Miksi meidän ihmisten, uskovienkin, on niin vaikea pyytää anteeksi, tai antaa anteeksi? Jokainen voi miettiä (itseni mukaan lukien), kuinka monta ihmistä kohtaan itse kukin tuntee vihaa, katkeruutta, kaunaa yms. Kuitenkin, Raamattu käskee meitä antamaan anteeksi heille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Anteeksiantaminen ei merkitse sitä, että hyväksyy itseään kohtaan tehdyn pahan teon, mutta pahan teon tehnyt ihminen pitää hyväksyä, ja hänelle antaa anteeksi. Saarnaan tässä samalla myös itselleni, sillä anteeksiantaminen on joskus hyvin vaikeaa. Tekisi joskus vain mieli kostaa, mutta silti, kostaminen on syntiä, ei ole ihmisen tehtävä kostaa kenellekään.
Anteeksipyytäminen on myös mielestäni erittäin tärkeää, sillä meidän tulee pyytää Jumalalta anteeksi rikkomuksemme; nöyrtyä hänen edessään ja sanoa: "Anna anteeksi tämä paha teko..."
Meidän tulee myös rakastaa lähimmäisiämme, ja pyytää heiltä anteeksi, jos olemme heitä kohtaan pahaa tehneet. Anteeksipyytäminen koetaan yleensä merkkinä heikkoudesta ja oman ylpeyden menettämisestä; moni ajattelee "en varmasti pyydä tuolta anteeksi, pyytäköön hän ensin minulta...", mutta tällainen ylpeys on synti. Kun ihminen kykenee pyytämään anteeksi, hän nimenomaan osoittaa olevansa vahva ja rohkea; hän pystyy myöntämään oman heikkoutensa ja uskaltaa nöyrtyä ja sanoa; "anteeksi, olen väärässä, olen tehnyt pahaa..."
Sellainen ihminen ei ole vahva, joka omassa ylpeydessään ei kykene myöntämään omia heikkouksiaan ja vääriä tekojaan; sellainen ihminen, joka kykenee myöntämään omat heikkoutensa ja väärät tekonsa, on sen sijaan vahva.
Anteeksipyytämisessä ja anteeksiantamisessa meillä kaikilla olisi (uskoisin näin) parantamisen varaa; en nyt tarkoita sitä, että elämä olisi vain pelkkää anteeksipyytelemistä ja -antamista, vaan sitä, että meidän tulisi PYSTYÄ antamaan ja pyytämään anteeksi, silloin, kun siihen on aihetta.
Viha ja anteeksiantamattomuus jotakuta ihmistä kohtaan satuttaa eniten meitä itseämme; se kuluttaa energiaa, masentaa ja aiheuttaa vain turhaa päänvaivaa.
Kykenemättömyys anteeksipyytämiseen satuttaa myös meitä itseämme, ja myös lähimmäisiämme; liiassa ylpeydessämme nostamme itsemme jalustalle, jonne emme kuulu, ja ylpeys sokaisee meidät, emmekä silloin saa aikaan mitään hyvää.
Muistakaamme tämä, sillä tämä on TÄRKEÄÄ:
"36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."" (Matt 22:36-40)
Tässä on ajattelemisen aihetta itselleni ja muille :)
Anteeksipyytäminen on myös mielestäni erittäin tärkeää, sillä meidän tulee pyytää Jumalalta anteeksi rikkomuksemme; nöyrtyä hänen edessään ja sanoa: "Anna anteeksi tämä paha teko..."
Meidän tulee myös rakastaa lähimmäisiämme, ja pyytää heiltä anteeksi, jos olemme heitä kohtaan pahaa tehneet. Anteeksipyytäminen koetaan yleensä merkkinä heikkoudesta ja oman ylpeyden menettämisestä; moni ajattelee "en varmasti pyydä tuolta anteeksi, pyytäköön hän ensin minulta...", mutta tällainen ylpeys on synti. Kun ihminen kykenee pyytämään anteeksi, hän nimenomaan osoittaa olevansa vahva ja rohkea; hän pystyy myöntämään oman heikkoutensa ja uskaltaa nöyrtyä ja sanoa; "anteeksi, olen väärässä, olen tehnyt pahaa..."
Sellainen ihminen ei ole vahva, joka omassa ylpeydessään ei kykene myöntämään omia heikkouksiaan ja vääriä tekojaan; sellainen ihminen, joka kykenee myöntämään omat heikkoutensa ja väärät tekonsa, on sen sijaan vahva.
Anteeksipyytämisessä ja anteeksiantamisessa meillä kaikilla olisi (uskoisin näin) parantamisen varaa; en nyt tarkoita sitä, että elämä olisi vain pelkkää anteeksipyytelemistä ja -antamista, vaan sitä, että meidän tulisi PYSTYÄ antamaan ja pyytämään anteeksi, silloin, kun siihen on aihetta.
Viha ja anteeksiantamattomuus jotakuta ihmistä kohtaan satuttaa eniten meitä itseämme; se kuluttaa energiaa, masentaa ja aiheuttaa vain turhaa päänvaivaa.
Kykenemättömyys anteeksipyytämiseen satuttaa myös meitä itseämme, ja myös lähimmäisiämme; liiassa ylpeydessämme nostamme itsemme jalustalle, jonne emme kuulu, ja ylpeys sokaisee meidät, emmekä silloin saa aikaan mitään hyvää.
Muistakaamme tämä, sillä tämä on TÄRKEÄÄ:
"36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."" (Matt 22:36-40)
Tässä on ajattelemisen aihetta itselleni ja muille :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
ampumalla kuolleita variksia
tarkoitit ? nimellä mainitsemattomia henkilöitä ?
En tarkoittanut tuota viestiä henk.koht. kenellekään, vaan ihan yleisesti kaikille.