http://fi.soneraplaza.net/paivanplaza/uutiset/artikkeli/0,14913,118784,00.html
Puolet lukioista pudottaisi ruotsin yo-kirjoituksista
(20.06.2002 19:52)
Noin puolet Suomen 475 lukioista haluaa osallistua rakennekokeiluun, jossa ruotsin kielen koe olisi ylioppilaskirjoituksissa vapaaehtoinen.
Nykyään niin sanotussa lukioiden rakennekokeilussa on mukana 29 lukiota. Viimeinen ilmoittautumispäivä laajennettuun kokeiluun oli tänään.
Rakennekokeilussa ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetaan vähintään neljä ainetta, joista vain äidinkielen ja kirjallisuuden koe on pakollinen. Opetusministeriön sivistyspoliittinen ministerityöryhmä ei ole vielä käsitellyt kokeilun tulevaisuutta. Aikaisimmillaan se saattaa toteutua ensi vuoden alusta alkaen. Rakennekokeilu kestäisi ainakin vuoteen 2007 asti.
Valtaosa suomenkielisten lukioiden rehtoreista kannattaa kokeilun vakinaistamista ylioppilastutkinnon uudeksi malliksi, mutta ennen muuta RKP:n vastustuksen vuoksi lopullinen ratkaisu jää uudelle hallitukselle. Opetusministeri Maija Rask (sd.) on sanonut haluavansa ottaa kokeiluun kaikki halukkaat lukiot.
Suomenruotsalaisten kansankäräjien puheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Lax (r.) on kaavaillut selvityttävänsä oikeuskanslerilta, rikkoisiko kaikkien halukkaiden mukaanottaminen lukiolakia.
(MTV3-STT)
Copyright ©2002 Alma Media.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020621KO9
Enemmistö lukioista haluaa kokeilla valinnaista yo-koetta
Ministeriöön tullut jo 227 hakemusta
Kunnista ja muista lukioitten ylläpitäjistä valtaosa haluaa kokeilla nykyistä valinnaisempaa ylioppilastutkintoa. Torstaihin mennessä opetusministeriöön oli tullut jo 227 hakemusta. Hakuaika päättyy tänään perjantaina.
Osa hakemuksista sisältää kaikki kunnan lukiot, osa vain osan niistä. Hakemuksia on tullut myös muiden muassa yliopistojen normaalikouluilta ja yksityiskouluilta.
Lukioita Suomessa on noin 440.
Niin sanottu rakennekokeilu on ollut 29 lukiossa vuodesta 1995. Kokeilussa vain äidinkieli on pakollinen ja esimerkiksi toisen kotimaisen kielen on voinut jättää kirjoittamatta. Niin on tehnyt kymmenkunta prosenttia kokelaista.
Kokeilun kohtalosta on riidelty vuosikausia.
Opetusministeri Maija Rask (sd) olisi halunnut vakinaistaa sen jo aikapäiviä, ja myös enemmistö lukioitten rehtoreista on sen kannalla. Sen sijaan Rkp vastustaa sitä.
Pari vuotta sitten myös parlamentaarisen työryhmän enemmistö päätyi kannattamaan kompromissia, jossa tutkinnon valinnaisuus kasvaisi vain vieraaseen kieleen.
Keväällä eduskunta linjasi, että kokeilu jatkuu vuoteen 2007 ja sitä voidaan laajentaa niin, että valitut koulut ovat maantieteellisesti ja kielellisesti edustava otos.
Ministeriöön onkin tullut hakemuksia eri puolilta maata kuten Karjaalta, Sotkamosta, Oulusta, Lappeenrannasta, Joensuusta, Sodankylästä, Porista, Raumalta, Rovaniemen maalaiskunnasta, Tampereelta, Seinäjoelta, Vantaalta ja Torniosta.
Myös ruotsinkielisiä lukioita on joukossa.
Opetusministeri Maija Rask aikoo esittää, että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan. Ministeriössä laadittaneen kuitenkin ensin rajatumpi ehdotus. Raskin esitys menee sivistyspoliittiseen ministeriryhmään, johon kuuluvat myös Jari Vilén (kok), Suvi-Anne Siimes (vas), Jan-Erik Enestam (r) ja Kaarina Dromberg (kok).
Kokeilun laajennusesitys ja sitä koskeva asetus menevät myös valtioneuvoston käsittelyyn.
Mikäli kokeilun laajuudesta päästään syksyllä yhteisymmärrykseen, voisivat kokeilukoulujen abiturientit kirjoittaa jo ensi keväänä kokeilun mukaisen tutkinnon.
MARJUKKA LIITEN / Helsingin Sanomat
[email protected]