Suututtaa...
Jälleen kerran piispa teki oharit liturgiassa...eli laiminlöi opetuspuheen pitämisen. Tällä kertaa Valamossa - ja itse arkkipiispa. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Piispat olevinaan käyttävät korkeinta opetusoikeutta täysillä papin valtuuksillaan Kirkossamme...mutta....he joko laiminlyövät sitä tai sitten esittävät rimaa alittavia höpötyksiä. Ja sitten ihmetellään kun kirkkokansa elää kuin siat pellossa. Piispat RYHDISTÄYTYKÄÄ!!!
Jälleen kerran piispa teki oharit liturgiassa...eli laiminlöi opetuspuheen pitämisen. Tällä kertaa Valamossa - ja itse arkkipiispa. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Piispat olevinaan käyttävät korkeinta opetusoikeutta täysillä papin valtuuksillaan Kirkossamme...mutta....he joko laiminlyövät sitä tai sitten esittävät rimaa alittavia höpötyksiä. Ja sitten ihmetellään kun kirkkokansa elää kuin siat pellossa. Piispat RYHDISTÄYTYKÄÄ!!!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Jäit kaipaamaan arkkipiispan opetuspuhetta. Minä taas odotan, että hän alkaisi jukaista opetuksiaan myös hiippakuntansa nettisivulle. Vaikka samat terveiset voi lähettää toisillekin piispolle.
Isä Esipaimen Ambrosius puolestaan puhuu hiljaa ja niin sekavasti, että pitää kalenterista katsoa, mihin hänen saarnansa ehkä liittyi. Sama koskee myös lehtikirjoittelua. On hyvin vaikea saada selville, mitä hän oikein tarkoittaa. Siinä suhteessa eräät rivipapiston edustajat ovat kirjoituksissaan huomattavasti selkeämpiä.
Eräälle heistä toivoisinkin piispallista uraa, kunhan hän vain hankkisi välillä hieman lisää myös teoreettista tietämystä.
"Isä Esipaimen Ambrosius puolestaan puhuu hiljaa ja niin sekavasti, että pitää kalenterista katsoa, mihin hänen saarnansa ehkä liittyi."
Isä arkkipiispa tapaa puhua muuten samaan tyyliin mutta kovaa. Ja lisäksi pitkään. Joskus olen joutunut toivomaan, ettei hän puhuisi aivan niin kovaa ja pitkään.
On hyvin selkeätä ja ymmärrettävää. Lisäksi se
on ihmisläheistä ja lämmittävää. Voisiko tässä
lähteä siitä, että hän on kaikkien arkkipiispa.
Hitaiden sekä hiljaisten huomiooonotto voi olla
myös kunnioittamista.
Sain aikoinaan Isä Esipaimen Ambrosiuksen kirjan Pyhyyden kaipuu. Siinähän on hänen puheitaan. Minusta ne ovat selviä ja vaikuttavia, enkä ole ainakaan radiosta kuultuna kokenut mitään sekavuutta.
Tuota kirjaa pidin hyvin tärkeänä. Kun oli vaikeaa, luin sitä, kun mitään muutakaan ei ollut. Sain siitä apua.
Ymmärtääkseni opetus on yksi tärkeistä piispan tehtävistä, muttei ainoa. Hän myös mm. rukoilemalla pitää yhteyttä Luojamme kanssa. Selkokielisen ja napakan puheen pitäminen on vaikeaa, kaikki me emme ole synnynnäisiä puhujia. Toki näin sanoessani oletan, että arvoisat piispat ovat opiskelleet myös opetuspuheen tekoa ja sen pitämistä ja haluavat antaa meille aina parhaan antinsa. Kun näin on ja se ei joillekin riitä, rukoillaan mekin, ei narista.
Ja vaikka tekisi mieli kitistä ja vaikka kitisisikin, kunnioittakaamme piispojamme.
Papiston koulutuksessako? Vai eikö saarna- ja puhetaidon opetus ole mennyt perille?
...ole synnynnäisiä puhujia sen enempää kuin kirjoittajia, laulajia, opetttajia, kuuntelijoita... Onpa osa noista taidoista sellaisia, että niitä joko on tai ei eikä niitä opi koulunpenkiltä. Pappeuden "täyspaketti" taitaa olla aikamoinen armolahja. Harjoittaa saarnaamistakin tietysti voi, mutta sallikaamme tässäkin ihmisen vajavuus ja nauttikaamme kultasuista.
Makarios
keksiä sanomista 5 kertaa viikossa, usein vielä samalle yleisölle vaikka kuinka henki palaisi.
Oma kokemuksen asiasta on varusmies"pappi"ajalta, jolloin hartauksia yms. oli solkenaan, tosin seurakunta vaihtui. Puhuminen on yksinkertaisesti vaikeaa ja hyvin puhuminen eritysen vaikeaa. Ja palautekin on mitä on: yksi kehuu ja toinen haukkuu saman puheen.
Minusta taidon puutteet voi antaa anteeksi, jatkuvaa laiskuutta ei. Enemmänkin puheissa ärsyttää tietyy "nuotti" tai tekosyvällinen kliseisyys tyyliin "olen tässä ja kohtaan ihmisen" vaikka mitään kohtaamista ei ole edes tarkoitus yrittää. Kyse on kikkailusta, jolla uskotellaan seurakuntalaiselle että juuri HÄN on tärkeä, vaikka pappi ei nimeä ja naamaa muistaisikaan. Esim. hautajaispuheissa kaikken parasta on vaan tunnustaa se, että ei tiedä vainajasta mitään muuta kuin pari faktaa eikä edes yritä hehkutuksia. Sellainen on rehellistä. No joo, taivatat tosin olla luterilaisten kaupunkiseurakuntien ongelmia, en tiedä.
...olen kuullut hyviä opetuspuheita.
Mitäpä jos siivoaisit hiukan suutasi, niin kenties kuulisit paremmin kirkon opetusta. Luostarissa muuten on tapana saarnata harvemmin kuin tavallisissa seurakunnissa eikä opetuspuhe kuulu lainkaan liturgian perinteiseen kaavaan. Vielä 1950-luvulla papit ja piispat saarnasivatkin vigilian jälkeen eivätkä suinkaan liturgiassa.
Poistaisin kirjoituksesi täältä muutoin täysin sopimattomana ja henkilökohtaisuuksiin menevänä. Siihen on kuitenkin jo vastattu niin monin asiallisin kommentein, että jätän kirjoituksesi edelleen näkyviin, esimerkkinä kirjoituksesta joka hipoo kaikkia yksinkertaisimpiakin sivistyneen käyttäytymisen perussääntöjä.
Hävettääkö yhtään?
t. Moderaattori
>eikä opetuspuhe kuulu lainkaan liturgian >perinteiseen kaavaan.
Hyvä että kerrankin joku lisäkseni myöntää tämän tosiasian! Aksios!!
(arkkipiispana 1925-1960) saarnattiin melkein kaikissa jumalanpalveluksissa sekä vigiliassa että liturgiassa. Herman piti kansanopetusta hyvin tärkeänä.
Saarnalla ei ole koskaan ollut liturgiassa omaa paikkaa. Se voi olla evankeliumin jälkeen (jos saarnataan evankeliumitekstistä) tai liturgian päätteeksi. Venäläiset papit saarnaavat kansalle joskus myös papiston ehtoollisen aikana, jos siis papistoa on paljon ja tämä vaihe kestää kauan. Arvatenkin opetuspuhe silloin käsittelee ehtoolliselle menoa tai ehtoollisen merkitystä. Minusta tällöin on kuitenkin parempi vain lukea ehtoolliselle valmistavia rukouksia.
Arkkipiispa Herman piti itse tunninkin kestäviä pitkiä saarnoja, joita kuunneltiin hievahtamatta. Vasta viisikymppisenä Suomeen tulleena, arkkipiispa Herman ei koskaan oppinut vapaasti puhumaan virheetöntä Suomea, joten hän joutui kirjoittamaan kaikki puheensa. Sihteeri korjasi sitten niiden kieliasun.
