Onko muita omaishoitajia? Olen aloittamassa yhteiseloa mummini kanssa, mitähän kaikkea voi olla vastassa?
Olen saanut sekä nipun pelotteluja että marttyyriksi julistamis hakemuksen. Mitä omaishoitajan työ arkisesti on noiden välissä?
Olen reilun kolmenkymmenen ja mummini on liki yhdeksänkymmenen, tietenkään en helppoa elämää odota kahden kouluikäisen äitinä, mieheni ei liiemmin tue, ei toisaalta vastustakkaan.
Tiedän aika tarkkaan mihin olen ryhtymässä, mutta mieluusti kuulisin onko vastaavassa tilanteessa olevia, vertaistensa kanssa juttelu kun aina valaisee arkea.
Olen saanut sekä nipun pelotteluja että marttyyriksi julistamis hakemuksen. Mitä omaishoitajan työ arkisesti on noiden välissä?
Olen reilun kolmenkymmenen ja mummini on liki yhdeksänkymmenen, tietenkään en helppoa elämää odota kahden kouluikäisen äitinä, mieheni ei liiemmin tue, ei toisaalta vastustakkaan.
Tiedän aika tarkkaan mihin olen ryhtymässä, mutta mieluusti kuulisin onko vastaavassa tilanteessa olevia, vertaistensa kanssa juttelu kun aina valaisee arkea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On hyvä ajatella asiaa monelta kantilta. Asettua vanhuksen asemaan. Miltä tuntuu siirtyä asumaan ihan uuteen ympäristöön. Periaatteessa "toisten nurkkiin". Olet perheellinen; mitä se vaikuttaa perheeseesi. Tuleeko uusia sääntöjä, kuinka niitä noudatetaan ja saadaanko asioihin kompromissejä? Hoidettavalle sinun kotisi on myös oma koti.
Olen seurannut sivusta veljeni perheen elämää, jossa asukkaana on oma mummini. Välillä elämä on rankkaakin, mutta pääsääntöisesti kun kyseessä on ajatuksiltaan selkeä mummi, työ on palkitsevaa. Ihan hyvällä omallatunnolla voi olla tyytyväinen itseensä. Tietää että tekee enemmän kuin moni olisi valmis tekemään.
Itsestäni ei siihen olisi. Olen luonteeltani sellainen, että pyrin pitämään kaikki lupaukseni ja lupailen liian helposti hoitaa asian jos toisenkin ja aina siinä käy niin että joku asia jää hoitamatta.
Voimia ja valoa ja lähimmäisen rakkautta sylillinen täältä :)
Itse olen opetellut lupaamaan vain sen minkä voin pitää.
Ymmärrän hyvin että tilanne on meille kaikille uusi ja outo :) olenkin sanonut asianosaisille ettei edes yritetä liikoja ensimmäisen kuukauden aikana. Eletään ja katsotaan mitä tuleman pitää.
Tuosta onko minusta tähän vai eikö? Ei asiaa oikeastaan joudu miettimään siinä vaiheessa kun arpa kohdalle osuu.
Mummini olisi mieluusti mennyt palvelutaloon, vanhainkotiin jopa terveyskeskukseen, mutta paikkoja ei ole. Ainut vaihtoehto on yksin kotona, muutaman kerran vuorokaudessa käyvien hoitajien tukemana. Tuon vuoksi joudun varmasti tekemään töitä, jotta mummi tuntisi olevansa kuin "kotonaan" eikä pakollinen riesa. :)
Mutta luulen että positiivisella mielellä, ikuisella optimismillä ja sitkeällä luonteellani voin jopa onnistua ja toki mummon nimi listoilla roikkuu, jos vanhainkodilla vapautuisi huone. Kyllä meille kaikille mummolle ja omaisille olisi mukavinta jos mummo olisi vanhainkodissa ja voisimme vierailla päivittäin, pitää seuraa ja auttaa ohimennen.
Aika tavalla omaishoitaminen on varmasti välillä uuvuttavaa, onhan se niinkuin saattohoitoa tavallaan, mutta päivä kerrallaan ja valoisa katse tulevaisuuteen niin kyllä se siitä!!!
Itse työskentelen vanhusten parissa mutta en ole omaishoitaja, ainakaan vielä ;)Saasnähä tulevaisuudessa voi hyvinkin olla niin. Sitten kannattaa kyllä muistaa että pyytää apua ja ottaa välillä pikku taukoja hoitamiseen niin se pysyy miellekkäänä.