Tällä kertaa minut innoitti kirjoittamaan Kekkosesta tuolla alempana oleva avaus ”Kekkonen ja Viro” ja avauksen saamat muutamat hyvät vastineet. En puutu nyt niihin enempää – sieltä ne ovat luettavissa – vaan vanhana ”kekkostutkijana” saanen sanoa muutaman sanasen lisää aihepiiristä. Ja saitin aihepiirin muistaen otan aluksi tarkastelukulmakseni Kekkosen merkityksen keskustalaisille ja keskustan nykyiselle politiikalle.
Onko Kekkonen keskustan nykypolitiikalle kantava voima vai painolasti? Nostaisiko Kekkosen ihannointi ja pyrkimys hänen esimerkkinsä noudattamiseen keskustan politiikan uuteen kukoistukseen vai upottaisiko Kekkoseen janttautuminen keskustan lopullisesti syvyyksiin, joista ei enää nousta? Vai pyrkiikö puolue itse asiassa enää riippumaan Kekkosessa? Onko Kekkosella enää mitään tosiasiallista vaikutusta keskustan politiikkaan?
Minä uskon, että Kekkosella ei ole enää keskustan nykyisille poliitikoille enää juuri mitään merkitystä eikä hänellä ole vaikutusta keskustan politiikkaan, vaan hänestä on tullut vain juhlakalu, joka saatetaan ottaa esille tietyissä juhlavissa tilaisuuksissa. Siis samoin kuin Santeri Alkiokin, joskin Kekkosesta kepupoliitikotkin puhuvat vain toisesta suupielestään, kun kiistatta kunnon miehestä Alkiosta uskalletaan puhua koko suulla.
Mutta monien kepulaisten silmissä Kekkonen on yhä ainakin puolijumala, ”kaikkien aikojen suurin presidenttimme”, kuten eräs täällä hyvin tunnettu kepulainen toistelee. Useimmat kepulaisten Kekkosesta täällä esittämät mielipiteet kuitenkin perustuvat enemmän luuloihin kuin tietoihin. Mitkään niistä eivät ole olleet niin perusteltuja, joita toin esiin kekkostutkielmassani. Ne eivät tee oikeutta Urho Kekkoselle, jossa oli miestä moneksi, niin hyvässä kuin pahassa, kuten tutkielmassani osoitin.
En palaa kekkosesta aikaisemmin esille tuomiini tietoihin, vaan katselen asiaa eräästä uudesta näkökulmasta.
En yhdy niihin, jotka vaativat totuuskomission perustamista Kekkosen todellisuuden selvittämiseksi. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana ilmestyneestä runsaasta historiantutkimuksellisesta kirjallisuudesta se on selvinnyt jo hyvin pitkälle jokaiselle, joka viitsii ja haluaa lukea oikeaa tietoa saadakseen. Ja lisää tietoa tulee koko ajan. Ja lisääntyvä tieto ei ainakaan kohota Kekkosen kunniaa ja myönteistä merkitystä historiassamme. Totuudella on tapana tulla aina lopulta julki, vaikka totuus olisi vähemmän kaunis ja tekisi monelle kipeääkin.
Kaikki tässä elämässä on usein ”pienestä kiinni”. Niin oli Kekkosenkin kohdalla. Hän olisi voinut tulla yhtä hyvin tapetuksi neukkujen toimesta, kuin päästä siihen korkeaan ja lujaan asemaan, johon hän suuresti juuri noiden neukkujen avulla pääsi. Olihan hän ”valkobandiitti” pahemmasta päästä. Huusihan jo takkinsa kääntänyt ilmeisen humalainen Urkki vuoden 1944 lopulla maalaisliiton ryhmäkokousta johtaneille E.M.Tarkkaselle ja Viljami Kalliokoskelle, että ”kuinka täällä tuollaiset miehet johtavat kokousta, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu”.
En minä suuresti tuomitse Kekkosen härskiä takinkääntöäkään, mutta kyllä hän olisi voinut pidättäytyä vain sille asteelle, jolle Paasikivi jäi, eikä laittautua sillä tavalla tarjolle neukkujen pikku-apulaiseksi ja ruveta niin iljettävästi ja näkyvästi nuolemaan Zdanovin saapasta. Ja jos vielä siinä vaiheessa tuollaiselle käyttäytymiselle olisi ollut perusteita maankin eikä vain Kekkosen edun kannalta, niin sellaiset perusteet olivat jo lähes poistuneet siinä vaiheessa, kun Kekkosesta tuli presidentti.
Ja ainakaan vuonna 1962, jolloin hän järjesti neukkujen avulla itselleen jatkot, sille ei ollut enää muita perusteita kuin oma vallanhalu, jota hän sitten valtansa lopullisesti lujitettuaan toteutti vielä lähes 20 vuotta säälittä ja varmasti maan vahingoksi. Kokonaisen poliitikkosukupolven saattaminen lopulliseen paitsioon yksin riittäisi tuomittavaksi teoksi – puhumattakaan paljon muusta ja pahemmasta. Mutta siitäkin olen kertonut jo aikaisemmin ehkä tarpeeksi.
