Olen kuullut sanonnan että "jos kohtaat Buddhan tiellä, tapa hänet".
Luulin että tämä tarkoittaa sitä että jos Buddha huinii täällä vaikka hänen piti olla nirvanassa, niin sitten joko alkuperäinen Buddha oli väärä Buddha tai sitten tämä tiellä toikkaroiva Buddha on väärä Buddha.
Sitten kuulinkin jotain sellaista että kukatahansa Buddha (ei siis Gautama) pitää tappaa, koska mitään mestareita ei voi olla olemassakaan.
Täh?
Luulin että tämä tarkoittaa sitä että jos Buddha huinii täällä vaikka hänen piti olla nirvanassa, niin sitten joko alkuperäinen Buddha oli väärä Buddha tai sitten tämä tiellä toikkaroiva Buddha on väärä Buddha.
Sitten kuulinkin jotain sellaista että kukatahansa Buddha (ei siis Gautama) pitää tappaa, koska mitään mestareita ei voi olla olemassakaan.
Täh?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kannattaa vaihtaa kristityksi, sillä noinhan homma toimii; olet vahvasti tiellä. Jatkat tuomitsemista, ja jos mahdollista yritä kehittää vielä hippu enemmän kyynisyyttä.
Kyllä sinusta ennen pitkää kelpo uskis tulee.
Tuomitsemista?
Halusin tietää että miten tuo mainittu lainaus tulisi käsittää, kun en ilmeisesti osaa käsittää sitä oikein.
Sinun kommenttisi se vasta käsittämätön olikin.
Täysin valaistunutta Buddhaa ei voi tappaa - sillä hän on nirvanassa, ei täällä samsarassa.
Jos voit tappaa Buddhan, hän ei ole oikea Buddha, vaikka niin väittäisi.
Yritän toisen kerran, vääntää asiaa rautalangasta.
Se että teitä uskiksia - tässä tapauksessa buddhalaisia uskiksia - kiinnostaa ajatus tappamisesta, ei ole mikään yllätys minulle. Jos vaikka tätäkin palstaa seuraa, niin Q. tuo toistuvasti esille miten hän koki saaneensa tappouhkauksen yhdeltä kristityltä näillä foorumeilla.
Aika kumma tapa, kieltämättä, osoittaa kunnioitusta Buddhaa kohtaan, on spekuloida hänen tappamisellaan.
Muistaakseni Buddhan elämässä oli tilanteita jossa hän joutui tällaisten - salaliittojen ja murhayritysten kohteeksi. Että sikäli asia ei ole - ei liene - Buddhan seuraajille vieras.
Tulee mieleen se John Lennonin murhaaja; ehkä hän todisti John Lennonin murhaamalla, että John Lennon ei ole John Lennon? Koska jos John Lennon olisi ollut jumalallinen, ei luoti olisi tappanut.
Mutta näistä syistä, minulle on muodostunut näkemys että uskovainen ihminen on rajusti harhassa, ja kadottanut näkyvistään hahmon jota hän alunperin on kuvitellut seuraanvansa; Buddha tai Jeesus TUSKIN KEHOTTAVAT SEURAAJIAAN tappamisiin ja murhiin.
Mutta koska uskovaisen logiikkaan kuuluu kääntää asiat nurin, niin ... niin...
Onhan buddhalaisuudessa koulukuntia esim. ZEN, jotka ovat erikoistuneet ihmisen tappamiseen, miekalla silpomalla vaikkapa.
Vaikuttaa että natsit olivat Euroopan ensimmäisiä buddhalaisia; ja mikä positiivista jutussa, minusta tuntuu että heillä ei ollut nykybuddhauskiksille niin tyypillistä narsistista illuusiota omasta "hyvyydestään".
Buddha sitten taas, oli aivan toisella tasolla; väkivallaton ihminen; ja sellaista kukaan tuskin pystyy ymmärtämään; paitsi juuri mainitsemassani ylösalaisin-merkityksessä.
What was the Nazi ideologues’ particular interest in Buddhism ?
- In their eyes Buddha was an “Aryan” and Buddhism an “Aryan doctrine”.
- They emphasised the warlike and virile elements of Buddhism.
- Nazi ideologues hold Buddhism to be a doctrine pertaining solely to power.
- Buddhist meditation and yoga techniques are recommended for the spiritual discipline of the “warrior”.
Hitler, Buddha, Krishna. - An unholy alliance from the Third Reich to the present day
(Ueberreuter Verlag – Vienna – 2002 )
http://www.trimondi.de/H-B-K/inhalt.hi.en.htm
Hyvät buddhauskovaiset,
Devadatta yritti kolmasti tappaa Buddhan, ja sai haavoitettua Buddhaa jalkaan. MOT, mikä oli todistettavissa, Buddha oli ihminen; eikä kuvittelemanne integalaktinen jumaluus, elikkä kannattanee nyt siirtyä johonkin toiseen uskontoon, palvomaan miekan- ja luodinkestävää kohdetta.
Vielä; miksi puhutte Buddhan tappamisesta; harkitulle aikeelle tappaa ihminen on osuvampi nimi: se on murha.
Although Devadatta was an evil monk, he had many admirers and followers. One of his chief supporters was King Ajatasattu, with whom he discussed his anger and plots for revenge. Together they planned to kill King Ajatasattu's father and rival, King Bimbisara and Devadatta's enemy, the Buddha. Ajatasattu succeeded in killing his father, but Devadatta failed to kill the Buddha.
His first attempt to kill the Buddha was to hire a man to kill the Blessed One. The plan was that the man be killed by two other men who would in turn be killed by four other men. Finally the four men would be killed by eight other men. But when the first man came close to the Buddha, he became frightened. He put aside his weapons and took refuge in the Buddha. Eventually all the men who were hired to kill one another became disciples of the Buddha and the cunning plan failed.
Then Devadatta himself tried to kill the Buddha. When the Buddha was walking on the Vultures' Rock, Devadatta climbed to the peak and hurled a huge stone at the Buddha. On its way down, the rock struck another rock and a splinter flew and wounded the Buddha's foot, causing blood to flow. The Buddha looked up and seeing Devadatta, he remarked with pity, "Foolish man, you have done many unwholesome deeds for harming the Buddha."
Devadatta's third attempt to kill the Blessed One was to make the fierce man-killer elephant, Nalagiri, drunk with liquor. When Nalagiri saw the Buddha coming at a distance, it raised its ears, tail and trunk and charged at him. As the elephant came close, the Buddha radiated his loving-kindness (metta) towards the elephant. So vast and deep was the Buddha's love that as the elephant reached the Buddha, it stopped, became quiet and stood before the Master. The Buddha then stroked Nalagiri on the trunk and spoke softly. Respectfully, the elephant removed the dust at the master's feet with its trunk, and scattered the dust over its own head. Then it retreated, with its head facing the Buddha, as far as the stable, and remained fully tamed. Usually elephants are tamed with whips and weapons, but the Blessed One tamed the elephant with the power of his loving-kindness.
Still trying to be the leader of the Sangha, Devadatta tried yet another plan — a deceitful one. With the help of five hundred misled monks, he planned to split the Sangha community.