Tästä on ollut se hyöty, että arkkipiispa Hermanin saarnat ovat säilyneet ja myöhemmin ilmestyneet kirjoina. Saarnakokoelmien nimet ovat muistaakseni "Loistakoon teidän valonne" ja "Ahdistuksissa kärsivällisinä." Jos haluatte lukea hyviä saarnoja, niin lukekaa näitä arkkipiispa Hermanin puheita. Löytyvät ainakin HYKin Fennica-kokoelmasta ja mahdollisesti myös Helsingin ja Joensuun yliopistojen laitoskirjastoista.
"Minusta tällöin [= papiston ehtoollisen aikana] on kuitenkin parempi vain lukea ehtoolliselle valmistavia rukouksia."
Vai on sinusta?
Oletko myös sitä mieltä, että Efraim Syyrialaisen paastorukousta on varmuuden vuoksi syytä lukea vielä pääsiäisyönä, jos vaikka olisi sattunut, että joku olisi luistellut siitä paaston aikana?
Samaa mieltä: papiston ehtoollisen aika on aivan liian myöhäinen hetki valmistautua ehtoolliselle JA SILLÄ SIPULI!
Totta totta, tietenkin Ehtoolliselle täytyy valmistautua aikaisemmin. Mutta nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Kyseessä lienee sellainen ajatus, että ennen ehtoollista ei ole hyvä ruveta miettimään kaikenlaisia muita jutskia, vaan keskittyä siihen tärkeimpään, eli Ehtoolliseen. Siksi monesti tuolloin luetaan valmistavia rukouksia - ettei keskittyminen herpaantuisi ja ajatus rupeaisi harhailemaan jossain toissijaisessa. Näin voi käydä varsinkin meillä hatara-aivoisilla ortodokseilla. Kuuntelen tuossa tilanteessa ennemmin valmistavia rukouksia kuin vaikka humppakonserttoa. Vizivizi. Kyse on siis siitä, johdattaako kyseisessä kohdassa oleva opetuspuhe, kirkkolaulu, rukous Ehtoolliseen vai houkuttaako se meidät miettimään jotain muuta?
>>>Siksi monesti tuolloin luetaan valmistavia rukouksia - ettei keskittyminen herpaantuisi ja ajatus rupeaisi harhailemaan jossain toissijaisessa.
...lukiessa tulee kovin hämmästyneeksi ja jopa surulliseksi siitä, kuinka paljon usko(nto)mme, jonka tulisi ilmentää suurinta rakkautta ja tuottaa iloa, lohtua, toivoa ja pelastusta, aiheuttaakin ahdistusta, mielipahaa, kiukkua, katkeruutta, kyttäystä, kielteisyyttä ja peräti suoranaista vihaa, joka kääntää ihmiset toisiaan vastaan.
Minne ihmeeseen on unohtunut evankeliumien todellinen sanoma?
Makarios
"Minne ihmeeseen on unohtunut evankeliumien todellinen sanoma"
Veikkaan että ko. sanoma ei riitä ihmiselle, joka "harrastaa" uskontoa päivittäin. Se on ykinkertaisesti liian yksinkertainen. Pitää tehdä elämä ihan älyttömän monimutkaiseksi tuhannella säännöllä ja rituaalilla, joiden oikein tekemistä sitten voi valvoa silmä kovana. Latina, kirkkoslaavi tai sanskriitti kielenä auttaa huomattavasti asiaa, koska silloin voi osoittaa oman perehtyneisyytensä.
Hmm...taidankin seuraavalla kerralla ottaa alkukielisen UT:n mukaan kirkkoon...saavat mummot ihmetelle meikäläisen tiedon syvyyttä.
"Vapauteen Kristus vapautti meidät". Olen lueskellut taas vaihteeksi Paavalin kirjeitä, joissa sanoma tuntuu olevan selvä: "sydämen ympärileikkaus" on tärkein eikä säännöillä ole niin väliä. En halveksu liturgiikkaa, mutta ei siitä saa tehdä epäjumalaa.
