Hämärtyminen, pilvet suuria peilejä

Satu

Kylläpä oli ahdistava TV-ohjelma saastehiukkasten vaikutuksesta ilmakehään.

Katselitteko, kuuntelitteko?

21

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Magdolna

      Sitä katsellessa alkoi todella uskoa, että ihminen tuhoaa itse itsensä, niinhän se on raamatussakin ennustettu. Lastenlasten puolesta
      ahdistuin.

      • Maapallon historiassahan, kuten kaikki ovat lukeneet ja sisäistäneet lukemansa,
        on ollut suuria mullistuksia.

        Pahimmat niistä ovat olleet silloin vallinneelle elämälle hyvin tuhoisia.

        Uutta jääkautta pidetään ilmeisenä.

        Nämä ovat vielä pientä. Auringon energiavarojen loppuminen tietää
        lopun alkua koko Maapallon olemassaololle.
        Sinne on aikaa kuitenkin käsittämättömän kauan.

        Kun viimeinen monista jääkausista alkoi, ihmiskunta oli
        vielä luolamiesasteella; ei siitä ollut ilmastokatasrofin tekijäksi.

        Nykyisellä ilmaston lämpenemisellä nyt on kyllä ihmiselläkin osuutta.
        Toisaalta Arktisella alueella kuten Huippuvuorilla louhitaan
        kivihiiltä. Tarkoittaa, että metrin parin hiilikerrokseen on tarvittu
        miljoonien vuosien ajan hillittömän sademetsän olemassa olo.

        Eli ei ahdista, jos opiskelee ja sisäistää lukemansa Maapallon
        syntyvaiheista; myös se elinkaaresta.

      • Pääsky64
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Maapallon historiassahan, kuten kaikki ovat lukeneet ja sisäistäneet lukemansa,

        kun ihmisille kerrotaan että tulee sitä ja sitä itse luetaan ihan muuta,ettei mitään tapahdu, ei kannata huolestua,uskoa yhtäpaljon kun politiikkoihin niihin ohjelmiin,hupi ja ajankulu,

      • Satu
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Maapallon historiassahan, kuten kaikki ovat lukeneet ja sisäistäneet lukemansa,
        on ollut suuria mullistuksia.

        Pahimmat niistä ovat olleet silloin vallinneelle elämälle hyvin tuhoisia.

        Uutta jääkautta pidetään ilmeisenä.

        Nämä ovat vielä pientä. Auringon energiavarojen loppuminen tietää
        lopun alkua koko Maapallon olemassaololle.
        Sinne on aikaa kuitenkin käsittämättömän kauan.

        Kun viimeinen monista jääkausista alkoi, ihmiskunta oli
        vielä luolamiesasteella; ei siitä ollut ilmastokatasrofin tekijäksi.

        Nykyisellä ilmaston lämpenemisellä nyt on kyllä ihmiselläkin osuutta.
        Toisaalta Arktisella alueella kuten Huippuvuorilla louhitaan
        kivihiiltä. Tarkoittaa, että metrin parin hiilikerrokseen on tarvittu
        miljoonien vuosien ajan hillittömän sademetsän olemassa olo.

        Eli ei ahdista, jos opiskelee ja sisäistää lukemansa Maapallon
        syntyvaiheista; myös se elinkaaresta.

        ..aurinkoa niinkuin kesällä, kirkkautta, vaahteran loistoa, haavan lehtien pientä värinää, vaikka tuuli ei tuntunut iholla, eikä kuulunut puiden huminaakaan. Maistelin vielä puolukoitakin luontopolullani, nautin kaikesta...

        Toivon todella Pääsky, että olet oikeassa siinä, että kaikki paha olisi vain turhaa pelkoa, että lapsiemme lapset saisivat rauhassa nauttia kaikesta tästä sittenkin vielä, kun me olemme menneet... vuosikymmenten kuluttua.

        Mutta eilen tuntui pahalta TV:ssä Prismassa se Auringon energian peilaantuminen takaisin Maan saastepilvistä, niin että maapallollemme tulisi hämärtyminen. Tottahan se vaikuttaisi kasvillisuuteen ja sitä kautta kaikkeen...Aurinko, maapallomme elämän ylläpitäjä.

        Ei ajatella sitä. Toivon todella, että nuo intialaiset tutkijat olivat vain turhaan meitä pelottelemassa.

      • Magdolna
        Satu kirjoitti:

        Eilen sen "pilviohjelman" jälkeen MOT:ssa oli tuulivoimasta, katselin sitä syrjäsilmällä.
        Se ei saastuttaisi, mutta valittavatko nyt ihmiset, joiden kotien lähettyvillä tuulimyllyt pyörivät, niistä aiheutuvasta huminasta?

