Luomisteorian todisteet...?

on kauheeta kaaosta ja sekavaa mielikuvitusta täynnänsä, on aina ollut. Miten entisaikojen kaupunkilegendat vaivaavat vieläkin jonkun päänuppia, tätä on mielestäni aiheellista kysyä.

Vastaus hataraan kysymykseesi olisi vaikka:

Eräässä D.Adamsin kirjassa kerrotaan mm. näin, CP:

"Minä kieltäydyn todistamasta olevani olemassa", sanoo jumala, "sillä todisteet tekevät uskon tarpeettomaksi, ja ilman uskoa minä en ole mitään."

"Mutta", sanoo ihminen, "Baabelinkala on kiistaton todiste olemassaolostasi, eikö vain? Mitään sen kaltaista ei olisi voinut kehittyä sattumalta. Se todistaa että sinä olet olemassa, joten omien perustelujesi mukaan sinä et ole olemassa. M.O.T."

"No voihan nenä", sanoo jumala. "Tuota minä en ollut tullut ajatelleeksikaan", ja katoaa kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan.

(baabelinkala kun laitetaan korvaan, ymmärrät kaiken, kielestä riippumatta ja toisin päin, siis täydellinen luomus)

D.A jatkaa:

(...) he rakensivat suunnattoman suuren supertietokoneen joka oli niin ällistyttävän älykäs että jo ennen kuin sen muistiyksiköt ehdittiin kytkeä, se oli aloittanut olettamuksesta ajattelen, olen siis olemassa ja päätynyt riisivanukkaan ja tuloverotuksen olemassaolon välttämättömyyteen ennen kuin joku ehti vetäistä töpselin seinästä...

Kuka hiffaa vetään ensin ihmiskunnan tietoisuustöpselin irti, se viimeksi nauraa...ja paradise on taas tässä ja nyt, niin kuin on aina ollut.

D.A jatkaa:
Linnunradan jokaisen sivilisaation historia käy läpi kolme selvästi määriteltävää vaihetta: selviytymisen, uteliaisuuden ja sivistyksen vaiheet, jotka tunnetaan myös miten, miksi ja missä -vaiheina.

Esimerkiksi ensimmäiselle vaiheelle on luonteenomaista kysyä "Miten saamme syötävää?", toiselle "Miksi me syömme?" ja kolmannelle "Missä syömme lounasta?"

Miksi isommin vaivautua, syökäämme tässä hyvää ja nauttikaamme hetken häiriöstä, siitä mitä elämäksi myös kutsutaan.

"Okei, baby. Pitele kunnolla kiinni", Zaphod sanoi. "Mennään pienelle murulle Maailmanlopun Ravintolaan."

tuo pohdintasi. Kaiketi, joten yritän vastata vakavasti, mitä minä olen oppinut ja löytänyt tielläni. Vankasta dialektismaterialistisesta ajattelijasta kasvoi uskova ihminen. Kuinka se oli mahdollista? Loogisen ajattelun kautta. Eihän uskonnossa ole logiikkaa te vastaatte. Ei olekaan, nykyisessä, vastaan.

Jumala on henki, ja kaikki mitä Hän luo on henkistä. Olemisen varsinainen ja pysyvä taso on siis henkinen taso. Kun Jumala loi, tai paremminkin Hänen ainokainen poikansa loi Isältään saamansa luomisvoiman avulla (vrt. Paavali: Kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen) henkisen maailman lukemattomine ihmisineen, ei aineellista tasoa vielä ollut olemassakaan. Se on luotu vasta paljon myöhemmin henkikapinan seurauksena, josta raamaatussakin monissa kohdin puhutaan. Henkikapinan ajankohdan voi suunnilleen sijoittaa aikaan ennen ns. alkuräjähdystä, josta aineellinen taso sai alkunsa.

Kapinan seurauksena Lucifer ja hänen lähimmät avustajansa syöstiin pimeyteen: "Näin saatanan lankeevan taivaasta kuin salaman". Jälkijoukot joutuivat taivasta alemmalle tasolle ns. paratiisiin, jonka raamattu sotkee tänne maan päälle sijoitetuksi. Siellä tapahtui toineen lankeemus, jonka jälkeen loputkin kapinalliset olivat pimeydessä, vaikkakaan eivät yhtä syvässä kuin johtoporukka. Se oli Jumalan rankaisu tottelemattomille lapsilleen.

Hän kuitenkin halusi palauttaa eksyneen laumansa takaisin valon valtakuntaan ja sitä tehtävää varten luotiin aineellinen taso. Jos ajatellaan henkisen kehityksen prosesseja, niin syvän vihan lientäminen onnistuu kai parhaiten tällaisissa vähittäisen kehityksen oloissa, joissa kuviot vähitellen muuttuvat: se kehitys. Synnytään ja kuollaan, synnytään ja kuollaan ja vain harvat muistavat mitään edellisestä olemisetaan tai saavat mitään kontaktia toiselle tasolle.

Jumalan rakkaus ilmeni suurimpana siinä, että Hän antoi altistaa poikansa pahan valtaan jopa siinä määrin, että tämä olisi saattanut epäonnistua tehtävässään ja joutua kiusauksille periksi antaneena Luciferin, eli saatanan valtakunnan, kuoleman valtakunnan, alaiseksi. Siinä tapauksessa olisi jonkun toisen korkean taivaan hengen ollut yritettävä lunastusta. Mitä ihmeen lunastusta? Sitä, että saattoi aineellisena ihmisenä vastustaa loppuun saakka pahan viekotteluja ja näin henkenä ansaita Jumalan kaiken voiman astuakseen manalaan ja voittaakseen siellä pimeyden ruhtinaan toisen kerran jotta hänen vallassaan olevilla sieluilla olisi vapaus valita: Seuratako edelleen pimeyden valtiasta, vai kääntääkö hänelle selkänsä palatakseen takaisin Isän kotiin. Jos tämä kuvio ymmärretään, avautuu myös raamattu selkeämmällä tavalla.

Eikö tämä pelastushistoria kerro jotain Jumalan korkeasta etiikasta. Antaisitko sinä oman poikasi niin suureen vaaraan, että huomattavalla varmuudella voisit epäillä hänen kuolevan? En minä ainakaan.

Koko juttu löytyy Johannes Greberin kirjasta Yhteydessä henkimaailman kanssa, osat I ja II.

viestit on sitä varten että toinen ymmärtää..