ja neuvotteluhalukkuutta arvostetaan. Näin väitetään ainakin raha-asioita neuvovassa opaskirjasessa.
Mutta arvostaako kukaan velkoja todellisuudessa sitä, jos velallinen toki neuvottelee mutta ilmoittaa, ettei hän pysty yhtään yhentämään velkojaan ja että maksukyvyn parantuminen tulevaisuudessa on epävarmaa. Tällaisia ihmisiä ovat muun muassa työelämästä äkillisesti syystä tai toisesta pudonneet henkilöt, joiden ammattitaito tai muu työmarkkinakelpoisuus ei enää olekaan parasta A-ryhmää ja jotka siis kituuttavat minimietuuksien ja/tai satunnaisten työtulojen turvin. Heidän odotettavissa oleva eläkkeensäkin jää pienehköksi.
Miten on: saako edellä kuvaamani henkilö neuvotelluksi itselleen sopivan maksuohjelman vai pyrkivätkö velkojat yleensä tuolloin kierrättämään perinnän raastuvan ja ulosoton kautta? Tämä systeemi ei muuten velkojan kannalta kannattaisi, sillä oletan voudin nappaavan ensin ulosoton ja käräjäin kulut ulosmittaamastaan summasta ja loput tulevat velkojalle, jos niitä loppuja jää.
Mutta arvostaako kukaan velkoja todellisuudessa sitä, jos velallinen toki neuvottelee mutta ilmoittaa, ettei hän pysty yhtään yhentämään velkojaan ja että maksukyvyn parantuminen tulevaisuudessa on epävarmaa. Tällaisia ihmisiä ovat muun muassa työelämästä äkillisesti syystä tai toisesta pudonneet henkilöt, joiden ammattitaito tai muu työmarkkinakelpoisuus ei enää olekaan parasta A-ryhmää ja jotka siis kituuttavat minimietuuksien ja/tai satunnaisten työtulojen turvin. Heidän odotettavissa oleva eläkkeensäkin jää pienehköksi.
Miten on: saako edellä kuvaamani henkilö neuvotelluksi itselleen sopivan maksuohjelman vai pyrkivätkö velkojat yleensä tuolloin kierrättämään perinnän raastuvan ja ulosoton kautta? Tämä systeemi ei muuten velkojan kannalta kannattaisi, sillä oletan voudin nappaavan ensin ulosoton ja käräjäin kulut ulosmittaamastaan summasta ja loput tulevat velkojalle, jos niitä loppuja jää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskon, että velkojat - nimen omaan ammattivelkojat kuten pankit ja muut rahoittajat - arvostavat aina neuvotteluhalukkuutta. Omalla kohdalla ongelmaksi on usein tullut tilanteen selvittäminen / osoittaminen pysyväksi. Tuomioksi hakeminen vapauttaa velkojan jatkuvilta huomautuksilta. Tuomion siirtämistä ulosottoon voi taas vuorostaan harkita tapauskohtaisesti.
Jos asenne tosiaan on tuo että sanoo ettei "pysty yhtään yhentämään velkojaan ja että maksukyvyn parantuminen tulevaisuudessa on epävarmaa", niin eipä kai tuollaista kukaan arvosta. Velkojien kanssa neuvotellaan siitä, millä aikataululla velat maksetaan.
on tyytyväinen, kun velallinen ottaa yhteyttä, mutta jos ehdotettu lyhennyssuunnitelma on nolla, niin ehkä olisi pitänyt jättää velka ottamatta?
ja yllättäviä käänteitä tulee eteen, varsinkin nykyään, epätyypillisten työsuhteitten luvattuna aikana. Yleensä ihminen pystyy velkaa ottaessaan arvioimaan taloudellista tilannettaan muutamaksi vuodeksi eteenpäin mutta jos laina-aika on pitenee kymmeneen vuoteen tai yli, niin ennusteen luotettavuus heikkenee. Yrittäjä saattaa ajautua konkurssiin yllättävän syvän laman aikana tai velallisen oma tai jonkun perheenjäsenen terveys pettää.
Velan ottamista miettivän pitäisikin harkita tarkoin etukäteen, miten hän selviytyisi mahdollisten kriisitilanteitten yli, ja varautua paitsi oman elämäntilanteensa yllättäviin muutoksiin myös esim. korkotason nousuun. Jos hänen tekemänsä etukäteislaskelmat osoittavat, ettei hänen taloutensa kestäisi velkaisena kriisejä, niin on todellakin parempi jättää laina ottamatta. Vanha sananlasku pätee yhä: velka on veli otettaessa, veljenpoika takaisin maksettaessa.
Velka kannattaa ilman muuta laittaa ulosottoon niin sitä ei enää tarvitse itse ajatella, eli se on tavallaan poissa käsistä. Kaikki ulosotosta aiheutuvat kustannukset peritään velalliselta. Neuvotteluasema on todella heikko, jos sanoo ettei pysty velkoja maksamaan.
Entä jos velallinen ei pysty maksamaan mitään, ei nyt eikä tulevaisuudessa? Kuka loppujen lopuksi maksaa tuloksettoman, vuosia jatkuvan perinnän kustannukset?
Mitä kannattaa varattoman velallisen selittää neuvottelussa osoittaakseen velkojille neuvotteluhalukkuutensa - lupaillako ympäripyöreästi taloudellisen tilanteensa kohentuvan epämääräisessä tulevaisuudessa?
Rehellisyys ja suoruus ei ilmeisesti kannatakaan silloin, jos velallisen taloudellinen asema on todella pysyvästi heikentynyt.
Nykyään ongelmana on se, että ihmiset luottavat velkaa ottaessaan taloudellisen tilanteensa kohenevan tai pysyvän vähintään ennallaan velanhoidon aikana. Myös velanantajat saattavat rohkaista tämäntyyppiseen ajatteluun, saavathan he näin myymäänsä rahaa kaupaksi.
Sinänsä ulosottoon mennyt ja sitä kautta perittävä velka on paitsi velkojan myös pienituloisen velallisen kannalta edullista vapaaehtoisessa perinnässä olevaan saatavaan verrattuna! Ulosottovelka näet huomioidaan sosiaalitoimiston toimeentulotukilaskelmassa menona. Jos velalliselle jää ulosoton jälkeen toimeentulotuen normia vähemmän rahaa elämiseen, niin sosiaalitoimistosta saa avustusta. Muita veloista aiheutuvia kustannuksia ei yleensä lasketa välttämättömiin elinkustannuksiin kuuluviksi eikä siis toimeentulotukeen oikeuttaviksi menoiksi.
Yhteiskunta siis itse asiassa maksaa velkajärjestelyyn kelpaamattomien, pienituloisten ulosottovelallisten velkoja!