      • Pääsky64
        Satu kirjoitti:

        ..aurinkoa niinkuin kesällä, kirkkautta, vaahteran loistoa, haavan lehtien pientä värinää, vaikka tuuli ei tuntunut iholla, eikä kuulunut puiden huminaakaan. Maistelin vielä puolukoitakin luontopolullani, nautin kaikesta...

        Toivon todella Pääsky, että olet oikeassa siinä, että kaikki paha olisi vain turhaa pelkoa, että lapsiemme lapset saisivat rauhassa nauttia kaikesta tästä sittenkin vielä, kun me olemme menneet... vuosikymmenten kuluttua.

        Mutta eilen tuntui pahalta TV:ssä Prismassa se Auringon energian peilaantuminen takaisin Maan saastepilvistä, niin että maapallollemme tulisi hämärtyminen. Tottahan se vaikuttaisi kasvillisuuteen ja sitä kautta kaikkeen...Aurinko, maapallomme elämän ylläpitäjä.

        Ei ajatella sitä. Toivon todella, että nuo intialaiset tutkijat olivat vain turhaan meitä pelottelemassa.

        pätkääkään muuta mitään,nautitaan tästä lapset aikanaan kantavat omat huolensa,menen kahteen kuoroharjoitukseen illalla ja lähden kohta kävelemään ja katselemaan kun tuuli lennätää värikkäitä lehtiä,jokainen päivä on erilainen vaikka ei näytä,terveys on ihana asia ja saa olla ajttelematta maapalloa ja sen hyvinvointia,ihanat ihmiset antavat iloa ja vähemmänkin ihanat,,,minun lapsenlapsi soitta jokapäivä että tuo kissanpentu ,pitäisi sitä kysellä,,,olisko joku kissa ollut huolimaton eikä muistanut sanoa nettiystävälleen nou,,

    • Satu

      Että siinä mielessä ei vielä ole hämärtymistä tapahtunut.

      Tills vidare.

    • ...ja nyt juuri äsken uutiset kertoivat, kuinka nykyisellä vauhdilla pohjoisnavan jäätikkökin saattaa olla sulanut jo vuosisadan vaihteeseen mennessä.
      Tuosta prisman dokumentista jäi tunne, että teimme niin tai näin jossakin kohtaa maapallolla käy ikävästi. Pitäisikö sitten vain yrittää huolehtia kukin omasta tilkustamme, edes?

      • Satu

        sulaminen taas aiheuttaisi vielä nopeampaa lämpenemistä, koska valkoinen jää heijastaa pois lämpösäteitä ja tummempi meri imee niitä enemmän.

        Tämä tuntui ristiriitaiseltä äskeiseen saastepilvien peilaamisongelmaan nähden.

        Toivottavasti totuus on kuitenkin valoisampi.

      • tuo hämärtyminen

        ----

      • tuo hämärtyminen kirjoitti:

        ----

        katsottavaa nuo uhkakuvat.

      • Pääsky64
        muori67 kirjoitti:

        katsottavaa nuo uhkakuvat.

        tarkoitettu muorien järkyttämiseen,pitäähän tutkijoittenkin päteä jossain,jos tuhannen vuoden perästä on puolimetriä sulanut ,niin siihen mennessä on "turkkilaiset" jo vallanneet meidän pohjoismaisen lintukodon,

    • ...hämärtymistä voimme nähdä tänäänkin, uutisoitiin.
      Osittainen auringonpimennys n. puolilta päivin. Paikoitellen, esim. Ahvenanmaalla, vain 10 %, muualla enemmän.

      Toivoisin paistavan, niin hämärtyisikin!
      Kokemus sekin.

    • inasani

      Saasteet kulkevat ilmakehässä, siirtyvät hengitysilmassa keuhkoihimme, tuhoavat siellä soluja ja vaikutus on koko kehon huonovointisuus.

      Emme mitenkään voi rajoittaa saasteiden laskeutumaa ta leviämistä, vaikka yksilöinä emme voi muutoinkaan kovin paljon saasteiden syntyyn vaikuttaa.

      En voi olla ihmettelemättä tätä pakkausten kierrettä.
      Kaikki minkä ostamme, pakataan ja pakataan.
      Lihatiskit kaupoista ovat hävinneet.
      Pienen lihapalan ostaja kantaa kauppaan kaasupakkauksen, muovia, muovia, keinoaineita joiden valmistukseen onn käytetty usein öljyä.

      Pakkausten hävittäminen on suurin ongelma mitä kotitaloudessa tiedän saasteiden saralla.

      Ilmakehää saastutetaan polttamalla jätteet, tai haudataan ne sadoiksi vuosiksi maahan maatumaan.... että jos ei ilmakehää saastuttamaan, niin pohjavesiä pilaamaan!!!!

      Mitä tulevat ihmiset meistä aikanaan ajattelevat.
      Oliko viisasta säästää henkilökuluissa ja myydä kaikki valmiissa pakkauksessa jonka saastan hävittäminen hävitti paljon muutakin maapalloltamme.

      • Satu

        Olen huomannut, että taloyhtiössämme kaikki lajittelevat hyvin jätteensä, erikseen huuhdotut, litistetyt tölkit, erikseen jätepaperit, erikseen bio-jätteet jne.

        Jätehuone on todella siisti ja hyvin hoidettu.

        Se hiukan hälventää huolia näistä asioista.

        Etkö koskaan ajattele miten ja missä ne sinun ja muiden lajittelemat jätteet hävitetään?

        Suurin osa kasaamalla jätevuoreksi.

        Toinen suuri osa polttamalla ssasteiksi ilmakehään, mutta eihän siitä seuraa muuta kuin se tuttu hämärtyminen.

        Minulle ei oikein tuo lajitteleminen riitä.
        Haluaisin vähemmän pakattuja tuotteita.
        Palvelevassa lihatiskissä saan kääreeksi paperia, valinta tiskissä pahempaa jätettä joka pitäisi saada määrällisesti pienemmäksi muuallakinkuinlihatuotteiden pakkauksissa.

      • ...etujakin näissä valmispakkauksissa on näkevinään, niin tuotemerkinnät. Edes suunnilleen voi kuvitella valmistajan/pakkaajan vastanneen tuotteensa sisällöstä. Mahdolliset valitukset voi osoittaa johonkin.

        Entäpä, tietääkö...voiko olla varma, kauppiaskaan irtomyynnissä olevista elintarvikkeista, ovatko ne varmasti peräisin sieltä mistä uskoo?

        Nämä pakkausmuovit ovat muuttuneetkin viime aikoina, olen ollut huomaavinani. Tulleet niin koviksi ettei niitä noin vain rutata roskapussiin.

        Vaikka onhan minulla jo käytössä yhdet 'roskasakset'. :)

      • Satu
        inasani kirjoitti:

        Etkö koskaan ajattele miten ja missä ne sinun ja muiden lajittelemat jätteet hävitetään?

        Suurin osa kasaamalla jätevuoreksi.

        Toinen suuri osa polttamalla ssasteiksi ilmakehään, mutta eihän siitä seuraa muuta kuin se tuttu hämärtyminen.

        Minulle ei oikein tuo lajitteleminen riitä.
        Haluaisin vähemmän pakattuja tuotteita.
        Palvelevassa lihatiskissä saan kääreeksi paperia, valinta tiskissä pahempaa jätettä joka pitäisi saada määrällisesti pienemmäksi muuallakinkuinlihatuotteiden pakkauksissa.

        Ei todellakaan riittävästi, mutta mitä muuta voi yksi ihminen tehdä?

        En kuitenkaan halua menettää iloista asennetta elämään ja läheisiini, ympäristööni. Pakko on hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa.

        Vielä pahempi on, ellei jätteitä lajitella.

      • Leny

        Länsimainen hyvinvointi ja hirveästi turhaa kuluttavat ihmiset tuottavat puheenaolevia ongelmia. Ongelmat tiedostetaankin, mutta mikä kääntää "kehityksen" pyörät.
        Kun katselee televisiosta vaikka afganilaista ja kiinalaista kaupankäyntiä, niin toiset ovat tavat.
        Ei ole elintarvikkeet kaasupakkauksissa ja valmiiksi pakattuina pakkauspäivä ja rasvaprosentti kyljessä. Kanat myydään elävänä ja lampaan ruho roikkuu orressa. Eipä tule pakkausjätettä.
        Kun siirryttiin itsepalvelumyymäliin, valmispakkaukset lisääntyivät räjähdysmäisesti.
        Hygieniatuotteista jätevuoret kasvaa. Ym.ym.
        Meillä on teollisuuden ala kehittämässä jätteiden käsittelyä. Ainoastaan raha motivoi parhaiten tässäkin =bisnes.

      • inasani
        Satu kirjoitti:

        Ei todellakaan riittävästi, mutta mitä muuta voi yksi ihminen tehdä?

        En kuitenkaan halua menettää iloista asennetta elämään ja läheisiini, ympäristööni. Pakko on hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa.

        Vielä pahempi on, ellei jätteitä lajitella.

        Eihän meidän kannata ajatella pelkkiä uhkakuvia tulevasssa, vaan elää tätä päivää nauttien sen suomasta mahdollisuudesta.

        Pienistä iloista kertyy iso riemu.
        Lastenlapset antavat nuoruuden innollaan uusia suuntia ajatuksille, heidän innostuksensa tarttuu ja murheet tumasta tulevaisuudesta ovat vain taustalla, vaikka hyvä että joskus nekin muistamme. Ettemme turhaan tuhoa, jos voimme harkiten välttää saastuttamasta ympäristöämme.

        Elämä on laifia ja metsässä tuoksuu pihka.

    • ¤¤¤¤

      ¤¤¤¤

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe