Sasilta pohjanoteeraus.

Emeritus

Tänään oli aamu-TV:ssä kolmen puolueen edustajat keskustelemassa Fortumin optioista. En nähnyt keskustelusta muuta kun viimeisen kommentin Kimmo Sasilta (kok), jossa hän suoraan esitti, että Sinikka Mönkäre (sdp) pitäisi vetää vanhingonkorvausvastuuseen Fortumin ylisuurista optioista.
Ensinnäkin kysyisin, kuka tai mikä on kärsinyt vahinkoa noista optioista? Johtajat ovat hyötyneet, valtio (veronmaksajat) on hyötynyt, kunnat (veronmaksajat) ovat hyötyneet, vieläpä seurakunnatkin ovat hyötyneet yhteensä n. 1/2 miljardia euroa. Ainoa taho jonka voisi kuvitella vähän kärsineen, ovat osakkeenomistajat, kun heidän omistusosuus Fortumista äärimmäisen vähän pieneni (suunnattu osakeanti). Mutta eivät hekään kokeneet optiopäätöstä vääräksi, koska itse sen tekivät yhtiökokouksessaan.
Törkeä temppu Sasin syytös oli, kun ottaa huomioon, että hän itse oli niihin aikoihin toisena kauppa- ja teollisuusministerinä Lipposen hallituksessa ja Mönkäreen kertoman mukaan hallitus oli yksimielinen optioasiassa.

19

734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen aivan samaa mieltä Emerituksen kanssa tästä asiasta. Toisaalta kansanedustaja Skinnarin populistinen tapa tuoda koko optioasia juuri nyt julkisuuteen, on todella omituinen.

      Silti Kimmo Sasin typerä uho siitä, että pitäisi vaatia ministereiltä vahingonkorvauksia, on ala-arvoista. Eipä tainnut Sasi muistaa, että itsekin oli KTM:ssä ministerinä juuri tuohon aikaan. Sasi ampui siis itseäänkin jalkaan.

      Toimittaja muuten grillasi hyvin ja asiantuntevasti kaikkia keskustelijoita: Kallia, Skinnaria ja Sasia. Tunnustus siis Kirsi Pelttarille. Hieno suoritus!

      • Emeritus

        "Kerrankin samaa mieltä Emerituksen kanssa"
        --------------------------
        ...olla ekan kerran oikeassa, onneksi olkoon!


      • Otsikossa hymiö
        Emeritus kirjoitti:

        "Kerrankin samaa mieltä Emerituksen kanssa"
        --------------------------
        ...olla ekan kerran oikeassa, onneksi olkoon!

        Saapunkin rikos oli...
        Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 6.8.2002
        > > > > Ei vaan vastustanut. Päinvastoin, oli Soneran hallituksessa (Saapunki) katkeraan loppuun asti puolustamassa niitä. Kunnes Heinonen antoi potkut harhaanjohtajalle.
        > > > > Jopa tuo kepu-oppositio vielä ehdotteli Relanderille mahtavaa optio-oikeutta, kun kaikki muut jo olivat toista mieltä.
        > > > > Hyvä Heinonen, että nollasit Saapungin/Relanderinoptio-ohjelmat.
        > > > Pauli istui vain hallintoneuvostossa.
        > > Väärin. Hallintoneuvoston puheenjohtajana Pauli oli myös hallituksessa mukana päättämässä umts-ostoista.
        > Ei ollut - oli kuunteluoppilaana... hallitus päätti.
        ----------------------------
        ...ilmiantovelvollisuuden laiminlyöminen, mikäli hän oli tietoinen hulluista kaupoista.


      • tarkkis

        Sasi on aina ollut pässi. Hän oli yksi Sonerasotkun pääarkkitehdeista. Sasi on tamperelaisten psykologien kakara. Hänen älynsä taso ei järkevään toimintaan.


    • neutraalitarkkailija

      Sasin aamuinen esiintyminen oli törkeän ala-arvoista.

      Jätkällä on olevinaan kanttia ehdottaa tuollaista, kun samaan aikaan itse oli saman ministeriön kakkosministerinä, eikä "tiennyt" asiasta muutoin lehdistöä lukemalla.

      "Ihminen on ihmiselle Sasi"

      • on todella

      • neutraalitarkkailija

        Emeritus oli tässä asiassa harvinaisen oikeassa.


      • Otsikossa hymiö
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Emeritus oli tässä asiassa harvinaisen oikeassa.

        ...


      • Emeritus
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ...

        ...mitä joku Emeriitta olisi sanonut tai jättänyt sanomatta, minä kuitenkin sanoin että Sasilta oli pohjanoteeraus ja Mönkäre, Tuomioja ja Lipponen tyrivät.
        Tarvittiin keskustavetoinen hallitus ja Mauri Pekkarinen, että saatiin nuo ns. valtioyhtiöitten asiat kuntoon.


      • on se niin

      • Otsikossa hymiö
        Emeritus kirjoitti:

        ...mitä joku Emeriitta olisi sanonut tai jättänyt sanomatta, minä kuitenkin sanoin että Sasilta oli pohjanoteeraus ja Mönkäre, Tuomioja ja Lipponen tyrivät.
        Tarvittiin keskustavetoinen hallitus ja Mauri Pekkarinen, että saatiin nuo ns. valtioyhtiöitten asiat kuntoon.

        ...


    • samaa

      veronmaksajat=sähkönmaksajat, syitä ja selityksiä potinnousulle.

      "Sähkön markkinahinnan ja päästökaupan mukaantulo ovat edelleen nostaneet yhtiön kurssia ja sen mukana johtajaoptioista luvassa olevia palkkioita. Ne nousevat jo nostettujen optiovoittojen kanssa yli puoleen miljardiin euroon."
      http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Fortumin johdon optiovoitot Nokian huippuvuosien tasoa/1101981043723

      "Karan lähtökohta selvityksen käynnistyessä on jo jossain määrin kriittinen. Hän sanoo, että sähköpörssin noin kymmenen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei täysin vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja."
      http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101980572380

      "Pohjoismaiden sähkömarkkinat on pörssitetty. Toteutetaan EU:n määräämää vapaata kilpailua.

      Kotitalouksille se on merkinnyt sähkön hinnan nousua."
      http://www.eskoseppanen.net/jutut/sahkonhinnasta.htm

      "Monet ovat kiroilleet sähkön hinnan nousua. Monet muutkin kiroilisivat, jos tietäisivät, ettei se johdu sähkön tuotantokustannusten noususta vaan sähkön pörssittämisestä ja viekkaista sähkökauppiaista."
      http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/sahko.htm

      • MiekkonenM

        Etkö ymärrä, että vain osakkaat häviävät OPTIOISSA!


      • veronmaksaja.
        MiekkonenM kirjoitti:

        Etkö ymärrä, että vain osakkaat häviävät OPTIOISSA!

        Fortumin tapauksessa häviäjä on Suomen valtio, eli veronmaksajat.


    • Keskustademari

      Samalla hän siis vaati itseään korvausvelvolliseksi asiasta.

      Jo on pöljä mies.

      • Wiljami

        Ainoa asia, mistä korvausvaatimuksia voi tulla, on se että myönnetyt optiot evätään johdolta.

        Koko asia on naurettavaa popularisointia. Valtion omistuksen arvo on noussut 10 miljardia ja nyt toimivaa johtoa vaaditaan syytetyn penkille. Uskomatonta. Tämä ei ole mahdollista muualla kuin Suomessa.

        Wiljami


      • onko järkee vai ei
        Wiljami kirjoitti:

        Ainoa asia, mistä korvausvaatimuksia voi tulla, on se että myönnetyt optiot evätään johdolta.

        Koko asia on naurettavaa popularisointia. Valtion omistuksen arvo on noussut 10 miljardia ja nyt toimivaa johtoa vaaditaan syytetyn penkille. Uskomatonta. Tämä ei ole mahdollista muualla kuin Suomessa.

        Wiljami

        "Yksityistäminen on tuhoisaa yhteiskunnalle. Mitä enemmän yksityistetään, sitä enemmän on joukossamme niitä loisia, jotka elävät (vieläpä leveästi) toisten työn tuottamalla lisäarvolla. Valtionyhtiöiden, kuten junaliikenteen, sähköyhtiöiden ym. yksityistäminen on johtanut lähes jokaisessa tapauksessa valtaviin hinnankorotuksiin ja yhtiöiden rapautumiseen, koska uudet omistajat eivät välitä muusta kuin voiton maksimoimisesta omistajilleen, huollot ja korjaukset jäävät retuperälle. Tuollainen toiminta on aivan vastaavaa ryöväämistä ja työtätekevien alistmista kuin kommunistisessa suunnitelmataloudessa.

        Esim. sähköyhtiöiden yksityistäminen johti Suomessa siihen, että hinta on moninkertaistunut ja sähköverkon kunto romahtanut. 15 vuotta sitten sähkö oli halpaa ja toimitusvarmuus huippuluokkaa. Nykyisellään, hintojen noustua kaiken lisäksi pilviin, sähkökatkokset ovat montakymmentä kertaa yleisempiä kuin ennen. Miksi näin? Koska ennen sähkö tuotettiin omakustannushintaan, mutta yhteiskunnan omistamissa laitoksissa huolehdittiin myös kunnossapidosta. Kuluttajat saivat luotettavammin sähköä edullisemmin, vaikka yhtiöt eivät tuottaneet tappiota yhteiskunnalle. Nyt sähkönkuluttajien täytyy elättää isopalkkaisia/optioisia loiseläjiä, jotka elävät toisten työn siivellä."
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000010832354


    • koko mies

      Aina kun Sasi avaa suunsa sieltä tulee pelkkiä sammakoita. Laittais punaisen nenän ja menis sirkukseen pelleksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe