Mikä on se perimmäinen tarve mikä saa ihmisen haluamaan sitä että jumaluus kävelee häntä vastaan kahdella jalalla?
Minkä vuoksi on halu palvoa jumaluutta toisessa ihmisessä?
Koska itse en tunne tarvetta, ja halukin tuntuu minusta oudolta, olen siis näillä viimeaikojen puheilla kuulema demonin vallassa. Kaikkeen on aina jokin syy, mutta minusta tuntuu todella omituiselta että minun pitäisi olla tässä se paha ja huono ihminen kun minulla ei tätä tarvetta tietyistä syistä ole. Minkä takia he jotka haluavat jumaloida jotakuta ihmistä ovat automaattisesti oikeassa, minkä takia heidän ei tarvitse tehdä selkoa omasta tarpeestaan?
Olen muutenkin outo: en ole halunnut lisääntyä. Olen moneen kertaan havainnut että kukaan ei edes ota vakavissaan mahdollisuutta että ihminen voisi tällainenkin olla; se olen aina automaattisesti minä joka olen friikki, ei se joka on tehnyt 12 lasta ja haluaa tehdä vielä lisääkin.
Suvunjatkamisvimma ilmeisesti on jokin pyhä asia josta ei saa edes keskustella; miten lie sitten tämän IHMISJUMALAN palvomisvimman laita? Voiko sitä asettaa kyseenalaiseksi ilman että tämä vastarannan kiiski, eli tässä tapauksessa minä, olen kurja kutale kun kehtaan ihmetellä minkä takia toisilla (enemmistöllä?) on tarve uskoa jumalihmisiin ja odottaa että nämä liitelevät apuun ainan pahan sauman tullen?
Tehdään tämä asia nyt kerralla selväksi ettei jää mitään hampaankoloon. Minä haluan tietää. Miksi te haluatte palvoa ihmisiä? Ja mikä teidät oikeuttaa tekemään pahaa niille jotka eivät halua palvoa juuri samaa ihmistä kuin te, ja mikä yhä vielä oikeuttaa sanomaan mitä sylki suuhun tuo niille jotka eivät samaan fanilaumaan osu?
Ihmettelen kauhiast', mycket hemmetin paljon hirviäst' kovasti härregyyde!
Ehkä tässä on nyt joku syvä kuilu ymmärrysten välillä, ehkä tässä on kysymys sanoista ja termeistä? Väärinkäytöksistä kautta aikain?
Ehkä minulle ei vain ole kävellyt vastaan sitä joka saisi minut uskomaan että ihmistä voi todella palvoa; olentoa joka kuuluu samaan VAJAVAISEEN lajiin kuin itse kuulun. Vai pitäisikö ajatella että superihmiset ovat oma lajinsa?
Koska en kykene palvomaan itseäni, en kykene palvomaan myöskään lajitoveriani. Ehkä se on tässä se kompastuskiveni. Samaa lihaa ja verta koen olevani jokaisen Homo sapiens sapiensin kanssa!
Vai palvotaanko sitä toista ihmistä siihen asti että itse kasvaa samalle tasolle, ja sitten oivaltaa Suuren Jutun eli valaistuu ja kaikki me ollaan sisaruksia ja hilipatihippan.
??????????????????????????????????????????????
Minkä vuoksi on halu palvoa jumaluutta toisessa ihmisessä?
Koska itse en tunne tarvetta, ja halukin tuntuu minusta oudolta, olen siis näillä viimeaikojen puheilla kuulema demonin vallassa. Kaikkeen on aina jokin syy, mutta minusta tuntuu todella omituiselta että minun pitäisi olla tässä se paha ja huono ihminen kun minulla ei tätä tarvetta tietyistä syistä ole. Minkä takia he jotka haluavat jumaloida jotakuta ihmistä ovat automaattisesti oikeassa, minkä takia heidän ei tarvitse tehdä selkoa omasta tarpeestaan?
Olen muutenkin outo: en ole halunnut lisääntyä. Olen moneen kertaan havainnut että kukaan ei edes ota vakavissaan mahdollisuutta että ihminen voisi tällainenkin olla; se olen aina automaattisesti minä joka olen friikki, ei se joka on tehnyt 12 lasta ja haluaa tehdä vielä lisääkin.
Suvunjatkamisvimma ilmeisesti on jokin pyhä asia josta ei saa edes keskustella; miten lie sitten tämän IHMISJUMALAN palvomisvimman laita? Voiko sitä asettaa kyseenalaiseksi ilman että tämä vastarannan kiiski, eli tässä tapauksessa minä, olen kurja kutale kun kehtaan ihmetellä minkä takia toisilla (enemmistöllä?) on tarve uskoa jumalihmisiin ja odottaa että nämä liitelevät apuun ainan pahan sauman tullen?
Tehdään tämä asia nyt kerralla selväksi ettei jää mitään hampaankoloon. Minä haluan tietää. Miksi te haluatte palvoa ihmisiä? Ja mikä teidät oikeuttaa tekemään pahaa niille jotka eivät halua palvoa juuri samaa ihmistä kuin te, ja mikä yhä vielä oikeuttaa sanomaan mitä sylki suuhun tuo niille jotka eivät samaan fanilaumaan osu?
Ihmettelen kauhiast', mycket hemmetin paljon hirviäst' kovasti härregyyde!
Ehkä tässä on nyt joku syvä kuilu ymmärrysten välillä, ehkä tässä on kysymys sanoista ja termeistä? Väärinkäytöksistä kautta aikain?
Ehkä minulle ei vain ole kävellyt vastaan sitä joka saisi minut uskomaan että ihmistä voi todella palvoa; olentoa joka kuuluu samaan VAJAVAISEEN lajiin kuin itse kuulun. Vai pitäisikö ajatella että superihmiset ovat oma lajinsa?
Koska en kykene palvomaan itseäni, en kykene palvomaan myöskään lajitoveriani. Ehkä se on tässä se kompastuskiveni. Samaa lihaa ja verta koen olevani jokaisen Homo sapiens sapiensin kanssa!
Vai palvotaanko sitä toista ihmistä siihen asti että itse kasvaa samalle tasolle, ja sitten oivaltaa Suuren Jutun eli valaistuu ja kaikki me ollaan sisaruksia ja hilipatihippan.
??????????????????????????????????????????????
Vastaukset 8
Vanhimmat
...tympiintymiseni superhemmoja kohtaan juontuu tietenkin siitä että ihmiset ovat aina osanneet taitavasti käyttää näitä hemmoja tekosyynä tehdä pahaa toisilleen.
Mikäli jumalaihmiset otettaisiin meiltä pois, milläs sitten perustelisimme säälimättömyytemme ja murhanhimoisuutemme?
Omalla paskuudellamme, vain ja pelkästään. Enää ei sanoisi Jahve että silmä silmästä, vaan se olisin minä ja se olisit sinä. Enää ei Jeesus vihaisi homoja, eikä Buddha yllyttäisi loputtomiin viisasteluihin joissa ei tule hullua hurskaammaksi.
Olisit vain sinä ja olisin vain minä. Ja meillä kullakin vastuu itsestämme ja tekemisistämme.
Kolmas yritys postittaa tätä; suomi24 temppuilee taas; proxy error tai "sivua ei voi näyttää":
..............................
Q-VOI-Q,
Vai olen minä lyönyt tikarilla? Vai olen minä tyypillinen Jeesus-fanikerholainen? Ajattelin toki eilen kaikenlaista; ja koin jonkinlaisen vision. Kannoin sinua sieluni sisällä, ja tarjosin sitä(sikiötä) Jumalalle ylhäällä, ja sanoin Jumaluudelle: katso, olen kanniskellut tällaista sikiötä mukanani, mitäs pidät?
Jumala vain käänsi kylkeään, ja vetäisi sinisen viittansa happamena olekansa yli, ja olin tyrmistynyt.
Minusta tuntui kuin lapsesta joka on leiponut mutakaakun, ja laittanut sen uuniin, ja äiti tulee kotiin ja alkaa torumaan. Mistä? Minähän vain yritin olla hyvä?
Sitten tuli ajatus demonisesta possessiosta, se syntyi peesissä; ison valtamerilaivan vanavedessä, ja nappasin tämän muodon ja puin ajatukseni siihen.
Sitten näin näyn jossa oksensin vauvani ulos itsestäni, ja pesin käteni koko jutusta, ja ajattelin etten halua kanniskella demonivauvoja sisälläni. Tunsin oloni puhtaaksi ja kevyeksi, koska raskaana oleminen oli saanut aineenvaihtuni epätasapainoon. Minulla oli pääkipua, aamuhuimausta, ja tein pitkiä lenkkejä syksyiseen raikkaaseen luontoon; mutta veressä tuntui olevan päänsäryn alkioita, ja en tuntunut pääsevän aivan vapaaksi.
Menin kalliolle, haaksirikkoisten kalliolle, ja huusin Jumalale uudestaan, että anna minulle minun lapseni takaisin!! Haluan kunnollisen sikiön, en mitään demonia, enkä mitään sellaista josta ruumiini sairastuu!
Ja katso! Hän käänsi kasvonsa puoleeni, ja hymyili minulle, ja puhui toisesta sikiöstä! Mutta mitä hän puhui, viittasi kaukaiseen tulevaisuuteen, tiedä vaikka seuraaviin jälleensyntymiin; elänhän minä kärsimättömässä yhden syntymän perspektiivissä, ja Hän elää ikuisuudessa.
Huudahdin kärsimättömänä, että anna siis minulle siksi ajaksi lohdutussikiöitä; voinhan aikani kuluksi pyöräyttää kaksoset tai kolmoset vailla henkistä ulottuvuutta; kunhan ei mitään demoneita, eikä mitään mikä vahingoittaa.
Juuri silloin alkoivat kuukautiseni, ja olin yltä päältä ravassa, ja jouduin sulkeutumaan lehmien kanssa vajaan ja nukkumaan oljilla. Aikani kuluksi kaiversin myssyn kuvan palaseen Bastiljin kiveä, vallankumouksen symboliksi; olinhan Punainen Orc. Joka tapauksessa ólin enemmän nainen kuin kukaan biologinen nainen, enemmän äiti kuin kukaan biologinen äiti, sillä olin kaikkea henkisesti. Rikkauteni oli valtava.
Ja silti pelkäsin ja salasin; halusin olla valikoiva, ja halusin antaa takaisin kaikille blondeille nirppanokille heidän nyrpistelynsä. Ja sitten puhuin niin paljon sanoja ettei niiden vangitsemiseen riitä kaikki maailman kirjat ja kirjastot.
huonoista fiiliksistä.
Valitsit kaikki sanasi väärin, ja pilasit jotain mitä olisi voinut olla: yhteys ihmisten välillä vaikka ollaan steriilissä netissä.
Noh, ehkä tästä vielä tasoitun, mutta suoraan sanoen... Nyt en kykene enkä jaksa. Uskalsin jo uskoa ja luottaa ihmiseen, mutta niinhän se aina on että
a) älä luota kehenkään
b) kts. kohta a
Oletko pitkävihainen?
Minulla on Kuu Skorpionissa.
En kyllä mitään ikuista vihaa aio pitää, siksi yritänkin pusertaa nyt kaikki kerralla irti ettei jäisi potutuksia.
Katsoppa kahta edellistä viestiäni: jKr ja some second thoughts...
Tuntuu että minut revitään keskeltä kahtia; ja tuntuu että minussa on kaksi ääntä. Mitä tämä on?
arkipäivää. Tervetuloa maailmaani... :I
Metsässä oli kaunista:
http://us.share.geocities.com/kali_chakra/mush11.jpg