Mutta esitetäänpä ajatusleikki, että kylmä sota olisi roihahtanutkin oikeaksi sodaksi, jonka Neuvostoliitto olisi hävinnyt, ja länsimaat olisivat vapauttaneet Suomen. Miten Kekkoselle silloin olisi käynyt? Sellaisessa tilanteessa poliitikkoja ammuttiin muuallakin kuin Balkanilla.
Kun Saksa oli nopeasti voittanut ja miehittänyt Norjan, siellä Vidkun Quisling, majuri ja vuosien 1931-33 puolustusministeri, tarjoutui Kekkosen tapaan tekemään hyviä palveluksia voittajalle, kun ajatteli siten myös takaavansa maansa itsenäisyyden. Niinpä hän sai muodostaa hallituksen, joka olikin vallassa 1940-45. Siitä Quisling sai palkakseen kuolemantuomion ja tuli teloitetuksi Saksan antauduttua länsivalloille ja vanhan hallinnon palatessa Norjaan.
Saksa voitti myös Ranskan nopeasti ja asetti ns. Vichyn hallituksen kesällä 1940 ja maan päämieheksi tuli ensimmäisen maailmansodan länsirintaman ranskalaisten joukkojen komentaja, maineikas marsalkka Philippe Pétain. Hänkin ryhtyi tehtävään ajatuksenaan pelastaa maansa. Pääministeriksi tuli Pierre Laval. Kun Saksa luhistui, Pétain ja Laval vangittiin ja Laval teloitettiin, mutta Pétainin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi hänen aikaisempien suurien ansioittensa ja korkean ikänsä vuoksi.
Kuten jo edellä totesi, kaikki on usein ”pienestä kiinni” ihmisen elämässä. Niinpä Urho Kekkonenkin olisi saattanut tulla teloitetuksi valkobandiittina, ellei hän olisi päässyt heidän suosioonsa tavalla, jota ei voida ainoastaan ihastella ja arvostaa. Ja jos todellakin olisi käynyt siten, kuin viimeksi esitin, hänet olisi jokseenkin varmasti teloitettu, sillä Kekkosella ei sentään ollut läheskään sellaisia isänmaallisia ansioita kuin Philippe Pétainilla oli.
Kaikki on siis ”pienestä kiinni”, joka vielä kerran näin todettakoon.
Onko Kekkonen keskustan nykypolitiikalle kantava voima vai painolasti? Nostaisiko Kekkosen ihannointi ja pyrkimys hänen esimerkkinsä noudattamiseen keskustan politiikan uuteen kukoistukseen vai upottaisiko Kekkoseen janttautuminen keskustan lopullisesti syvyyksiin, joista ei enää nousta? Vai pyrkiikö puolue itse asiassa enää riippumaan Kekkosessa? Onko Kekkosella enää mitään tosiasiallista vaikutusta keskustan politiikkaan?
Minä uskon, että Kekkosella ei ole enää keskustan nykyisille poliitikoille enää juuri mitään merkitystä eikä hänellä ole vaikutusta keskustan politiikkaan, vaan hänestä on tullut vain juhlakalu, joka saatetaan ottaa esille tietyissä juhlavissa tilaisuuksissa. Siis samoin kuin Santeri Alkiokin, joskin Kekkosesta kepupoliitikotkin puhuvat vain toisesta suupielestään, kun kiistatta kunnon miehestä Alkiosta uskalletaan puhua koko suulla.
Mutta monien kepulaisten silmissä Kekkonen on yhä ainakin puolijumala, ”kaikkien aikojen suurin presidenttimme”, kuten eräs täällä hyvin tunnettu kepulainen toistelee. Useimmat kepulaisten Kekkosesta täällä esittämät mielipiteet kuitenkin perustuvat enemmän luuloihin kuin tietoihin. Mitkään niistä eivät ole olleet niin perusteltuja, joita toin esiin kekkostutkielmassani. Ne eivät tee oikeutta Urho Kekkoselle, jossa oli miestä moneksi, niin hyvässä kuin pahassa, kuten tutkielmassani osoitin.
En palaa kekkosesta aikaisemmin esille tuomiini tietoihin, vaan katselen asiaa eräästä uudesta näkökulmasta.
En yhdy niihin, jotka vaativat totuuskomission perustamista Kekkosen todellisuuden selvittämiseksi. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana ilmestyneestä runsaasta historiantutkimuksellisesta kirjallisuudesta se on selvinnyt jo hyvin pitkälle jokaiselle, joka viitsii ja haluaa lukea oikeaa tietoa saadakseen. Ja lisää tietoa tulee koko ajan. Ja lisääntyvä tieto ei ainakaan kohota Kekkosen kunniaa ja myönteistä merkitystä historiassamme. Totuudella on tapana tulla aina lopulta julki, vaikka totuus olisi vähemmän kaunis ja tekisi monelle kipeääkin.
Kaikki tässä elämässä on usein ”pienestä kiinni”. Niin oli Kekkosenkin kohdalla. Hän olisi voinut tulla yhtä hyvin tapetuksi neukkujen toimesta, kuin päästä siihen korkeaan ja lujaan asemaan, johon hän suuresti juuri noiden neukkujen avulla pääsi. Olihan hän ”valkobandiitti” pahemmasta päästä. Huusihan jo takkinsa kääntänyt ilmeisen humalainen Urkki vuoden 1944 lopulla maalaisliiton ryhmäkokousta johtaneille E.M.Tarkkaselle ja Viljami Kalliokoskelle, että ”kuinka täällä tuollaiset miehet johtavat kokousta, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu”.
En minä suuresti tuomitse Kekkosen härskiä takinkääntöäkään, mutta kyllä hän olisi voinut pidättäytyä vain sille asteelle, jolle Paasikivi jäi, eikä laittautua sillä tavalla tarjolle neukkujen pikku-apulaiseksi ja ruveta niin iljettävästi ja näkyvästi nuolemaan Zdanovin saapasta. Ja jos vielä siinä vaiheessa tuollaiselle käyttäytymiselle olisi ollut perusteita maankin eikä vain Kekkosen edun kannalta, niin sellaiset perusteet olivat jo lähes poistuneet siinä vaiheessa, kun Kekkosesta tuli presidentti.
Ja ainakaan vuonna 1962, jolloin hän järjesti neukkujen avulla itselleen jatkot, sille ei ollut enää muita perusteita kuin oma vallanhalu, jota hän sitten valtansa lopullisesti lujitettuaan toteutti vielä lähes 20 vuotta säälittä ja varmasti maan vahingoksi. Kokonaisen poliitikkosukupolven saattaminen lopulliseen paitsioon yksin riittäisi tuomittavaksi teoksi – puhumattakaan paljon muusta ja pahemmasta. Mutta siitäkin olen kertonut jo aikaisemmin ehkä tarpeeksi.
Mutta esitetäänpä ajatusleikki, että kylmä sota olisi roihahtanutkin oikeaksi sodaksi, jonka Neuvostoliitto olisi hävinnyt, ja länsimaat olisivat vapauttaneet Suomen. Miten Kekkoselle silloin olisi käynyt? Sellaisessa tilanteessa poliitikkoja ammuttiin muuallakin kuin Balkanilla.
Kun Saksa oli nopeasti voittanut ja miehittänyt Norjan, siellä Vidkun Quisling, majuri ja vuosien 1931-33 puolustusministeri, tarjoutui Kekkosen tapaan tekemään hyviä palveluksia voittajalle, kun ajatteli siten myös takaavansa maansa itsenäisyyden. Niinpä hän sai muodostaa hallituksen, joka olikin vallassa 1940-45. Siitä Quisling sai palkakseen kuolemantuomion ja tuli teloitetuksi Saksan antauduttua länsivalloille ja vanhan hallinnon palatessa Norjaan.
Saksa voitti myös Ranskan nopeasti ja asetti ns. Vichyn hallituksen kesällä 1940 ja maan päämieheksi tuli ensimmäisen maailmansodan länsirintaman ranskalaisten joukkojen komentaja, maineikas marsalkka Philippe Pétain. Hänkin ryhtyi tehtävään ajatuksenaan pelastaa maansa. Pääministeriksi tuli Pierre Laval. Kun Saksa luhistui, Pétain ja Laval vangittiin ja Laval teloitettiin, mutta Pétainin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi hänen aikaisempien suurien ansioittensa ja korkean ikänsä vuoksi.
Kuten jo edellä totesi, kaikki on usein ”pienestä kiinni” ihmisen elämässä. Niinpä Urho Kekkonenkin olisi saattanut tulla teloitetuksi valkobandiittina, ellei hän olisi päässyt heidän suosioonsa tavalla, jota ei voida ainoastaan ihastella ja arvostaa. Ja jos todellakin olisi käynyt siten, kuin viimeksi esitin, hänet olisi jokseenkin varmasti teloitettu, sillä Kekkosella ei sentään ollut läheskään sellaisia isänmaallisia ansioita kuin Philippe Pétainilla oli.
Kaikki on siis ”pienestä kiinni”, joka vielä kerran näin todettakoon.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Täällä luetaan kuule politiikka ja nyky-yhteiskunnassa. Tietojasi voi lukea mieluiten historiasivuilta. Menehän mies hyvä sinne.
Korhoselle 70 palstaa. Eihän Härski-Korhonen lainvalvojien suosituksia ole katsonut aiheelliseksi noudattaa.
Tuo edellä oleva kekkos-pläjäyskin jälleen kerran todistaa, ettei Korhosen ollessa kyseessä ole mikään vakavasti otettava historian tuntija vaan aikansa kuluksi provoileva nettihäirikkö.
Eipä hänessä mitään. Tämä täällä tuntuu olevan useimmille enemmänkin ajankulua kuin asialliseen keskusteluun pyrkivää mielipiteiden vaihtoa.
...kun joku kertoo pelkästään myönteistä Kekkosesta, kukaan ei ole häntä häätämässä täältä pois, vaikka siinä ei olisi mitään yhteyttä saitin aihepiiriin eli keskustan politiikkaan. Mutta jos joku hiemankin kriittistä esittää, niin häätökäskyjä tulee, vaikka esityksessä olisi selvä kytkös saitin aihepiiriinkin. Kuten nyt minulla.
Nyt en pahemmin edes kritisoinut Kekkosta, vaan esitin pari mielenkiintoista ajatusleikkiä, jotka olisivat hyvin voineet käydä toteenkin. Kun kaikki on niin "pienestä kiinni".
Kas, kun on saanut olla saitilla paljon kauemmin jo tuo "Kekkonen ja Viro"! Varmaan siksi, kun vastineissa tapahtuneen Kekkosen ylistyksen katsotaan kompensoivan avaajan esittämän kekkoskritiikin. Tässä linkki avaukseen, josta mainitsin omassa avauksessani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010791772
luottamusta kansalaisten keskuudessa, että se joka yrittää valheellisella historian uudelleenkirjoituksella liata hänen mainettaan, tekee vain karhunpalveluksen edustamalleen puolueelle.
Kekkosessa oli ominaisuuksia, joilla hän todellakin sai kansansuosioita aidostikin, vaikka ihme, että siinä ohjatussa "demokratiassa" hänen suosionsa oli sittenkin varsin alhainen, kun joku Vennamo sai pressanvaaleissa melkein 30 % äänistä. Ja ainoissa manipuloimattomissa vaaleissa - pressanvaaleissa 1956 - Kekkonen ylsi äärimmäisen niukkaan voittoon ilmeisesti ostetulla yhdellä äänellä.
Kekkosen aikana kirjoitettiin ja luettiin väärennettyä historiaamme kouluissammekin, nyt saamme ostaa ihan väärentämätöntä historiaa kirjakaupoistakin.
Koska tuo viesti on ilmeisesti tarkoitettu minulle, huomauttaisin vain, että minä en todellakaan yritä liata Kekkosen mainetta vaan pikemmin puhdistaa sitä ällöttävästä valheellisesta kuorrutuksesta. Ja millehän puolueelle siinä teen karhunpalveluksen, kun en ole minkään puolueen jäsen, en edes minkään puolueen vakiintunut kannattaja, vaan olen mitä suurimmassa määrin omilla aivoillani ajatteleva ja myös vaaleja koskien itselläni täyden vapauden säilyttävä vapaa demokraatti.
ne edustaa sitä väärentämätöntä historiaa?
Jari Tervo ja Lasse Lehtinenkö? :))))
Jos niitä aiot esittää, niin minulta pääsee kyllä "primitiivireaktio" niinkuin NATO Liisalta!
...kirjat, jotka olivat lähteinä kekkostutkielmassani (luetellaan sen 10.osan lopussa)
- - -
Taustakirjallisuutta (niitä kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet kirjoitukseeni):
Juhani Suomi: Urho Kekkosen elämäkerta, 8 osaa
Paavo Haavikko: ”Tämä minun ankara vuosisatani” (Kekkosen elämäkerta)
Edwin Linkomies: ”Vaikea aika” (muistelmat)
Väinö Tanner: ”Suomen tie rauhaan 1943-44”
K-A.Fagerholm: ”Puhemiehen ääni” (muistelmat)
Matti Kalliokoski: ”Pitkä sarka” (Viljami Kalliokosken elämäkerta)
Jukka Nevakivi: ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui?”
Matti Paavonsalo: ”Kekkosen valta”
Mauno Koivisto: ”Historian tekijät” ja ”Kaksi kautta” (muistelmia)
Kalevi Sorsa: Kansankoti ja punamulta” (muistelmat)
Lasse Lehtinen: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” (väitöskirja)
Jukka Tarkka: ”Presidentin ministeri” (Ahti Karjalaisen ura)
Johannes Virolainen: ”Yöpakkasista juhannuspommiin”
Arvi Korhonen: ”Barbarossasuunnitelma ja Suomi”
Heikki Ylikangas: ”Tulkintani talvisodasta”
Mauno Jokipii: ”Jatkosodan synty”
Timo Vihavainen: ”Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia”
Martti Häikiö: ”Historia ja väärät profeetat”
Hannu Rautkallio: ”Paasikivi vai Kekkonen – Suomi lännestä nähtynä 1945-56”, ”Agenda Suomi: Kekkonen, SDP ja NKP 1956-66”, ”Laboratorio Suomi: Kekkonen ja KGP”, ”Neuvostovallan asialla: NKP:n vaikutus Suomeen 1960-luvulla” ja ”Novosibirskin lavastus: Noottikriisi 1961”
Max Jakobson: ”Väkivallan vuodet” ja ”Pelon ja toivon aika”
Risto Hyvärinen: ”Virkamiehiä, viekkautta ja vakoilua”
Keijo Korhonen: ”Sattumakorpraali”
Björn Alholm: ”Toisinajattelija suurlähettiläänä”
Matti Lukkari: ”Lauri Sutela – puolustusvoimain komentaja”
Viktor Vladimirov: ”Näin se oli” (muistelmat 1954-88)
Juri Derjabin: ”Omalla nimellä”
Oleg Gordievsky ja Inna Rogatschi: ”Sokea peili”
Jelisei T. Sinitsyn: ”Vaiettu totuus”
Rony Smolar: ”Setä Stiller”
- - -
Sen jälkeen on tullut vielä monia hyviä kirjoja, joissa Kekkosesta kerrotaan lisää. Muutamaa niistä olen minäkin jo silmäillyt, mutta en ole ehtinyt lukea, kun on ollut niin paljon kiinnostavampaakin.
Tiedoksi:
WEBB-mestari, siirrä tämä juttu sille kuuluvalle saitille. Tämä lienee Kaffeekuppi-historian erikoisuuksia ja / tai menneen ajan presidenttejä herjaava aihe, siis jos sellaiselle on oma saittinsa?
Keskustan debattiin tämä ei mitenkään liity!
Seppo Hietanen
City-Keskusta nähty tiettävästi rullailemassa Tehtaankadulle kantelut mielessä, taas. Siis hän, jonka kirjoituksista 99% on sdp-sak-kaunaista ryönää Keskustan saitilla.
Mitkä kirjoituksesi ja koska olisivat liittyneet avaustani paremmin keskustan "debattiin" (mieliksesi käytän sivistyssanaa väärässä, sinun kai oikeaksi ymmärtämässäsi tarkoituksessa).
Ja toiseksi: avaukseni ei ole mitää kaunapöpinää, vaan eräiden tosiasioiden toteamista ja pari mielenkiintoista ajatusleikkiä, jotka hyvin olisivat voineet myös toteutua.
Ja kolmanneksi: nytkin on saitilla avaus "Kekkonen ja Viro", joka kritisoi Kekkosta enemmän kuin minä, mutta saanee armon kepulaisten silmissä siksi, että sen jossakin vastineessa on sitä kepulaisten tavanomaista, täydelliseen tietämättömyyteen mutta sitäkin "varmempiin" luuloihin perustuvaa Kekkosen ylistystä.
Mikä muuten luulet olevasi antamaan ohjeita seriffille, ylläpidolle - yleensä kenellekään ja mistään. Ainoa ohje, jonka olisit oikeutettu antamaan, kuuluisi: "älkää tehkö mitään niin kuin minä teen tai kehotan tekemään, niin oikein menee ja hyvä tulee!"
teki Virossa 1964 vaikka sai vaalirahaa Moskovasta? Luulivatko typerät virolaiset, että Kekkonen oli tullut pelastamaan heidät Moskovan vallan alta? Virolaiset olivat "idiootteja" Kekkosen edessä.
..Enkä suinkaan ala pöpöttämään kanssasi "juupas-eipäs-mitäs silloin sanoitkaa".. päättymätöntä matraasi.
"Sinulla on jo liiankin pitkä, tuo hulluutesi kirveenvarsi, jos ymmärrät"!
Koetapa nyt pappa vain ymmärtää: Päättymättömät kaffeepöytäpöpinäsi eivät ole mistään kotoisin poliittisella saitilla, ja jos yrität selittää niitten liittyvän jotenkin historiatieteisiin, niin meneepä kohkaamisesi silloin jo rajusti metsään!
Kahvipöytäkehuskelut ja pinttyneet pakkomielteesi kuuluvat muulle; PISTE!
Seppo Hietanen
...eivät kuuluisi koskaan muualle kuin suljetun osaston toveripiirin "debattiin". Piste.
Jorma K. Korhonen
Kuinka ihmeessä jaksat vaahtoamistasi, vai onko kyseessä joku vastakkaisten poliittisten puolueiden provkaatio, jota ylläpidetään nimimerkillä City-Keskusta.
Kun keskustelu Urho kekkosesta näkyy tässä ajautuneen sivuraiteille, laitan sitä laajentamaan kirjoitukseni, jonka äsken laitoin vastineeksi Oiva Härköselle tuolla toisessa ketjussa ("Kekkonen ja Viro"):
- - -
En ole juuri erimielinen...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 25.9.2005 klo 18.52
...näkemyksestäsi Kekkosen tarkoituksesta hänen puhuessaan vuonna 1964 viroksi tartossa, enkä sen puheen vaikutuksista virolaisiin. Olihan kekkonen jo 1920-30 luvuilla leimallinen Viron ystävä, ja mihin se kaikki myötätunto olisi voinut kadota hänen rinnastaan. Mutta ei Kekkonen tuolloin pyrkinyt rohkaisemaan virolaisia itsenäisyyteen, mutta eivät sitä tehneet muutkaan, ei edes Mauno Koivisto vuonna 1990, kun hänkään ei tuolloin vielä uskonut Neuvostoliiton kaatumiseen.
Varmaan tiedät Kekkosesta ja muustakin historiasta paljon enemmän kuin keskiverto saittipersoona täällä. Mutta miksi pimitätä suuren osan tiedoistasi? Et millään ole voinut lukea lähteitäsi niin yksisilmäisesti, että olisit saanut niistä tiedoksesi ja tajuntaasi vain se, mitä yleensä esität poliittisten näkemystesi tueksi.
Tämä pätee myös tietoihisi Kekkosesta, joiden täytyy olla paljon laajempia kuin täällä esiin tuomasi. Jos haluaisit olla, niin varmaan pystyisit olemaan hieman avarakatseisempi, moniulotteisempi näkemyksissäsi, niin olist uskottavampi monessa asiassa ja vaikutuksesi täällä olisi suurempi ja myönteisempi. Keskusta tarvitsisi sellaista, sillä sen näkyvimpänä ja kuuluvimpana äänitorvena täällä esiinty nyt henkilö, joka varmasti tekee puolueen kannatukelle enemmän hallaa kuin kukaan sen vastustaja.
Juuri noista Sinun ja eräiden muiden yksisilmäisistä kekkosnäkemyksistä johtuen Se minun kekkostutkielmani saattoi olla asenteellisempi kuin tarkoitin. Ehkäpä poimin lähteistäni enemmän kielteistä Kekkosesta osoittaakseni, että sellaistakin hänessä oli. Silti pääasiallinen tarkoitukseni oli kyllä antaa varsin monipuolista tietoa miehestä, jonka vihamies en mitenkään ole, en ole koskaan ollut. Mutta minua vain äklöttää eräiden hänestä esittämä yksipuolisesti hymistelevä ylistys, joka ei tee oikeutta tuolle lahjakkaalle, mutta monisärmäiselle miehelle.
Pimin tähän eräitä Kekkosta koskevia yleisluonnehdintoja (omiani ja muiden) tuosta tutkielmastani, sen eri osista:
- - -
Mutta miten hyvin tuo ihailtu mies itse asiassa tunnetaan? Tunnetaanko hänen koko uransa, hänen nuoruuden ajatuksensa ja tekonsa, ja tunnetaanko myös ne teot, joiden ansiosta hän pääsi tuohon arvostelun yläpuolella olevaan asemaansa? Ymmärretäänkö, että Urho Kekkonen oli vain raadollinen ihminen, joka älykkyydestään, lahjakkuudestaan ja monista muista avuistaan huolimatta oli myös heikkoa lihaa, ehkä jopa enemmän kuin vahvaa henkeä?
- - -
Urho Kekkonen oli täysin häikäilemätön valtapoliitikko. Toista hänen kaltaistaan ei ole ollut itsenäisen Suomen historiassa. Kaikista hänen presidenttikautensa tapahtumista Suomessa saamme joko kiittää tai moittia vain Urho Kekkosta. Hänellä nimittäin oli kaikki valta, ehdoton yksinvalta, jota voidaan verrata vain Stalinin, Hitlerin, Mussolinin tai Francon valtaan maissaan tai tsaarin valtaan vanhalla Venäjällä.
- - -
Max Jakobson, joka vuosikymmeniä seurasi Kekkosta läheltä ja oli pitkään yksi hänen luottomiehiään diplomatiassa – mm. Risto Hyvärisen ja Keijo Korhosen ohella – antaa kirjoissaan Kekkosesta hieman ristiriitaisia lausuntoja. Toisaalta hän uskoo Kekkosen aina ajatelleen ennen muuta Suomen asiaa, mutta ei hyväksy hänen menettelyjään siinä. Hän pitää häpeällisenä sitä, miten Kekkonen alisti lähimpänsä omassa puolueessaan ja teki puolueesta vain valtansa välikappaleen.
Jakobson toteaa: ”Kekkonen oli periaatteiltaan demokraatti, mutta luonteeltaan autokraatti. Hän lamaannutti parlamentarismin voidakseen pitää vallan omissa käsissään. Suhteita Neuvostoliittoon hän hoiti käyttäen KGB:n kanavaa. Kukaan ei uskaltanut muistuttaa häntä perustuslain pykälästä, jonka mukaan kaikki tiedonannot ulkovalloille on toimitettava sen ministerin kautta, jonka toimialaan ulkoasiat kuuluvat”.
Jakobson toisaalta myös suorastaan ylistää Kekkosta. Hän kertoo, miten Kekkonen seurasi valppaasti maailman tapahtumia ja luki valtavasti, sekä kirjallisuutta että monien maiden valtalehtiä. Jakobson ihailee Kekkosen älyä ja hänen henkistä kapasiteettiaan, mikä ilmeni mm. hämmästyttävänä kykynä tajuta nopeasti asioista oleellinen. Myös Kekkosen muistia ja monien asioiden samanaikaista hallintaa Jakobson ylistää, mutta kertoo hänkin huomanneen tuon kyvyn rapistumisen Kekkosen viimeisinä presidenttivuosina.
- - -
Olen tällä lyhyellä esitykselläni Kekkosesta presidenttinä pyrkinyt kertomaan, miten hän sai vallan haltuunsa ja miten hän käytti sitä. Se mielestäni parhaiten kuvaa Kekkosen poliitikon olemusta. Kotimaan politiikassa hän oli vallanhaluinen ja täysin häikäilemätön, mutta ihmeen nöyrä ja säyseä Neuvostoliitolle. Olen pyrkinyt myös osoittamaan, että hänen asemansa perustui ennen muuta Neuvostoliiton tahtoon ja tukeen. Oliko tuo NL:n tuki välttämättä tarpeen Suomen presidentille? Uskoakseni ja monen muun mielestä sitä ei olisi tarvittu eikä sitä olisi saanut edes vastaanottaa niin selvästi. Mutta NL:lta saamiensa valtuuksien puitteissa Kekkonen kyllä usein toimi taitavasti Suomen etua ajatellen.
Myös monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan – ennen muuta älyltään – hän oli suurmiesluokkaa. Mutta paljon hänessä oli muutakin, häntä pienentävää. Tämän olen koettanut tuoda esille inhimillisenä näkökulmana. Ei kai hän ollut ihmisenä vain hyvä tai paha. Kukaan meistä ei ole sellainen. Kekkosessa tämä dualistisuus näkyi korostuneesti, sillä hän oli harvinaisen ristiriitainen henkilö.
Urho Kekkonen oli monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan suuri mies ja kiistatta aikansa merkittävin suomalainen poliitikko, mutta hänen merkityksensä laatu Suomelle ei ole minun mielestäni yksiselitteisesti, tuskin edes voittopuolisesti hyvä.
- - -
Laitan tähän vielä linkin, jonka takaa löytyy tuo kohta puolitoistavuotta sitten saitille laittamani tutkielma:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400
tuo Jorma, hihna luistaa ja kone yskii, mutta
silti se vaan käy.
Eikä jutuissa edelleenkään ole päätä ei häntää.
joku lukee vielä niitä "tutkielmia"?
Oikeastaan semmoinen joka on lukenut, niin voisi ilmoittautua, (jos kehtaa).
En ole (vielä) niin tylsistynyt, saati ylienerginen, että aikani riittäisi Korhosen umpitylsien juttujen läukemiseen. Näitä kommentteja joskus lueskelen ihan mielelläni. Nämähän ovat kuin porkkana aasille - pikkuisen kun Korhoselle antaa porkkanan päästä, niin vanha jaksaa jatkaa itsensä nolaamista.
Lopuksi mielikuva: vanha mies vetää kivirekeä kynnöspellolla edessään porkkana, jolla on Kekkosen kasvot.
...sillä, millainen (minkä näköinen, oloinen jne.) minä olen, sillä näet sen alla olevista linkeistä. Mikään niistä ei vastaa mielikuvaasi, joka puolestaan ei vastaa itseni ja minut tuntevien kuvaa minusta:
http://galleria.suomi24.fi/JormaKKorhonen
http://galleria.suomi24.fi/KapiKorhonen
http://galleria.suomi24.fi/koklip.KKK
Kun sinä et kehtaa esiintyä nimelläsikään saati kasvoillasi, minulla sen sijaan on aiheellista syytä kuvitella sinut sellaiseksi, jonka kuvaaminen täällä olisi sopimatonta.
...sinä lukisit muuta kuin Aku Ankkaa ja jotain kepulaista lehteä. No, ehkä täältä saitilta niitä yhden lauseen älykkäitä ja perusteltuja analyysejä, sellaisia kuin että "keskusta on paras" tai "demarit ovat perseestä".
Elämäsi on varmaan ihan mukavaa, kun päätäsi ei pakota liika tieto enempää kuin ajattelemaan ja kepun erinomaisuutta epäilemään pakottava älykään.
Otsikoissa mielipide.
sitä yhden nuotin sambaasi! Tico tico! :))
Esipuheeksi ote kirjoituksestasi:
____________________________________
Kun Saksa oli nopeasti voittanut ja miehittänyt Norjan, siellä Vidkun Quisling, majuri ja vuosien 1931-33 puolustusministeri, tarjoutui Kekkosen tapaan tekemään hyviä palveluksia voittajalle, kun ajatteli siten myös takaavansa maansa itsenäisyyden. Niinpä hän sai muodostaa hallituksen, joka olikin vallassa 1940-45. Siitä Quisling sai palkakseen kuolemantuomion ja tuli teloitetuksi Saksan antauduttua länsivalloille ja vanhan hallinnon palatessa Norjaan.
Saksa voitti myös Ranskan nopeasti ja asetti ns. Vichyn hallituksen kesällä 1940 ja maan päämieheksi tuli ensimmäisen maailmansodan länsirintaman ranskalaisten joukkojen komentaja, maineikas marsalkka Philippe Pétain. Hänkin ryhtyi tehtävään ajatuksenaan pelastaa maansa. Pääministeriksi tuli Pierre Laval. Kun Saksa luhistui, Pétain ja Laval vangittiin ja Laval teloitettiin, mutta Pétainin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi hänen aikaisempien suurien ansioittensa ja korkean ikänsä vuoksi.
___________________________________
Jo Unkarin kansannousun kukistamisesta vuonna 1956 alkanuy kiristynyt tilanne länsimaiden ja Neuvostoliiton välillä johti lopulliseen konfliktiin Tshekkoslovakian kansannousun aikana 1967, ja USA:n ja länsimaiden liittoutuma hyökkäsi Neuvostoliittoon. Suomi YYA-sopimuksensa velvoittaman joutui sotaan NL:n puolelle. NL kärsi suunnattomia tappioita ja antautui ehdoitta 1968. Länsimaat miehittivät myös Suomen. Suomi sai uuden länsiliittoutuman luottamusta nauttivan hallituksen ja entiset vallanpitäjät asetettiin syytteeseen. Monet saivat pitkiä vankeusrangaistuksia, mutta kuolemaan tuomittiin vain Urho Kekkonen ja hänet teloitettiin ampumalla.
Ja niin Suomi demokratisoitui, liittyi Natoon ja Euroopan Unioniin, jossa pian kohosi merkittävään asemaan uuden, entistä pienemmän, demokraattisen Venäjän hyvänä opastajana. Rajoillemme Kannaksen Rajajoelle, Syvärin Lotinanpeltoon ja Vienan Kemiin kohosi pian vilkkaita ja kukoistavia kauppakeskuksia, ja molemmin puolin rajaa vallitsi sopusointuinen ystävyys, jota aina tapaamisissa ja juhlapäivinä puolin ja toisin vakuuteltiin.
se, mitä todella tapahtui?
...olisi tietysti ollut huonompi Kekkoselle ja kenties monille muillekin, mutta Suomelle ja Suomen kansalle se luultavasti olisi ollut parempi. Oiva Härköstä mukaillakseni sanoisin, että "Kekkonen joutui nyt suorittamaan asevelvollisuutensa maamme puolesta". Noinhan Oiva kuittaa Väinö Tannerin sotasyyllisvankeuden.
Varsin uskottavan tuntuinen on tuo kuvaus, mitä "tapahtui" 1968, mutta entisenä sotilaana ja siis jonkinlaisena ammattimiehenä saattaisin antaa siitä hienman toisenlaisen - laajemman, tapahtumajärjestystäkin hieman muuttavan - kuvauksen, mutta turhapa sillä on enempää spekuloida. Parempi, kun ajattelee tulevia, sillä sielläkin on vielä haasteita joskin myös käyttämättömiä mahdollisuuksia.
"...Unkarin kansannousun kukistamisesta vuonna 1956 alkanuy kiristynyt tilanne länsimaiden ja Neuvostoliiton välillä johti lopulliseen konfliktiin Tshekkoslovakian kansannousun aikana 1967, ja USA:n ja länsimaiden liittoutuma hyökkäsi Neuvostoliittoon. Suomi YYA-sopimuksensa velvoittaman joutui sotaan NL:n puolelle. NL kärsi suunnattomia tappioita ja antautui ehdoitta 1968..."
Oletko todella sitä mieltä, että Kekkosen aika oli niin kaameaa kärsimystä, että täysimittainen maailmasota satoinetuhansine suomalaisuhreineen olisi ollut parempi vaihtoehto?
Täytyy sanoa, että nyt on kekkoskauna saanut jo järjettömät mittasuhteet...
Tuollaiset huru-ukkojen skenaariot muistuttavat erään veropetoksista aikoinaan kärähtäneen ja Floridaan paenneen pohjolaismiehen uhoa: "Palaan Suomeen vasta Naton miehitysjoukkojen mukana."
Miehen uho hävisi sitä mukaa kun rahat vähenivät. Kun häntä ei ilmeisesti haluttanut liittyä Floridan rannoilla majailevaan rahattomien spurguporukkaan, mies palasi kiltisti kotimaahan, istui parin vuoden kakkunsa ja on jälleen viisastuneena miehenä kunnon kansalaisten kirjoissa.
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=1951459
...kuitata ja kiittää, kun jätän saitin. Nyt teen sen taas muutamaksi päiväksi, kun on muuta ohjelmassa. Nyt siis kiireesti tänne heittämään herjojaan kaikki ne, jotka eivät ole uskaltaneet minun täällä ollessani tänne nimettöminäkään tulla; nyt saatte sanoa viimeisen sananne - ei toki lopullisesti viimeisen, mutta joksikin aikaa kuitenkin.
Hyvää yötä kaikille!
Viimeistä sanaa Kekkoskeskusteluissa ei ole näköpiirissä, valitettavasti. Minä en kyllä viitsisi päivästä toiseen samaa vanhaa jaksaisi jauhaa. Ehkäpä palstan ovat vallanneet dementikot, jotka muistavat paremmin Kekkosen ajan kuin sen mitä tapahtui kolme tuntia sitten.
Ehkäpä tämä kekkoskeskustelu on heille hyvää terapiaa. Mutta menkää nyt mussuttamaan sitä iänikuista kekkostanne historiapalstalle.
Toivottavasti joku vielä jatkaa, koska minä en halua sanoa viimeistä sanaa.
Vanha hokemahan on, ettei uutta kestävää tule ennen kuin vanha home on siivottu. Tämä pätee mainiosti kekkospalvontaan. Kekkospalvonnassa yhdistyvät historian väärennös, nykyisyyden välineellästäminen ja tulevaisuuden mitätöinti.
Saas nähdä, koska joku merkittävä keskustalainen katkaisee napanuoran ja tekee isänmurhan?
ja päästään siivoamaan se Tsasi SETA DDR homenokka pois sieltä linnasta!