Sairastuin tässä ensimmäistä kertaa miesmuistiin ja heräsi taas ihmeellisiä ajatuksia.
Nyt osaa taas arvostaa sitä olotilaa kun ei nenä vuoda, kurkku arasta tai päätä särje.
Ruokaakin osaa oikeasti arvostaa vasta kun on elänyt kuukauden ketsupilla ja mehutiivisteellä.
jne...
Jos kaikki on aina vaan hyvin niin ihminen turtuu eikä ole onnellinen.
Iankaikkinen onni tarkoittaa samaa kuin ei onnea ollenkaan ja ikuista naminamia ei voi olla olemassa.
Miksi järkevän ihmisen sellaista kannattaisi edes tavoitella?
Nyt osaa taas arvostaa sitä olotilaa kun ei nenä vuoda, kurkku arasta tai päätä särje.
Ruokaakin osaa oikeasti arvostaa vasta kun on elänyt kuukauden ketsupilla ja mehutiivisteellä.
jne...
Jos kaikki on aina vaan hyvin niin ihminen turtuu eikä ole onnellinen.
Iankaikkinen onni tarkoittaa samaa kuin ei onnea ollenkaan ja ikuista naminamia ei voi olla olemassa.
Miksi järkevän ihmisen sellaista kannattaisi edes tavoitella?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikuista naminamia ei ole, mutta...
Jos tekee erilaisia kivoja asioita eikä samaa kivaa joka päivä, niin voi ehkäpä säilyttää hauskuuden tunteen hommissaan.
Kai ikuisessa naminamissa olisi jotain hyvääkin, mutta kun tarjolla on sen sijaan ikuisuuksiin jatkuvaa Jahven kumartamista ja enkelien ylistyslaulun kuuntelua, niin minä ainakin jään suosiolla rannalle.
Jahven kumartaminen ja enkelien ylistyslaulun kuuleminen on helvetti mihin joudut.
Siinäpä vasta mielenkiintoinen olettamus: Kaikki päätyvät sittenkin taivaaseen! Ehkä tuossa teoriassa on sittenkin ideaa :)
Pelottavin helvettifantasia minkä olen koskaan kuullut, on juuri tämä ikuisesti jatkuva olemassaolo!
Luulen että joku satakymmenen miljoonaa vuotta putkeen "harppukuorossa" saisi kenet tahansa haluamaan ennemmin vaikka helvettiin vaihtelun vuoksi!
Yleinen uskisselitys sille miksei taivaassa pitkästy, on ikuinen euforia.
Lienee siis heroiinihumalaan verrattava tila, onnen tunne ilman aihetta.
Jos se on ainoa pointti ikuiselle olemassaololle niin ainakin minusta tietoisuuden katoaminen kuollessa on paljon houkuttelevampi vaihtoehto.
En halua kuolla. Koko ajatus liikuttaa suurta surua, mutta kuolema on hinta sille, että elää.
Aivan kauheeta kumpikin: tyhjyyden äärellä taiteilua. Sitä joko hyväksyy oman surunsa ja pelkonsa ja ilon joka kaikesta huolimatta näihin sekoittuu
tai
dogmatisoituu idiootiksi.
"Miksi järkevän ihmisen sellaista (iänkaikkista elämää) kannattaisi edes tavoitella?"
Varmaan se lohduttaa. Eritoten, jos huomaa, ettei edes elänyt, toteuttanut itseään, rakastanut, rellestänyt, korjannut virheitään tms. Nämä tyypit, saavuttaessa semmoisen seksuaalisesti lantentin vaiheen jossain 60 ikävuoden jälkeen, ovat säälittävämpääkin säälittävämpiä ja julmaakin julmempia. Tätä taustaa vasten voi yrittää muutamaa täälläkin riehuvaa raivopääkristittyä yrittää ymmärtää (vaikkei hyväksyä). Valhe on kasvanut jo liian suureksi.
'iltahuudon' varalta?