Äiti Maria Pariisilainen sanoi, että "viimeisellä tuomiolla minulta ei kysytä, että menestyinkö askeettisissa harjoituksissani tai miten monta kertaa kumarruin maahan rukoillessani. Minulta kysytään ruokinko nälkäisiä, vaatetinko alastomia, kävinkö katsomassa sairaita ja vangittuja. Tätä minulta tullaan kysymään". (Kallistos Waren kirjasta Ortodoksinen tie).
En teistä tiedä, mutta minä en näihin kysymyksiin pystyisi myönteisesti vastaamaan. Xyz:n vakuutteluista huolimatta en usko, että "luterilaisen lahkon" jäsenyys vie minut kadotukseen, vaan se etten kyennyt vastaamaan ko. kysymyksiin. Toisaalta, miksi keskittyä omaan pelastukseen - muiden pelastaminen tavalla tai toisella on tärkeämpää.
...olen itsekin täällä siteerannut, tuota samaista kohtaa. Siinä jos missä ovat esiinkannetut lahjat, rukoukset ja ristinmerkit. Siinä ovat todellinen usko, toivo ja rakkaus.
Makarios
Papiston ehtoollisen aikana liturgiaan muodostuvan tauon aikana ohjelman, oli se sitten rukousta, kuorolaulua tai opetuspuhe, tulee olla ehtoolliselle johdattavaa eikä ajatuksiamme hajoittavaa ja syrjään vievää. Silloin tulee muistaa, minne olemme menossa.
Huonostipa näyt tuntevan kirkon rukoukset. Ei esim ehtoolliskanonin lukemisessa ole mitään loukkaavaa tai siinä, että lauletaan Herra on minun paimeneni. Rukouksista valikoidaan tietysti tilanteeseen sopivat.
>>>Äiti Maria Pariisilainen sanoi, että "viimeisellä tuomiolla minulta ei kysytä, että menestyinkö askeettisissa harjoituksissani tai miten monta kertaa kumarruin maahan rukoillessani. Minulta kysytään ruokinko nälkäisiä, vaatetinko alastomia, kävinkö katsomassa sairaita ja vangittuja. Tätä minulta tullaan kysymään". (Kallistos Waren kirjasta Ortodoksinen tie).
En teistä tiedä, mutta minä en näihin kysymyksiin pystyisi myönteisesti vastaamaan. Xyz:n vakuutteluista huolimatta en usko, että "luterilaisen lahkon" jäsenyys vie minut kadotukseen, vaan se etten kyennyt vastaamaan ko. kysymyksiin.
...ajattelemaan, että oli kirkko mikä hyvänsä, vaikkapa efesolais-xyziläinen, ihmiset sen ennen pitkää pilaavat ja roihauttavat riidan, aiheuttavat jakaannuksen ja lyövät toisiaan tuomiolla takaraivoon.
Todella vakavasti olen myös sitä mieltä, että tämä toiskirkkokuntaisten törkeä herjaaminen saisi jo tältä palstalta loppua.
Makarios
"Rukouksista valikoidaan tietysti tilanteeseen sopivat."
1. Havaintojeni mukaan mitään valikointia ei useinkaan suoriteta.
2. Tilanteeseen (jossa ehtoollisen nauttiminen on paraikaa käynnissä alttarissa) ehtoolliseen valmistavat rukoukset sopivat erittäin huonosti.
Kirkkosääntöjen mukaan tässä kohdassa jumalanpalvelusta tulee laulaa ehtoollislauselma (hitaasti ja melodisella sävelmällä; tarvittaessa useita kertoja). Jos papiston ehtoollinen kestää pitkään, voidaan lisäksi laulaa tai lukea jokin sopiva psalmi, jollainen toki on esim. "Herra on minun paimeneni".
"Todella vakavasti olen myös sitä mieltä, että tämä toiskirkkokuntaisten törkeä herjaaminen saisi jo tältä palstalta loppua."
Anteeksi, mikä ihmeen "törkeä herjaaminen"?
No, vaikka puhuminen "luterilaisesta lahkosta" voisi olla tällaista. Olet aika reppana heppu.
>>>No, vaikka puhuminen "luterilaisesta lahkosta" voisi olla tällaista.>Olet aika reppana heppu.
"Et kai näe yhteyttä näiden asioiden välillä: mieleesi ei liene tullut, että juuri "luterilaisen lahkon" opetuksiin uskominen johtaa siihen, ettet kykene vastaamaan myönteisesti ko. kysymyksiin?"
En, koska luterilainen kirkko korostaa kaikkien muiden kirkkojen tavoin lähimmäisen palvelemista. En voi vastata näihin myönteisesti, koska olen harvinaisen laiska ja syntinen ihminen enkä siksi vaivaudu ruokkimaan nälkäisiä, vaatettamaan alastomia ja käymään katsomassa sairaita ja vangittuja kuin harvoin ja vähin uhrauksin. Kirkolla ei ole merkitystä tälle, vaan kyse on omasta laiskuudestani. Moni tuntemani muslimi ja ateisti on minua parempi "kristitty".
"Mutta siis jotenkin kuitenkin arvelet, että sinulta voidaan tulla vaatimaan tilitystä teoistasi, vaikka luterilainen kirkko opettaa (Raamatun sanan vastaisesti), etteivät mitkään teot ole pelastumisen edellytys?"
Luterilaisen tulkinnan mukaan vain usko Krisuksen lunastustyöhön on tarpeen. Em. asioiden pitäisi kai ilmentää tätä uskoa. En tiedä missä määrin Jumala kyttää tekemisiämme, mutta siitä olen varma, että ko. Raaamatun sana ei ole vertauskuva vaan totista totta.
Käytin ko. termiä eli saat synninpäästön. Tuota termiä on viljelty silloin tällöin tälläkin palstalla (hyvin harvoin tosin). Ajattelin pääseväni kanssasi samalle aaltopituudelle käyttäessäni sinulle tuttua terminologiaa.
"Minun mielestäni luterilainen kirkko ei täytä lahkon tunnusmerkkejä"
Ei niin - kivaa olla kanssasi samaa mieltä.
"vaan kyse on jostakin vakavammasta"
Taas kerran olemme samaa mieltä (hui kauheata!). Kyse on lahkoa paljon vakavammasta, nimittäin KRISTUKSEN KIRKOSTA. Luterilainen kirkko täyttää kirkon uskontososiologiset tunnusmerkit - samoin ortodoksinen kirkko ja Saalem seurakunta. "Lahkon" määritelmä ei sovi kansankirkkoihimme.
Nyt kuule xyz on aika sinunkin ryhdistäytyä: alat olla liikaa samaa mieltä kaltaiseni lipiraalilutikan kanssa. Mitähän tästäkin seuraa - pian saatat hyväksyä jopa "katolikotkin" (ja lainaushan on SINUN teksteistäsi eli tällä kertaa ei synninpäästöä tipu).
"Mistä tiedät, vaikka olisin oikeasti vanha ja lihava ämmä."
Mikähän kirjoittamisissasi kielii kummasta katkeruudesta? Mitäs jos maailma onkin kaunis paikka ja elämä yhtä taivaan esikartanoa - jos vain osaa katsoa? Jospa elämä ei olekaan sulkeisharjoitus.
"Luterilainen kirkko täyttää kirkon uskontososiologiset tunnusmerkit "
Vai niin!? Lahkon tunnumerkkejä ovat mm.:
I) eroaminen jostain aiemmasta (luterilaisten kohdalla lännen katolisesta kirkosta)
II) opilliset erityiskorostukset (lut. kohdalla esim "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" ja Jumalan "Sanan" - jolla ymmärretään siis Raamattua, ei Kristusta - aseman korostaminen).
III) vahva johtohenkilö (lut. kohdalla saksalainen entinen munkki, kirjailija ja yksityisajattelija Martin Luther/Luder).
Miksi lut. ryhmittymä EI olisi lahko?
>Papiston ehtoollisen aikana liturgiaan muodostuvan >tauon aikana ohjelman, oli se sitten rukousta, >kuorolaulua tai opetuspuhe
Miten se voisi olla opetuspuhe, kun kanonit edellyttävät kleeruksen jäsenten osallistuvan *aina* liturgiassa läsnä ollessaan pyhistä lahjoista (ei, en muista sääntöä, mutta kaivetaan tarvittaessa), jotta veljien ja kanssapalvelijoiden toimittama palvelus ei tulisi ylenkatsotuksi? Ei kukaan ehdi ensin nopeasti osallistua ja sitten saarnata!
Jaaha. No et ainakaan uskontososiologian oppikirjasta määritelmiäsi ottanut. Uskontososiologian mukaan luterilainen kirkko ON kirkko. Tästä ei tarvitse keskustella täällä enkä viitsi naputella sivun verran tekstiä iloksesi. Jos haluat määritellä asiat oman uskonnollisen näkemyksesi kautta, lahko voidaan sitten määritellä ihan miten vaan. Se voi olla vaikka "oranssi", "keveä" ja "hyvä pelaamaan palloa". No kevennyksesksi:
Katolilaisuus-lahkon piirteet:
I) eroaminen jostain aiemmasta (katolilaisten kohdalla ortodoksisesta kirkosta)
II) opilliset erityiskorostukset (kat kohdalla Marian neitseellinen syntymä, papiston selibaatti, paavin asema).
III) vahva johtohenkilö (paavi).
Miksi kat. ryhmittymä EI olisi lahko?
TAI
Kristillisen lahkon tunnumerkkejä ovat mm.:
I) eroaminen jostain aiemmasta (kristittyjen kohdalla juutalaisuudesta)
II) opilliset erityiskorostukset (kristittyjen kohdalla Jeesuksen jumaluus).
III) vahva johtohenkilö (kristittyjen kohdalla Jeesus).
Miksi kristitty ryhmittymä EI olisi juutalaisuuden lahko?
No oliko analyyttistä, älykästä ja mielekästä?
Joskus tänne kirjoittelu on turhaa ja lukeminen vielä turhempaa.
"kanonit edellyttävät"
Pitäisikö noudattaa kaikkia kanoneita? Ihan kaikkia?
Mistä ne löytäisi internetistä?
...olisi keskustella esimerkiksi siitä, onko Helsinki ainoa oikea tosi kaupunki vai olisivatko Espoo ja Vantaakin kenties niitä ja mikä onkaan sitten Kauniainen...
Jättäkäämme siis jo tämä aihe ja siirtykäämme itse asiaan. "Naseva kannanotto" tuolla ylempänä odottaa kuumeisesti kannanottoa. Back to basics!
Makarios
>>>luterilainen kirkko korostaa kaikkien muiden kirkkojen tavoin lähimmäisen palvelemista. En voi vastata näihin myönteisesti, koska olen harvinaisen laiska ja syntinen ihminen enkä siksi vaivaudu ruokkimaan nälkäisiä, vaatettamaan alastomia ja käymään katsomassa sairaita ja vangittuja kuin harvoin ja vähin uhrauksin. Kirkolla ei ole merkitystä tälle, vaan kyse on omasta laiskuudestani.>Luterilaisen tulkinnan mukaan vain usko Krisuksen lunastustyöhön on tarpeen. Em. asioiden pitäisi kai ilmentää tätä uskoa. En tiedä missä määrin Jumala kyttää tekemisiämme, mutta siitä olen varma, että ko. Raaamatun sana ei ole vertauskuva vaan totista totta.
"Mutta jospa laiskuutesi johtuu nimenomaan siitä, että kirkkosi ei kannusta sinua mihinkään helpompaankaan käytännön toimintaan?"
Periaatteessa lähimmäisen auttaminen on helppoa, jopa helpompaa kuin hengelliset harjoitukset ja askeesi. Esim. rahalahjoitus (=työ) on ihan hyvä tapa, jos muuta ei voi. Voi osallistua myös vapaaehtoistoimintaan SPR:ssä tai kirkossa. Ei voi ajatella niin, että odotanpa jumalallistumiskehityksen saavuttavan tietyn pisteen ja sitten autan toista ihmistä. Kyllä kai nämä menevät rinnakkain. "Latvalla" taidat tarkoittaa jotain muuta. Jos tarkoitat esim. Jeesus rukousta tai mystiikkaa, niin siinä olet oikeassa. Ev-lut kirkko ei kannusta hengelliseen kehittymiseen tai kilvoitteluun samassa mielessä.
Kirkkoa en laiskuudestani syytä: yhtä laiska olisin ortodoksina tai katolilaisena. Oma vika.
"Eli sinun(kin) mielestäsi tässä on jonkinlainen ristiriita?"
Ajatus on kai se, että pelastus tapahtuu yksin armosta uskon kautta eikä mikään teko riitä. Teko seuraa tätä pelastavaa uskoa. Kaipa se liittyy olennaisena vanhurskautumiseen.
Minulle ajatus minkään teon riittävyydestä missään määrässä on vaikea vaikea.
mutta tällaisen käytännön olen havainnut täällä Helsingissä Moskovan patriarkaatin seurakunnissa ja myös Venäjällä joissain kirkoissa. Tapa on minusta aika kummallinen. Kyllähän papiston jäsenen tietysti pitää osallistua ehtoollisesta. Sehän on selvä. Ehkä saarnaaja osallistuu viimeiseksi. Kun alttarin ovet ovat kiinni, en usko kirkkosalin puolella tapahtuvan toiminnan häiritsevän pyhistä lahjoista osallistuvaa kleerosta.
Suomeksi on ilmestynyt kolme kanonikokoelmaa Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen suom. Antti Inkinen 1980, Paikallissynodien kanonit suom. Johannes Seppälä 1983 ja myöhemmin lisäksi vielä kolmaskin kanonikokoelma, jota minulla ei ole. Täytyisi hankkia se. Mutta silsältävätköhän nämä kirjat kaikki ortodoksisen kirkon kanonit? Kuka tietää?
Mitä tulee kanonien noudattamiseen, niin ei kukaan noudata niitä kaikkia.
Minäkin olen kerran ollut Venäjällä sellaisessa liturgiassa, jossa saarna yllätyksekseni pidettiin papiston ehtoollisen aikana. Liturgiassa vihittiin yksi papiksi ja yksi diakoniksi, ja paikalla oli piispa ja runsaasti muuta papistoa. Oletin että saarnan pitänyt osallistui ehtoolliseen ensimmäisenä ja tuli sitten saarnaamaan, mutta voihan se olla toisinkin päin. Saarnan aihe ei muistaakseni kyllä käsitellyt lainkaan ehtoollista vaan paikallisia uusmarttyyreja.
Löytyypäs. Esim.:
http://www.3saints.com/canons.html
hän yksinkertaisesti on se joka tyhjentää lopuksi ehtoollismaljan. Tiedä tuota.
Luulenpa, että M-LS ajatteli suomenkielisiä sivustoja. Sellaisia tuskin on.
Hienoa, että löytyy englanniksi! (Ei ole aikomusta opiskella niitä kaikkia - vaikka ehkä pitäisi - mutta aina joskus tulee halu tarkistella omien päähänpistojensa kirkollista sopivuutta jostain)
Omaksi hämmästykseksenikin tekee mieleni puuttua asiaan. Uskontososiologit määrittelevät kirkon ja lahkon omalla tavallaan. Teologisesti ja ekumeenisessa liikkeessä (jossa muuten ortodoksiset kirkot ovat mukana TÄYSJÄSENINÄ), määrittely on hyvin selkeä: Kristillinen yhteisö, joka tunnustaa Pyhän Kolminaisuuden sekä sen, että Jeesus on Jumalan Poika, on KIRKKO. Yhteisö, joka ei tunnusta ja hyväksy näitä peruskriteereitä, on LAHKO. Yksinkertaista.
Tämän määritelmän mukaisesti luterilaisuus on kirkko eikä lahko. Jos asiaan haluaa täsmällisempää vakuutusta, vastaus lienee sama kysytään sitä keneltä tahansa dogmatiikan professorilta. Voi olla, että fundamentalistisimmat kreikkalaiset ja venäläiset ortodoksit ovat uskonkiihkossaan asiasta muuta mieltä, mutta kovin yksinäisiä he ovat yrittäessään keksiä asialle loogisia akateemisia perusteluja.
Minäpä muuten luulen, ettei meidän palstamme ensisijainen tarkoitus ole määritellä luterilaisuuden, sen paremmin kuin minkään muunkaan uskonsuuntauksen arvoa. Jos niin teemme, se kertoo jotain meidän aivan liian hatarasta itsetunnostamme, millä ajatuksella niin ikään ei ole perusteita tässä maassa, jossa olemme toimineet kauemmin kuin mikään toinen kristillinen kirkko.
En voi luonnollisestikaan tietää kaikkia sivustoja. Pikkuisen epäilyttää tämä netistä löytyvä tieto. Vanhana ihmisenä olen tottunut siihen, että tiedot löytyvät kirjoista.
eli siis nauttii ehtoollisen vasta kansankin jälkeen?
Eihän sitä maljaa voi tyhjentää ennenkuin kansa osallistuu!
että idän kristityt pitivät myös islamia harhaoppisena kristillisenä lahkona, kun se levisi kristilliseen itään. Myöhemmin siitä kuitenkin tuli maailmanuskonto. Aina uudempi uskonto nähdään lahkona.
Lahko-sanaa pitäisi mielestäni kuitenkin näissä keskusteluissa välttää ja puhua vain kirkoista, seurakunnista ja uskonnollisista yhteisöistä.
minusta se lähtee siitä, miten kohtelemme jokaista ihmistä jonka päivittäin tapaamme.
Olemmeko ynseitä, kopeita, välinpitämättömiä. Jokaisessa kohtaamisessa välitämme itsestämme jotakin toiselle ihmiselle. Erityisen tärkeää tämä on kun kohtaa masentuneita ja yksinäisiä ihmisiä. Reipas tervehtiminen ja muutaman sanan juttelu voi piristää heidän päiväänsä kummasti ja saada heille tunteen että on elämässä kiinni.
Tällaisista pikkuasioistahan meidän elämämme loppujen lopuksi koostuu.
Huomattavasti vaikeampaa ja suuremman vaivan takana on olla pitkäkestoisemmin lähimmäinen: käydä vaikkapa vuodesta toiseen vuodeosastolla viruvan vanhuksen luona. Kuunnella sadattaseitsemättä kertaa lapsuusmuistoa jonka dementoitunut vanhus on onnistunut haravoimaan sumuisesta päästään.
Lähimmäisyyttä olisi myös se, ettei kieli vyön alla laukkaisi edelleen kertomaan toisesta kuulemansa pahaa. Mutta miten moni siitäkään herkusta luopuu?
Lontoossa ja kävin arki-iltaisin säännöllisesti pyhässä messussa jesuiittojen hoitamassa seurakuntakirkossa.
Messut arkisin ovat yleensä ns. hiljaisia eli puhuttuja eli musiikki ja "messuaminen" puuttuu.
Papisto ei kuitenkaan koskaan jättänyt opetuspuhetta, saarnaa väliin. Muutamalla sanalla muutamassa minutissa kommentoitiin aina päivän evankeliumia. Ainakin minä tästä pidin...
aina sanoa jonkin sanan seurakunnalleen vaikka liturgian päätteeksi. Vaikka vain onnitella ehtoolliseen osallistumisen johdosta ja muistuttaa tulevista tapahtumista seurakunnassa. Myös kirkkovuoden aiheesta voi aina puhua.
Sanojen ei tarvitse olla mitenkään kummallisia. Ei meillä saarnoja arvostella, vaan otetaan yksinkertaisimmatkin sanat kiitollisina vastaan. Ja aina tulee muistaa: lyhyestä virsi kaunis!