KUN TUTKIMUS POLITISOITUU >CASE KEKKONEN-KOIVISTO

-

Yle Teksti-TV Sivu 107/1
KOTIMAA YLE24 TORSTAI

Lipponen tyrmää Koivisto-kirjan

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen
arvostelee kovin sanoin professori
Juhani Suomen Koivisto-tutkimusta.

Lipponen tyrmää kirjan huomenna
ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä
ylipitkänä, fiktionomaisena
syytekirjelmänä.

Suurimpana heikkoutena Lipponen pitää
Suomen kyvyttömyyttä nähdä asiat
suuremmissa yhteyksissään.

Juhani Suomen tiistaina julkistettu
teos "Pysähtyneisyyden vuodet" arvioi
kriittisesti Mauno Koiviston kolmea
ensimmäistä presidenttivuotta.
4264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..mutta Koiviston aikana päästiin jotenkin irti Kekkosen lakeijoiden yhteiskunnasta.
Ei Koivistolla ollut patsaita ja katuja ympäri suomea. Koivistolla oli sentään jotain järkeä verrattuna hulluun Kekkosen aikaan.

Koiviston hieno teko oli muistaa venäjälle murskatut inkeriläiset kansat!

Koiviston aikana päästiin YYA:sta eroon, hieno homma.

Koiviston aikana mentiin EU:iin, tai melkein

Voi vain kuvitella, mitä Kekkonen olisi saanut aikaan, laskettaisiinko ruumita balttian maissa, ja Kekkonen olisi varmaankin pelastanut suomen, pienellä miehityksellä....

Koiviston munauksena voidaan pitää sosiaalidemokratiaa ja "Bernsteinilaista" sosialismia, Stasi listaa, jugoslavian auttamisen kieltämistä, balttian maiden yksin jättämistä,
jne,.............

Suominen on kuitenkin oikeassa, jonkinlainen suomen Bresnev Koivisto oli.

Ahtisaari muutti kurssia reilusti oikealle tielle

Äänestä

-

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=79179

Lipposen mielestä kirjaa voisi kuvata ylipitkäksi syytekirjelmäksi, yritykseksi maksaa potut pottuina. Hän päätyy siihen, että laajamittainen lähteiden nimetön käyttö tekee kirjasta enemmänkin fiktiota kuin tieteellistä tutkimusta.

Äänestä

Verkkouutiset:

"Suomi on kuitenkin käyttänyt kiertotietä. Hän on saanut käyttöönsä monista asiakirjoista tehtyjä jäljennöksiä. Näin ulkopoliittisesti salaista aineistoa on löydettävissä ulkoministeriön arkiston ulkopuolelta.
Tähän menettelyyn sisältyy myös jonkinasteinen ongelma. Suomi ei käytä lähdeviitteitä, koska hän oli luvannut, etteivät asiakirjojen luovuttajien nimet selviä teoksesta."

Äänestä
  • -

    Tuosta tulee soppa, joka kiehuu ja tulee myös osaksi presidenttitaistelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itse oppinut akateeminen kirjoitti:

-

Yle Teksti-TV Sivu 107/1
KOTIMAA YLE24 TORSTAI

Lipponen tyrmää Koivisto-kirjan

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen
arvostelee kovin sanoin professori
Juhani Suomen Koivisto-tutkimusta.

Lipponen tyrmää kirjan huomenna
ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä
ylipitkänä, fiktionomaisena
syytekirjelmänä.

Suurimpana heikkoutena Lipponen pitää
Suomen kyvyttömyyttä nähdä asiat
suuremmissa yhteyksissään.

Juhani Suomen tiistaina julkistettu
teos "Pysähtyneisyyden vuodet" arvioi
kriittisesti Mauno Koiviston kolmea
ensimmäistä presidenttivuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu