Mietin

Elämäni on kunnossa, minulla on ihana perhe ja olen onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan elämäni aikana, johon mahtuu myös paljon vastoinkäymisiä. Tuntuu että olen löytänyt paikkani elämässä. Silti olen alkanut ajattelemaan kuolemaa usein. En tiedä miksi se pyörii päässäni. Kyse ei ole kuitenkaan mistään itsemurha-ajatuksista vaan yleisesti ottaen kuolemasta. Kuolema pyörii päässäni lähes päivittäin. Varsinkin iltaisin. Mietin, olenko osannut olla hyvä vaimo miehelleni ja hyvä äiti lapsilleni, mitä tapahtuu läheisilleni jos kuolen. Suren myös sitä, että olen välillä sanonut pahasti puolisolleni tai komentanut lapsiani. Mietin, olenko osannut sanoa ja näyttää rakkauteni niin, että jos kuolen, se muistetaan ja sillä on ollut jotain merkitystä.
En ole vielä nelikymppinenkään, joten ihmettelen mistä nämä ajatukset ovat pesiytyneet päähäni. En ole menettänyt ketään läheistäni lähiaikoina, en pelkää kuolemaa mutta kannan huolta läheisistäni. Olen mielestäni vahva ihminen, mutta myös enempi tunne- kuin järkityyppiä. Luulisin. Miettiikö kukaan muu kuolemaansa näin?
5763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mieleen ihan hiipien.
Mitä vanhemmaksi sitä tulee,
niin sitä enemmän sitä ajattelee.
Itse mietin miten ja missä, kuinka se tapahtuu ja kuinka tuskallinen.
Kuoleman ajatteleminen
on vain henkisen kasvun paikka!
Ihminen valmistautuu tiedostamatta väistämättömään tapahtumaan.
Kukaan ei ole tänne jäänyt.
Joten voit vain hyväksyä nuo ajatuksesi.
Normaalia kehitystä.

Äänestä
  • Turhaapa tuommosella vaivaa päätään kun et kummiskaan tiedä tai muista tapahtunutta :)

    se vaan tapahtuu ja sillä siisti ei mitään kuvaa jää
    ja helpottaa enemmän jos tiedät ettei mitään sielun vaellusta ole vaan kaikki on aivojen luomaa hallusinaatiota ja biologiaa.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Turhaapa tuommosella vaivaa päätään kun et kummiskaan tiedä tai muista tapahtunutta :)

    se vaan tapahtuu ja sillä siisti ei mitään kuvaa jää
    ja helpottaa enemmän jos tiedät ettei mitään sielun vaellusta ole vaan kaikki on aivojen luomaa hallusinaatiota ja biologiaa.

    "...ja helpottaa enemmän jos tiedät ettei mitään sielun vaellusta ole vaan kaikki on aivojen luomaa hallusinaatiota ja biologiaa."

    Mista muka tiedat? Onko joku "rajan takaa" tullut kertomaan sinulle "sisapiiritietoa"..?

    Äänestä

Fysiologinen kuolema on osa elamaa. (itse uskon kylla sielun elaman jatkumiseen rajan "tuollakin puolen")

Mutta siis meidathan on "ohjelmoitu" kuolemaan fysiologisesti joku paiva.

Hassuahan se olisi, jos sita (=kuolemaa) ei koskaan ajattelisi. Jokainen ajatteleva ihminen kylla sita ainakin jossain vaiheessa funtsii.

Jonkun viisauden mukaan kuoleman tietoinen ajattelu on(kin) resepti itse hedelmalliseen elamaan.

(kun tiedostaa "dead linen", ei haaskaa turhaan aikaa tiettyjen asioiden suhteen...)

Äänestä

Luulen että kyllä se tämä ikä on mikä pistää ajattelemaan sitä kuolemaa. Minulla on myös ihan samanlainen tilanne kuin sinulla. Alle 40 taulussa, kaikki asiat todella hyvin... usein vain mietin kuolemaa, sekä omaani että läheisteni. Muutaman omaisen olenkin jo haudan lepoon ehtinyt saattaa. Itsellä ainakin on oma suhtautuminen kuolemaan muuttunut, enää en pelkää tai ahdistu täysin sitä ajatellessa kuten joskus nuorempana. Olen miehenikin kanssa jutellut monesti kuolemasta ja meillä on "sopimus" siitä, että välit on aina sellaiset, että jos joku kaunis päivä toinen meistä vaikka yllättäenkin joutuu vaikka tapaturmaisesti täältä lähtemään, niin asiat on juteltu niin ettei mikään asia jää vaivaamaan mieltä. Eli koskaan ei esim. mennä vihapäissään nukkumaan, vaikka päivällä olisi ollut riitaa tms. Itse myös ajattelen aina niin, että kaikki se mitä haluaa tehdä ja kokea, siis mikä on mahdollista kokea ja tehdä, se tehdään nyt ja tässä, eikä ajatella että no sitten kun ollaan eläkkeellä - no sitten ensi vuonna - jne... Elämä on tässä ja nyt, tässä hetkessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuolemaa kirjoitti:

Elämäni on kunnossa, minulla on ihana perhe ja olen onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan elämäni aikana, johon mahtuu myös paljon vastoinkäymisiä. Tuntuu että olen löytänyt paikkani elämässä. Silti olen alkanut ajattelemaan kuolemaa usein. En tiedä miksi se pyörii päässäni. Kyse ei ole kuitenkaan mistään itsemurha-ajatuksista vaan yleisesti ottaen kuolemasta. Kuolema pyörii päässäni lähes päivittäin. Varsinkin iltaisin. Mietin, olenko osannut olla hyvä vaimo miehelleni ja hyvä äiti lapsilleni, mitä tapahtuu läheisilleni jos kuolen. Suren myös sitä, että olen välillä sanonut pahasti puolisolleni tai komentanut lapsiani. Mietin, olenko osannut sanoa ja näyttää rakkauteni niin, että jos kuolen, se muistetaan ja sillä on ollut jotain merkitystä.
En ole vielä nelikymppinenkään, joten ihmettelen mistä nämä ajatukset ovat pesiytyneet päähäni. En ole menettänyt ketään läheistäni lähiaikoina, en pelkää kuolemaa mutta kannan huolta läheisistäni. Olen mielestäni vahva ihminen, mutta myös enempi tunne- kuin järkityyppiä. Luulisin. Miettiikö kukaan muu kuolemaansa näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu