Olisiko aika laittaa erilaiset uskonnot, ismit, instituutiot ja kirkot sekä poliittiset puolueet riskiluokitukseen , vaikka sananvapauden ja valinnanvapauden suojelemiseksi ja ääritapausten riskien minimoimiseksi ja varalle?
terveisin huolestunut kansalainen
Uskonnoille riskiluokitukset?
3
269
Vastaukset
Olen kuullut, että sellaista on EU:ssa tekeilläkin. Se tulee olemaan osa tulevan antikristuksen hallintosysteemiä. Yksi ekumeeninen porttokirkko saa hallita antikristuksen valvovan silmän alla ja muut joutuvat menemään maan alle.
Eiköhän nyt tyydytä vain tähän Raamatun mukaiseen arvostelemiseen, nuhteluun, varoittamiseen ja harhaoppien/sten karttamiseen ihan vaan Jeesuksen johdolla.Venäjä on siellä työtä tekevien tietojen mukaan jälleen sulkemassa oviaan lähetystyöltä ja kristilliseltä toiminnalta ja vain valtionuskonto eli ortodoksikirkko saa toimia entisen KGP:n suojeluksessa.
http://www.irrtv.fi/pdf/Itaportti2005syys.pdf
Nyt rukoukset, lahjoitukset ja työpanokset on suunnattava sinne (kukin Jumalan johdatuksen mukaan), kun se vielä on mahdollista.Kaikki mikä menee ohi Raamatun, on riskiä ja vaaralista.
Siunausta
jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412014- 1881617
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40779
- 14770
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637