuin Petroskoissa ja sama jatkui vuoden 1942 jälkeenkin.
Tautiin kuoleminen ei ole "tappo". Googlaa sana ja opit kielioppia!
Tahalleen aiheutettu nälkä puolestaan on. Ja tahallistahan se on, jos ei vangitsija vangeilleen ruokaa anna.
Pahimmin nälkä koetteli koko Suomea nälkätalvena 1941/42. Tällöin oli korttiannokset äärimmäisen niukat siviileillä ja monet ihmiset esim sairaaloissa ( esim. Signe Brander) menehtyivät suomalaisistakin nälkään!
Termeistä: sana tappo tarkoittaa väkivaltaista kuolemaa, mutta turha kai sitä on Tiltulle kertoa.
"Termeistä: sana tappo tarkoittaa väkivaltaista kuolemaa"
Olet tapasi mukaan väärässä:
"1 § (21.4.1995/578) Tappo. Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. "
Laki jättää tekotavan avoimeksi ja tappotuomioon riittää vakava laiminlyöntikin. Sinänsä myös murha ja joukkotuhonta voisi olla sopivia rikosnimikkeitä vankien tahalliseen tappamiseen nälässäpitämällä.
Ja summa summarum,mehän hävittiin toinen maailmansota ja juuri Neuvostoliitolle jonka materiaalinen ja lukumääräinen ylivoima lo-
pulta painoi kiihkeimmänkin suursuomihaihattelijan turvan suohon
vapisemaan henkikultansa puolesta.
Onneksi saatiin välirauha ja lopulta oivallinen Pariisin rauha.
"... ylivoima lo-
pulta painoi kiihkeimmänkin suursuomihaihattelijan turvan suohon
vapisemaan henkikultansa puolesta."
Oliko Otto Wille Kuusinen suursuomihaihattelija, Stalinhan lupasi Talvisodan aikana hänen hallittavakseen Suomen ja suuria alueita itäkarjalasta?