Allit pois!

Alli A.

Onkos kukaan käynyt leikkauttamassa nk. allit pois käsivarsista? Mulla on rumat allit, ja vaikka kuinka olen tehnyt ojentajatreeniä, ei ne mihinkään katoa. Olen siis jo vuosia käynyt salilla ja harrastanut paljon liikuntaa, mutta allit on ja pysyy.

Paljon leikkaus maksoi ja millanen oli toipuminen? Haaveilen myös vatsan kiristysleikkauksesta, koska kaksi isoa lasta kantaneena, vatsa on venynyt tosi rumaksi pussiksi...

Kiitos jo etukäteen, jos joku vastaa!!! :)

21

19139

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • callaneticsista

      eli Pinckneyn kiinteytysjumpasta. Ojentajatreeni ei auta, mikään voimaliike ei auta mutta syvävenyttelyn kautta tapahtuva voimistuminen muokkaa todella!

      Kannattaa koittaa vielä. Voin nimittäin kuvitella (vaikka kokemusta ei plastiikkakirurgiasta olekaan) että arvet käsivarsissa jäisivät näkyville jollain tavoin. Lisäksi vanhenemisen merkit korostaisivat näitä saumakohtia kun tuo ryppyyntyminen on käsivarsissa kuitenkin edessä ennemmin kuin esim. rinnoissa. Siis mun veikkaus vain, en itse siihen ryhtyisi.

      Callaneticsia sen sijaan suosittelen, auttoi mun kolme nelikiloista lasta kantaneeseen pussivatsaanikin ihmeesti. Nyt on enää nuo arvet riesana mutta eiköhän ne siitä haalistu. Tuo kiinteytys mulla oli kuitenkin ensisijaista :)

      • jumppia löytyy?

        Kertoisitko voiko jumppaa tehdä kotona ja mistä saa ohjeet? Tai missä ko.jumppaa voi harjoittaa?


    • alliton

      kävin monen vuoden harkinnan ja muutaman konsultoinnin jälkeen lopulta leikkauttamassa allit
      syyskuun alussa. myös minä vuosia epätoivisesti jumppasin ja kävin kuntosalilla ja treenasin käsivarsia hullun lailla,ei ainakaan minulle auttanut nämä vaikkain käsivarsiin lihaksia kertyi mutta löysä ihokudus ei muuttunut miksikään.
      nyt leikkauksesta n.2kk ja toistaiseksi tyytyväinen
      ollut. arvet ovat pitkät ja todella mietin pitkään
      menenkö ojasta allikkoon mutta tässä nyt ollaan.
      teippejä pidettävä n.puoli vuotta arven päällä eli kannatta ajottaa leikkaus syksyyn ettei kesäkuumalla tarvitse pitkähihaisissa hikoilla!en osaa sanoa vielä mitlä lopullinen tulos näyttää mutta nyt arvet toisessa kädessä lähes näkymättömät (ohuen ohut valkoinen viiva kainalostakyynärtaipeeseen, toinen käsi on hieman punaisempi ja näyttää että siinä olisi hieman arpi levinnyt,tästä hieman huolissani olen menossa näyttämään varmuuden vuoksi.kipua ei oikeastaan ollenkaan ollut.Suosittelen meklein että käyt vaikka muutamalla klinikalla ilmaisessa konsultinnissa,näet kuvia ja saat hinta arvion ja menet kotiin sulattelemaan.Käsivarret sen verran näkyvät että mieti tarkkaan ja huolella.näin tein minäkin ,4 vuotta meni punnitessa ja nyt olen tässä. vielä mietin teinkö oikein ja lopputulos pelottaa koska vielä ei pysty sanomaan miltä nämä näyttävät ensi kesänä.toteutuuko haaveeni hihttomista topeista vai kuljenko kuten monet kesät tätä enene käsivarret peitettynä. aika näyttää. Kärsin niin paljon monta kesää että en kyllä voi sanoa katuvani päätöstä.
      Voin kertoa muutaman kuukauden päästä miltä silloin näyttää jos kiinnostaa.
      Hyvää arpivoidetta minäkin peräänkuulutan,tuntuu ettei kukaan tiedä näistä mitään vaikka leikattavia on ainakin sivujen mukaan riittänyt.eikö kenellekään jäänyt arpia? Bepanthenia suositeltu lääkärissä mutta olisko kellään "taikaviodetta" tiedossa :-) ja koska imeisesti joudun kuitenkin jonkin aikaa arpia peittelmään ennenkuin vaalenevat täysin olisin kiitollinen jos joku osaisi vihjata hyvästä ja kestävästä peitevoiteesta?

      :-)

      • mulle

        arpia, mutta itsekkin olen käyttänyt juuri tota bepanthen voidetta niihin. löytyyhän tuolta kokemuksia arvista jotain muuta mitä voi käyttää arpiin.


      • rasvaimu

        Miksei sinulle tehty rasvaimua, oliko se edes harkinnassa? Oliko vaarana, että löysänä roikkuvaa nahkaa olisi jäänyt käsivarsien alle? Imetäänhän rasvaa myös reisistä ja harvemmin kai niiden ihoa joudutaan vielä leikkamalla kiristämään.


      • näin se vaan on
        rasvaimu kirjoitti:

        Miksei sinulle tehty rasvaimua, oliko se edes harkinnassa? Oliko vaarana, että löysänä roikkuvaa nahkaa olisi jäänyt käsivarsien alle? Imetäänhän rasvaa myös reisistä ja harvemmin kai niiden ihoa joudutaan vielä leikkamalla kiristämään.

        ei auta löysään ihoon! rasvaimu tehoaa rasvakerrostumiin mutta jos ihokudos on löystynyt
        (iän myötä esim) niin siinä ei taida imut auttaa:-) minun ongelmani ei ole ollut rasva vaan "roikkuva nahka" niin sanotusti ,myöskään punnerrukset ym. ojentaja treenit eivät tähän vaivaan pure. liikunnalla toki saa muotoa käsivarsiin joka jonkin verran auttaa ulkonäköön mutta ei ihon löysyyteen. sama kuin löysä vatsanahka odotuksen jälkeen,voit olla hoikka mutta silti alavatsa on löysä pussi.


      • Espanjafani

        Kiinnostaisi missä tehtii,ja kustannukset,olisin kiitollinen vastauksesta,allit kiusaavat ja aina pidän hihallisia puseroita.En kehtaa näyttää käsiäni.


      • Anonyymi

        Eukalyptus öljyä.


      • Anonyymi
        rasvaimu kirjoitti:

        Miksei sinulle tehty rasvaimua, oliko se edes harkinnassa? Oliko vaarana, että löysänä roikkuvaa nahkaa olisi jäänyt käsivarsien alle? Imetäänhän rasvaa myös reisistä ja harvemmin kai niiden ihoa joudutaan vielä leikkamalla kiristämään.

        Tähän on pakko sanoa, että mm. ikä ratkaisee. Kyllä vanhemmiten rasvaimulla käsiteltyjä reisiä joutuu kiristämään, jollei haittaa ryppyiset epätasaiset heltat. Olen yli 60-vuotias reisi-imussa käynyt, ja suunnitelmissa on kiristys leikkaus. Tällä iällä ei vaan palaudu niin kuin nuorempana, valitettavasti. Sama pätee käsivarsien allien rasvaimuun. Varmaan myös poistettavan rasvan määrä ratkaisee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eukalyptus öljyä.

        Virtahepon virtsa:)


    • Kysyvä ei tieltä eks

      Myös lihassairaus voi aiheuttaa roikkumisen, auttaisiko leikkaus siihen?

    • Nianen?

      Kertokaahan muutkin tästä allileikkauksesta.Itsekin olisin todella kiinnostunut,minulla todella roikkuvat allit,vaikka muuten olen hoikka.Ainut mikä minua askarruttaa,on nuo arvet,jääköhän loppu elämäksi näkyviin hyvinkin selvästi.Ainahan jäljet jää tietty.Missä olitteleikkauksissa ja paljonko maksoi,sairausloman tarve?

    • Alli_Alli

      Minula on myös hyvin roikkuvat allit. Olen miettinyt kumpi on näkyvänpi, allit vai ohut arpi käsivarren sisäpuolella ja tulin siihen tulokseen ettö roikkuvat allit näkyy enemmän. Olisin kiitollinen jos joku kertoisi paljonko tällainen leikkaus maksoi?

    • ellit

      Hei, kertoisiko joku missä ja kenellä lääkärillä on allinsa leikannut ?

      • kauan epäröinyt

        Heippa alliton, oletko tyytyväinen että kävit leikkauttamassa roikkuvat allit? Itse olen alustavasti varannut ajan käsivarsien kiristysleikkaukselle. Arpi tehdään kainaloon ja vähän matkaa käsivarsille. Olen miettinyt tätä todella kauan, käynyt rasvaimussa ja laser-hoidossa mutta tuohon roikkuvaan nahkaan ei vissiin mikään muu auta kuin veitsi. Kommentoikaa jo leikkauksessa käyneet.


    • leikkaus ja rasvaimu

      Varmaan toi leikkaus tehokain. Voisko tehdä sekä että eli rasvaimun ja leikkauksen, jotta ei tulis niin paljon arpia?

    • Nahka-alli

      Painan 43 kg, treeniä takana vuosia, eli lihaksia on, mutta ei rasvaa - löysää nahkaa on kyllä käsivarsissa ja alavatsalla.

      Ylipainoa minulla ei ole ollut koskaan, vaan olen koko aikuisikäni painanut noin 42-45 kg - pikkuinen keijukainen olen. Raskausaikoinakaan ei painoa tullut ylimääräistä, mutta vatsaan jäi viimeisestä raskaudesta löysää nahkaa melkoinen läjä alavatsaan.

      Minulla oli nuorena sellaiset pyöreät käsivarret. Harrastin bodausta jo alle 25-vuotiaana ja käsivarret olivat ok, mutta kun sitten vanhempana, sairauden vuoksi vähäliikunnallisten vuosien jälkeen, aloin käsivarsiani kiinteyttämään, niin niihin kertyneet vähät rasvat lähtivät ja toikkuvat nahat jäivät. En voi mennä nahanpoistoleikkaukseen, koska kärsin arpikudoksen liikakasvusta.

      Kesälläkin pitää pitää pitkähihaisia t-paitoja, joita on kyllä tosi vaikea löytää. Inhoan löysiä nahka-allejani.

    • Linda3

      Minä kävin. Olin ensin lihonut liki 40kg ja perään laihtunut. Roikkuvaa nahkaa joka ihan rypyssä ja kurtussa. Toiseen käsivarteen jäi kainalon alle pussi joka toissapäivänä poistettiin. En tiedä olenko toisestakaan tyytyväinen kun siinä on kurttuista ihoa mutta kirurgin mielestä on ihan hyvä. Nyt huomasin, että kyynäspäästä ranteisiin kun laitan käden sivulle on ilmaantunut (vai oliko jo) löysää roikkuvaa nahkaa pussimaisesti. Epätoivo. Minulle sanottiin, että pari kuukautta arpiteippiä leikkauksen jälkeen riittää mutta tuolta aiempaa luin, että joku kirjoitti oliko nyt puolivuotta teippejä tulisi pitää. Kesä oli tässä takana (leikkaus keväällä) ja arvet ovat jotenkin punertavat. Olen pettynyt näihin löysiin pelikaanipusseihin käsivarsien alla. Ei siis mitään löysää nahkaa vaan ihan pussit. On varmaan korostunut allien poiston myötä. Kauhean tyytyväinen en laatuun ole mutta silti voin nyt pitää hihattomia mitä aiemmin en voinut.

    • Anonyymi

      Paljon allien leikkaus maksoi? Kävin rintojen pienennysleikkauksessa terveysperustein sain sen, nyt haluisin allit pois, näemmä muu kuin veitsi ei auta.
      Rintojen arvet on hyvin näkymättömät, vaikka olin varma, että jää leveät arvet.

      Mutta onkohan iho rinnoissa ja alleissa erilaista, kun luomien poisto arvet on mulla venyneet n.1cm levyisiksi.
      Ja teippejä pystyin pitämään rintojen leikkauksen jälkeen vain 3viikkoa kunnes ruskea micropore teippi alkoi ärsyttää ihoa. On myös silikoni allergiaa.

    • Anonyymi

      itse käytän allit peittäviä puseroita

      • Anonyymi

        Olen ylpeä alleistani, niitä ei ihan kaikilla olekaan.
        Kuusikymppiä lähestyy, ja johan se saa alkaa näkymään, jos niin on tarkoitettu.
        Allit voi peittää hihoilla, jos niiden ei halua näkyvän.
        Ikääntyminen saa näkyä, siinä ei ole mitään vikaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      5040
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3623
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1474
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1272
    8. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      18
      1198
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1178
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1107
    Aihe