Tällainen hajanainen ajatus vain tuli mieleen..
Oletteko miettineet niitä entisiä aikoja, jolloin Neuvostoliitosta ei saanut sanoa mitään pahaa? Epäkohtia ei edes saanut NÄHDÄ, ja jos näki, ei niistä ainakaan saanut puhua tai leimautui neuvostovastaiseksi.
Suomessa taitaa olla jokin perintö tästä sensuurista vieläkin elossa. Jos mietitte sitä, että nykyisinhän esim. muslimeista ei saa sanoa mitään pahaa, ilman että leimautuu rasistiksi/fasistiksi/natsiksi. Samaa sensuurin perintöä! Itse ainakin näen selvästi sen, että islam on äärimmäisen hierarkinen uskonto, jossa ihmisoikeudet kuuluvat harvoille ja valituille. Tämän ominaisuutensa ansiosta islamilaiset maat eivät pysty kehittämään toimivaa demokratiaa. Demokratiahan ei ole oikeastaan muuta kuin sekularisoitunut idea kristinuskon universaaleista ihmisoikeuksista, minkä takia onkin luonnollista, että se kehittyi juuri kristityssä lännessä. ( Minä muuten en tätä ensimmäisenä todennut - sen teki Francis Fukuyama. )
Kummallisella tavalla suomalaisia on aina painostettu sensuuriin ja itsesensuuriin. Ennen emme saaneet arvostella Neuvostoliittoa, nyt emme saa arvostella muslimimaita tai pakolaisia. Jokaisen päähän on "asennettu" pieni politrukki, joka "väärän" ajatuksen tullessa mieleen sivaltaa ja haukkuu, että syyllisyydentunto oikein heräisi. Hyvin on meidät opetettu ajattelemaan toisten ajatuksia. Mitähän jos vaihteeksi ajattelisimme itse?
Oletteko miettineet niitä entisiä aikoja, jolloin Neuvostoliitosta ei saanut sanoa mitään pahaa? Epäkohtia ei edes saanut NÄHDÄ, ja jos näki, ei niistä ainakaan saanut puhua tai leimautui neuvostovastaiseksi.
Suomessa taitaa olla jokin perintö tästä sensuurista vieläkin elossa. Jos mietitte sitä, että nykyisinhän esim. muslimeista ei saa sanoa mitään pahaa, ilman että leimautuu rasistiksi/fasistiksi/natsiksi. Samaa sensuurin perintöä! Itse ainakin näen selvästi sen, että islam on äärimmäisen hierarkinen uskonto, jossa ihmisoikeudet kuuluvat harvoille ja valituille. Tämän ominaisuutensa ansiosta islamilaiset maat eivät pysty kehittämään toimivaa demokratiaa. Demokratiahan ei ole oikeastaan muuta kuin sekularisoitunut idea kristinuskon universaaleista ihmisoikeuksista, minkä takia onkin luonnollista, että se kehittyi juuri kristityssä lännessä. ( Minä muuten en tätä ensimmäisenä todennut - sen teki Francis Fukuyama. )
Kummallisella tavalla suomalaisia on aina painostettu sensuuriin ja itsesensuuriin. Ennen emme saaneet arvostella Neuvostoliittoa, nyt emme saa arvostella muslimimaita tai pakolaisia. Jokaisen päähän on "asennettu" pieni politrukki, joka "väärän" ajatuksen tullessa mieleen sivaltaa ja haukkuu, että syyllisyydentunto oikein heräisi. Hyvin on meidät opetettu ajattelemaan toisten ajatuksia. Mitähän jos vaihteeksi ajattelisimme itse?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tai valtiota ei saa arvostella, muslimeja pitää arvostella
Enpä sanoisi, että suomalaisessa mediassa rohkaistaisiin mitenkään suhtautumaan kriittisesti muslimeihin. Koetapas vaan sanoa jotakin poikkipuolista, niin mikälie abu-hanna tulee ja puraisee pään poikki! On siinä naisella tappajanvaistot.. mutta toisaalta, eipä tuo liene mikään yllätys.. ottaen huomioon....
