Moi.
Mulla kasvoi noin kaksi vuotta sitten kaikki neljä viisauden hammasta.Niitä särki sillon kasvuvaiheessa aikalailla.Mutta sitten kuitenkin helpotti.Mutta kuitenkin aina välillä (noin ehkä kerran pari vuodessa)niitä rupeaa särkemään(alimmat hampaat).Esimerkiksi nyt tänään on aamusta saakka koko ajan särkenyt.Mietin vain sellasta että kannattaako niitä repiä ollenkaan jos ne eivät häiritse muuten kuin aina vain silloin tällöin? Mieheni isällä kyllä huomattiin että hänen viisaudenhampaansa oli melkein kasvanut
läpi luun..eli siis että alaleuka olisi mennyt rikki(tämä on harvinaista,mutta hänen kohdalleen se osui.)se saatiin onneksi ajoissa revittyä irti ja nyt kaikki on hyvin.Minulla on vain ihan hirveä
hammaslääkäripelko (koska hampailleni on elämäni aikana tehty niin paljon asioita,juurihoitoa ynnämuuta),niin siksi nyt ajattelin kysyä että onko se niin vakavaa jos niihin joskus särkee..joskus enemmän joskus vähemmän.Nyt on aika
hirveä kipu alaleuassa juuri viisaudenhampaan 'alla'.
Kertokaa jos on kokemuksia. Eikä kiitos tarvitse kertoa mitään 'pelottavia' juttuja hammaslääkäreistä tms.kaikki kuultu jo.
Kiitos asiallisesti vastanneille.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla oli aikoinaan samankaltaisia särkyjä viisaudenhampaissa. Viisurit poistettiin kun olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi ja aiheuttivat tulehduksia, mutta viimeinen viisuri jätettiin, koska se ei aiheuttanut ongelmia ja kasvoi ikenen alla. Muutaman vuoden kuluttua hampaan alaosaan, suun limakalvolle tuli mätäpatti, josta mainitsin hammaslääkärille, joka suositteli hampaan poistoa.
Hampaan poisti suukirurgi, koska hammas oli hammasluussa kiinni eikä sitä muuten saanut irti.
Viisurit voivat olla monta vuotta "oireettomia" ja säryttömiä, mutta voivat aiheuttaa tulehduksia myöhemmin. Sinun kannattaa mennä hammaslääkäriin kuvauttamaan viisurisi, joista lääkäri näkee missä mennään ja missä vaiheessa ne olisi syytä poistaa.
Mulla olisi samanlainen homma edessä, pitäisi siis mennä suukirurgille poistattamaan osittain puhjennut viisuri. Millainen operaatio se sulla oli? Kestikö kauan toipua?
Suukirurgi on poistanut multa 2 viisuria, koska molemmat kasvoivat ikenen alla ja aiheuttivat tulehdusta ja kipua. Ensimmäisen hampaan poisto oli helppo homma - viilto ikeneen ja hammas veke.
Viimeinen viisuri oli hankalampi, koska se oli luutunut ja kasvanut leukaluuhun kiinni. Irroitus kesti n. 40 min ja lääkäri joutui poraamaan leukaluuta ja pienimään hammasta saadakseen sen irti. Leuan vääntämisen, poraamisen johdosta poski turposi ja olin turpaan saaneen näköinen. :-)
Leikkauksen jälkeinen kipu oli melkoinen ja jouduin syömään buranaa 3 viikkoa, ennen kuin tulehdus ja kipu helpottivat. Kipuun tosin vaikutti verihyytymän puute, jolloin luu jäi näkyviin - näin minulle kerrottiin.
Viimeinen viisurini oli monta vuotta oireettomana ja se jätettiin paikoilleen, mutta ruvettuaan oireilemaan se päätettiin poistaa.
Viisurien poistosta tai paikalleen jättämisestä on varmaan monta mielipidettä, mutta vuosien kuluessa hammas voi kasvaa leukaluuhun kiinni jolloin irrottaminen on hankalampaa. Itse olin yli 40 v kun viimeinen viisuri poistettiin.
Jokainen tapaus on yksilöllinen ja hampaan poisto sujuu yleensä ilman ongelmia. Joten rohkeasti vain hampikirurgille, he osaavat hommansa, antavat tarvittavan puudutuksen ja ovat ymmärtäväisiä.
Hampaanpoisto suukirurgilla muuten maksoi vuosi sitten n. 150 euroa.
Siis hyvähän ne on poistaa....koska koskaan et voi tietää aikooko ne vihoitella. Paljon helpommalla pääsee kun ei tarvitse ajoittain laukata hammaslääkärissä särkyjen ja tulehdusten ym viisureille ominaisten vaivojen kanssa. Mulla alko viisuri alaposkihampaassa( puoliksi kasvanut) Vihoitella vasta pari kk. ennen sovittua leikkausta... onneksi siitäkin on nyt päästy!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000045&posting=22000000010616275
Viisaudenhampaat on parasta poistaa silloin kun ne vielä lähtevät juurineen. Mutta jos juuret ovat luutuneet tai kasvaneet leukaan nii ongelmia poistamisesta kyllä tulee voi jopa epäonnistua kuten minulla. Parempi jättää ne jos ne eivät kasva enää, tulehtumiset voi hoitaa lääkkeillä. Jos ongelmia on ja kipuja nii silloin voi tietenki hakeutua erikoskirurgille.
Minun viisurini juuren luutuminen ei ikävä kyllä näkynyt edes röntgenkuvissa joten hammalääkärillä tuli luutuminen yllätyksenä eteen kesken poistamisen ja koko homma meni aika piloille.
mitä aikaisemmin viisaudenhampaat poistetaan sen parempi eikä se käy kipeään joa vaan pyytää tarpeeksi puudutusta niin ne on nopeasti pois eikä tule sitten mitään tulehduksia.
Kannattaa poistattaa, se ei ole iso juttu, normaali hampaan poisvetäminen. Itselläni poistettiin kummatkin viisaudenhampaat yläleuasta tänään.
Ei sattunut, mutta nyt on kyllä maistunut veri koko päivän suussa ja särkenyt välillä. Mutta eipä ainakaan posket nyt mene rikki, viisaudenhampaat nimittäin repivät posken ihon verille.