He requested the Buddha to make it compulsory for monks to follow five extra rules:
(i) Dwell all their lives in the forest
(ii) Live only on alms obtained by begging
(iii) Wear robes made from rags collected from the dust heaps and cemeteries
(iv) Live at the foot of trees
(v) Refrain from eating fish or meat throughout their lives.
Devadatta made this request, knowing full well that the Buddha would refuse it. Devadatta was happy that the Buddha did not approve of the five rules, and he used these issues to gain supporters and followers. Newly ordained monks who did not know the Dharma well left the Buddha and accepted Devadatta as their leader. Eventually, after Venerable Sariputta and Venerable Moggallana had explained the Dharma to them, they went back to the Buddha.
After this, evil days fell on Devadatta. He fell very ill at the failure of his plans, and before his death he sincerely regretted his actions, and wanted to see the Buddha before he died. But the fruits of his evil karma had begun to ripen and prevented him from doing so. He grew desperately ill on the way to see the Buddha, near the gate of Jetavana monastery. But before he died he took refuge in the Buddha.
Life of the Buddha, 5. Devadatta, the Buddha's Enemy:
http://www.buddhanet.net/e-learning/buddhism/lifebuddha/contents2.htm
>Q. tuo toistuvasti esille miten hän koki saaneensa tappouhkauksen yhdeltä kristityltä näillä foorumeilla.
No ehkäpä olen tuonut jo liikaakin. Halusin kuitenkin teroittaa sillä sitä että liika on liikaa: jos päästää uskonnollisen innostuksensa irralleen täydellä teholla, käy siinä niin että koko juttu menee itsensä irvikuvaksi ja vastakohdaksi. Jos ihminen kammoaa esim. "saatanaa", hän voi tehdä tekoja ja sanoa asioita jotka lopulta todistavat siitä että hän onkin siinä saatanan leirissä itse!
Mielenkiintoista olisi muuten pohtia että onko ihmiseläimen synnynnäinen aggressio (pelon ja itsepuolustusvalmiuden sekoitus) suurin este voitettavaksi ennen valaistumisen/vihkimyksen. Monet tuntuvat olettavan lähes automaattisesti että seksuaalisuus on suurin uhka ihmisen henkisellä Tiellä, mutta itse kyllä taidan kallistua sille kannalle että väkivaltaisuus on suurin uhka.
Ainakin itselläni. Olen hyvin aggressiivinen ihminen, enkä tiedä mitä asialle tehdä. On kaiketi siunaus että tällä kertaa asustan naisen kropassa, ettei tuota testosteronia ole hävyttömissä määrin riesana siihen lisäksi.
Meillä buddhalaisilla on joskus kauhean outo ja normaalin logiikan tuolla puolen liikkuva surrealistinen huumorintaju, anteeksi kamalasti. Kaikkea ei pidä aina ottaa ihan kirjaimellisesti, muuten.
Saatanaan uskovat luovat saatanansa. Olen kyllä kohdannut senverran usein mystisen pahuuden ilmentymän, että ymmärrän kyllä uskisten käsityksiä pahuudesta. Usein he tosin ovat vain menneet äärimmäisyyteen tässä paholaisessaan, luoneet jonkun ihme olennon, joka elää ilman rakkautta itsessään aiheuttaen pelkkää pahuutta kaikkialle. Itse olen funtsinut, että olentoa jossa ei ole hitustakaan rakkautta ei voi olla olemassa, koska rakkaus on keiken olemassaolon perusta. Olemme aiemmin arvoisa Q tätä pahuus-asiaa sivunneetkin.
Musta agressiivisuus ei ole mitenkään kummallista. (taas se soturisielu-juttu alkaa), agressio pitää vain ottaa itsehillinnän kautta ohjaksiin. Voi aloittaa vaikka jonkin itsepuolustuslajin ja tutustua sitä kautta omaan agressisuuteensa.
Naisilla tämä agressio on tavallaan jonkinlainen tabu. Väkivaltainen nainen on kauhistus siinä missä juoppo nainenkin. Mieshän on vaan miehinen uhotessaan humalassa nakkikioskilla antaa kaikille turpaan. Itse harjoitan yhtä budo-lajia ja samalla tulee treenattua myös paljon naisten kanssa. Oikeastaan en ole havainnut naisissa samanlaista agressiivisuutta mitä joskus kohtaan miehissä. Se minkä naisissa olen välillä huomannut on heidän temperamenttinsa.
Viha ja väkivaltahan ovat kaksosia. Vihassa ei voi valaistua. Pyhä viha on toinen asia. Voitais ehkä sanoa, että on myös pyhä agressio. Jeesuskin pisti kaupustelijoiden pöydät temppelissä mäskäksi aika agressiivisella tavalla. Valaistunut on kaikinpuolin harmoniassa kaikkeuden kanssa myös agressiivisuudensa kanssa. Valaistuminen ei suinkaan tarkoita sitä, että ihmisestä tulee jokin koko ajan rakkautta säteilevä hyvis, joka kääntelee sitä toista poskeaan joka suuntaan kokoajan. Raamatussa sanotaan toki, että pitää kääntää toinen poski mutta ei tätäkään asiaa tule ottaa kirjaimellisesti.
Seksuaalisuushan ei ole mikään uhka valaistumiselle, päinvastoin. En tiedä oletko lukenut tämän jossa valotan hiukan valaistumisen ja seksuaalisuuden suhdetta toisiinsa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001328&posting=22000000010795798
Sanon vaan, että tutustu itseesi vielä lisää, tutki sitä agressiivisuuttasi, tutki sitä seksuaalisuuttasi: Ihmiset, jotka ovat pitkälti tutustuneet itseensä nimitetään usein myös valaistuneiksi ; )
Hyvä Sahaja Yogi!
Buddha oli ihminen. Ainakaan minä en buddhalaisena usko että Buddha olisi intergalaktinen jumaluus ;)
Se että Buddha oli ihminen, antaa meille muille ihmisille mahdollisuuden valaistua kuten hän. meidän ei tarvitse vain palvoa häntä, vaan voimme tulla hänen kaltaisikseen.
Tuo hassu lause jos tapaat buddhan tapa hänet on zeniläisten kieroa huumorintajua eikä sitä tulisi ottaa kirjaimellisesti. Siinä on paljon hienoa symboliikkaa takana.
on totta että valaistunutta olentoa ei voi tappaa. Ruumista voi vahingoittaa ja tämän Devatta teki.
...että oma aggressioni on lähinnä turhautumista. Minulla on kova kiire saavuttaa jotain tässä elämässä, ja se mitä saavutan on niin abstraktia ja näkymätöntä että välillä tulee tunne etten ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Tahtoo siis sanoa että väkisinkin tässä tulee koko ajan viisaammaksi, oivalluksia syntyy koko ajan. Mutta jotain konkreettistakin pitäisi olla millä elvistellä. Vaikkapa ne kirjat joita minun piti kirjoittaa (lapsena kun tuli ahaa-elämys että minusta tulee kirjailija isona). Vaan kas, aina kun saan jonkun idean ja siitä kirjoitan, niin hetken päästä sama teema on ollut tapeetilla julkisuudessa noin muutenkin, ja minun tekeleeni ei ole kustantamoa nähnytkään. Taidan olla aivan liian kiinni jonkinlaisessa kollektiivisessa tietoisuudessa, kun sen saa mitään sellaista keksittyä mitä ei joku toinen keksisi.
Sitten tulee fiilis että ehkäpä sitä pitäisi kirjoittaa joku niin sairas ja kipeä tarina että kukaan muu ei kehtaa sellaista kirjoittaa. Tässä kuitenkin tunnen raskaan vastuun niskassani. En minä halua kirjoittaa jotain mikä alkaa ahdistaa ihmisiä, vaan sellaista mikä tuo heille toivoa ja innostaa heitä henkisellä Tiellä. Mutta sitten taas toisaalta en halua tuhrata aikaani jonkun "kuule sinua rakastetaan" -hömpän parissa. En ole mikään kepeä enkelipatsasdiggari, vaan aika raskas ihminen ja haluan hyödyntää omaa itseäni materiaalina...
Ärh. Tämä oli sitten vasta about sadas ruikutus tästä aiheesta.
Ehkä minun pitäisi vain nöyrtyä ja tajuta että ei mitään uutta auringon alla. Jos saisin aikaiseksi jotain ja havaittaisiin että tässähän on vähän samoja juttuja kuin jonkun toisen teoksessa, niin ainakin minun kirjani olisi minun oma yksilöllinen eri ainesosien sekoitukseni. Yleensä elokuvateattereihinkin pukkaa tuon tuostakin jostain kumman syystä kaksi eri elokuvaa jotka käsittelevät samaa aihetta (esimerkkinä vaikkapa nämä Maa komeetalla paskaksi -filkat).
Vähemmästäkin ärtyy... Polkee paikoillaan vuosikaudet, on aivan tukossa ja lukossa ja kaikki mitä tekee on turhaa, koska se ei ole sitä mitä piti tehdä. Internet on hauska harrastus, mutta se toimii minulle liian usein tekosyynä vältellä luomisen tuskaa.
Pai tö vei... Mitä oikeastaan ON miesten aggressiivisuus? Lähin tutkimuskohteeni eli oma mieheni on aikamoinen raivoaivo aina välillä, hän on impulsiivinen ja räjähdysaltis kuin vallan lämpimäin seutujen asukas. Ei ollenkaan suomalaisen jöröttävä tai takakireä luonteeltaan. Kuulemani perusteella (ja omankin vision pohjalta) hänellä on ollut monta peräkkäistä miehen elämää, joten johtaakohan sellainen jonkinlaiseen tasapainottomuuteen ja maskuliinisen puolen ylikorostumiseen... Toisaalta itse olen sellainen pikkuhiljaa raivoa keräävä ja sitten raiviksen saava pitkävihainen viiripää, ja minulla noita elämiä tuntuu olevan tasaisesti kummastakin sukupuolesta.
Parempi olisi kyllä purkaa kiukkunsa verbaalisesti aina välittömästi, eikä tehdä itsestään painekattilaa joka joku kaunis päivä poksahtaa pitkin seiniä...
Tarpeeksi.
Vastustan periaatteesta uskovaisia, kuuluivatpa nämä mihin uskontoon hyvänsä.
Minusta ihmisen pitää itsessään myös olla jotain. Muutakin kuin idea itsestä tai valaistumisesta, tai -ismi.
>> Monet tuntuvat olettavan lähes automaattisesti että seksuaalisuus on suurin uhka ihmisen henkisellä Tiellä, mutta itse kyllä taidan kallistua sille kannalle että väkivaltaisuus on suurin uhka.
Olen samaa mieltä. Ihmisellä on paremmat mahdollisuudet niin tässä elämässä kuin seuraavassa jos kohtaa aggressionsa avoimesti; eikä jurnuta piiloaggressioidensa kanssa kaapissa.
Sinänsä agressio estää Kundalinin nousun Sahasraraan; mutta jos sen kohtaa, se menee pois; ehkä se on Agnya chakran rakenne se.
Anna palaa vaan, sana on vapaa. Ja kyllä me kaikki ymmärrämme kyllä mitä tarkoitit.
>> Pai tö vei... Mitä oikeastaan ON miesten aggressiivisuus? Lähin tutkimuskohteeni eli oma mieheni on aikamoinen raivoaivo aina välillä, hän on impulsiivinen ja räjähdysaltis kuin vallan lämpimäin seutujen asukas. Ei ollenkaan suomalaisen jöröttävä tai takakireä luonteeltaan.
No F. kuulostaa tässä kohtaa kuin itseltäni.. :-) Sitä kun on jokin Saharan tuuli.... ja tuli.
>> Viha ja väkivaltahan ovat kaksosia. Vihassa ei voi valaistua. Pyhä viha on toinen asia. Voitais ehkä sanoa, että on myös pyhä agressio. Jeesuskin pisti kaupustelijoiden pöydät temppelissä mäskäksi aika agressiivisella tavalla.
Voin sanoa että Jeesus katui tuota myöhemmin. Vihan ja väkivallan takana on pelko. Sinänsä, viha ja väkivalta eivät moraalisessa mielessä ole aivan yhtä pahoja kuin pelko. Ajattelen että pelko on se juuri.
Valaistuminen seuraa kun pelko poistuu; ei kun väkivalta tai viha poistuu. Pelon poistuessa poistuu väkivalta ja viha.
Sitten tulette kaikki sellaiseksi kuin olen nyt.
Kärsimys johtuu takertumisesta->
kärsimys lakkaa kun takertuminen lakkaa->
Buddhaan takertuminen pitää yllä kärsimystä->
"tapa" Buddha!
Ts. jotta kärsimyksestä voisi vapautua, on vapauduttava kaikesta takertumisesta, myös takertumisesta Buddhaan.
PS: buddhalaiset eivät ole uskovaisia, ainakaan siinä mielessä että uskottaisiin että "pelastuu" joihinkin tiettyihin uskomuksiin uskomalla, niin kuin valtaosa kristityistä uskoo tai on uskovinaan. Päinvastoin, buddhalaisuus on pohjimmiltaan kaikista uskomuksista (l. takertumisesta) luopumista.
Hauska kun otit tuon kirjojen kirjottamisen esiin. Itselläni on sellanen kumma visio, että kirjottelen ihan hulluja kirjoja ihmisille ja niiden tarinoiden tarkotus on kertoa todellisesta Jumalasta. Opettaa tarinoiden kautta miten Jumala toimii ja mitä se -Jumala on rakkaus- todellakin tarkoittaa. Näen sieluni silmin ihmisten lukevan näitä ihan kreizejä tarinoita ja nauravan hysteerisinä, että tälläinenkö se Jumala oikein sitten on? Kuinka väärässä ihmiskunta onkaan ollut käsityksissään. Lapsethan tajuaa heti kun niille sanoo vaikka, että Jumala on superpelle. Lapset nauraa ja sanoo, että aikun kivaa. Kun tämän saman sanoo jollekkin tosikko-uskikselle, voitte vaan kuvitella mikä helvetillä uhkailu alkaa ja Jumalanpilkka syytökset lentelee. Olen sanonut ja sanon vastaisuudessakin, että Jumala on suurin humoristi mitä löytyy. Millehän ne hullutkin itsekseen naureskelee?
Sähän voisit arvoisa Q kirjotella tällaisia reinkarnaatio-tarinoita. Voisit pohdiekella tarinan lomassa syntyjä syviä ihan niin kuin täälläkin teet. ;)
Arvoisat Q ja mr. Yogi
Agressiivisuus taitaa olla pääasiassa epätasapainoista aivokemiaa. Tulee mieleen nää hormoneja popsivat bodarit joilla *napsahtaa* päässä ja sitten alkaa kapakan kalusteet säleillä.
Se on yhtä helvettiä kun ihminen pumpataan täyteen jotain aivoihin vaikuttavaa troppia. Siinä ei sillon mikään auta kun kemiat sekoaa vaikka olis mikä valaistunut sielu tahansa.
Otetaan joku superyogi ja juotetaan se ihan perskänniin ja katotaan miten se käyttäytyy: Rupeekos se kähmimään naisia ja puhumaan rivoja tai jotain muuta känniselle tyypillistä? Sit voitas kokeilla tähän superyogiin mitä siihen vaikuttaa mieshormonit, tuleekos agressioita lisää vai miten siinä käy? Samantien voidaan kokeilla vaikka LSDtä ja lopuksi kunnon annos psyykenlääkkeitä.
Ois mukavaa löytää tällänen super-yksilö, joka kestäs kaikkea kemiallista saastetta mitä aivoihinsa vain saa tungettua.
>
>
... reippaasti suihkivan, niin pistäydypä myös buddhalaisuuspalstalla, siellä näytään kirjoittelevan nyt SahayaYogasta.
Onhan noita jo paperilla.
Varsinaisista omakohtaisista kokemuksistani yritin myös jotain laatia, mutta siinä hämää se että on niin paljon aukkopaikkoja. En ole mikään Joan Grant, että muistaisin kokonaisia elämiä loputtomine tapahtumineen ja keskusteluineen. Ja ehkei minulla taidakaan olla mitään sellaista elämää joka olisi ollut huitsin kiinnostava alusta loppuun. Muistonikin koskevat vain niitä hetkiä jolloin elämä meni ns. lujempaa (hyvässä ja pahassa). Jopa niin että kerran näin unen jossa eräs nainen kysyi minulta kyyneleet silmissä että miksi olet minut unohtanut. En tänäpäivänäkään ole varma siitä että kuka hän oli, mutta olen aivan varma että joku ihan oikea ihminen hän oli.
Yritin sellaistakin että olisin mutu-menetelmällä täytellyt niitä aukkopaikkoja että saan aikaan kokonaisen kirjan elämistäni, mutta tunsin tekeväni hirvittävän väärin. En halua kertoa mitään vapaamuotoista satua, vaan jos kirjoitan itsestäni, sen pitää olla absolut totta.
Sahis toki nyt ihmettelee sitten että miksei voi olla runollinen tai antaa mielikuvituksen lentää, mutta tässä asiassa minä en voi... Ajatellaan nyt vaikka jotain Karjalan kannaksella taistellutta miestä. Jos hänelle alkaisi heittää jotain aivan ihme matskua hänen kokemistaan tapahtumista - sellaista mitä EI tapahtunut - eiköhän hän kokisi sen aika loukkaavana. Ellei sitten ole varsinainen Vili Vilperi ja Big Fish itsekin - jossa tapauksessa hän tietenkin haluaa ITSE keksaista ne hurjat seikkailunsa.
Mitä sitten tulee varsinaiseen romaanin roikaleeseeni, jonka kirjuuttelin (käsin!) 90-luvulla, niin minulla oli sellainen ajatus että painattaisi edes yhden ainoan kappaleen, kun semmoisesta mahdollisuudesta kuulin. Vaan ilmeisesti hinta on yli sietokykyni. Eipä hätiä mitiä sikäli että olen minä kyllä ennenkin itse kirjoja tehnyt. Tuommoiset 600 v sitten heh heh. Mutta ihan tässäkin elämässäni. Nuorena esim. halusin Kalevalan itselleni; ei kun vaan lainailin sitä kirjastosta ja hakkasin mekaanista kirjoituskonettani kunnes olin kopioinut koko kirjan. Tuhertelin vielä kuvankin jokaikiseen lukuun, ja sidoin kirjan miten parhaiten taisin kansien väliin.
Luulenpahan vain että kumppanini pritteri veisaa viimeisen virtensä jos alan sillä runksuttaa yli 600 s yhteen syssyyn. Ja miltähän sellainen pino nyt sitten näyttäisi. Kaikenlaisia teknisiä ongelmia...
Yrittäisiköhän kumminkin vielä jossain vaiheessa ihan sitä kustantajaa. Antaisi jonkun toisen päättää onko kirjani liian yksi yhteen sen yhden tv-sarjan kanssa joka pukkasi tv:seen jokusia vuosia sen JÄLKEEN kun olin kirjani raakaversion läjään rustannut. Epäilen vain että tuotokseni on liian lapsekas. Ja siihen on ahdettu liikaa matskua. Mutta se on minulle niin arka asia koko kirja, en haluaisi sitä pätkääkään muuttaa.
Toki minulla kärttyisyys liittyy ilman muuta masennuskausiin. Varsinkin jos alkaa muutenkin aivoissa hapertua, eli huomaa että muisti ja keskittymiskyky eivät enää pelaa, niin ärtyneeksihän siinä tulee.
Varsinaisesti masis alkoi kun tulin murrosikään. Elikä kun hormonit alkoivat luonnostaan jyllätä kehossa, mieleni valui alas kuin lehmänhäntä. No, eipä siinä kodissa ja perheessä kai oikein voinut siltä kaikelta välttyä.
Ja joka kerran saa depression riesakseen, joutuu tappelemaan sen kanssa koko loppuelämänsä. Joskus jopa seuraavankin elämän.
Omassa tapauksessani olen tullut vaiheeseen missä olen kurkkuani myöten täynnä kaikenlaisia "tapahtui ihme" -tapauksia. Minulle ei sitä ihmettä tapahdu ja sillä siisti. En jaksa enää sitä samaa skeidaa että itse hölötän kuinka minun pitää vaan saada joku oivallus ja pälä pälä. Hetken päästä minua kuunnellut ihminen alkaa itse vaatia sitä ihmekokemusta minulta, ja minulle tulee tosi paha olo kun koen että kaikki vain odottavat ja vaativat minulta jotain...
Ihme on se jos yleensä jaksan elää tämän elämäni loppuun ottamatta nirriä itseltäni (viimeksi en tainnut jaksaa). Enempää ei tarvitse kenenkään tulla minulta vaatimaan.
SEN ihmeen aion saada aikaan!
>On pidettävä rajaa oman psyyken sisältöihin.
Itse en ole pitänyt enää vuosiin, ja sen varmaan huomaakin.
Toki tulee pohtia onko turhan tarkoitushakuista askarrella kaikkein sairaimman ja karmeimman mahdollisen matskun parissa. Haluaako vain järkyttää muita ja itseään, ja mitä siitä hyötyy? Oikeastaan fiktiota kirjoittaessani intoni alkoi pahasti hiipua siinä vaiheessa kun havaitsin että kirjoitan jo niin pimeitä juttuja että en niitä itsekään halunnut lukea.
Mutta pellit auki vain jos siltä tuntuu. Nimittäin ihminen joka PIILOTTELEE perversioitaan todennäköisemmin niitä lähtee toteuttamaankin, kuin sellainen hölösuu joka lässyttää aivan mitä sylki suuhun tuo. Onhan tässä nyt julkisuudessa ollut näitä keissejä että "isä lahtasi perheensä" yms. ja aina muistetaan lisätä että kuinka ei olisi millään voinut ennakolta aavistaa.
Pitivätkö nämä tyypit rajaa sisällään velloviin murhanhimoihin?
Hm... Minulla on penetroiva mieli ja haluan sillä tonkia psyykeni pohjamutia kuin saalistaisin mereneläviä... Jos sieltä nyt jotain aivan petomaista alkaa esiin luikerrella, tartun huumorin haarniskaan ja puen sen ylleni, vaikken nyt varsinaisesti mikään ilopilleri ihmisenä olekaan. (Mutta chat-kansa tietää tuolla Kirkko Cafen puolella että olen vähän sellainen tasoton pelle aika useinkin...)
Jos itsellekin tulee liian itsemurhaisia fiiliksiä, niin yleensä se on nauru, itselle kohdistettu oma nauru, mikä avittaa.
Olen itse sahaja yogan armottomin kriitikko, koska tiedän mitä kritisoin. Itseään ei pidä säästellä.
>On pidettävä rajaa oman psyyken sisältöihin.
>>Itse en ole pitänyt enää vuosiin, ja sen varmaan huomaakin.
hohoo. Sitä itse tässä reippaasti *prinssiharryilee*... :-)
Pääasia että on hauskaa ja reipasta menoa, minun mielestä. Tottakai jos vetää oman sielunsa pohjamudasta niljakkeet ja mustiaiset ja klöntit ja hyytymät tähän tietoisuuden rannalle; niin ne saa auringonvaloa ja tervettä väriä pintaan.
Mä ainakin uskon TIETOISUUTEEN. Se on aurinko-jumala, jota pavon joskus seesteiseemmin, joskus hurmoksessa.
>> Pitivätkö nämä tyypit rajaa sisällään velloviin murhanhimoihin?
Suomalaisuudessa on ollut viime aikoina havaittavissa jonkinlaista nykertyneisyyttä, tappiomielialaa ja luovuttamista.
Taas kerran havaitsen miten helvetin hyvin minä sovinkaan tähän maahan ja sen ilmapiiriin. Omat sisäiset probleemini kutoutuvat suomalaisen mentaliteetin perusproblematiikkaan kuin... No enpäs nyt keksi, mutta henkisesti taidan täällä olla kotonani.
Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että aina viihtyisi tai edes haluaisi olla täällä. Mutta tämä maa heijastaa minun mieleni tilaa, ja siksi vaikuttaa siltä että minä heijastan tätä maata. Kun käväisin -92 Englannissa ja meinasin tikahtua nostalgisiin fiiliksiin, oli melkoinen shokki palata "kotiin" missä lumivaippa levittäytyi kotonani toukokuun alussa. Vihreän vehmaan Englannin jälkeen pettymysten pettymys.
Mutta Englanti on minulle Paradise Lost ja sillä siisti.
Täällä Suomessa jos missä saa kaikessa rauhassa ottaa kaiken irti depressiosta. Kehittyykö se itsevihaksi ja luovuttaako ihminen elämämisestä, jolloin hän joutuu taas kerran kertaamaan kaiken joskus myöhemmin? Kehittyykö se kaiken-vihaksi jolloin se mikä kärsii on ympäristö? Aika luonnollista kai oikeastaan että kaikenlainen hurmeenhajuinen matsku on ilmaantunut menneisyydestäni minulle nimenomaan täällä. Tämä on paikka jossa tehdään välitilinpäätös...
Mitkä seikat johtavat vihaan? Torjutuksituleminen? Tätä voin pohtia niin nykyisen elämäni kuin menneenkin pohjalta. Jos tarkastelen tietoisuuden rajoilla rullailevaa menneisyyttäni, niin saattaa olla että Opettaja/Isosisareni kerran hylkäsi minut eräästä syystä, ja siitä katkeroituneena suistuin erinäisiin epäkelpoihin elämiin. Otetaan pois ihmiseltä se mikä on hänelle hänen aurinkonsa, mitä hän tekee? Vajoaa epätoivoon, sitten hänessä herää syvä katkeruus ja viha.
Kaikki se ehkä tietenkin täytyi läpikäydä että tuli koettua sitäkin puolta ihmisenä olemisen skaalasta jota monet kavahtaen yrittävät projisoida kaikkiin muihin, mutta eivät suostu itsessään näkemään. Petomaisuuden petomaisuus, kenet tahansa tuhoava vimma joka lähes kumoaa ihmisestä hänen ihmisyytensä.
http://www.freewebs.com/pastlivesofmine/index.htm
(ritual cannibalist)
Arvoisa Yogi
Sadistic Streak!
Heh!
En hyväksy itseäni? Olenkohan nyt oikea ihminen arvioimaan tätä asiaa itsessäni. Pitäs kysellä niiltä, jotka on mun kanssa päivittäin tekemisissä?...
Kyllä mulla liikkuu synkkiäkin asioita joskus mielessäni. Tosin nuoruudessani ei siellä paljon muuta liikkunutkaan. ;-)
Musta on vähän vaarallista ruveta ajattelemaan, että minussa ei ole pelkoa. Vain hullu sanoo olevansa pelkoa vailla. Siinä on sekin vaara kuten mulle on käynyt pari kertaa, että olenkin joutunut täysin toiseen ääripäähän ja kohdannut ihan helvetillisiä pelkotiloja. Jos kieltää kaiken pelon ja vaikka nyt sen agressiivisuudenkin itsessään niin ainakin minä kyllä huolestun pahanpäiväisesti sellaisesta.
Katsoitkos muuten Dalai Lamasta kertovan dokkarin. Musta oli hauskaa kuulla, että hän ihaili lapsena kaikkea sotalaitteita. Hän kertoi kuinka oli lapsena toisen maailmansodan aikana haltioitunut *sotaleluista*, joiden kuvia oli sanomalehdissä nähnyt. Itseäni huvitti se, että olin itsekkin lapsena hulluna koottaviin sotaleluihin. Myöhemmin kun ajattelin asiaa rupesin pelkäämään, että olen joku sotahullu, sairas persoona. Kun Dalai Lama sitten naureskellen kertoi tämän seikan itsestään, niin mieleeni tuli, että en mä nyt ehkä niin sairas sitten olekkaan. Nyt aikuisena vihaan väkivaltaa ja sotimista. Varsinkin Vielä kun nykyajan sodatkin ovat niin raukkamaisia: Pudotellaan pommeja lasten ja naisten päälle ja ammutaan ziljoonan kilometrin päästä näkemättä edes vihollista.
Psyyken romahtaminenkin kuuluu joskus asiaan. Itse olen sen niin monta kertaa kokenut, että tiedän, että ei sekään nyt mikään *viimeinen tuomio* ole. Sieltäkin noustaan ja aurinko paistaa taas.
Vielä palaan Dalai Laman haastatteluun: Dalai Lamahan naureskeli lähes kokoajan jutuilleen. Olen aika samanlainen, kun kirjoittelen tänne kirjoituksiani, niin samalla naureskelen itseskseni. Mua pitää ymmärtää tämän naureskeluni kautta.
Susta näyttäs nyt jotenkin henkivän, että koet että sun päälle tulee jotain ihme tuomiohenkisyyttä joka tuutista, en tiedä, toivon ettei niin ole.
En tiedä millasen kuvan oon itsestäni antanut. Olen hyvinkin rikkonainen ihminen: En mikään täydellisyys. Voihan olla, että tuomitsen välillä joitakin hölmöydessäni, ehkä tämä tapahtuu huomaamattani. Olen antanut itselleni luvan olla samanlainen kuin muutkin *epätäydelliset* ihmiset. Tuntea kaikenlaista himoa ja maallista hömpötystä. Olen paljon lukenut juttujasi täällä ja mulla on susta hyvät faibreissonit, kuten asian itse välillä ilmaiset. Tottakai persoonat törmäilee välillä yhteen kipunat sinkoillen. Olis se kamalaa ja ankeen tasasta jos kokoajan vaan oltais samaa mieltä kaikesta. Nää buddhan tappamisethan on vaan sairasta huumoria, ei mitään konkreettista. Tosin onhan itämaissa kammottavia oppejakin, kuten että *guru* voi tappaa oppilaansa jos toteaa, että se koituu tälle vain hyväksi. Mutta eihän kukaan ole väittänytkään, ettei itämaisissa opeissa ole hullutuksia, aivan kuten on länsimaisissa opeissakin.
Riisit tuossa kiehuu. Laitan kanan kohta mikroon.
>> Musta on vähän vaarallista ruveta ajattelemaan, että minussa ei ole pelkoa. Vain hullu sanoo olevansa pelkoa vailla.
Pelossa kait on se, että pitää elää pelosta huolimatta, eikä antaa sen lamata. Eilen kun olin Vallilan kaduilla, niin mulle tuli sellainen visio että ganesha hyppeli mun edessä, ja ilkkui etten uskalla olla tarpeeksi hullu.
Tänään tuli Sid Vicious ja puhui siitä kun se meinasi tatuoida otsaansa että brain damaged. Sid sanoi mulle, että Sahis, ole reilusti aivovauriotapaus, ole, se on vapauttavaa.
Sitten istuimme siinä vierekkäin ja säteilimme ilkeyttä ja neroutta. Ajattelin hetken Saddamin poikaa Udaita, ja hänen toilauksiaan. Mutta ei mua pelottanut, oma itseni, eikä mielikuvitusystäväni Ned.
Hänellä punainen tukka sojotti pystyssä.
>> Katsoitkos muuten Dalai Lamasta kertovan dokkarin.
Hoijoi, Ganda, älä nyt suutu mutta olen anti-dalailama. minusta Sylvi Kekkosenkin muistelmat on uskonnollisessa mielessä antoisampia kuin tuon ylänköjen violettiinpukeutuvan lippaprinssin. Yrjö Kallinen on jotain! Sigfrid Sirenius. DL on pelkkä poppari.
>> Psyyken romahtaminenkin kuuluu joskus asiaan. Itse olen sen niin monta kertaa kokenut, että tiedän, että ei sekään nyt mikään *viimeinen tuomio* ole. Sieltäkin noustaan ja aurinko paistaa taas.
Psyykessä sukellellaan välillä syvällekin, mutta ei vajota uppotukkina.
>>Tottakai persoonat törmäilee välillä yhteen kipunat sinkoillen.
Jep, - huumeet on yksi ärsytyskohta mulla. Voin niistä puhua asiallisesti, mutta olen nähnyt miten ihmiset tekee huumeiden kanssa pahaa toisilleen, eikä se ole kivaa.
>>Tosin onhan itämaissa kammottavia oppejakin, kuten että *guru* voi tappaa oppilaansa jos toteaa, että se koituu tälle vain hyväksi.
Jep, kuten Mooseksen opettaja tappoi ihmisiä kadulla ihan lämpimikseen. Siitä on tarina Koraanissa, en nyt muista missä suurassa.
Sanotaan aina että "kyllä sika syitä keksii, milloin on maa jäässä ja milloin kärsä kipeä" - en tiedä onko selittelyn makua kun lähden kiertämään ja kaartamaan miksen voi jotain juttua diggailla vaikka siihen voisi olla hyviä syitä ryhtyä.
Taannoin juuri todettiin selkärangassani skolioosi, ja muutenkin on ollut ruoto paskana tässä vuosikausia. Vähän epäilyttää noinko näin kapisella kropalla uskaltaa lähteä itseänsä rasittamaan... Ja sitten on vielä nämä kakkulat, ja kaiken kruunaa pee aus. Ovat vähän tyyriinpuoleisia nuo kurssit.
Oudolta tuntuisi myös ajatus hilpaista hikisenä ähkivien ihmisten joukkoon näine sosiaalisine kammoineen.
Hullua sinänsä, en varmaan kokisi kauhean vaikeaksi mätkiä jotakuta niin että takki pölisee, mutta itse inhoan kipua aivan hysteerisesti. Taitaisin sopia kaikkein parhaiten joksikin sado-Saijaksi SM-sessioihin... :P
Mutta sanovat kyllä että pitää itse kyetä olemaan ensin orja, ennenkuin voi ryhtyä herraksi. Ja se voi olla että meitsin psyyke ei kestä minkäänlaista alistamista. Ottaisin sen liian vakavasti. Kirjoittamisessakin jo huomasin että on asioita joita en pystyisi laittamaan päähenkilöä käymään läpi (raiskaus, kidutus, nöyryytys jne.)
Jaa-a. Sitäkin kyllä toisinaan mietin että kuinka paljon mahdollinen aggressiivisuuteni liittyy siihen että olen fyysisesti niin tukossa. Kehoni on varmasti melkeinpä solmussa latautuneesta tunne-energiasta (eli ei mikään ihme että skolioosikin on nyt todettu). Vähänkin jos jotain reippaampaa liikuntoa suorittaa meinaa päästä itku. Siihen tyssäsi melkeinpä kokonaan tanssiharrastukseni vuosien varrella.
Lähinnä vaan uin ja kävelen, ja sekään ei vaikuta olevan hyvä juttu. Uimisesta saan aina niskani jumiin ja kävellessä väsyy selkä ja olen aina koko loppupäivän aivan romuna...
