Huomio iltojen ihanuudet ja kuun loisteet,
Etsinnässä n. 25-35 vuotiaat pientä jännitystä kaipaavat reippaat, kivan näköiset ja muutenkin mukiinmenevät misut, jotka olisitte innostuneita lähtemään kahden mukavan sekavan, sportin( 27 ja 30 187/90/185/95 ), fiksun ja erityisesti omintakeisen huumorintajun omaavan, ja myös vapaan, miehen mukaan Viron turneelle ensi viikonloppuna. Tiedossa olisi extemporelomareissu seuraavan alustavan suunnitelman mukaan:
Aikataulu:
Lähtö: 28.6 perjantai-iltana
Paluu: 30.6 sunnuntai-iltana tai 1.7 maanataina
Meillä molemmilla alkaa loma perjantaina, joten paluuajalla ei ole niin suurta väliä.
Matkasuunnitelma:
Reissun ideana on katsella ja kierrellä Tallinnaa ja mikäli sää on aurinkoinen niin mahdollisesti piipahtaa myös Pärnuussä. Kulkuväline on vielä auki, joko oma auto tai julkiset, mutta pääasiallinen tarkoitus on tutustua kaupunkiin, sen nähtävyyksiin ja tietty illalla yöelämään. Meille molemmille sekä Tallinna että Pärnu ovat vieraita kaupunkeja.
Suhteilut ja kemiat:
Yksinkertainen sääntö reissulla on, että jos kemiat ei livenä synkkaa, niin stressi pois ja tehdään tietenkin omat reissut periaatteella: takavasemmalle heti kun siltä tuntuu. Jos taas synkkaa, niin kenties lomasäästä ei tulekkaan sitä reissun tärkeintä elementtiä. Koska aikaa ei matkaan ole paljoa, tuskin ehdimme nähdä ennen matkaa, ellette sitten ole mansen suunnalta. Eli sokkotreffityylinen reissu tiedossa.
Talous ja rahoitus:
Omakustanteinen reissu. Eli tarjoamme ainoastaan mukavan rempseän seuramme, tarinaa ja rentoa fiilistä aamusta iltaan.
Matkafiilis:
Fiilis tulee olla avoin, rempseä ja ei ihan pienistä hätkähtävä. Vaikka kyse ei olekkaan mistään örvellysreissusta, niin iltaelämää ei unohdeta eli hauskaa on tarkoitus pitää ja poistaa burnoutit sun muut vuoden aikana kerääntyneet sressit höpisemällä niitä näitä
muutaman olusen tai siiderin ääressä.
Varustus:
Uikkarit mahdollista Pärnuussa simmailua varten. Loput varusteet oman mielen mukaan vaikka lacostepaidoista aina peruukekeihin asti;)
Jos tämän ilmon sattuivat lukemaan sellaiset ihanuudet, joita näin extemporematka sattuisi kiinnostamaan, niin rohkeasti vaan mailia ja suunnitellaan reissua lisää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mailiosoite unohtui: [email protected]