Keväällä on tulossa kolmas muksu joten tuo auton vaihto suurempaan tulee ajankohtaiseksi. Nykyinen 406HDI-wagon on ollut loistava tähän asti, mittarissa nyt 428tkm. 2 aikuista, 2 lasta istuimineen ja noutaja ovat sopineet hyvin, mutta nyt siis isompaa haetaa ja kaipailisin vinkkejä.
Mieluusti pösön diesel-kone edelleen, on ollut ongelmaton uudesta asti, yksi polttoainepumppu on korjattu ylimääräistä, muuten vain normaalit huollot (toki niitä koiranluita menee useammat vuodessa, mutta sehän liittyy autoon, ei koneeseen).
Pösön valikoimista hintaluokkaan n 30000€ ei löydy sopivaa, joten vähän käytetty diesel taitaa olla realistinen vaihtoehto. Lapsuudenkoti-rakkaus on volvoihin, näyttää siltä että volkkari-koneisen volvon, suht uuden ja vähänajetun saisi saksasta alle 20000€, veroineenkin jäisi 5000€ halvemmaksi kuin vastaava suomesta liikkeestä ostettuna.
Mutta eipä hätiköidä. MItähän muuta olisi tarjolla tähän hintaluokkaan. Ajoa tulee vuodessa n 75-85tkm, tarvetta olisi siis autolle, johon sopii vaunut, koira, 3 lasta (2 istuinta, yksi koroke), kamppeita ja 2 aikuista. Pakua en ainakaan vielä ole valmis huolimaan, vaikka tuo uusi volkkari työkäytössä tuttu onkin. Myös Volkkareiden huollot ja niiden hinta hirvittää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoitin aloitusviestin ja sitten aloitin lukemisen. Täällähän näyttää aiemmin olleen ansiokas keskustelu ja noita luettuani taitaa pikkubussikin olla laskelmissa sittenkin mukana.
Mutta, antakaa vihjeitä, kokemuksia ym.
Meillä on vito penkkiversiona ja olemme tyytyväisiä, bensamoottoriin tehtiin takuuna isompi remontti, mutta muita murheita ei ole ollut, mittarissa nyt 98000 km. Sopii 3 lasta, isi, äiti ja mummo kyytiin.
mukavan tehókas ja taloudellinen auto ja vielä turvallinen perhe käytöön.Itsellä on ollut niitä muutamia eikä ongelmia ole ollut muutamaa koiranllun vaihtoa lukkunottamatta.
Osta aito jenkki, ei tarvitse pelätä romuja. On kokoa ja näköä, muut väistelee jo koon takia.
Osta hiace, on taattua toyota-laatua, eurooppalaiset ruostuvat ja niissä on sähkövikoja. Meillä poistettiin takimmaiset penkit, on ruhtinaalliset tilat viidelle ja takana vielä toista metriä tavaratilaa. Vaunut menevät kasaan lyömättä sisään.
Ja Hiace ei ruostu? hehh,uudet ovat kaikki ruosteettomia mutta katsopas vanhempia hiace autoja,voiko autot enempään ja herkemmin ruostua kun hiacet?
osta volvo, vanhemmat volkarin koneella, toimivat taatusti hyvin