Ehkäpä, jos fiiniä henkistä syytä etsin solmuisuuteeni, kaiken lähtökohtana on vastahakoisuuteni olla olemassa fyysisellä tasolla. Olinhan kuulema ollut yliaikainen sikiökin, niin että enpä tänne mitenkään innokkaasti ollut tulossa... (Äitee otti kunnon löylyt saunassa ja johan irtosin.)
Haista itse paska, saatanan kusipää!
Kuulostaako jo tutummalta ja turvallisemmalta, moisesta turvallisuushakuisesta sado-maso-pelkuriraukasta, joka luulee että kun matamitempuilla nostetaan kusi oikein kunnolla päähän, niin siinä sitten joku vitun jumaluus puhaltelee viileitä tuuliaan?
Luulis olevan päivän selvää, että on ihan yks paskan hailee mitä mä sulle oon, tollaselle lässyn lässyn mussuttajalle joka ei osaa muuta kuin netissä levitellä omaa paskaansa muiden haisteltavaksi ja jonka mielipiteet ei oo todellakaan mielenkiintoisia. Jos on mitä kieltää, niin ite oot perkele buddhalainen assassiini! Revi siitä!
No tyydyttikö vastaus? Saitko mitä jenkasit? Ollos vitun hyvä, arvon psykopaatti.
Arvoisa Q
Suosittelisin, myönnän toki, oma lehmäni on myös ojassa, itselleni rakasta aikidoa. Olen saanut käsityksen, että budjailet Tampereella ja siellä on seurat
http://www.nozomi.fi/ ja http://www.kolumbus.fi/seigikai/mitaon.html Aikido on ollut hyväksi ainakin omalle selälleni mutta kannattaa kysyä asiaa toki lääkäriltäkin ennenkuin aloittaa harjoittelun.
Aikido on siinä mielessäkin mukavaa, että se ei vaadi paljoa kuntoa eikä notkeuttakaan, vaan sitä voi aivan hyvin harjoitella vauvasta vaariin. Netissä on paljon aikido tietoa, suosittelen tutustumista jo ihan yleissivistyksenkin kannalta. Seigikain kurssin hinta näyttäs olevan 80€, joten ei se nyt niin kauhean tyyristä ole. On muuten erityisesti naisille sopiva budolaji, koska voimankäyttö mihin me miehet niin usein sorrumme on vastoin aikidon periaatetta.
Ainakin itseni kohdalla treenaaminen on todella kokonaisvaltainen juttu. Päässä ei todellakaan liiku mitään muuta kuin treenamiseen liittyvää. Joku jaappanilainen vertasi aikidon treenaamista henkisen suihkun ottamiseen, joka puhdistaa niin mielen kuin kehonkin. Mä hehkutan tätä lajiani nyt kovasti, välillä tuntuu, että tässä touhussa on paljon edellisten inkarnaatioiden vanhoja tuttuja sieluja mukana tai sitten olen taas täysin sekaisin.
>> No tyydyttikö vastaus? Saitko mitä jenkasit? Ollos vitun hyvä, arvon psykopaatti.
Viha on "kuolemansynti".
Uskovaisuus näyttää pohjautuvan raivoon. Kunpa koittaisikin päivä, jolloin näkisin jonkun uskovaisen todella näkevän itsensä, ja luopuvan uskovaisuuden kainalosauvoista, ja alkavan elää tätä elämää vapaana ihmisenä; totena itselleen ja muille.
Savua ja salamoita siihen kyllä liittyy; samalla tapaa kuin pitkään sammunut moottori yllättäen käynnistetään, se yskii savua, paukahtaa, pyörii vajailla pytyillä, kunnes hurisee kunnolla.
Itsensä arvostamisesta ihmisenä syntyy kyky arvostaa muita ihmisiä. Uskovainen on vielä pelkkä ihmisen raakile, pelkkä klooni, jolla on halltitsematon tunnekaaos sisällä; ja hänen uskontonsa ei anna lupaa tulla itsestään tietoiseksi.
Usko on ihmisen itsensä, oman itsensä ympärille pystyttämä rautahäkki.
Jos joskus vapaudut buddhalaisuudesta, ja opit oikeasti meditoimaan, aivoissa alkaa taas kiertää veri, tulet näkemään ympäröivän maailman, ja nauttia totuudesta sen itsensä takia.
>samalla tapaa kuin pitkään sammunut moottori yllättäen käynnistetään, se yskii savua, paukahtaa, pyörii vajailla pytyillä, kunnes hurisee kunnolla.
Kuulin saman ilmaisun näillä palstoilla joskus 2 v sitten, liittyen ihmisen henkiseen kehitykseen. Onko tälle sanonnalle joku tietty lähde mistä te molemmat olette ammentaneet, vai pitääkö minun nyt katsoa että olette yksi ja ja sama henkilö, jossa tapauksessa olisin kyllä pettynyt. a) Koska yhdet ja samat pyörittävät näillä foorumeilla näitä juttuja. b) Jos olette sama niin koen tulleeni linssiin viilatuksi.
>> Kuulin saman ilmaisun näillä palstoilla joskus 2 v sitten, liittyen ihmisen henkiseen kehitykseen. Onko tälle sanonnalle joku tietty lähde mistä te molemmat olette ammentaneet, vai pitääkö minun nyt katsoa että olette yksi ja ja sama henkilö, jossa tapauksessa olisin kyllä pettynyt. a) Koska yhdet ja samat pyörittävät näillä foorumeilla näitä juttuja. b) Jos olette sama niin koen tulleeni linssiin viilatuksi.
Aloin kirjoittaa suomi24 alkukesästä tänä vuonna, joten se en ole ollut minä. Ensimmäinen nikkini oli "repe", sitten oli Pilgrim_2005. En ole aiemmin seurannut näitä palstoja.
Ei voi olla mitään lähdettä, paitsi se että olen ahkera autoilija, ja siksi keksin vertauksen läheltä. Keksin sen eilen; en ole aiemmin toistanut tuota missään. Ehkä jollekin toiselle tuli sama vertaus mieleen pari vuotta sitten tässä.
C-vaihtoehto:
c.) Ihmismielen pohja on arkkityyppinen. Samat symbolit toistuvat.
>Ihmismielen pohja on arkkityyppinen. Samat symbolit toistuvat.
Olen havainnut tämän moneen kertaan. Silti se aina välillä yllättää.
Mitä vanhempia sieluja, sitä paremmin ne toisensa muistavat. Ja varmaankin hakeutuvatkin samankaltaisten aktiviteettien pariin...
Minulla on välillä vaan pelkkiä teorioita siitä että mitähän tuolla alitajunnassani mahtaakaan liikkua. Olisikohan niin että syvällä sisimmässäni fyysisyys yhdistyy sen tässä tapeetilla olleen aggression kanssa niin että suorastaan osa tiedostamattomastani pelkää liikkumista? En tiedä! Lähinnä minua viehättäisi kendo, kun siinä ei tarvitse koskea ihmisiin, mutta saa heitä kumminkin hutkia olantakaa... No ei se nyt varmaan ihan niin mene, mutta minä kun olen tällainen solmukimppu niin ihan kummaksi menee kaikki päässäni.
Ehkäpä olen tehnyt niin paljon pahaa elämissäni että en uskalla tehdä enää yhtään mitään, ettei taas satu, kun tapahtuu. (Muitakin kuin minua.)
Ehkäpä näillä loppumattomilla fyysisillä vaivoillani maksan velkaa. Kun yksi vaiva päättyy, toinen tunkee päälle. Ehkäpä jopa valitsin että loikkaanko rovioon ja kärsin kaiken kerralla, vai maksanko osamaksulla. Ilmeisesti sitten valitsin jälkimmäisen. En sano että elämäni olisi pelkkää tuskaa, mutta välillä olen aika nurjamielinen sen vuoksi että ei tässä paljon terveitä päiviä näe.
Luulenpa että alan kypsytellä tätä aihetta.
Tässä tuli monelta taholta niin mustaa juttua, että sen takia. En usko että asia on niin kuin tuo zeniläinen hupakko tuossa väitti, että väkivalta olisi tie valaistumiseen, tai buddhamieleen. Eikä se ole niinkään, kuin Ganda tuntuu olavan mieltä, että aggressio hallitsee mieltä, ja sille ei saa antaa mahdollisuutta tulla tietoiusuuteen, koska silloin Varjo nielaisee meidät.
Minusta tuntuu että VÄKIVALTA EI JOHDA JUMALUUDEN LUO; se ei ole oikea tie; vaan päinvastoin väkivalta vieroittaa meidät valosta, järkevästä elämästä, ihmisyhteydestä ja Jumaluudesta.
Minusta tuntuu että ihmisellä on valta, ja ohjakset sormissaan, ja useimmiten ihminen valitsee väkivallan; se on henkinen valinta, en puhu mistään konkreettisesta teosta.
Mutta se ei ole tie Jumaluuteen. Mulla tuossa pyöri aiemmin ajatus ehdottaa että ihmisen pitäisi tehdä tilit selviksi itsensä kanssa mitä haluaa; ja jos pohjimmainen halu on väkivalta, niin sen kanssa pitäisi painia sitten reilusti, kuten nuo muutamat jotka lähtivät muukalaislegioonaan tai palkkasotilaiksi ties minne.
Sitä kunnioitan ehkä enemmän kuin mitään: rehellistä kamppailua itsensä kanssa. Vapautta tekopyhyydestä.
Olisi nähtävä mitä on ihminen. Kuka minä olen?
Arvoisa Yogi
En tarkoita agressiivisuuden itsehillitsemisellä sitä, etteikö agressio saisi tulla näkyville. Kyse on vain siitä millalailla sen antaa tulla näkyviin. Itselläni on tapana lyödä itseäni kovempaan, eli yleensä seinään kun tunnen perkuleenmoista tarvetta iskeä johonkin. Siinä vaan sitten nyrkki turpoaa ja saa myös samalla sitä kautta rangaistuksen *pahasta* teostaan ;-)
Q:lle totesin aiemmin, että tutustuisi omaan agressiiviisuutensa. Ihminen voi aloittaa vaikkapa karaten harjoittelemisen jos haluaa tutkia agressiivisuuttaan. Oma havaintoni on se, että itsepuolustuslajien harrastajat ovat siviilissä kaikkein rauhallisimpia ihmisiä, Tämän selitetään usein johtuvan lisääntyneestä itsevarmuudesta, jonka nämä lajit ihmisessä yleensä tuottavat. Agressiiviset yksilöt näyttäisivät myös olevan kaikkein kärkkäimpiä lopettamaan harjoittelunsa melko nopeasti: Heille ehkä tälläinen hierarkinen vyöjärjestelmä kehittymisineen tuottaa ristiriidan. He eivät ole valmiita vuosikymmeniäkin kestävään kehittymiseen vaan haluavat olla heti valmiita. Onhan näissä lajeissa tietenkin eirlaisia ihmisiä, jopa salin ulkopuolella väkivaltaisiakin ihmisiä, onneksi he ovat kuitenkin selvä vähemmistö.
Ja tottahan se on, että itsensä kanssahan ne kaikkein hienoimmat/kamalimmat kamppailut käydään. ;-)
>> Kyse on vain siitä millalailla sen antaa tulla näkyviin. Itselläni on tapana lyödä itseäni kovempaan, eli yleensä seinään kun tunnen perkuleenmoista tarvetta iskeä johonkin.
Kun olin vielä aktiivi sahaja yoga org. -kultissa, pyrin noudattamaan johdonmukaisesti tätä vahvempi-periaatetta. Yritin hakea vastakaikua liidereistä ja älykkäimmistä tai isokokoisimmista miehistä; mutta harmikseni käteni tapasi vain pullamössöä. Se harmittaa vieläkin; olisin todella kaivannut miehekkäämpää vastusta.
Asiasta kolmanteen; Väinö Kuisman kynä suihkii kivasti tuolla Suomi - Isänmaa R.P. -sivulla, siinä on henkisyydestä, ja raikasta amerikkaritiikkiä:
"Jokainen voi todeta nationalis-
min suosion kasvavan joka puolella maail-
maa, jota voidaan pitää konkreettisimpana
vastareaktiona amerikkalaiselle pinnallisuu-
delle ja angloamerikkalaiselle näennäisde-
mokratialle. Olemme uudestaan henkisyy-
den harjalle nousemassa. Uusi aika tuo
uuteen arvoonsa yltiökapitalismin alleen
polkemat kansalliset itsesäilytysvoimat.
Muutoksen tuulet tulevat saamaan myrs-
kyn voiman. Nykyisten keinottelukapita-
listien luomat luonnonvastaiset taloussään-
nöt ja hetken nautintoihin perustuvat
massakuttuuri-arvot murtuvat kun natio-
nalismin tulivuori purkautuu täydellä
voimallaan.."
AMERIKKA KANTAPÄÄN KAUTTA
Matkaraportti ja analyysiä "katutason"
kokemuksista / KR 2/1999
http://www.netti.fi/~iory/amerikka.htm
Kyseessä on vertauskuva:
"Jos ihminen joskus henkisen kehityksen aikana kuvittelee valaistuneensa, olevansa mikälie inkarnaatio tms. tulisi hänen 'tappaa' tuollaiset ajatukset ja jatkaa matkaa"
Tuo oli vielä helppo, mutta kokeilkaapa tätä:
"Löydä illuusion käärme, viisauden käärmeen avulla. Tuolloin nukkuva käärme herää ja nousee ylös kohtauspaikaan"
:)
No nythän on niin, että budhan tappamisella tarkoitetaan, että älä anna minkään tulla sinun ja valaistumisen väliin. Asia on sama mitä Mello tarkoittaa kun hän sanoo, että älä anna minkään tulla sinuin ja jumalan välille, älä edes jumalan.
Takerruimmepa käsitteisiin, uskoon tai itsevihaiseen kieltämiseen ja toiden tuomitsemiseen. Ovat ne kaikki esteitä, joihin mielemme kietoutuu kuin kutuahven verkkoon.