Miksi kaikkein kamalimmat akat aina löytää elämänkumppanikseen sen kaikkein lempeimmän palvovanaamaisen sylikoiran?
Ihmettelen vaan?
Ihmettelen vaan?
Palvovaa rakkautta
Härdelliverdelli
7478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...toisinkinpäin...
Se on sitä fear factoria ehkä.
Vaan ihan tosissaan...tästä se vasta lähtee. Siinä on potkua.
Niin MITÄ potkua ja minne?
Pitääkö minun potkasta ja minne paikkaan?
*sano vaan niin potkaisen*
kuvainnollista potkua. Jos on oikein nössö setä, niin tuollainen kipakamman puoleinen täti pistää vähän potkua sen sedän ahteriin.
Siitä tulee sille sedälle sitten vähän reippaampi mieli. Tai ainakin pitäisi tulla.
Niin että tuleeko sinulle reippaampi mieli?
*kuuntelee tarkasti*
Setä ei nyt kyllä puhunut itsestään.
Mutta jos Masse tapaisi oikein kipakan tädin, niin sedän mopokin kulkisi ainakin sataa, kun siitä lähtisin. Sillä lailla reippaasti.
Minulle palvovasta rakkaudesta tulee aina sellainen olo, että se kuka palvoen rakastaa ei oikeastaan rakasta sitä ihmistä vaan nimenomaan sitä tunnetta, että saa palvoa...
Siinä yhdistyy tunne omasta hyvyydestä ja jonkin sortin martyyriydestä. Kun toisen nostaa korokkeelle ei häntä koskaan tarvitse oikeasti kohdata...
Miten se M. Tikkasen runo oikein menikään:
Minä rakastan sinua suunnattomasti, sanot. Kukaan ei ole koskaan voinut rakastaa sinua kuten Minä. Olen rakentanut pyramidin rakkaudelleni.
Minun oli vaikeaa nukkua ne 700 ensimmäistä yötä, kunnes ymmärsin, että rakastat rakkauttasi. '
argh... huono muistinvarainen suomennos ruotsinkielisestä runosta... jotain tuonne päin kuitenkin.