vitun abu-huora eikä hanna
jos tekis niin että posauttas pommin jossain jumalauta vaikka ylen rakennuksessa tai arkkaadianmäellä ja sitten jättäs sen lähelle lapun että 'allah on suurin'tai jotain niinsais nähdä kuinka suomipojassakin vielä löytyy tahtoa tappaa kun muslimiäpärät olis muka sen takana. olis nautinto nähdä poltettuna jotain vastaanottohyysäysvittukeskuksia
Fukuyamaa, ei ole kaksinen ajattelija tämä hegeliaani. Demokratia on pikemminkin monarkian kuin kristillisen ihmiskäsityksen sekularisoitumista - kun itsevaltiaat pantiin giljotiiniin, jokainen sai mielestään olla kunkku. Luonnontiede oli omaksunut aurinkokeskeisen maailmankuvan, joka ensin tuli lihaksi Ludwig XIV-aurinkokuninkaassa. Hän oli hovin keskipiste jonka ympärillä kaikkien muiden piti pyöriä. Demokratiassa jokaisesta yksilöstä tuli tavallaan maailman keskipiste, jokaisella oli oma pyhien luonnonoikeuksien piirinsä, jonka mukaan muu maailma oli järjestettävä.
Se että islam on "hierarkinen" on seurausta siitä että uskonto ja yhteiskuntajärjestys muodostavat (kielen ja kulttuurin liima-aineella sinetöidyn) elimellisen yhteenliittymän. Tässä ei sinänsä ole mitään kummallista: kaikissa yhteisöissä, primitiivisistä alkaen, valta ja uskonto muodostavat kulttuurielämän lähtökohdat. Ei ole ihmisyhteisöä, jossa jokin työnjako ei olisi toteutunut, eikä kulttuuriyhteisöä, jossa ei tunnustettaisi jonkinlaista uskontoa.
Islam on ratkaissut ihmisen elämänmuodon ongelman omalla tavallaan, se, onko ratkaisu hyvä vai huono, ei oikein ole pääteltävissä kulttuurin "ulkopuolelta" käsin. Niin paljon kuin sormemme syyhyäisivätkin halusta puuttua noitten "moukkien" elämänmenoon ja heidän "karkeita virheitään" vähän ojentaa.
Opilliselta sisällöltään islam taas on kristinuskon pohjalta puhtaaksiviljelty korostetun monoteistinen uskonto, joka jonkinlaisessa äärimmäisyyksiin viedyssä muodossa toteuttaa eräät juutalaiskristillisen perinteen piirteet. Mm. vahva sukupuoliseparaatio, tabujen varjeleminen (Allahista ei esim. saa tehdä kuvaa, Allah on vallan tulta jota ei pidä mennä sormeilemaan), ja psyykkisenä perusratkaisuna voimakas Pahuuden ulkoistaminen ovat juutalaiskristillisyyden täydellistymiä. Projektiivinen mielenlaatu taas aiheuttaa esim. sen että arabikansat tarvitsevat vähän Härmän häjyjen tapaan aina vihollisensa, se on arabikulttuurin eheyden ehto.
Kristillinen perinne vaikuttaa tietenkin kaikkialla länsimaissa, mutta teollisella ajalla tapahtuneen maallistumisen myötä uskonnolliset pohjavirrat ovat saaneet uudet ilmentymänsä tai ilmiasunsa jo aivan muualla kuin uskonnonharjoittamisen piirissä. Nykyinen valtauskontomme on Talous, ja perimmiltään uskonnollinen kaikkivoipaisuuskuvitelma elää nykyisin talouden Kuolemattomassa Sielussa, nimittäin Rahassa. Aivan samoin kuin keskiajan ihminen todella uskoi ehtollismysteeriin, so. että viini ja leipä muuttuivat pyhässä transformaatiossa Kristuksen vereksi ja lihaksi, samoin nykyajan ihminen kokee ongelmattomasti "todellisena" että tavaraa ja työtä voidaan vaihtaa rahaan ja päinvastoin. Ja että raha on jotain periaatteessa kaikkivoipaa - mitä rahalla ei saa sitä ei sitten saa millään muullakaan.
Mitä sensuuriin tulee, sitä on ollut aina, sitä on kaikissa järjestelmissä ja kaikkina aikoina. Niin myös tälläkin hetkellä, ja ihan tässä keskuudessamme. Enkä sanoisi että se nyt mitenkään olisi vähäisempää kuin ns. rähmälläänolon vuosina. Silloin se sentään oli kaikkien tiedossa, julkinen salaisuus, se jopa kehitti omat kulttuuriset ilmentymänsä ja kiertoilmauksensa kaikissa NL-alisteisissa maissa, mutta nykyään murdoch- ja erkkojournalismi ovat samentaneet silmämme niin ettemme enää osaa edes epäillä emmekä kysyä sen perään mitä meille ei kerrota.
Tietääkseni Fukuyama kyseenalaisti Hegelin perusteemoja aika rankallakin tavalla, enkä häntä nyt ihan ensiksi kyllä miksikään hegeliläiseksi sanoisi, vaikka hän nyt on Hegelin käyttämiä termejä joskus itse soveltanutkin.
Ei kenenkään kirjoittajan kanssa tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Eräs suurimmista virheistä voi olla joskus se, että on "hegeliläinen" tai "fukuyamalainen" tai mikä vain -inen tai -isti. Omaan ajatteluun voi toisten ajattelijoiden antama panos olla tärkeä, se ei tarkoita sitä että kaikesta pitäisi voida olla yhtämieltä. Kyseenalaistan Fukuyaman perheteoriat aika vahvasti, mutta kuten sanottu, tässä islamin, kristinuskon ja demokratian suhteesta hän on mielestäni osunut naulankantaan. Minusta muuten on aivan turhaa olla kulttuurirelativisti äärimmäisyyksiin asti ja sanoa, että emme me "voi" sanoa onko islam ratkaissut Lähi-Idän maiden ongelmat hyvällä tai huonolla tavalla. Kyllä meidän on puolestamme pystyttävä pitämään omista arvoistamme kiinni, ( jos niitä on ) ja siitä perussäännöstä, että esimerkiksi toisen ihmisen fyysinen koskemattomuus on pyhä. Shariaan perustuva lakijärjestelmä on epäinhimillinen ja barbaarinen. Kyllä tällaisia moukkamaisuuksia ja karkeitä virheitä pitäisikin pyrkiä oikomaan, jos tosiaan uskoo, että maailmassa on joitakin universaaleja arvoja ( ja minä ainakin uskon, yksi niistä arvoista on tosiaan ihmisen fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen, ja miehen ja naisen tasa-arvoisuus tuomioistuimen edessä! )Tämä vain esimerkkinä. Ja yleisesti ottaen voidaan sanoa, että maissa missä uskonto ja poliittinen valta kulkevat käsi kädessä, ei ole ihmisten kovinkaan hyvä elää. Sekulaarin vallan ja uskonnollisen vallan eriytyminen nyt on ainakin eräänlainen välttämätön askel yhteiskunnan kehityksessä. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi Irania, jossa kaikki presidentin tekemät hyvätkin päätökset kilpistyvät aina maata todellisuudessa pyörittävien pappien ennakkoluuloihin.
Fukuyaman ajatusten kritiikkiä tietysti lukisin mielelläni, mutta kritiikiksi ei mielestäni riitä se että "ei ole kovin kaksinen hegeliaani".
ihan tosiaan samaa sensuuriperintöä taas tämä multikulttuurisuuden loukkaamaton asema. ja vielä kun täällä on niin saakelin huono keskustellakaan mistään, koska ihmiset ei osaa ja ainoastaan kykenee johonkin demonisointeihin tai huutelemaan jotain seitkytlukulaisia iskulauseita. argh. yäk. todella fiksua.
Varmasti Mac Carthyn ja jenkkilän kommunistivainot "Vapaassa maassa" ;)
Juuri näin !!
Tätä samaa huomaan tapahtuvan monessa muussakin asiassa täällä Sosialistisessa Suomessa.